Minkälaisia ovat "tradenomitasoiselle" työpaikkana? Ja onko pankeissa eroa työnantajana? OKO ja Nordea kiinnostais jonkun verran - entäpä Sampo? Mitä maksavat vastavalmistuvalle?
Pankeista
kysyisin!
134609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pankeissa on eroa niiden yrityskulttuurin vuoksi. KAnnattaa haistella ilmaa haastattelussa. Pankeilla on myös taulukkopalkat, jotka ovat aikas pieniä ilman ikälisiä. Asiakaspalvelussa (call center) olen kuullut palkan olevan 1800-2000e mutta siihen sisältyykin sitten vuorotyötä, iltoja ja lauantaita.
Koita saada itsesi suoraan työsuhteeseen, sillä myös pankit käyttävät nykyään paljon vuokratyövoimaa. Siinä edut ovat huonommat kuin vakkarilla, eli mieluummin vaikka osa-aikainen suoraan pankin kanssa kuin vuokratyöfirman kautta mapitusta:)
Ihan oikeassakin asikaspalvelussa, siis tiskin takana alkupalkka on 1800 egee, olit sitten merkonomi tai tradenomi tai ilman mitään tutkintoa. Se on sitten pankista ja konttorista kiinni avautuuko muunlaisia paikkoja ja ennenkaikkea se on henkilöstä itsestä kiinni onko oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Taulukot loppuu jonnekin 2500 egen paikkeille, johtajien palkat on sitten asia ihan erikseen.
itse en ole pankissa töissä, mutta rahoitusalalla kuitenkin. Eikai pankkien taulukkopalkat voi loppua 2500 euroon? Varmaan jos jotain konttorityötä Nummipusulan konttorissa katsotaan, mutta kyllä toi 2500 euroa kuulostaa vähältä. Kai nyt koulutettu asiantuntija tienaa paremmin pankissa kuin 2500? Luulisi, että esim. analyytikot ja diilerit tienaavat enemmän kuin 2500 ja niiden palkat määräytyisivät jonkun taulukkopalkan mukaan, eivät nämä nyt mitään johtajia kuitenkaan ole..
katsohan rahoitusalan TES finlexistä ja lue sieltä. Kyllä, TES:n mukaiset taulukkopalkat loppuvat 2500€ paikkeille. Vaatimusryhmä 5.2 (vaativin taulukossa) alkaa 1-4 vuoden kokemuksella palkasta 2537€. Vaatimusryhmään 5.2 kuuluvat mm. konttorijohtajan tehtävät, toimistopäällikön tehtävät, osastopäällikön tehtävät sekä operointityöryhmän esimiestehtävät. Eli kyllä vaan, taulukko loppuu tuohon. Tosin, kokemuslisillä suurin palkkaluokka 5.2 yltää yli 15 vuoden kokemuksella palkkaan 2900€. Tätä pienemmistä palkkaluokista ainoastaan 5.1 yltää 15 vuoden kokemuksella yli 2500€ (2526€).
Analyytikot ja diilerit aloittelee 51 luokasta ja jos hyvin menee niin voi päätyä kokemuksen myötä 52-luokkaan. Ja Hesassa on pikkasen muuta Suomea korkeemmat palkat ja siellähän ne diilerit työskentelee. Ja jos oikein hyvä tuuri käy niin voi päästä diileriryhmän pomoksi jolloin saa sitten neuvotella ihan oikean sopimuspalkan.
Niin se vaan menee....rivikonttoritoimuhenkilö tiskillä saa olla ikionnellinen jos yltää vanhemmiten 2500 egeen. Lähtöpalkat tosiaan 1800 hujakoilla, ja aika pitkällä kokemuksella keskimäärin 2200-2300. Hesassa samaa tasoa, ei isoja eroja.
Ja koulutus voi olla aivan hyvin yo-merkonomi, tradenomi tai KTM, se ei liksaa nosta. Aikoinaan ennen lamaa pankkilaiset ylpeilivät suht hyvätasoisella palkalla mutta nykyisin vakuutussektori on mennyt edelle.
tradenomi riittää very good, mutta KTM haastaattelussa menee ohi jos eroa ei löydy muuten sinun hyväksesi.
