No, nyt on polventekonivelleikkaus takana, siitä on nyt kolme viikkoa.Leikkaus meni hyvin ja ainut huono puoli,että sain leikattuun jalkaan tukosen, ja kuntoutusta ei voitu heti aloittaa vaan vasta muutaman päivän päästä. Polvi pääsi siinä jo menemään jäykemmäksi.
Polvi on todellakin yhä kipeä, mutta ei kokoaikaa. On yleensä päivällä aina parempi ja kun kävelee niin ei tunnu juurikaan kipua,jos pitempään on jalkojen päällä menee polvi jäykän oloiseksi aivan kuin olisi painetta, mutta istuminen on hankalaa. Yöllä onkin sitten jalka kipeä sitä särkee ja on noustava ylös kävelemään jotta helpottais :(
Olen jumpannut monta kertaa päivässä ja myös taivutellut koukkuun, mutta jalka vain turpoo ja silloin alkaa myös kivut. Kyselenkin teiltä joille on vastaava leikkaus tehty oliko teillä samanlaista, että yöt oli pahimpia? Niin ja että välillä on toiset päivät huomattavasti kivuliaampia kuin toiset, aina kun tulee hyvä päivä alkaa kuvitella,että nyt on tullut sitten se käänne kohta, jotta kivut alkaa helpottaa, niin kappas vaan seuraava päivä onkin sitten tosi kivulias :/
Kaikesta huolimatta eiköhän se joku päivä tule vastaan sekin päivä jolloin kivut on takanapäin :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
polvi oli hemmetin kipeä leikkauksen jälkeen, etenkin öisin.Minulle laitettiin huhtikuussa tekonivel ja vasta joskus elokuussa pystyin nukkumaan kunnolla yöt ilman kipuja (ja kipulääkkeitä). Huomasin muuten, että mitä enemmän liikuin päivällä, sen kipeämpi olin yöllä, loogista tietenkin. Laita polvi kohoasentoon yöksi ja kyljellään nukkuessa tyyny jalkojen väliin.Tämä neuvottiin minulle jo sairaalassa.Kunnon lääkitys pitää olla myös, kivuista on turha kärsiä.Itse söin Tramalia ja Panadolia kuurina.Polveni ei ole muuten vieläkään kunnossa,se on jäykkä, enkä pysty kyykistymään.Taitaa jäädäkin sellaiseksi, lekuri sanoi heinäkuussa. No, olen tyytyväinen tähänkin, ei ole ainakaan niitä jumalattomia nivelrikkokipuja enää ja olen pystynyt taas lenkkeilemään. Tsemppiä sinulle, kyllä se siitä!
Hei! Niinkuin otsikko jo kertookin että odotan tässä menoa toisen polven tekonivel operaatioon. Vaikka se on jo tuttua, silti jännittää inhan sairaasti. - On paljon puhuttu kuinka nivel "metelöi". Niin minunkin polvi sitä tekee, mutta se on nyt kivuton ja päivä päivältä tuntuu että menen sen kanssa parempaan päin, kolinoista en välitä. Ainoa kiusa on nyt vain se jännitys, ihan koko kroppa on kipeä ja kireä. Siihen kun sais hyviä neuvoja, siis jännityksen poistoon!
- Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille -