Kokemukset

Aikanaan kun tätä elämää aloin katselemaan synnyin taloon, jossa kummitteli. Talon rakennushistorian aikana oli sattunut surullinen tapaus kun eräänä aamuna yksi rakennustyömiehistä oli niin sanotusti "vetänyt itsensä kiikkuun" eli hirttänyt itsensä talon kellariin.

Kummittelut ilmenivät kuulemma siten, että verhot liikkuivat, askelia ym. naputusta kuului ja kerran siskoni jopa näki oudon miehen talomme parvekkeella. Paljon oli myös aistimuksia, että huoneessa on joku "ylimääräinen" yms. Kummittelu oli siis aika selkeää.

Äkkiä voisi siis olettaa, että kuolleen rakennustyömiehen haamu kummitteli talossamme. Myöhemmin minusta kuitenkin tuli monien käänteiden kautta "hihhuli" ja aloin katsella maailmaa kristinuskosta käsin. Tästä näkemyksestä lähtevänä en voi kieltää henkimaailman olemassaoloa, koska se on mitä todellisin. Toisaalta en voi kuitenkaan myöntää sitäkään, että "kummitukset" olisivat rauhattomia vainajien henkiä. Raamatun mukaan ne ovat sielunvihollisen demoneja, pahoja henkiä, toisin sanoen langenneita enkeleitä. Raamatun mukaan ei ole "hyviä" tai "pahoja" kummituksia. Kaikki kummitukset ovat valitettavasti demoneja, jotka kyllä osaavat pukeutua valkeuden valheeseen. Toki on olemassa myös Jumalaa palvelevia henkiä.

Sen enempää asiaa perustelematta voin kertoa miten voit itse varmentua asiasta. Raamatun mukaan pahat henget ovat alamaisia Kristukselle. Näin ollen tuntiessasi hengen läsnäolon voit sanoa ääneen Jumalan Pojan nimen, "Jeesus" ja katsoa mitä tapahtuu. Voit myös rukoilla (mieluiten ääneen) ja pyytää Jumalaa lähettämään pahan hengen pois. Uskon, että saatat yllättyä hyvinkin positiivisesti, pahat henget kun ovat -kuten aikaisemmin sanoin- alamaisia Jumalalle.
7965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Uskon itsekin jossain määrin samantyylisiin "kummituksiin" ja olen itsekin ollut uskossa. Uskon edelleen Jumalan olemassaoloon ja voimaan, mutta silti uskonelämäni ei ole entisellään ja en oikeastaan voi sanoa olevani uskovainen enää. Kuitenkin demonit ja muut "henkimaailman asiat" ovat oman käsitykseni mukaan täysin todellisia.

Äänestä
  • Mikä sai sinut luopumaan uskosta, miksi luovuit? Ainahan voittajan joukoissa kannattaa seistä ;) Muista ettei koskaan ole liian myöhäistä tulla takaisin, vertaa tuhlaajapoikaan.

    Äänestä

että jumalaan ja kummituksiin uskovat kuuluvat samaan kastiin,säälittäviin tapauksiin.
Sano nyt että tontutkin ovat jumalan alaisia niin homma on kohdaltasi täysin selvä.

Äänestä
  • ..Toisinaan pidän itseäni melkoisena tonttuna ja samalla myös Jumalan alaisena. Ainakin tämä tonttu on siis Jumalan alainen. Tätä et varmaan tarkoittanutkaan.

    Loppujen lopuksi kyse on todellakin siitä, että kenen joukoissa seisoo. Johan tämän tietää jokainen kristittykin (=uskova), joka on ollut riivatun ihmisen kanssa tekemisissä. Puoli sanaa Jeesuksesta Kristuksesta, niin alkaa sellainen show että oksat pois. Kaikesta muusta voi kyllä jaaritella. Kuitenkin kumma kun Pyhän nimen lausumista ei voi kestää.

    Äänestä

Kauan sitten kummajainen kävi kylässä ensin yön pimeydessä ja sitten kauniissa kesäillassa. Se kokemus jää mieleen ainiaaksi.

Olen miettinyt sitä siitä lähtien ja ainoa päätelmä on se että me emme kerta kaikkiaan tiedä kaikkea tämän maailman mekanismeista.

Ehkä oudot kulkijat ovat häivähdyksiä toisesta ajasta ja paikasta. Haluaisin ymmärtää ennemmin kuin manata niitä pois.

Äänestä

koskaan mitään muuta jumaluutta tai voimaa kuin kristinuskossa karkoittaessasi henkiä? Voisit yllättyä melkoisesti kuinka myös muut "korkeammat" tahot tekevät tehtävänsä yhtä hyvin ellei paremminkin, sillä usko on tässä se suurin juttu, ei se mihin uskoo.

Se, että raamattu väittää kaikkien henkien olevan demoneja, on vain yhden uskonnon mielipide. Metsässä luonnonhenget eivät jakaudu kristinuskon "hyvä/paha"-muottiin, eivätkä ole alamaisia nykyisten uskontojen jumaluuksille. Henkimaailma olisi niin kiva yksinkertaistaa mutta jokainen joka tietää enemmän näistä asioista voisi kertoa ettei henkiä voi selittää vain yhden kaavan mukaisesti menemättä kovasti metsään näkemättä puita siellä ympärillä.

Äänestä
  • Entäpä jos siinä minun yksinkertaiseksi kuvittelmassani maailmassa on pahoja ja hyviä henkiä? Ja mitäpä jos nämä pahat henget osaavat olla ovelia ja pukeutua esim. valheeseen ja esittää vaikkapa hyvää henkeä, puun henkeä, laiturin henkeä, lempeää äitihahmo-henkeä, ilkeää kuristajahenkeä yms?

    Eikö se selittäisi aika paljon siitä, että hommat saattavat näyttää monimutkaisilta, mutta ehkäpä ne sittenkin ovat melko yksinkertaisia?

    Mitäpä jos kaikilla pahoilla hengillä onkin vain yksi tarkoitus: Pitää ihmisen kiinnostus erossa Jumalasta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vaan kirjoitti:

Aikanaan kun tätä elämää aloin katselemaan synnyin taloon, jossa kummitteli. Talon rakennushistorian aikana oli sattunut surullinen tapaus kun eräänä aamuna yksi rakennustyömiehistä oli niin sanotusti "vetänyt itsensä kiikkuun" eli hirttänyt itsensä talon kellariin.

Kummittelut ilmenivät kuulemma siten, että verhot liikkuivat, askelia ym. naputusta kuului ja kerran siskoni jopa näki oudon miehen talomme parvekkeella. Paljon oli myös aistimuksia, että huoneessa on joku "ylimääräinen" yms. Kummittelu oli siis aika selkeää.

Äkkiä voisi siis olettaa, että kuolleen rakennustyömiehen haamu kummitteli talossamme. Myöhemmin minusta kuitenkin tuli monien käänteiden kautta "hihhuli" ja aloin katsella maailmaa kristinuskosta käsin. Tästä näkemyksestä lähtevänä en voi kieltää henkimaailman olemassaoloa, koska se on mitä todellisin. Toisaalta en voi kuitenkaan myöntää sitäkään, että "kummitukset" olisivat rauhattomia vainajien henkiä. Raamatun mukaan ne ovat sielunvihollisen demoneja, pahoja henkiä, toisin sanoen langenneita enkeleitä. Raamatun mukaan ei ole "hyviä" tai "pahoja" kummituksia. Kaikki kummitukset ovat valitettavasti demoneja, jotka kyllä osaavat pukeutua valkeuden valheeseen. Toki on olemassa myös Jumalaa palvelevia henkiä.

Sen enempää asiaa perustelematta voin kertoa miten voit itse varmentua asiasta. Raamatun mukaan pahat henget ovat alamaisia Kristukselle. Näin ollen tuntiessasi hengen läsnäolon voit sanoa ääneen Jumalan Pojan nimen, "Jeesus" ja katsoa mitä tapahtuu. Voit myös rukoilla (mieluiten ääneen) ja pyytää Jumalaa lähettämään pahan hengen pois. Uskon, että saatat yllättyä hyvinkin positiivisesti, pahat henget kun ovat -kuten aikaisemmin sanoin- alamaisia Jumalalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu