Seurassa jossa minä metsästän, on puolet vasoista ammuttu, aikuisista on vain muutama saamatta. Hirvet, ovat yleensä siellä missä on ruokaa parhaiten, eli peltojen läheisyydessä. Peltohirvet on ammuttu loppuun ja olemme yrittäneet haravoida metsiä miehissä ja koirilla, mutta vasoja ei näy.
Meillä on porukassa hyviä koiria, että jos niitä vasoja on, niin kyllä ne sieltä löytyy. Kyllähän mahdollista on, ettei niitä sittenkään ole niin paljon kuin on luultu. Liikun itse paljon metsässä mutta harvoin siellä hirven kohtaa, mutta jos lähdet ajamaan autolla, niin ei tarvitse pitkästi ajaa kun hirven pellolla tai ravissa näkee.
Olen kuullut monen sanovan että on niitä paljon kun siellä tienvarressa seisoi kaksi, ja yksi oli pellolla. Eihän hirvikanta perustu näihin lukuihin, mutta monen se johtaa harhaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
MEILLÄ KOLMAS SYKSY MENOSSA JA JOKA SYKSYNÄ AMMUTTU 8-10 VASAA.NAARAAT JÄTETTY AMPUMATTA.UROKSIA 1 KPL SYKSYSSÄ JA LUPIA NOIN VIISI KAPPALETTA.VASOISTA SUURIN OSA UROSVASOJA.MENEEKÖ KANTA OIKEAAN SUUNTAAN ALUEELLA.
Jos ajattelee itsekkäästi, niin teidän kanta sen kun vaan kasvaa ja lupamäärät nousee. Miksi siis metsästätte, siksikö että se on kivaa ja tulee lihaa VAI siksi että metsiköt ja liikenne tms säästyy suuremmilta vahingoilta.
Toisaalta teidän lupamäärien perusteella kyse melko pienestä hirviseurueesta, eikä sillä juurikaan merkitystä.
Kumma juttu muuten kun vieläkin joissakin piireissä luvissa määrätään (niinkuin neuvostoliitossa) kuinka monta vasaa tulee ampua, onneksi enää harvassa. Kyllä seura itse tietää mitä hirviä alueilla on ja mitä kannattaa ampua. On kuulemma vieläkin sellaisia lupaehtoja, että alueilla, joista löytyy (lähes) pelkästään isoja hirviä, niin luvassapa lukee että puolet täytyy olla vasoja. Näin siis jää puolet hirvistä ampumatta, ja ai että metsänomistajat kiittävät...