Vaikea testi tässä

1188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Teille, jotka luulette, että sijariksi pääsevät kaikki haluavat. Me kävimme pride-valmennuksen vuonna 2004. Ennen kurssille hyväksymistä oli tapaamisia ja yhteydenottoja sos.työntekijöiden kanssa. Kaikkien kotitehtävien ja luentojen lisäksi hlökohtaisia tapaamisia oli monia, niin sos.toimistossa kuin meillä kotonakin. Oli asiantuntija-paneeleita ja ryhmäharjoituksia ym. Kaikissä tapaamisissa mentiin ns. pintaa syvemmälle ja olivat erittäin avartavia. Me ja kouluttajat tulimme tietoisiksi valmiuksistamme. Ryhmässämme oli 5 pariskuntaa, joista loppujen lopuksi vain meille on sijoitettu. Kaikki olivat ihania, lämpimiä ihmisiä. Tarkoitan tällä sitä, että koulutuksen aikana on tarkoitus arvioida hakijaperheiden valmiudet tärkeän asian hoitamiseen. Moni tulee koulutuksen aikana myös itse tietoiseksi, jos ei haluakaan ryhtyä sijaisvanhemmaksi.Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että kaikki jotka vain haluavat, pääsevät sijaisvanhemmiksi.. kyllä on käyty tarkka seuranta. Tosin vasta tätä sisällöltään rikasta "työtä" tehdessä moni asia valkenee ja elämä opettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oletko valmis???? kirjoitti:

http://www.sijaisvanhemmaksi.fi/testaa/testaa.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu