Narsismi ja myyntityö.

työ ja sen kannattavuus

Kuinka moni on tavannut narsisteja myyntityössä, esimiehinä, yrittäjinä? Viimeisen vuodenaikana tielleni ei ole sattunut mitään muutakuin narsisteja. Toinen toistaan karseampia tapauksia. Sen verran kivoja tapahtumia järjestivät tuon tuostakin, että pukkasi mukavaan mieheen burn-outin ja pitkän saikun. Kaikki vain joidenkin perversioiden tähden. Perversiot olivat ovelasti kätketty myyntikäyrien muotoon. Painat siinä laikkapunaisena nousujohteista uraa, vaan mikään ei riittänyt. Kaikki sen tähden, että olisi jokunen euro enemmän kilahtanut laariin.

13

1962

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja muille

      samanlaisille..

      Vaihda alaa älykääpiö!

      • pettäkö ego?

        tuo toinen kirjoittaja niin kovasti hikeentyi. Onkohan tullut taas käytyä liikaa myyntikonsultin juttusilla, kun pissa rupeaa yltämään jo tuonne päälakeen saakka.

      • kyynikko

        Olet selvästikin tunnistanut taipumuksesi, mutta narsismista ei voi parantua. Tauti on krooninen, eikä ennuste koskaan ole positiivinen. Mutta onneksi pahimmat narsistit lopulta palavat loppuun ja otta vavat viimeiseksi lääkkeeksi narunpätkän..

    • Näitä on nähty...

      se niin vaan on, että juuri kaupanalalle sattuu yllättävän paljon narsisteja esimiestehtäviin. Juuri näitä besserwissereitä, jotka eivät vaivaudu tutustumaan myytäviin tuotteisiin, niitä ostavien asiakkaiden tarpeisiin tai kokeneempaan henkilökuntaan. Työpaikkaa vaihdetaan kuin paitaa ja jokainen paikka jää täysin sekaisin heidän jäljiltään. Puutteet henkilöstöjohtamisessa ja myytävän tuotteiston tuntemisessa korvataan usein Sarasvuon mambo jambolla ilman sen kummempaa haluakaan kehittyä itse tai kehittää ympäristöään...oma ego tulee aina ensin...ja ylimielisyys kaikkea muuta kohtaan on leimaavaa...kun hommat kusee, niin voi aina siirtyä muualle.

    • Kysyjä?

      narsismi tarkoittaa?

      • hellurei ja hellät tunteet

        mutta minä olettaisin tietäväni. Alla määritelmä...

        http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2

        Narsistinen persoonallisuushäiriö "pähkinänkuoressa"

        "Henkilöitä, joilla on narsistinen persoonallisuushäiriö arvioidaan olevan noin 1 % väestöstä ja 2-16 % potilasaineistosta. Narsistinen persoonallisuushäiriö on oireyhtymä, johon kuuluvat muun muassa seuraavat
        piirteet: itsekeskeisyys, manipuloivuus, hallitsevaisuus ja tunteettomuus.
        Tunnetasolla tällainen ihminen on pinnallinen, impulsiivinen, kateellinen, toisia omiin tarpeisiinsa käyttävä, ihailua vaativa, itsestään ja ominaisuuksistaan suuria kuvitteleva, vastuuton, ei koe syyllisyyden tuntoa ja lisäksi hänellä on empatian puute. Hän ei ota riittävästi huomioon muita ihmisiä tai heidän tarpeitaan ja oikeuksiaan, vaan käyttäytyy ylimielisesti ja röyhkeästi. Hänellä ei ole kykyä tai halua myötäeläytyä toisen tilanteisiin tai tunteisiin. Narsismin avulla hän suojautuu pienuutta, avuttomuutta, keinottomuutta, kateutta ja riippuvuutta vastaan.

        Heitä on kaikkialla ja on ollut kaikkina aikoina: kaikissa roduissa, kulttuureissa, yhteiskuntaluokissa ja kaikkien ammattien piirissä. He näyttävät ulkoisesti terveiltä ja ”meiltä muilta” ja usein heillä on paljon älyllistä kapasiteettia. Koska tällainen henkilö hallitsee sosiaalisen käyttäytymisen koodit, hän pystyy näyttelemään oikeita tunteita oikeissa tilanteissa. Hänen käsityksensä oikeasta ja väärästä ovat omanlaisensa. Hänellä ei ole pysyviä arvoja tai tavoitteita elämässä eikä hän tunne pelkoa, stressiä tai painetta. Viimeisiksi mainittujen seikkojen ansiosta persoonallisuushäiriöiset henkilöt menestyvät nykyajan kovassa työelämässä.
        Tyypillistä on myös, että tällainen ihminen kokee olevansa kunnossa eikä hakeudu hoitoon.

        Yleensä he tulevat hoitoon aivan jonkun muun syyn johdosta. He yleensä ennemmin tai myöhemmin ajautuvat konfliktiin ihmisten kanssa, koska he loukkaavat muita, eivät osaa lukea tunteita tai tunnelmia oikein eivätkä kykene empaattiseen myötäelämiseen. Heille tulee helposti vihamiehiä. Siitä heille tulee pettymyksiä, mikä aiheuttaa masennusta. He saattavat tulla hoitoon masennuksen ja ahdistuksen vuoksi ja sanovat terapeutille, että muut ihmiset ovat niin pahoja ja vainoavat heitä, mutta taustalta paljastuukin, että he ovat se ongelma eivätkä muut.

        Suurin osa heistä on vapaalla jalalla: he eivät ole rikollisia, vaan voivat olla hyvännäköisiä, sosiaaliset säännöt tuntevia, älykkäitä, hurmaavia ja hyviä puhumaan. He eivät tee laittomuuksia, mutta heidän ympärillään kärsitään. He manipuloivat, toimivat häikäilemättömästi, syyllistävät muita ja usein liike-elämässä persoonallisuushäiriöisistä piirteistä on vielä hyötyä. Heitä löytyy joka ammattikunnasta, ja erityisesti heitä houkuttaa vallankäyttö. Usein karismaattiset uskonnollisten liikkeiden johtajat ovat persoonallisuushäiriöisiä.

        Narsistisen persoonallisuushäiriön on tutkimusten mukaan todettu olevan enemmän kehityksellinen kuin synnynnäinen häiriö. Narsistille on yleensä jäänyt traumoista johtuvia persoonallisuuden vajeita jo vauvana. Tutkimusten mukaan narsistisesti persoonallisuushäiriöisen kasvuperheestä on puuttunut muun muassa positiivinen malli ihmissuhteille, kyky suojella lasta, kyvyttömyys antaa lapselle rajoja, kyky tarjota myönteistä huomioon ottamisen mallia lapselle, kyky antaa lapselle positiivisia ongelmanratkaisukeinoja ja positiivista asennetta ongelmiin hyväksymällä ne väistämättömäksi ja hyväksyttäväksi osaksi elämää sekä kyky tarjota järjestäytynyttä vakaata turvallista ilmapiiriä kodissa. Kodin normiksi on muodostunut kaaos ja konflikti. Näissä perheissä vallitsee korkea ennalta arvaamattomuuden ilmapiiri.

        Tilastollisesti naisia on tämän ilmiön piirissä vähemmän eli miespuolisia psykopaatteja on enemmän, mutta ei se ole mikään harvinaisuus naistenkaan kohdalla. Persoonallisuushäiriöisen henkilön tavoitteena on saada rahaa, arvostusta, valtaa tai vapauksia. Rakkauden nimissä he hakevat toisista ihmisistä lämpöä, seksuaalista tyydytystä, turvaa, ruokaa ja rahaa. Heidän tehtäväänsä helpottaa se, että niin moni uskoo järkkymättä ihmisen hyvyyteen".

        Lähde: Mirja Pyykkö, "Jos" ohjelma Yle TV1, 2004

      • Suuri tietäjä

        on sipulikasvi!

      • Narsisti
        hellurei ja hellät tunteet kirjoitti:

        narsismi= Itseensä rakastumisen muoto, ilmenee usein oman ruumiin tai omien sielullisten piirteiden ihailuna tai arvostuksena.

        Eli tuo mitä kirjoitit kuvaa persoonallisuushäiriötä, joka on narsistinen eli narsistista persoonallisuushäiriötä, ei narsistia tai narsismia.

      • olipa tuttua tekstiä

        Olen ollut tämän vuoden aikana kahdessa eri työpaikassa. Kummassakin firmassa esimiehenäni oli nainen, ja nämä kuvaukset sopivat niin hyvin heihin, että ihan kylmätväreet nousivat iholle tuota lukiessani.

        Kummatkin näistä naisista ovat menestyneet asemassaan, en kylläkän ymmärrä millä perusteella. He eivät ajattele kuin itseään ja omaa parastaan, mikään ei ole heidän syytään, vaikka oikeasti olisikin,... Ihan uskomattomia tapauksia molemmat.

        Ensimmäinen vielä kauheampi, toiminut yrittäjänä kohta 20 vuotta, ja vedättää työntekijöitään niin paljon kuin suinkin kerkeää. Pieni yritys, työllistää n. 5 henkilöä. Luulin tähän yritykseen mennessäni, että pienessä firmassa välit olisivat läheiset ja lämpöiset, työnantajankin suhteen, mutta olin väärssä.

        Toinen tapaus on eräästä liiketoimintaa harjoittavasta suurehkosta yrityksestä, henkilöstöä n.300, tämä esimieheni ei ole mikään johtajatason päälikkö, vaan hänellä on alaisia vain noin 15. Työvuorot ovat kuin hatusta tempastu, työntekijöistä puristetaan kaikki mahdollinen ulos, ihan kuin meillä työntekijöillä ei olisi muuta elämää kuin työ.

        Onnea teille onnellisille, joilla on "normaalit" esimiehet.

    • Hartikainen

      Myyntityön oleellisen osa on RAHA. Ei siinä ole mitään narsistista, mutta jos haluaa menestyä omassa työssään on keskityttävä siihen.

      Jos myyjää ei raha ja sen tavoittelu kiinnosta, on se sama kuin lääkäri sanoisi että potilaan terveys ei kiinnosta. Se on siis työn olemus!!

      • "missio"

        onkin se, että lyhytjännitteisellä ahneudella ja oman egon korostamisella pilataan työn jatkuvuus.

        "Kaikki mulle ja heti, vitut muista"-asenne ei ole kovin kestävää kehitystä. Tuntuu, että monet leikkivät tänä päivänä kvarttaalitaloutta, vaikka kyseessä ei olisi edes pörssiyritys...

      • kyllä salpaajat pysäyttää.

        katkokävelyn jatkokurssille, meillä on runsaasti tilaa kaltaisillesi....

    • Anonyymi

      Täältä iso ääni aloitukselle! Narsismi kukoistaa myyntityössä. Olen pahimmat kollegapainajaiset tavannut myyjien keskuudesta. Järkyttäviä tapauksia työ"kavereina". Samoin esimiehinä, siis esim. myyntijohtajat. Ja nyt en tietenkään puhu myymälämyyjistä, jossa on ihan tavallisia ihmisiä. Nämä narsistimyyjät ovat B2B-myynnissä, tai miksei löydy b2c-luukuttajiakin. Nämä eri yritysten myyntifuktiossa pesivät persoonallisuushäiriöiset ovat avunsa kieroilulla harjoittelleet ja hankkineet- harvoin siis edes koulutettua porukkaa, moraali on luokkaa ö ja ihmisten hyväksikäyttö verissä. Kollegiaalisuudesta ei mtn tietoa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1647
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      21
      1017
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      911
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      334
      814
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      813
    Aihe