Palkat todellakin on alle 2500euroa alkuvaiheessa, rahoitusalalla on tapana maksaa osaamisen eli tuloksen mukaan. Kiinteä(2000-3000) bonus.
vastavalmistuja KTM,TRAD joutuu aloittamaan 1500-1800eur tasosta hommassa kuin hommassa, jos ylisuuresta osaamisesta ei ole näyttöjä.
Missä maksetaan osaamisen ja tuloksen mukaan? Meillä ainakin bonus on enimmillään puolen kuun palkka jos vuoden tulos on ollut tavoitteen mukainen. Ja mitä ihmettä KTM tekee kassalla tai asuntolainoja neuvottelemassa?
pääomamarkkinat,varainhoito,omaisuudenhoito
Kassalla on varmaan tollainen käytäntö. Olet oikeassa, jos vaikka kassa myy 100 sijoitusvakuutusta kuukaudessa niin bonus on juuri mainitsemasi:).
KTM on kassalla juuri sen takia, jos ei muualle satu pääsemään.
Saattaa olla että minulla on väärä käsitys, koska itse olen ollut vain ulkkipankeissa.
esimerkkinä niistä carnegie,alfredberg,kauthing, enskilda YM.
Eihän noita täällä Suomessa pidetä varsinaisina pankkeina (no Enskilda kyllä) vaan omaisuudenhoitoa tarjoavina yrityksinä. Eivät taida kuulua rahoitusalan työehtosipimuksen osapuoliinkaan. Meikäläisissä pankeissa sijoituspalveluja myyvä voi enimmillääeehhhn saada bonusta kuukauden palkan ja silloinkin pitää ylittää tavoitteet roimasti. Vaan eipä taida noilla mainitsemillasi olla toimipaikkoja joka kylässä ja kaupungissa mutta meikäläisillä pankeilla on melkein joka kunnassa.
TÄSSÄ FAKTA-TIETOJA jos Sampoon haluat:
Sammolla on oma työehtosopimus. Eli poikkeaa täysin muista pankeista, myös palkoilla jotka on pienemmät kuin muilla pankeilla! Olen ollut Sammossa kolmatta vuotta. Olen saanut allekirjoitettavaksi tänä aikana jo 6 osa-aikaista määräaikaista sopimusta. Määräaikaisuudet perusteltu epämääräisesti. Olen siis tuntityöläinen: 10,85e/h. Suhteutettu silti omaan palkkaluokkaan eli 50 joka on 1653E/kk. (perus lähtöpalkka) Olen ollut koko aikaa työtön työnhakija liiton päivärahoilla, joita en ole silti saanut koko aikana kuin pari kertaa, koska vähät työtulot suhteutetaan myös epämääräisesti. (=ANSIOSIDONNAINEN PÄIVÄRAHA)
Paikkaani ei vakinaisteta (useista tiedusteluistani huolimatta) vaan työt pitää hoitaa monella henkilöllä mielellään opiskelijoilla tai "ilmaisilla" harjoittelijoilla.
Noh, miksi olen allekirjoittanut sopimukset???
Koska muutakaan en voi, syystä että en saa enää liitolta päivärahoja, jos olen omasta tahdostani lähtenyt työstä, eli olen oravanpyörässä tällä hetkellä... PS. Eikö ole olemassa luottamusmiehiä? Noh, luottamusmiehetkin osaavat olla omaa työpaikkaansa varjelevia, vaikka ovatkin viimeisiä henkilöitä, jotka voidaan työpaikasta irtisanoa viimeistään esim. taloudellisista ja tuotannollisista syistä, mutta Sammollahan menee hyvin! Nalle vetää suuret voitot joka vuosi, mutta ketä kiitetään MUILLA kuin sanoilla, ei ainakaan työntekijöitä, jotka tulosta tekevät konttoreille! =)
johtajat näyttävät tekevän huikeaa henkilökohtaista tulosta. Lienee optioillakin jotain tämän asian kanssa. Aluejohtajat yms. näyttävät tienaavan 350 - 450 tuhatta euroa ja ylin johto on ihan omassa luokassaan. Se antaa viitteitä, että Sammolla menee tällä hetkellä loistavasti. Tuntuisi, että kyllä siellä tavallisen "pulliaisenkin" kelpaa. Mene ja tiedä....
Kyllä silla tavallisella pulliaisella ja Johtajalla on ISO ero, pankissa kuin pankissa.