Kill or be killed RPG!

Uuden vuosisadan alkaessa Japanin talous romahti, työttömyys kasvoi valtaviin mittasuhteisiin, ja samaan aikaan kun aikuiset menettivät tulevaisuudenuskonsa, lapsissa alkoi kasvaa halveksunta heitä kohtaan. Koulut muuttuivat taistelutantereiksi, joissa opettajien puukotukset olivat arkipäivää. Vanhempi sukupolvi alkoi pelätä nuorisoa ja kykenemättömänä ymmärtämään sen motiiveja enää lainkaan otti käyttöön porkkanan sijasta todella ison kepin: hallitus perusti taistelupeli Battle Royalen, jossa kerran vuodessa satunnaisesti valittu koululuokka pakotettiin tappamaan toisensa siten, että vain yksi jäi henkiin ja pääsi vapauteen. Neuvottomat aikuiset olettivat, että pelko huonosta arpaonnesta seuraavana vuonna saattaisi vähin erin rauhoittaa koululuokat tänä vuonna.

Demokratia on hajonnut aikoja sitten, se on todettu ja nyt on jo kuiskattu, ettei uutta demokratiaa koskaan saataisi vaan pitäisi löytää ikiaikainen keisarikäytäntö ja tälle pallille ollaan Yuki Gacktia nostamassa.

Maan sisällä myllertää, kuinka tilanne laukeaa? Sodalla, vallanvaihdoksella, koko maan sisäisellä Battle royale - pelillä vai millä?

Muutama vuosi sitten Shuuya Nanahara ja Noriko pakenivat BR-pelin lopuksi ja sen jälkeen syntyi terroristiryhmä Wild seven, joka koostui nuorista jotka vastustivat aikuisia ja BR actia.

Vuosi sitten tämä ryhmä räjäytti pari pilvenpiirtäjää alas, jonka jälkeen mikään ei palannut entiselleen.

Kumman puolelle sinun vaistosi vetävät?

http://www.setbb.com/killorbekilled/index.php?mforum=killorbekilled]Aikuiset vastaan nuoret!
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Dorian_Gray kirjoitti:

Uuden vuosisadan alkaessa Japanin talous romahti, työttömyys kasvoi valtaviin mittasuhteisiin, ja samaan aikaan kun aikuiset menettivät tulevaisuudenuskonsa, lapsissa alkoi kasvaa halveksunta heitä kohtaan. Koulut muuttuivat taistelutantereiksi, joissa opettajien puukotukset olivat arkipäivää. Vanhempi sukupolvi alkoi pelätä nuorisoa ja kykenemättömänä ymmärtämään sen motiiveja enää lainkaan otti käyttöön porkkanan sijasta todella ison kepin: hallitus perusti taistelupeli Battle Royalen, jossa kerran vuodessa satunnaisesti valittu koululuokka pakotettiin tappamaan toisensa siten, että vain yksi jäi henkiin ja pääsi vapauteen. Neuvottomat aikuiset olettivat, että pelko huonosta arpaonnesta seuraavana vuonna saattaisi vähin erin rauhoittaa koululuokat tänä vuonna.

Demokratia on hajonnut aikoja sitten, se on todettu ja nyt on jo kuiskattu, ettei uutta demokratiaa koskaan saataisi vaan pitäisi löytää ikiaikainen keisarikäytäntö ja tälle pallille ollaan Yuki Gacktia nostamassa.

Maan sisällä myllertää, kuinka tilanne laukeaa? Sodalla, vallanvaihdoksella, koko maan sisäisellä Battle royale - pelillä vai millä?

Muutama vuosi sitten Shuuya Nanahara ja Noriko pakenivat BR-pelin lopuksi ja sen jälkeen syntyi terroristiryhmä Wild seven, joka koostui nuorista jotka vastustivat aikuisia ja BR actia.

Vuosi sitten tämä ryhmä räjäytti pari pilvenpiirtäjää alas, jonka jälkeen mikään ei palannut entiselleen.

Kumman puolelle sinun vaistosi vetävät?

http://www.setbb.com/killorbekilled/index.php?mforum=killorbekilled]Aikuiset vastaan nuoret!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu