Janista näkee aika selvästi, että on tunteita Miraa kohtaan. Eilen nautti pullonpyörityksen suudelmasta. Tänä aamuna makoilivat Miran kanssa Janin sängyllä, Janin käsi Miran selällä, ja välillä liikutteli sitä selkää pitkin.
Näytti vähän myös siltä, että Janin olisi tehnyt mieli pyytää Mira illalliselle Hannen sijaan, mutta oli pakko pyytää Hanne, koska Hanne oli jo luullut voittaneensa, eli olisi ollut epäreilua Hannea kohtaan.
Näytti vähän myös siltä, että Janin olisi tehnyt mieli pyytää Mira illalliselle Hannen sijaan, mutta oli pakko pyytää Hanne, koska Hanne oli jo luullut voittaneensa, eli olisi ollut epäreilua Hannea kohtaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihanaa jos noin on. Saataisiin romantiikkaa taloon, kunhan vaan jompikumpi uskaltaisi tehdä kunnon aloitteen.
jani jaMirahan on ihan lätkässä toisiinsa.Ne on vähän kuin jotain teini rakastavaisia...söden ujoja molemmat.
Minusta ne olisivat hyvä pari.Sopisivat ulkonäöllisesti yhteen.Se Mirahan on saanut takkiinsa kai joskus tosi pahasti,kun sen itsetunto oikeesti tosi huono.
Jani sais tehdä aloitteen.en usko ettäMira tekeee.
EHKÄ SÖPÖIN PARI IKINÄ
Jani laittanut lauantain fiilismittariin suosikiksi Miran. Itse asiassa alkaa näyttää siltä, että Jani alkaa lämmetä. Olivat terassilla tänään päivällä ja Mira pyysi Jania tuomaan haravan hänelle (varresta jotain puhuivat) ja kun Jani ei ensin suostunut, Mira oli menossa sisälle. Tästä seurauksena Jani otti Miraa käsivarresta äkkiä kiinni ja lupasi hakea haravan, ja hakikin sen.
Ehkä Jani on alkanut kääntyä enemmän Miran puoleen, kuin tämän ns. "tyttöystävän". Taitaa olla joku parin kerran tavattu känni-illan ihastus, jonka Mira päihittää mennen tullen. Mirahan on varsin menevä ja todella fiksu nainen, aikuinen sellainen.
ai, no miksiköhän se anto sille muijalle kaksi miinuspistettä ja töni äänestykseen? sitäpaitsi joskus alkuviikostahan se j. sanoi m:lle, että katto peiliin, kun tuli puhetta, että se on ruma...
Se oli maanantaina se ja nyt ollaan lauantaissa.
Kun Sari ja Jani puhui viikolla niin silloin Jani sanoi sarille että sillä on joku joka hän oli tapaillut pari kertaa ennen kun meni taloon Ja Sari lupasi että ei enää kiusaa Jani enää,että en uskoo että Jani olis Mirasta kiinostunut