LamppuvaihtoHELVETTI Avensiksessa

sarvipää6

Jo kolmannen kerran vaihdoin H7 polttimen Avensikseen ja edelleen yhtä helvettiä. Kerran lampun pidin on jo rikottu H7:aa vaihdettaessa, mutta onneksi sen teki merkkikorjaamon asentajat.

Eikö mikään kuluttajajärjestö tai ryhmäkanne tai joku ole, millä perseeseen suunniteltu osa tai ominaisuus saadaan maahantuojan vastuulle. Eikö nettiaikana olisi helppo laatia adressia "Toyota boikotti", jos korjauksia ja korvauksia ala kuulua, Halooo!! Ei ole mikään selitys tai puolustus Toyotalta, että H7 on yhtä vaikea vaihtaa Madzasta, Pösöstä jne

Tällä kertaa lampun muovisuojukset takauloke murtui sillä seurauksella että sateella umpioon pääsee sumua eli kosteutta. Siinä sitten hätävarana 2h virittelin nippusiteillä ratkaisun, että voi taas ajella. Kauhulla jo mietin mitä maksaa uusi muovisuoja ja millä toimitusajalla. Niitä ei mahda saada hajoittamoilta tai sitten pitää ostaa koko helvetin lamppu.

Kaikki autohankkivat tee-se-itse miehet, unohtakaa Avensis, ja hankkikaa oikea auto.

143

47202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lklk

      Vaihdoin ja vaimon neuvoilla se oli helppo homma
      eikä mennyt kuin muutama minuutti.
      Ohjekirjasta vaimo katsoi.
      Itse en moista opusta lukenut ja aloin jo kirota mutta onneksi on tuota naisnäkökulmaa.
      Pelkäsin ensin sitä hommaa kun täällä ovat kironneet,mutta ei vaikeaa.
      Tosin V50 volvoon on varmaan maailman helpoin homma vaihtaa lamppu.
      Siinä irroitetaan vain sokka,ja koko lamppu kääntyy sivulle.
      Ei sen kummempi insinöörinäyte.

      • vähemmän helppoa

        uudessa -03 avensiksessa ei on ohjekirjassa maininta "ota yhteys huoltoon" lampun vaihdon kohdalla. Avensiksen lamppua ei ole tarkoitettu valitettavasti kotimekaanikkojen vaihdettavaksi. :(
        Xenoneillahan tuo asia korjaantuisi, vaihtoväli kun olisi niillä siedettävä. Korjaamollahan tuo lampun vaihto on tunnin homma, pohjamuovi edestä pois, puskuri pois ja umpio pois... Jne.

      • lklk
        vähemmän helppoa kirjoitti:

        Onpa ihmeellistä.
        Minun ei tosiaankaan tarvinnut purkaa koko autoa,eikä hommassa mennyt tuntia.
        On tämä vaikeaa tämä elämä.
        Jos meinaat purkaa koko auton,niin vie helvetissä se auto sinne huoltoon.

      • paavo.

        kannataisi mennä huoltoon töihin,
        siellä meni 6 minuuttia toiseen ja 8 toiseen lähivalin lamppuun,

        eivät siis voi puhua muutomasta minuutista.
        Mutta meitä on aina miitä ihmemiehiä joukossamme.

      • rekkapekka2

        Volvo valmistaakin kuorma-autoja, toyotan vastaavia räpsyjä ei voi kuorma-autoiksi sanoa.
        Kuorma-autoissa lampunvaihto on tehty vastaavanlaiseksi.

      • ei vielä avea
        vähemmän helppoa kirjoitti:

        uudessa -03 avensiksessa ei on ohjekirjassa maininta "ota yhteys huoltoon" lampun vaihdon kohdalla. Avensiksen lamppua ei ole tarkoitettu valitettavasti kotimekaanikkojen vaihdettavaksi. :(
        Xenoneillahan tuo asia korjaantuisi, vaihtoväli kun olisi niillä siedettävä. Korjaamollahan tuo lampun vaihto on tunnin homma, pohjamuovi edestä pois, puskuri pois ja umpio pois... Jne.

        Vaihtaako joku Avensiskuski itse polttimot. Eikö malli ole suunnattu yli 50v. papoille, joilla näkö ja hoksottimet on kaikonneet. He vievät autonsa huoltoon.

      • terolla menee

        eihän tojoon tarvi lamppuja vaihtaa
        työkaveri kehui ajavansa 6 vuotta eikä mennyt yhtään lamppua
        siis tavalliset lamput kyseessä

      • muista tämä
        ei vielä avea kirjoitti:

        Vaihtaako joku Avensiskuski itse polttimot. Eikö malli ole suunnattu yli 50v. papoille, joilla näkö ja hoksottimet on kaikonneet. He vievät autonsa huoltoon.

        Sinäkin olet joskus yli 50v. pappa tai mummo jolta näkö ja hoksottimet on kadonneet.
        Muista käydä vanhempana vessassa aina kun on mahdollista.
        Tämä on yli 50v. papan neuvo jolta on näkö- ja hoksottimet kaikonneet.

      • Mestarikisälli
        ei vielä avea kirjoitti:

        Vaihtaako joku Avensiskuski itse polttimot. Eikö malli ole suunnattu yli 50v. papoille, joilla näkö ja hoksottimet on kaikonneet. He vievät autonsa huoltoon.

        Vielä vaihtuu Aven lamput eipä ikää olekkaan vielä kuin joku vuosi alle 70 mutta vanhalla muistilla se onnistuu. Onha niitä yksi valovuosi elämän aikana tullut vauhdettua .

      • Valopää
        Mestarikisälli kirjoitti:

        Vielä vaihtuu Aven lamput eipä ikää olekkaan vielä kuin joku vuosi alle 70 mutta vanhalla muistilla se onnistuu. Onha niitä yksi valovuosi elämän aikana tullut vauhdettua .

        Juu mäkin olen 200 km vaihtantanut.

      • 8kahdeksas
        ei vielä avea kirjoitti:

        Vaihtaako joku Avensiskuski itse polttimot. Eikö malli ole suunnattu yli 50v. papoille, joilla näkö ja hoksottimet on kaikonneet. He vievät autonsa huoltoon.

        Joo, olen yli kuusikymppinen ja vaidan itse polttimot. Minkälaisia köpökynsiä te olette, että osaa vaihtaa polttimoa.

    • Aveen

      Tuohon on olemassa uusittuja osia, umpioita KOLMEA erilaista, viimeisemmässä myös erilainen takakansi.

      Takakannen SAA yksittäisenä osana, et siis joudu ostamaan koko umpiota.

      Kumma kun toisille lampunvaihdot on AINA yhtä helvettiä. Jos kerta oot jo kolmannen kerran vaihtamassa polttimoa, niin luulisi sinun jo oppineen kuinka se tapahtuu hajottamatta koko autoa ;)

      • tuo nyt

        ainakaan mitenkään järkevästi ole toteutettu. kuskin puoli suht hyvä, mut ojan puoli ei mitenkään hyvä. vähän saa tilaa kun ottaaa lampun yläosan ruuvit auki ja viilaa kannen muovinastasta jo valmiiksi vähän pois.

      • suunnittelua
        tuo nyt kirjoitti:

        ainakaan mitenkään järkevästi ole toteutettu. kuskin puoli suht hyvä, mut ojan puoli ei mitenkään hyvä. vähän saa tilaa kun ottaaa lampun yläosan ruuvit auki ja viilaa kannen muovinastasta jo valmiiksi vähän pois.

        Vanhaankin aveen lampunvaihto yhtä helvettiä ja uudessa se on tehty sikamaisen hankalaksi. Avensiksen myynti loppuu kun jengille selviää tuo lampunvaihdon helvetti. Ave ei ole tehty ihmistä varten. Se on tehty vain organisaation tuottoja varten. Jättäkää avet kauppaan, niin homma muuttuu todella nopeasti. Ei tarvitse muuta kuin pari kuukautta totaalista ostoboikottia niin asia hoituu. Tyhmyys tulee maksamaan miljoonia Tojolle.

      • Rexe
        suunnittelua kirjoitti:

        Vanhakoppaseen lamppu on kohtuullisen helppo homma
        vaihtaa

      • parkit
        Rexe kirjoitti:

        Vanhakoppaseen lamppu on kohtuullisen helppo homma
        vaihtaa

        Vaihdappaa siihen vanhaan parkit. Se on todela hankala, lähes mahdoton asia. Ja ei ajovalopolttimoidenkaan vaihtaminen helppoa ole. Carinaan polttimoiden vaihtaminen oli vielä todella helppoa. Ave romahti tässäkin asiassa todella alas. Ave edustaa uutta maailmaa eli sitä maailmaa, jossa asiakkaita kiusataan monila tavoilla. Asiaa on paljon tutkittu ja ihmisiä manipuloimaan hyväksymään valmistajien fasitistinen maailmankuva eli tarve kidutttaa ja ryöstää asiakkaita. Monet ovat jo tottuneet ja hyväksyvät sen, että kädet repeytyvät ja muoviosat sinkoilevat pitkin peltoja kun polttimoita vaihdetaan. Umpioiden osatkin on tarkoituksella tehty todella helposti rikkoutuviksi jne. Voidaankin kysyä, haluatteko todella puolustaa tuollaista fasismia ja milloin teidän oikeutettu raivo ja viha purkautuu mm. ostoboikottina tai jatkuvina ja äänekkäinä raivopurkauksina Toyotan kaupoissa ja huolloissa. Puhukaa asiasta aina ja kaikialla, niin totuus paljastuu mahdollisimman monelle. Mustamaalatkaa autoa tarkoituksella. Kysehän on autosuunnittelijoiden natsismista. Sitä ei pidä todellakaan hyväksyä. Kannatan, että organisoidumme ja järjestämme totaalisen ostoboikotin ja vaadimme autoihin vähintäinkin elinikäisen takuun polttimonvaihdolle ja Toyotan pääjohtajan nöyrän anteeksipyynön sekä rahallisia korvauksia esim. polttimoiden vaihtamisen aiheuttamista vammoista, kivusta, särystä ja vihantunteista. Nyt asiakkaiden vastaiskun aika. Meille on vittuiltu jo tarpeeksi.

      • Rexe
        parkit kirjoitti:

        Ainakin vanhakoppaiseen faselift malliin minuutin homma parkkipolttimon vaihto

      • lklk
        Rexe kirjoitti:

        Ainakin vanhakoppaiseen faselift malliin minuutin homma parkkipolttimon vaihto

        Joo se oli helppoa,mutta muista että eihän kaikki
        osaa vaihtaa hehkulamppuakaan.

      • mjkhy
        suunnittelua kirjoitti:

        Vanhaankin aveen lampunvaihto yhtä helvettiä ja uudessa se on tehty sikamaisen hankalaksi. Avensiksen myynti loppuu kun jengille selviää tuo lampunvaihdon helvetti. Ave ei ole tehty ihmistä varten. Se on tehty vain organisaation tuottoja varten. Jättäkää avet kauppaan, niin homma muuttuu todella nopeasti. Ei tarvitse muuta kuin pari kuukautta totaalista ostoboikottia niin asia hoituu. Tyhmyys tulee maksamaan miljoonia Tojolle.

        no ei se lampunvaihto ole mikään ongelma, minulla meni niiden vaihtoon 20min sisältäen yhden tupakin hetken tarkkailua miksi tehty näin. jos on lyhyt pinna niin luovuta....

        Hahaha, on siinä oikein automies, itkee täällä netissä omia tyhmyyksiä.

      • AIKAAAMENNEEE
        Rexe kirjoitti:

        Ainakin vanhakoppaiseen faselift malliin minuutin homma parkkipolttimon vaihto

        Jos ottaa lokarit pois nii sit varmaa. AVENSIRT

      • Anonyymi
        mjkhy kirjoitti:

        no ei se lampunvaihto ole mikään ongelma, minulla meni niiden vaihtoon 20min sisältäen yhden tupakin hetken tarkkailua miksi tehty näin. jos on lyhyt pinna niin luovuta....

        Autoasentaja tiputtaa parkin lampun umpion sisään, ei hyvää päivää.

      • Anonyymi
        parkit kirjoitti:

        Vaihdappaa siihen vanhaan parkit. Se on todela hankala, lähes mahdoton asia. Ja ei ajovalopolttimoidenkaan vaihtaminen helppoa ole. Carinaan polttimoiden vaihtaminen oli vielä todella helppoa. Ave romahti tässäkin asiassa todella alas. Ave edustaa uutta maailmaa eli sitä maailmaa, jossa asiakkaita kiusataan monila tavoilla. Asiaa on paljon tutkittu ja ihmisiä manipuloimaan hyväksymään valmistajien fasitistinen maailmankuva eli tarve kidutttaa ja ryöstää asiakkaita. Monet ovat jo tottuneet ja hyväksyvät sen, että kädet repeytyvät ja muoviosat sinkoilevat pitkin peltoja kun polttimoita vaihdetaan. Umpioiden osatkin on tarkoituksella tehty todella helposti rikkoutuviksi jne. Voidaankin kysyä, haluatteko todella puolustaa tuollaista fasismia ja milloin teidän oikeutettu raivo ja viha purkautuu mm. ostoboikottina tai jatkuvina ja äänekkäinä raivopurkauksina Toyotan kaupoissa ja huolloissa. Puhukaa asiasta aina ja kaikialla, niin totuus paljastuu mahdollisimman monelle. Mustamaalatkaa autoa tarkoituksella. Kysehän on autosuunnittelijoiden natsismista. Sitä ei pidä todellakaan hyväksyä. Kannatan, että organisoidumme ja järjestämme totaalisen ostoboikotin ja vaadimme autoihin vähintäinkin elinikäisen takuun polttimonvaihdolle ja Toyotan pääjohtajan nöyrän anteeksipyynön sekä rahallisia korvauksia esim. polttimoiden vaihtamisen aiheuttamista vammoista, kivusta, särystä ja vihantunteista. Nyt asiakkaiden vastaiskun aika. Meille on vittuiltu jo tarpeeksi.

        Parkkipolttimoiden vaihto t22-Aveen on todella helppo homma. Varmuuden vuoksi vaihdoin ledit vanhojen tilalle niin ei tarvitse enää ikinä vaihtaa. H7-polttimoita ei ole tarvinnut viimeisten 5 vuoden aikana vielä vaihtaa mutta eivät umpioiden takakannet näytä ollenkaan hankalilta vaihdon kannalta.

    • suck you!

      Asiaa jonkin verran jumpattuani, voi sanoa, että isonyrkkiset UNOHTAKAA lampun vaihto apumiehenpuolelta. Ison (tai lähes normaalikokoisen) nyrkin saa juuri tunkettua vaihtokoteloon, mutta muuta ei voi sitten tehdäkkään. Insseillä ollut japsin nyrkkikokomita käytössä, ei eurooppalaisen eikä etenkään isokätisen suomalaisen mitat.

      AINUT TEKO MILLÄ MAAHANTUOJA SAA MINUT ENÄÄN TOYOTAA OSTAMAAN, ON ETTÄ LAMPUNVAIHTOTYÖT MUUTETAAN ILMAISEKSI. Taidan ostaa seuraavasksi elämän ensimmäisen Volvon monien Toyooootan jälkeen. SUCK YOU!!!

      MIssä Adressi, täältä nimi ja osoite tulee heti.

      • vittuilua

        Kyse on Toyotan syvästä tarpeesta halveksia maksavien asiakkiden älykkyyttä. Mutta peli on nyt loppu. Avet jätetään kauppaan siihen saakka kunnes asiat on hoidettu kuntoon.

    • peiliin

      Monessa muussakin kiinnittimet vaatii osaamisensa, ei saa väärin väännellä. Osaamisesta vain kyse!

      • asioita selkeästi

        Nyt nuo koulunpenkillä heikosti menestyneet autonasentajat hölisevät täällä paskaa. lampunvaihtaminen pitää olla nin helppoa, että sitä ei tarvitse yhtään opiskella. Eli sen tarvitsee olla yhtä helppoa kuin se oli vielä Carinakaudella. Avensiksen lampunvaihto on helvettiä ja osat ja kiinnittimet todella heikkorakenteisia. Ne rikkoutuvat jos teet pienenkin virheen. Ja täytyy muistaa, että missään ei ole saatavilla selkeitä ohjeita. Kaikki pitää tehdä käsikopelolla, koska mitään ei näe ja tila on tolkuttoman ahdas.
        Mutta totta on, että jos ihminen on joutunut autonasentajaksi niin sen älykkyysosamäärä ei voi olla korkea. Semmoset täällä nyt rehvastelevat, koska eivät tajua edes mistä täällä keskustellaan.

      • autoilijax
        asioita selkeästi kirjoitti:

        hohhoijaa
        tuliko Sulle nyt hyvä mieli kun asentajat haukuit....

        Lampun vaihto on tapahtuma minkä joko osa tai ei osaa ja eräs näyttää "selkeästi" aloittaneen lampun vaihdon täydellisenä tumpelo, jolla kun taito loppuu niin voima se vähäinenkin alkaa. Parempi on, jos viet niinkin helpon homman vaan sovinnolla alan ammattilaisen tekemäksi ja keskityt vaikka pitsin nypläykseen. Kaikkia itsestään selviä asioita ei voi niin alakoulumaisesti neuvoa, että ne menisivä kaaliin sellaiselle jolla siellä ei yksinkertaisesti ole tilaa ja toisaalta rautalankakin loppuu kesken.

    • 2.4 STW

      Pikahuollossa meni 15min kun vaihtoivat molemmat polttimot. Jos on varaa ostaa 30-40ke auto, ei kai 10-20e parin vuoden välein lampun vaihdosta paljoa ole. Monet vetää sen verran savuna keuhkojen kautta ilmaan päivässä.
      Lamput kannattaa vaihdattaa säännöllisesti vaikka joka syksy, eikä odottaa niiden rikkumista.

      • kuin mainittu

        Ok tuo tekstisi. Toisaalta haluan myös itse tehdä asioita, on pirullinne tunne, että olet täysin muiden armoilla. Kolmanneksi, kun lamppu palaa, se tulee vaihtaa heti vaikka tien päällä, kutsutaanko sinne korjaamon pojat???

      • Maanu

        Itse olen aina vienyt auton pikahuoltoon jos lamppu on palanut. Olen maksanut parikymppiä vaihtotyöstä eikä ole kirpaissut yhtään, saati vituttanut.

        Pienestä on elämä kiinni, jos täytyy merkkiä vaihtaa polttimonvaihdon takia.

      • aavensis
        Maanu kirjoitti:

        Itse olen aina vienyt auton pikahuoltoon jos lamppu on palanut. Olen maksanut parikymppiä vaihtotyöstä eikä ole kirpaissut yhtään, saati vituttanut.

        Pienestä on elämä kiinni, jos täytyy merkkiä vaihtaa polttimonvaihdon takia.

        Avensis -03.
        Koko umpiot vaihdettu kahteen kertaan , viimeksi n. kuukausi sitten kun polttimot simahtivat lähes yhtaikaa. Totesivat Toyotan huollossa, että vaihdetaan vielä kerran koko umpiot kun niissä on ollut tosi paljon ongelmia. Nyt kuulema on kestävämmät mallit olemassa. Eli Toyotalla on olemassa ns. huoltokampanja umpioille. Kannattaa pyytää jos eivät tarjoa sitä automaattisesti.
        Itse polttimoiden vaihto on tosi hankalaa ´, eikä kannata tehdä itse. Kuskin puolelta on esim. pakko siirtää akkua hieman että saa kädet mahtumaan. Toyotan huoltotoiminta toimii muuten ihan hyvin!

      • ...
        aavensis kirjoitti:

        Onko ylivoimaista siirtää akkua? Sehän on helppoa jos tuollaisella pikkusäädöllä pääsee. Ei niiden pulttien aukomista tarvitse pelätä.

        Eri asia jos pitää n kappaletta irrottaa hankalia osia.

      • kerroppa mullekin
        ... kirjoitti:

        Onko ylivoimaista siirtää akkua? Sehän on helppoa jos tuollaisella pikkusäädöllä pääsee. Ei niiden pulttien aukomista tarvitse pelätä.

        Eri asia jos pitää n kappaletta irrottaa hankalia osia.

        mitä hyötyä on jos siirrän kuljettajanpuolella sijaitsevan akun kun vaihdan polttimoa ojan puolelta???? ihan kiva jos on oikeesti jotain hyötyä.

      • ...
        kerroppa mullekin kirjoitti:

        mitä hyötyä on jos siirrän kuljettajanpuolella sijaitsevan akun kun vaihdan polttimoa ojan puolelta???? ihan kiva jos on oikeesti jotain hyötyä.

        Tärkeää on että edes toisen voi itse vaihtaa helposti. Pelkääjän puolelta sitten täytyy ottaa jotain muuta irti. Kenties umpio jos ei muuta helposti irtoa. FX -97 Corollassa en jaksanut repiä käsiäni lampunvaihdossa vaan pulttasin umpion irti. Helppoa oli.

      • apumiehen puolelta

        ei saa umpiotakaan jollei pura maski puskuri. no tulee se sentin pelkästään yläpään ruuvit avaamalla ja saa siitä jotain ropellettua, mut yhtäkaikki ei lampun vaihto tarvis ihan noin hankalaa olla. ja kun puhutaan yksisilmäisistä niin ei tuo ainakaan innosta lampunvaihtoon.

    • ajotopina

      ...tarvitaan vaihtamaan Aven polttimo?

      No ei yhtään, kun ei se nettipalstalle vittuiluhurmoksessa kirjoittamalla vaan vaihdu.

      • todellinen ongelma

        Keskustelun kohteena todellinen ongelma. Ei mitään tekoa provon kanssa. Tojo tässä provoilee ja vituilee asiakkailleen.

      • koukku
        todellinen ongelma kirjoitti:

        Keskustelun kohteena todellinen ongelma. Ei mitään tekoa provon kanssa. Tojo tässä provoilee ja vituilee asiakkailleen.

        Mulle on vaihdettiin takuuaikana muutama poltin merkkihuollossa ilman kikkailuita.

      • 100tkm
        koukku kirjoitti:

        Mulle on vaihdettiin takuuaikana muutama poltin merkkihuollossa ilman kikkailuita.

        Vieläkö takuuseen, kun 3v ja 100tkm täynnä, vai luuletko, että tämän jälkeen ei lamput enää pala.

      • suunnittelun virhettä
        100tkm kirjoitti:

        Vieläkö takuuseen, kun 3v ja 100tkm täynnä, vai luuletko, että tämän jälkeen ei lamput enää pala.

        Tässä takuulla vain hämärretään suunnittelijoiden mokaa. Takuu ei korjaa rakenteen typeryyttä, joka aiheuttaa inhottavan ongelman. Sääli heitä, jotka pimeällä taipaleella joutuvat lampunvaihtohommiin. Ja heitä muuten on.

      • 2.4 STW
        suunnittelun virhettä kirjoitti:

        Tässä takuulla vain hämärretään suunnittelijoiden mokaa. Takuu ei korjaa rakenteen typeryyttä, joka aiheuttaa inhottavan ongelman. Sääli heitä, jotka pimeällä taipaleella joutuvat lampunvaihtohommiin. Ja heitä muuten on.

        Jos vaihdat polttimot säännöllisesti,et joudu ikinä ajamaan vajailla valoilla. Ei ne nyt niin kovin kalliita.
        Minä vaihdan kaksipyöräiseen joka kevät uuden ajo- ja takavalopolttimon ihan varmuuden vuoksi. Auto kun on liisari, niin vaihdatan molemmat kun toinen hajoaa. Kun minulla oli oma auto, vaihdoin joka sysksy uudet polttimot.

      • koukku
        100tkm kirjoitti:

        Vieläkö takuuseen, kun 3v ja 100tkm täynnä, vai luuletko, että tämän jälkeen ei lamput enää pala.

        Ei ne enää takuuajan umpeutumisen jälkeen takuuseen mene. Mulla on kestäneet noin 25000 km toisen vaihdon jälkeen, jossa alensivat muistaakseni jännitettä ajovaloista. Kyseinen ongelmahan koskee vain ajovaloja, koska muita lamppuja ei ole tarvinnut vaihtaa.

        Ei niitä pimeällä taipaleella kannata ruveta vaihtamaan. Ajelee seuraavana päivänä pikahuoltoon niin puolessa tunnissa on uudet ajovalopolttimot (ja noin 40-50 euron lasku).

        Palaa niitä lamppuja kai muissakin autoissa?

      • pala

        Toyotan lamppuja syö ylijännite!
        Toyotan valoautomatiikassa ei ole alennettua jännitettä päivävaloasennossa. Monessa muussa autossa päivävaloasennon jännitettä on laskettu polttimoiden kestoiän lisäämiseksi, koska alemmallakin jännitteellä ajovalot toimivat huomiovaloina riittävän hyvin.
        Kyseinen asia on sitä laatua (Toyotan kohdalla laadun puutetta) mikä pitkässä juoksussa säästää rahaa ja hermoja.

      • JV95
        pala kirjoitti:

        Vaikka 2004 malliseen laitettiin jännitteen alentaja, niin silti kärähti polttimo.
        Ei ole pelkästään tojon vika poltimoiden palaminen, vaan kaikkien autojen joissa on H7 polttimo. On ominaisuus/vika kaikilla H7 polttimoilla.

      • koslassani

        ei ole tarvinnut vielä vaihtaa reilun 100 tkm ajomatkalla yhtään poltinta ja silti on yöasennossa todella kirkkaat valot. Olenkin ihmetellyt Toyotien yksislmäisyyttä ja sehän johtuu tuosta kehnosta lampunvaihdosta. Harvapa kehtaa viikonloppuna ruveta vaihtamaan valoja, kun korjaamot on kiinni.

      • AveToveri
        todellinen ongelma kirjoitti:

        Keskustelun kohteena todellinen ongelma. Ei mitään tekoa provon kanssa. Tojo tässä provoilee ja vituilee asiakkailleen.

        myös huolto särki umpioita vaihtaessaan polttimoita autooni. Kuulemma umpioiden pohjan kiinnike murtui helposti hankalan työskentelytilan vuoksi. Muistaakseni umpiot vaihdettiin kahteen kertaan kokonaan uusiin. Jotakin on kyllä suunnittelupuolessa hakusessa kun tällaisia virityksiä tehdään. Asia menee vielä sen 3 vuoden takuuajan puitteissa kun omaksi kustannukseksi jää vaivannäkö huolloissa ramppaamisesta, mutta sitten kun alkaa juosta myös vaihtotyöstä kustannus, ei oikein jaksa naurattaa.
        Paskaa suunnittelua.

      • toisesta merkistä
        JV95 kirjoitti:

        Vaikka 2004 malliseen laitettiin jännitteen alentaja, niin silti kärähti polttimo.
        Ei ole pelkästään tojon vika poltimoiden palaminen, vaan kaikkien autojen joissa on H7 polttimo. On ominaisuus/vika kaikilla H7 polttimoilla.

        Mulla on Fordissa H7 polttimot ja toisen puolen vaihdoin 40 tonnin kohdalla ja toisen 50 tonnin kohdalla. Fordissakin lampun vaihto on aika hankala, sillä koko umpio irroitettaan, mutta siihen ei tarvita mitään gynegologin sorminäppäryyttä. Vaikenta on sähköpistokeen irroitus, sillä se on todella tiukasti kiinni.

    • 3vuotta vanha

      3v on tullut Avessa täyteen kesällä. Nyt huomasin sateella ajaessani, että umpioissa on vesipisaroita.

      Aikaisemmista teksteistä ymmärrän, että umpioita on vaihdettu parempiin, takuuna? Onnistuuko sen vaihdon saada takuuajan jälkeen ilmaiseksi?

      Joo laatu ei nyt hypi silmille.

      • hojo

        Kannattaa vähintään kysyä meneekö takuuseen
        vaikka varsinainen takuuaika onkin loppunut. Se ei välttämättä
        tarkoita aina ettei menisi enää takuuseen.
        JOnkin verran autovalmistajat nimittäin joustavat näissä ja tälläisissä tämäntyyppisissä vioissa
        jotka olleet hyvin yleisiä.

    • niin onnistuu

      Kun ensin lukee käyttöohjeen niin sen jälkeen lampun vaihtaa viidessä minuutissa (tai alle, riippuu puolesta). Hyvin helppoa.

      • Primera 2003

        Primeran lapunvaihdossa tarvitaan gynegologi. Lapun vaihtoon kun ei yhtäaikaa mahdu sekä katse että käsi. Apukskin puolelta neuvotaan irroittamaan pesunestesäiliön täyttöputki, en milloinkaan keksinyt että miten sen saa irti.

    • ...

      Ilman muuta käyttäjäystävälliseksi pitää peruskulutusosien vaihto tehdä. Eihän tankkauskaan tai pyyhkimien vaihtokaan saa vaikeaa olla.

      Mutta: Olen itse huomannut ikäväkseni että aikaisemmin (Corollassa) valittelin pienestä nitinästä kojetaulussa tai muista pikkujutuista. Nämä valitukset ovat totaalisesti unohtuneet kun todellisia ongelmia on nyt ilmaantunut: öljynkulutus ja moottorin/imusarjan/pakoputkiston voimakas pärinä ja nakutus. Eli niin kauan kuin ei tällaisia todellisia ongelmia ole niin asiat ovat kuitenkin hyvin.

      • Ave-ukko

        Mulle on ilmeisesti sattunu todella hyvä yksilö. -03 d4d avessani on polttimot kestäny jo yli 50tkm!!! Huom! Sain takuuseen uudet umpiot vielä 130tkm ajettuun.

      • Kummastelija
        Ave-ukko kirjoitti:

        Mulle on ilmeisesti sattunu todella hyvä yksilö. -03 d4d avessani on polttimot kestäny jo yli 50tkm!!! Huom! Sain takuuseen uudet umpiot vielä 130tkm ajettuun.

        Umpiot jouduttu vaihtamaan 130tkm kohdalla. Onko Aven laatu todella tällaista? Ei voi kun ihmetellä.

      • lklk
        Ave-ukko kirjoitti:

        Mulle on ilmeisesti sattunu todella hyvä yksilö. -03 d4d avessani on polttimot kestäny jo yli 50tkm!!! Huom! Sain takuuseen uudet umpiot vielä 130tkm ajettuun.

        Olen ajanut kohta kaksi vuotta ja yhden lampun olen vaihtanut ja senkin itse.
        Hanttimiehen puolen ajovalo,aikaa meni noin 10 min.
        Ajan vuodessa noin 20 000km

    • miettii?

      Onko kyseessä uudistunut facelift Avensis-malli?.

      • sarvipää6

        Kyseessä Aven ihan eka malli eli se tuli samaan aikaan kun tuli Aven ekat esittelyautot autoliikkeisiin, mutta sekään ei käy selitykseksi.

        Kun katsoo vatsauksia, niin missä KRIITTINEN KULUTTAJA, ei missään. Perkele, maahantuojat tulee saattaa vastuuseen tai paremmin heidän tulisi ottaa vastuu VAPAEHTOISESTI, mutta ei mitään, nukkuvat vain optioidensa päällä!!

        Auto ja auton osto tutkimusten mukaan perustuu pieniin lähes olemattomiin mielikuvaseikkoihin. Yksi tärkeä on se, että asias tuntee olevansa tärkeä ja kuultu. Toiseksi, olen osatnut Toyotaa vuosikausi perustuen siihen, että saan HELPON auto, eli bensaa tankkiin ja menoksi. Monemmat perustat ovat menneet, perkele pitäkää optionne, minä vaihdan automerkkiä! BRÄNDINNE ON PASKA.

    • teppo tulppo

      minäkin pystyin vaihtamaan polttimot rellu megane 1:een vm. 2000 vaikka käytän semmosia rukkasia missä on peukalo keskellä kämmentä.

      • lkdjec

        Puhutko tästä vanhemman mallin Megasta vai uudemman. Uudemman mallin Megassa lamppu vaihtuu, mutta ei kiva jossain Ylläksen parkkipaikalla paukkupakkasella, työ kuitenkin vaatii aikaa, tarkkuutta ja MAASSA istumista.

    • lapin poika

      no mulla oli opel toyotan jälkeen 5vuotta ja muija jäi yhtämonesti tielle.toyotalla ei kertaa ja matkaaa kerty uudesta asti 640000.tilasin avensiksen tänään ja tulee loppukuusta.opelin arkku on naulattu kiinni eikä aukasta enää

      • hipphei

        niitä 2 tai 3 x longer life philips polttimoita olemassa h7 kannalla, tämä ihan yleisesti vaan tiedoksi automerkkiä katsomatta.. sellaiset jo kaksi vuotta paikallaan ja ei vielä ole palaneet vaikka on ajoa koloisillakin teillä. Niin ja näitä löytyy monesta kaupasta vähän niinkuin tiskin alta kun ei kuulemma jää niin paljoa katetta kuin halppis tai tuuninki polttimoista..

      • mikä ihme?
        hipphei kirjoitti:

        olenkin miettinyt pääni puhki että mikä vikana kun yhtenään saa olla lamppuja vaidatuttamassa. Maksaa maltaita lopulta tuo homma vuosien mittaan. Selvisihän tuo vika, eli ylijännite ja toinen että kun ei ole ohjekirjassa kunnolla selvitetty miten tehdään, niin on pakko käyttää verstaalla vaihdatuttamassa.
        Jos jollakin on laittaa selviä kuvia miten vaihdetaan toyota corolla touring 1,6 VVti vuosimallia 2000 etulamput, siis lyhyet ensikädessä, niin olisin ikuisesti kiitollinen.

      • kpg1
        mikä ihme? kirjoitti:

        Ainakin -08 ohjekirjassa on selkeä kuvat polttimon vaihdoista, mihin suuntaan aukeaa mikäkin jne.
        Toisin kuin firman transportterissa luki ohjekirjassa: vie valtuutetulle huoltamolle...
        Ei silti poista tosiasiaa, että ahdasta siellä lienee. Mutta sumarit huomiovaloiksi, jos ajovalo lamppu palaa. Niin pääsee pikahuoltoon asti.

        ps tee se itse yritys kerran tuotti sellaisen tuloksen, että meni ajovalon korkorkeussäätö sekaisin
        piti viedä siniselle tiskille laitettavaksi kumminkin..

      • -j
        kpg1 kirjoitti:

        Tänään tuli vaihdettua ensimmäistä kertaa -08 avensikseen polttimot käsikirjan ohjeet selattua. Aikaa meni n15-20 minuuttia sisältäen koneen muovisuojien purkamiset ja sen jälkeen tuumaustupakan vetäisy. Eli helppo homma valkoiselle miehelle, jos käsi ei ole ihan kokoluokkaa lumilapio :) Ostin marmoritiskiltä kalliimmat tuikut hintaan ~30€/pari alennuksineen, katsellaan kuin kauan kestää.

      • ja joo
        -j kirjoitti:

        Ja jos olisit voinut merkkitiskillä vaihdattaa ne ilmaiseksi, ne kun kuuluu takuun piiriin...

      • -j
        ja joo kirjoitti:

        Ja jos olisit voinut merkkitiskillä vaihdattaa ne ilmaiseksi, ne kun kuuluu takuun piiriin...

        juu, mutta mittarissa on 191000km niin takuu on jo ummessa :)

    • ......

      Nuo kaikki eri merkit vähän eri tavalla suunniteltu vaihtamisen suhteen. Passattiini olen vaihtanut 2 kertaa H7, vaihadan aina molemmat jos toinen palaa, seisonta valot hieman reunemmassa, mutta onnistui sekin aika hyvin. H7 olen joutunut vaihtamaan n. 80 tkm välein, no problem.

      • Kiffe

        Vaihdoin juuri -04 Avensikseeni molemmat päiväpolttimot. Hitto kun olisi ollut NIIN paljon helpompaa vaihtaa pitkien ajovalojen polttimot! Hitto mitä suunnittelua kerta kaikkiaan. En ole aiemmin autoon polttimoita vaihtanut, mutta ei tuossa hommassa nyt sentään yli 10 minuuttia saisi kestää (itsellä taisi kestää puolisen tuntia kiroilua)

        Se ojan puoli oli pikkaisen vaikeampi vaihdettava. Hankalin osuus oli yrittää saada suojakotelo takaisin paikalleen. Pissapojan täyttöputki on ikävästi edessä :(

        BTW, oli eka kerta 3 vuoden aikana kun polttimo meni, että hyvin tuntuvat kestävän. Tosin ajoa ei tule 10 tkm enempää vuodessa...

      • No ehkä
        Kiffe kirjoitti:

        jollekin hankalaa itsellä meni 30min pähkäily röökineen päivä polsat 06 avensikseen
        kestivät 4v -64tkm...

    • ripoutti

      että niin moni toitoja tulee yksisilmäisenä vastaan???

    • pahempaa odotin

      Vaihdoin kummankin lähivalopolttimon 06 Avensikseen tänään ensimmäistä kertaa. Noin vartti meni yhteensä. Ei se mitenkään ylivoimaista ole. Katsoin kyllä ensin mitä käyttöohje kertoo asiasta.

      • näin:

        Ostin käytetyn 06-Avensiksen ja vaihdoin siihen itse kummankin ajoavlopolttimon.

      • näin:
        näin: kirjoitti:

        Ostin käytetyn 06-Avensiksen ja vaihdoin siihen itse kummankin ajoavlopolttimon.

        En millään voi tietää kuinka monta ajovalopolttimoa autooni on vaihdettu ennen tätä.

      • 3avec
        näin: kirjoitti:

        En millään voi tietää kuinka monta ajovalopolttimoa autooni on vaihdettu ennen tätä.

        Ajovalolamput keskimäärin parit per 60000

      • verran,
        3avec kirjoitti:

        Ajovalolamput keskimäärin parit per 60000

        Saman verran kesti minulla, mutta takuu päällä ja huolto vaihtoi kummatkin noin varttiin (takuuseen).

      • tunarit erikseen
        verran, kirjoitti:

        Saman verran kesti minulla, mutta takuu päällä ja huolto vaihtoi kummatkin noin varttiin (takuuseen).

        Itse olen vaihtanut polttimot -00 ja -05 vm avensiksiin se on muutaman minutin homma. käyttäkää silmiänne! Itse vaihdoin juuri -00 tien laidassa kaksi kertaa vertailun vuoksi polttimot. Ei ole homma eikä mikään.

      • Valoa kansalle
        näin: kirjoitti:

        Ostin käytetyn 06-Avensiksen ja vaihdoin siihen itse kummankin ajoavlopolttimon.

        vaihtuvat helposti n. 5 minuuttiin. Tähän aikaan kuuluu käsikirjan vilkaisu ja muovisuojien poisto takaisin asentaminen. Ei mitenkään erityisen vaikea homma, vaikka useimmat Avensiksen omistavat tuttavat asialla kovin pelottelivat. Ilmeisesti koskaan eivät ollee edes kokeilleet. Ehkä olivat oppineet Avensiksen haukkumisen täällä palstalla?

        Kokeilkaapa vaihtaa VW Passatin parkkilamput :-) Siinä on kotiasentajan Rubikin-kuutio -tehtävä.

    • jannukka.

      No niin, käydääs nyt kohta kohdalta läpi T25 -korisen Avensiksen ajovalopolttimoiden vaihdot. Eli keskustelusta päätellen ongelmana näyttäisi olevan ojanpuoleinen umpio, johon on vaikea päästä käsiksi. Itse huomasin aamulla, että ko. polttimo on pimeänä ja meinasin itse vaihtaa. Vanhan korimallin Avensikseen vaihdoin kertaalleen molepien puolten H7:t ja parkit. Nyt olisi sitten edessä -06 Avensis.

      Te jotka olette saaneet itse vaihdettua vähällä purkamisella molemmat polttimot, voisitteko kertoa toimenpiteet?

      • Avennin

        Vaihdoin kesällä molemmat lähivalopolttimot -06 mallin 1.6 litraseen Aveen.
        Kannattaa varata kirkas taskulamppu niin näkee kurkkia umpion takasivulle. Ja lapset pois kuuloetäisyydeltä.

        Kuskinpuoli: Irrotin akun yläpuolisen kiinnittimen ja siirsin akkua noin 5 cm keskemmälle. Avasin umpion muovisuojan lukituksen ja vedin muovisuojan pois. Oli se vähän tiukalla mutta tulee kun vetää moottorin suuntaan ja maanittelee!. Älä runno korvaketta rikki. Sitten virtajohto pois ja polttimon lukituslanka auki. Polttimo pois ja uusi paikalleen, pohjaan asti. Lukituslanka kiinni, tukien polttimoa samalla jollakin sormella joka ei oo keskellä kämmentä. Johto kiinni ja muovisuoja takaisin.( tarkista että muovisuojan tiiviste on paikoillaan ja ehjä) Muovisuojan takaisinlaitossa kannattaa katsoa lampulla että suojan kieleke osuu umpion korvakkeeseen.
        Ojanpuoli: Muovisuojan lukitus auki ja ja vetää suojan pois. Pissapojan täyttöputki on pahasti tiellä, mutta kyllä se suoja sieltä tulee. Tässä joutuu varomaan myös ettei riko muovisuojan kiinnityskorvaketta. (Joku sanoi irrottaneensa umpion yläpuoliset kiinnitysruuvit tilan saamiseksi. Vääntääkö se sitten umpion alapuolista kiinnitystä hajalle - en tiedä )
        Sitten vaan samat temput kun kuskinpuolellakin.
        Vaikeinta minusta oli muovisuojien poisvetäminen - kummallakin puolella. Ne tulee lopulta helposti kun löytyy se oikea asento. Toisella kädellä voi jelpata muovisuojan takaa. Ahdasta on, ja mitään ei näe.
        Sormikopelolla joutuu lukituslangat avaamaan ja polttimotkin vaihtamaan. Molemmilla puolilla.
        Onneksi pääsi nuorena miehenä sormipeliä treenaamaan.... pimeässäkin vielä!

      • jannukka.
        Avennin kirjoitti:

        Molemmat polttimot vaihdettu ja miltei tunti siinä vierähti. Apukuskin puoleinen polttimo oli mielestäni hankalampi vaihtaa ahtauden vuoksi. Polttimon virtajohtokin oli pirun tiukassa ja kun ei kunnon otettakaan tahtonut saada siitä. Kuskin puolella vaihto sujui nopeammin ja sen akun siirtäminen todellakin kannattaa. Ei se paljoa mahdu siirtymään, mutta sopivasti kuitenkin.

    • Just just

      2001 vuosimallin facelift Avensis, itellä meni viimeksi noin vähän reilu 10 minuuttia KAIKKIEN neljän lampun vaihtoon.

      Auto ollut 3 vuotta ja kahdesti oon vaihtanu parkit, kerran kaikki muut ajovalot ja pitkät. Ostakaa kunnon polttimoita, eikä niitä halvimpia euron paskoja motonetistä.

      Sarvipää on hyvä vaan ja ostaa sitten sen auton, mitä vittua vingut täällä jos oot niin käsi ettei iteltä hommat hoidu?

    • yks edelleen vaan

      Hei!
      Ensinnäkin kirjoittaneelle miksei myös muille tiedoksi ajovalopolttimoiden vaihtamisesta eli 3 vuoden takuu kattaa ajovalopolttimot vaihtotöineen ts. mikäli auto on sen verran uusi ei kannata mennä ostamaan tai asentamaan.

    • reiska`

      on hankala vaihtaa polttimot, mutta avensikseen ei ehkä pahin tehtävä. Hiukan kärsivällisyyttä ja sormen näppäryyttä, nii ainaki avensiksen ajovalot vaihtuu helposti, alle 10min .

      • FT-86

        Onnistuu myös pimeässä, pientä näppäryyttä eikä kestä kuin 10min/lamppu.

    • 4+19

      Mondeossa on keksity sarana, lampunvaihto sujuu muutamassa minuutissa.
      Ilmeisest Tojon kohdlla on katsottu maksimoida jälkimarkkinoinnin kate tältäkin osalta.

      • Arska Vaan

        On itellä just V70 Volvo -98 vaihtumassa johonkin muuhun. Jatkossa varmaan Volvo säilyy merkkinä, oon nimittäin semmonen tumpelo etten mihinkään huoltohommiin oikein uskalla itse ryhtyä. Eikä nuo teidän kommentit oikein rohkaise kun pimeällä pitkällä matkalla ne valot on tähänkin asti hajonneet (3 polttimoa/80tkm)

        Silti oon Volvooni vaihtanut ajovalopolttimon noin 1min / polttimo, ilman ohjekirjoja.

      • kirsikö
        Arska Vaan kirjoitti:

        auto ollut vuoden ja 50tkm ajanu 1 parkkivalo menny ja 3 polttimoa takavaloista...
        jos tuo on paljon niin ihmettelen :O et mikä auto missä harvemmin polttimot menee??

      • niiin sumua
        kirsikö kirjoitti:

        auto ollut vuoden ja 50tkm ajanu 1 parkkivalo menny ja 3 polttimoa takavaloista...
        jos tuo on paljon niin ihmettelen :O et mikä auto missä harvemmin polttimot menee??

        Jos nyt niin huono säkä olisi, niin aika monessa avessa on sumuvalot vakiona, niillä pärjää kunnes saa lamput vaihdettua. Ed. -08ssa eka poltin meni 60 tkm kohdalla ja samalla vaihdettiin toinen H7ska, eikä 90 tkm mennessä palanut mitään muuta.
        No uudessa on nyt H11set, aika näyttää onko paremmat kuin H7t.

    • ihan oikea sähkäri

      nää 2-koppasen avensiksen vartin lampunvaihtajat on sit vissii jotain kynäniskoja/gynekologeja.

      suomalaisen sähköMIEHEN käsillä noita vaihtaa pauttiarallaa 47 minuuttia, joka on tähän mennessä mun molempien ajovalopolttimoiden ennätys. onhan mun lampunvaihto/asennus-kokemuksesta vain jotain promillen osia ajoneuvoissa, mutta muutaman lampun on tosiaan joutunu treenaamaan.

      umpioista grillaantu lampunpitimet ilmeisesti 2010 kesän helteillä ja molemmat rapsahti poikki loppukesästä lamppuja vaihtaessa.. toinen paikallaan autossa ja toisen puolen umpion irrotin kokonaan ja vein koko roskan keittiön pöydälle hämmästeltäväks. sen lampunpidin katkes sellasella voimalla jolla lukitusjousen sai liikkumaan ehkä 10% vapauttamiseen tarvittavasta.

      motonetin umpioita paikalleen sovitellessa kävi mielessä, että taitaa olla jatkossa helpompi tiputtaa puskuri pois lamppuja vaihdellessa, jos ei satu jotain kääpiötä olemaan käytettävissä.. paskin homma puskurin kanssa taistellessa oli pohja-"panssarin" kappaleiden oikeaan järjestykseen sovittelu ja kiinnikkeiden tähtäily. joutuhan tossa lokarin kaariakin vääntelemään, että sai meisselin mahtumaan laitimmaisiin ruuveihin, mutta ne sentään löyty helpohkosti.

      ps. ikea vois ottaa mallia tojotan ajovaloista, tulevat perässä hyvänä kakkosena valaisimien mahdottomaksi rakentamis yrityksissään.

    • Dodge1

      Kuka vaihtaa caliberiin ajovalonpolttimot

    • epäileväeetu

      Tällästä tää on kun insinöörit alkaa tekemään tollasia hankalia toimenpiteitä kuten lampun vaihtamista. Kai te tajuatte että se keksintö on jonkun lajitoverinne suunnittelema? hahahahaha!

    • PinssiInssi

      No ei voi oikeesti olla noin vaikeeta! Itellä -07 Avensis,ja ei siinä pitkään mennyt,kun lamput vaihtoi.Pisimpään meni siinä,kun entisen polttimon pudotin jonnekin koneen alle,ja sitä onkiessa aikka tuhriintu!

    • kätilön kädet

      Vaihdoin 03 -mallin Aveen itte polttimot,eikä se nyt niin vaikeaa ollut,ehkä jos on
      isot nyrkit niin sitten. Nykyiseen -10 malliin ei vielä ole tarvinnut vaihtaa mitään,
      on xenonit, ei tiedä millainen kokemus se tulee olemaan.

    • 20min + pläni rööki

      meni 06 aven polttimoiden vaihdossa onnistuu ihan hyvin kun ei rupee
      hosumaan..

    • t25 stw

      itelläni on t25 avensis, en kyllä ole huomannut että siinä olisi yhtään sen vaikeempaa vaihtaa polttimoita kuin niissä edellisissäkään autoissa, on ollu octaviaa, golffii ja corollaa.

      • reiska 54

        Vaihdappa kerran ja kommentoi sitten uudestaan.Itellä polttimot kesti n.150tkm
        H7 normi, nyrkkinen ukko ei sitä tosta ennen kylä reissua vaihda.Kuskin puoli
        ajassa n.1tunti kun polttimo ei meenannut pysyä tiukasti pesässään,en tiedä oliko
        joku jo rikkonut polttimon pidintä aiemmin ,mutta vain johtoa puristamalla liittimellä
        sen sai pysymään pesäässä ilman että se oli löysä ja liikkui siellä.nyt narahti apu-
        kuskin puolimmainen ja siellä sitä tilaa on tosi vähän.kusipojan täyttö putki on
        edessä jA TILAA ei ole montaa senttiä .pitää huomenna keskittyä hommaan.
        ave T25 vm 08.

      • Anonyymi
        reiska 54 kirjoitti:

        Vaihdoin juuri ensimmäistä kertaa ikinä T25 Aven molemmat H7 polttimot ja ei todellakaan ollut paha homma. Molemmat puolet sujuivat ongelmitta ja nopeasti eikä ollut edes lämmintä tallia (nollassa lämpö). On itse asiassa _aika_ moneen muuhun autoon ollut hankalampaa.

        Aiemmin vaihdoin myös T22 Aveen ja sekin sujui hyvin.

        Ärsyttäviä nämä nettikirjoittelijat jotka väittävät noin helppoa hommaa ylitsepääsemättömän vaikeaksi...

    • Valopää

      Ajovalot kannattaa laittaa parkille startatessa se säästää ajovaloja, virtapiikit käynnitettäessä särkee nykyisten autojen ajovalot melko nopeasti

      • Kytkin kuluu

        Nykyisten Avejen valojen kanssa ei ole mitään ongelmaa ja moinen parkeille laitto on aivan turhaa.

    • värkkäillään

      Mielenkiintoisia kommentteja - omien taitojen kehumista ja Avensiksen haukkumista, mutta kovin vähän hyviä neuvoja.Omaa kokemusta on T25 mallista. Hankalaahan se lampun vaihto on, muttei mahdotonta. Normaali koura on liian suuri siihen puuhaan ja sormet liian lyhyitä. Mutta onnistuu helposti (muttei hirveän nopeasti), kun ottaa avuksi pitkäkärkiset pihdit ja pari eripituista ruuvimeisseliä ja valoakin pitää olla. Apuvälineillä suojakannen, lampun kannan ja lampun saa irti ja sivuun. Ja sitten vastaavasti niiden avulla ne voi asetella paikoilleen

      • Anonyymi

        Mitän pihtejä tai meisseleitä en käyttänyt ja hetkessä vaihdoin juuri äsken molemmat 2004 Aven H7:t. Tärkein ja liki ainoa työkalu taskulamppu.

    • seniori1

      sarvipää6

      Avensis 2009 vaihdettiin ajovalopolttimot huollossa (ei Toyota huolto). Vaihdon teki nuori asentaja n. kymmenessä minuutissa. Kysyin, että oliko vaikeaa, kuten olen kuullut sen olevan. Ei lainkaan sanoi hän. Molemmat polttimot (toinen oli palanut) vaihdettiin. Kohtuullinen hinta. En tiedä sitten kenen avessa on polttimon vaihto vaikeaa. Olisiko niin, että juuri lukiosta päässet pojat eivät sitä tajua.

      • kokkeile

        Kokemus tietysti opettaa. Kun on kerran tehnyt, sitten se sujuu. Kuskinpuolelle (T25) vaihto on erittäin helppo, kun ottaa ensin akun pois. Mutta saattaahan se nykyautoilijoille akunkin irrottaminen olla "haasteellista". Vänkärin puolen polttimon vaihto vaatii pientä näpertelyä, koska tilaa on vähän. Mutta sopivat pihdit, niin helposti onnistuu. Ihme valittajia täällä.

      • Normihaastava
        kokkeile kirjoitti:

        2009-14 Avessa akku ei ole lyhyen polttimon vaihdon tiellä kuskin puolella, edessä on imuilman otto "torvi", jonka saa pikakiinnikkeestä irti. Vänkärin puolella ihan edessä ei ole mitään, mutta pesunestesäiliön täyttöputki on vähän matkan päässä ja sitä ei saane pois.
        Vilkun polttimot helpot ja sormivoimat riittää.
        Etuparkit vähän hankalat, kun sormivoimat ei riitä ainakaan minulla ja pihdeille vähän tilaa.

    • toyyyyyyyyta

      kaupunkipojat YRITTÄKÄÄ tehdä eres jotain itse.................

    • Vaikea on

      05 vuosimallin apukuskin puolelle on kyllä aika vaikea laittaa se suojus takaisin ja tälläkin hetkellä se on jossain lokerossa odottelemassa parempia aikoja :) jos omistaa naisen kämmenen niin ehkä onnistuisi paremmin.

      • tojomies

        Otappa avuksi pitkäkärkiset pihdit. Niillä suojus kohdalleen. Samalla painat toisessa kädessä olevalla pitkällä meisselillä suojusta paikoilleen. Sitten kierretään suojus paikoilleen. Helppoa kuin heinänteko!

      • AVEMIES

        Juuriki näin.Näitä kommenttia kun lukee niin väkisin ajattelee että kuinka nämä ihmiset pärjää jokapäiväisessä elämässä jos yks lamppujenvaihto on nuon vaikiaa. Vartishan nuo vaihtaa.

      • Anonyymi

        Ei mitään työkaluja tarvita vaan normaalisti toimivat sormet miehen kädessä. Juuri vaihdoin tuonkin puolen nolla-asteisen kylmän tallin ovella. Olen n. 190-senttinen 115-kiloinen mies, mielestäni käsikin on ihan normaali.

    • toyota 2.4 aut

      Kyllä on kädettömiä ihmisiä nuo Avensiksen omistajat jotka on itku kurkussa kirjoitellut lampunvaihdon veikeuksista ja yks murehti mitä maksaa polttimon taakse tuleva muovi suojus joka oli mennyt tumpelolta rikki suojus maksaa alle 20€ toyotalla eli liki ilmainen ja ei mene rikki kuin tumpeloilta. ja elkää talipäät vaihtako niitä polttimoita jos teillä on niin vitun kiire ne kyllä vaihtaa tavan sälli sinne ihan hyvin jos vaan vähäkin osaa. Avensis hyvä auto. kootat ja munan jatke BMW,T saa painaa paaliin ja viedä sulattoon.

      • AutoPelle

        Ne ajovalopolttimot voisi vaihtaa/vaihdattaa vaikka joka vuosi syksyllä ihan suunnitellusti kaikessa rauhassa.
        Miksi pitää odottaa että polttimot hajoaa kesken ajon?

    • Teen itse

      Siis mitä vittua. Vanhan Avnen lampunvaihto kestää max 5min. sen helpompaa ei voi ollakkaan. Tietysti jos sormet on kun nippu kyrpiä ja otsassa kasvaa vielä yksi samanmoinen, mikään ei onnistu.
      Meikäläisen hennoilla 13"kourillakin onnistuu leikiten, niin tuksin on kenelläkään kiinni tilastakaan.

    • yksisilmäinen

      ymmärrän hyvin miksi toitojat ajelee yksisilmäisenä

    • Mestariasentaja

      Tumpeloille on kaikki vaikeaa jopa niinkin yksinkertaionen asia, kuin lampun vaihto.

    • KorjaamolleMolle

      Ehkä se kannattaa viedä Toyotalle aina kun lamppu kärähtää. Eihän tämä tarkoita kuin sitä, että käytännössä vierailet huollossa sen 4-6 kertaa vuoteen. Ihan normaaleja Toyotan määriä. Siinä voi sitten samalla tehdä vaikka niitä takaisinkutsu korjauksia, joita luvataan ja luvataan, mutta ei oikeasti koskaan tehdä. Olis hyvä mahdollisuus tehdä oikeasti jotain!

    • mjaa. -99 avensiksen käytän korjaamolla ajovalopolttimon vaihdossa, veloittavat 10-15euroa /2kpl polttimoiden hinta päälle. Valeo polttimot kestää huomattavasti pidempään kuin mitkään paska philipsit tms

      • samises

        Eli Ranskassa osataan Valeon malliin.

    • CorollaYaris

      Corollassa oli sama juttu ihan tuossa samassa vuosimallisarjassa. Koko ajan lamput paskana, mutta kyllä siihen maahantuojalla lääkekin oli, eli koko etuvalosysteemin sähköt uusiksi. Edelleenkin näkee Toyotan autoja valosilmäpuolena vähän väliä. Erikoista siksi, että sähköt ovat olleet Toyotan vahvimpia puolia.

      • CorollaYaris

        Se jäi sanomatta, että v.mäiset olivat itse vaihtaa. Ei mahdottomat, mutta kun on miehenkokoinen käsi, niin akun poisottaminen on välttämätöntä. Akunpuoleinen polttimo paloi, tietenkin, useimmin.

    • Otsalamppujapääalaspäin

      Olin hämmästynyt, miten huonot vasteet on H/:lle ja se rautalanka. Sitä pitää painaa etten ja vipata lokarin suuntaan, niin se jää puristuksiin. On paskin ikinä.

      • Anonyymi

        Monta centavoa säästetty rautalankabändillä,

    • NouRoplems

      "Kaikki autohankkivat tee-se-itse miehet, unohtakaa Avensis, ja hankkikaa oikea auto."

      Ei jumalauta, päivän naurut. :D

      Siinähän rassaat jotain saksanpaskaa tai ranskanpullaa, saattaa niissä ajovalot kestää, mutta siihenpä se jääkin.

    • halvatunave

      Odotit yhdeksän vuotta ja sitten päätit kommentoida aloittajaa. Sillä lailla. Niin, tojotassahan ei ole vikoja, vain ominaisuuksia. Yleisin yksisilmäinen automerkki liikenteessä on tojo, vaikka otettaisiin merkin markkinaosuus huomioon.

    • Asentaja74

      Mikä siinä muka on ongelmana? Ei kyllä montaa minuuttia mee/ polttimo 5 minuuttia meni ku vaihdoin tänään pitkille molemmat polttimot

    • toyotamies

      1998 Avensiin on polttimon vaihto helpoa kun osaa. Itsekin opettelin aikani ja aina poltin tuli vaihtettua mutta suuntaus oli päin persettä. Sitten kun oppi homman kantapään kautta niin homma hoituu ja suuntaus on oikea . Ota vilkku pois ja sitten peltilista lampun alta ota 2 johtosarjaa pois ja asenna uusi H7 poltin paikalleen katso että kohdistusmerkit asettu kohalleen jo ei ole merkit kohdallaan niin valojensuuntaus ei ole myöskään kohdallaan

      • sipulikos

        Eli olihan loppupeleissä kyse volkkarista josta pitää etupää purkaa jotta voi polttimon vaihtaa, kunigaskuluttajassa oli juuri volkkkari ja vain yli 1000 euroa pelkkä polttimon...........

      • Anonyymi
        sipulikos kirjoitti:

        Eli olihan loppupeleissä kyse volkkarista josta pitää etupää purkaa jotta voi polttimon vaihtaa, kunigaskuluttajassa oli juuri volkkkari ja vain yli 1000 euroa pelkkä polttimon...........

        Velipoika vaihtoi itse Passattiin molemmat xenon polttimot ja sanoi tehneensä monta tuntia töitä. Valitti "kymmeniä" ruuveja ja puskurin pois ottoa ennen kuin sai polttimot vaihdettua. Nyt siitä samasta autosta vuotaa sitten kannen tiiviste.

    • PEPE56

      Itse olen useasti vaihtanut - 05 Avensikseen H7 lähivalopolttimot yli 6-kymppisillä ja nivelrikkoisilla kätösillä. Melkeimpä suurin työ on niiden muovihärpäkkeiden irroitus siitä päältä, että niihin yleensä pääsee käsiksi. Akun kiinnikkeen irroittamalla se siirtyy sen verran, että sopii käsi väliin ja ei siinä muita ongelmia ole ollut. Toisella puolella ei mitään ongelmia. Sellaisen ehkä reilun varttitunnin tuossa saa kulumaan. Ei tuon vaivan takia Avensiksesta kannata luopua, mutta erityisesti ns. Extra-kirkkaiden H7 polttimoiden kestoikä on kyllä todella lyhyt. Asensin päiväajovalot, niin saa niitä käyttämällä lisää vaihtoväliä noille lähivalopolttimoille.

    • Anonyymi

      Aika pieni helvetti se on. Yänään kävin huolto asemalla vaidattamassa molemat lähivalo polttimot, huollolta se vei aikaa 10 minuuttia.
      Kysyin kun täällä sanottiin sitä vaikeaksi että miten se meni niin nopeasti, sanoi että Avensiksessa on avattavat luukun konetilassa joste vsihto tapahtuu nopeadti.
      Siis ainakin 2013 mallin Avensiksessa.

    • Anonyymi

      Avensis -04 ja lampun, H7 vaihto itsetehtynä kestää n. 5 minuuttia, oikea tai vasen lamppu, ihan sama. Moottorin suojapeitteet vex, lampun suojakoppa pois (Painaa mieleen miten irtosi, niin samalla "reitillä" menee takaisin), lampun pistoke irti, pikku peili käteen millä katsoo kiinnikejousen irtoamissuunnan ja mihin asentoon lamppu tulee. Jousi irti, lamppu pois, lamppu tilalle, jousi kiinni, pistoke kiinni, muovikoppa kiinni, moottoripeitteet takaisin. Otsalamppu hyvä apuväline, mikä pitää olla muutenkin jokaisessa autossa hanskalokerossa. Siinä se.

      Joku mainitsi Aven olevan paska.. Omalla vm 2004 autolla on ajettu jokaisesta vuosikatsastuksesta läpi ilman moitteita, autolla jossa siis alkuperäiset alustan osat! Yhtään alusta- tai muita osia ei ole vaihdettu. Jarrupalat ja jarrulevyt kertaalleen. Ostin auton uutena vuonna 2004 ja ajan sillä edelleen.

      • Anonyymi

        Vaikka tulisi vaihdettavaa niin kannattaa uusia. Käyttöarvo on niin suuri, halpaa ajoa

      • Anonyymi

        Ajoin vajaa 10 vuotta t25 koppasella avensiksella. Komppaan edellistä kirjoittajaa.

        Ajovalojen polttimot olivat lyhytikäiset. Tuohon kannattaa siis valita polttimot, jotka ovat pitkä ikäiset :)

        Lampun vaihtoon tarvitaan hetki aikaa. Ensimmäiseen vaihtoon kannattaa varautua pienellä taskulampulla ja ehkä peilillä, että näkee missä kolosessa polttimot ovat.

        Muutaman kerran kun vaihtaa, niin oppii vaihtamaan.

        Haastavaa tuossa on ahdas kolo, jossa joutuu työskentelemään sormituntumalla. Tuonkin oppii, kun vaihtaa pari kertaa.

    • Anonyymi

      Kaverilla paloi myös noita H7 lamppuja yhtenään Avessa ja kuulemma heikot sähköt syynä. Virtapiikit tappoi polttimot. Hän hylkäsi Aven alle kahden vuoden lamppusulkeisten jälkeen.

    • Anonyymi

      6 vuotta takana Avensiksella. Kaikki polttimot olen vaihtanut itse. Auton omistajan opaskirja poikkeuksellisen hyvä. Auto suunniteltu ja tehty Englannissa mutta opaskirja varmaan Japanissa paikalliseen perusteelliseen tapaan. Autossa oli perusteellinen huoltokirja ja ihmettelen miten ilmeisesti merkkihuollossa on onnistuttu rikkomaan polttimonkiinnikkeet vas. etusumuvalo oikea takavalo ja vasen lähivalo, tämä siis ennen kuin auto minulle tuli. Polttimoiden vaihtoon ohjeita: Jos jokin on tiellä, irrota se. Puskuria en irrottaisi vaikka ei se vaikeaa ole. Jos sumuvalojen takia tulee mieleen , niin jospa poistat pohjamuoveja tarpeen mukaan, itse vaihdoin yläkautta. Yleensä, meille jotka tiedämme että akun saa ottaa irti varoittelusta huolimatta, osia saa irroittaa tarpeen mukaan, eihän meillä ole vaikeaa. Ei pidä paikkaansa että Toyotien valot olisivat silmäpuolia eniten. Väittäjä on hullu provo. Nyt alan pitää tilastoa, palataan.
      1,8 mkm takana, Avellakin 50tkm

    • Anonyymi

      Kuskinpuoleisen lähivalon vaihdoin, noin tunnin homma jos on paljon vaihdellut polytimoita. Ave 2003. Ohjekirja täyspaska ainut ohje että irroita polttimo ja laita uusi paikalleen hahloon, tosin hahloa ei ole vaan umpiossa polttimon paikan reuna on täysin tasainen. Vanha polttimo heilui reilusti ennen irroitusta, laitoin uuden sekin heilui, kiinnikerautaa piti vääntää paljon että otti kunnolla kiinni polttimoon, onneksi rautalanka ei katkennut akun siirtosta huolimatta välttämätöntä kahta kättä (mulla xxl kokoa) ei ollut mahdollista mahduttaa sisään. Päällumuovia ei ole mahdollista laittaa paikalleen ilman väkivaltaista voimaa vaikka taskulampulla katsoin että tappi menee reikäänsä, tosin oli johtonippu edessä jota ei voinut liikuttaa sekä konepellin vaijeri edessä ettei nähnyt mitään.. kait jotain kertoo se että merkkihuollon kavereiden jotka vaihtanut sata kertaa pitää umpioita vaihdella kun rikkovat niitä polttimon vaihdon yhteydessä.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Juuri vaihdoin -04 molemmat puolet. Hyvin näkee, peiliä ei tarvinnut eikä mitään kopelointia. Onhan siellä hahlo, siihenhän se H7 jannan pykälä menee, tietenkin. Koppa meni samalla lailla takaisin kuin irtosikin, molemmin puolin. Ikinä ennen en ollut tehnyt ja kauaa ei mennyt.

    • Anonyymi

      Nonniin lampun vaihdon jälkeen lähdin tänään ajamaan ja huomasin että lamppu näyttää reilusti liian alas, ja siinähän ei ole säätöä ollenkaan valokohtaista säätömahdollisuutta ja se on perseestä. Eli toinen tunti menee varmasti kun pitää alkaa uudestaan tappelemaan sen kanssa. Kohta täys koneremontti helpompi, joita olen tehnyt, kuin Avensikseen T25 yhden polttimon vaihto.

    • Anonyymi

      Kyllä ihminen saa tyhmä olla (kuten naapurin mutteri-di), mutta ei sitä kannata alkaa somessa kuuluttamaan.
      Olen harvakseltan -08 Avensikseen STW vaihtanut etupäähän polttimoita viimeisten 50000km aikana: Lähivalot kahteen kertaan, ei ongelmaa, toinen etusuuntavalo, helppo. Etusumuvalo, helppoa kun purki muovia pois tieltä. Ja sitten tuli haaste: Takaparkki vasemmalla alkoi toimia ja sitten ei...
      Muista polttimonvaihdoista oli käyttäjän ohjekirjassa hyvät ohjeet mutta tästä ei.

      Ohjetta STW:n takavalojen (parkki-, suunta-, jarru-, sumu-) polttimon vaihtoon:

      Pura tavaratilan lattiakansi pois, myös, sivun tavara kotelo lattiassa (pari ruuvia).
      Irrota tavaranpitimet.
      Revi ovitiiviste pois.
      Irrota sisäverhous.
      Ennenkuin alat umpion kiinnitysmuttereita irrottaa, laita kangasta siihen rungon kuoppaan, mutteri taatusti tippuu sinne..
      Irrota takavalon 3 mutteria (10mm).
      Nyt umpion saa irti ulkopuolelta, irrota polttimoiden muovikiinnike ja vaihda polttimo.
      Ja sama testin jälkeen takaisin.
      Avessa on erittäin hyvä sähköjärjestelmä. Hehkut kestää. Eikä mene vedet etu- ja takaumpioihin kuten VW:ssa etc. (Eikä takaovista lattialle pikku sateessa kuten uudehkoon merkkiliikkeestä Oulussa ostettuun Golfiin meni, menee varmaan vieläkin jos ei ole jo ruostunut paalaamokuntoon).
      Takavalojen umpiot pysyvät tässä avessa kuivina, sen näkee että hyvin toimii. Mutta vaihto vaatii harjoitusta. Eikä perusteellista neuvoa löydy mistään.
      Kona.

    • Anonyymi

      Onnistuuhan se varmasti neitipojan siroilla pikkukätösillä, mutta meidän miesten XXL koon käsille lähes tekemätön paikka. Matkustajan puoli vielä ahtaampi kuin kuljettajan puoli.
      Mahdoton 7cm kättä laittaa 5cm rakoon.
      Vedin nippusiteellä pissapojan täyttöputkea sivuun niin paljon kuin mahdollista.
      Polttimon kannan johdossa on ylimääräistä alle 1cm, eli koko työ tehtävä kahdella kädellä molemmat siinä 5cm rakosessa, rystyset verillä sain väkisellä vaihdettua, mutta oli noin tuplasti isompi homma kuin tyhjäkäyntimoottorin vaihto jonka tein samalla kertaa. Muovikantta ei saanut missään asennossa pois mutta laitoin niin alas kuin sai menemään pois edestä, takaisin paikalleen se menikin ihmeen helposti olisiko joku jo hionut sen takapidikettä hiukan joka kuulemma tekee takaisin laittamisen mahdolliseksi.

      • Anonyymi

        Minulla on koko 11 XXL ja olen vaihtanut sekä T22 ('99) että T25 ('04) Avensiksiin (sedan 1.6 molemmat) H7 lähiajovalopolttomot ja parkkipokttimot ilman mitään ongelmia. Paljon hankalampaa on ollut joidenkin toisten automallien kanssa. Täysin turhaa hysteriaa ja höpötystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on koko 11 XXL ja olen vaihtanut sekä T22 ('99) että T25 ('04) Avensiksiin (sedan 1.6 molemmat) H7 lähiajovalopolttomot ja parkkipokttimot ilman mitään ongelmia. Paljon hankalampaa on ollut joidenkin toisten automallien kanssa. Täysin turhaa hysteriaa ja höpötystä.

        Paljon katsastuksessa vain riipustetaan näistä rautalankabändeistä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      333
      8133
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2501
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2255
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1906
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1482
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1321
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1250
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1157
    Aihe