Olen aprokoinut tätä munasolun luovutusteemaa. Itse olen alle 35 v. sinkkunainen, eikä minulla ole lapsia, koska ei ole sopivaa mieskandidaattia löytynyt. Tämä nykyinen munasolun luovutus systeemi tähtää siihen, että vastaaottava pariskunta saa lapsen. Mutta olisiko mahdollsita järjestää asia niin, että molemmat hyötyisivät sekä luovuttaja että vastaaottaja. Luovuttaja luovuttaisi munasolut (mutta vain osan), sillä loput niistä olisi mahdollista säästää luovuttajalle, jos hän haluaisi myös oman lapsen. Nuo munasolut hedelmöitettäisi vastaanottavan pariskunnan miehen siittiöillä. Näin molemmat osapuolet saisivat hommasta jotain irti ja AIVAN VARMASTI meitä luovuttajia olisi huomattavasti enemmän. Nykyisellä systeemillä ne alle 35 v. lapsettomat naiset ( mutta lasta haluavat) eivät välttämättä olisi kovin motivoituneita luovuttajia, koska on ns. oma lehmä ojassa. Nykyisin luovuttaja saa vain hyvän mielen ja aika mitättömän korvauksen, mikä ei varmasti ole riittävästi, kun katsoo luovuttajien määriä. Nostan toki hattua ja etenkin näille lapsettomille luovuttajille: että auttaa ensin muita. Toki voi olla että osa heistä ei halua omia lapsia. Hyvä juttu tässä uudessä systeemissä olisi myös, että Suomen pieni lapsiluku saataisi nousuun. Vastavuoroisuus kantaa hedelmää.
Joku voi tähän nyt vastata, että hanki oma mies, vapaita on paljon liikenteessä jne... Sanoisinpa, että eipä ole enkä viitsi väkisin kenenkään kanssa olla: kamalinta mitä tiedän. Asia voi olla sama kuin lapsen hankinnassa: vaikka yrität ja yrität, oikeata ei löydy ja iän myötä mahdollisuudet heikkenevät tradikaaalisti.
Joku voi tähän nyt vastata, että hanki oma mies, vapaita on paljon liikenteessä jne... Sanoisinpa, että eipä ole enkä viitsi väkisin kenenkään kanssa olla: kamalinta mitä tiedän. Asia voi olla sama kuin lapsen hankinnassa: vaikka yrität ja yrität, oikeata ei löydy ja iän myötä mahdollisuudet heikkenevät tradikaaalisti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Munasolun luovuttajaksi kelpaa vain nainen, jolla on jo vähintään yksi lapsi. Tämä siksi, että muutoin ei voida olla varmoja, ovatko munasolusi hedelmöittymiskykyiset.
Jos olet terve nainen, on sinulla sisälläsi enemmän munasoluja kuin mitä hedelmällisessä iässäsi ehdit käyttää. Ei niitä siis sen vuoksi pihdata tai säästää tarvitse. Siittiöitä on maailma pullollaan.
Todellakin aloitetaas alusta. Asiahan ei ole niin että luovuttajalla täytyy olla ainakin yksi lapsi!!! Täyttä sontaa. Ei ainakaa suomen maassa ole näin. Alle 35-vuotias täytyy olla ja terve. bisnes mielessä tähän ei kannata ryhtyä missään nimessä. Itselläni on parhaillaan 3kk ikäinen vauva lahjamunasolujen avulla, josta olen erittäin kiitollinen. Iso kiitos kaikille luovuttajille. Siitä tiedän ton ettei luovuttajalla tarvitse olla lapsia koska ystäväni auttoi meitä ja hänellä ei ollut lapsia.
Tehkää kaksi lasta, yksi kummallekin.
Ainakin minulle kelpaisi. :-)
Moi! Mä oon ans miettiny tota luovuttamista... Osaatko sanoo paljonko se korvaus sit loppujen lopuks on. Ei viittis itteensä rääkätä mistään parista eurosta.
Unohtakaa koko luovuttaminen, mikäli tavoittelette vaan taloudellista hyötyä. Korvauksen pointtina on hyvittää mahdolliset matkakulut, työstä poissaolot, lasten hoitokulut sun muut, mistä koituu kuluja hoidossa käynnin vuoksi. Se on kulukorvaus ei palkka.
Olen kuullut, että luovuttajat ovat hyvin motivoituneita naisia. He luovuttavat munasolujaan sen takia, että haluavat antaa lapsettomuudesta kärsiville pariskunnille mahdollisuuden kokea sen saman onnentunteen, minkä ovat saaneet itse omista lapsistaan. He tekevät sen puhtaasti auttamismielellä.
Eli unohtakaa bisnes.