Anopin kanssa kahdestaan

Vävypoeka

Pakko kirjoittaa tänne, kun ei oikein voi kenellekään tuttavalle kertoa...

Olin tuossa viime viikon perjantaina vaimoni kotona hakemassa poikaamme hoidosta. Vaimoni isä oli kuitenkin lähtenyt poitsun kanssa pyöräilemään ja kotona oli siis vain vaimoni äiti elikäs anoppini, joka 53 vuoden iöstään huolimatta on varsin näpsäkkä pakkaus. Hän pyysi minut keittiöön odottelemaan.

Istahdin keittiön sohvalle ja lueskelin paikallislehteä anopin kanssa kepeästi jaaritellen. En ole kiinnittänyt anoppiini huomiota "sillä silmällä", onhan hän kuitenkin yli 20 vuotta minua vanhempi ja pidän yleensä itseäni nuoremmista tytöistä. Jostakin syystä aloin kuitenkin silmäillä tämän viisikymppisen naisen oloasuhousujen verhoamaa takamusta, kun tämä touhuili keittiössä askareidensa parissa. Kun oikein aloin tuijotella lehden yli, minulle tuli sellainen olo, etteivät katseeni ole jääneet huomaamatta. Karistin kuitenkin nuo ajatukset, vaikka huomasinkin veren pakkautuvan kullini tietämille.

Pikkuseisokista huolimatta jatkoin siis jutustelua ja lehden sivujen päämäärätöntä kääntelyä. Tovin kuluttua lähdin pakkaamaan autoon kasseja, jotka pojallamme oli mukana. Osan vietyäni, tuli anoppini eteiseen tuomaan kuravaatteita ja sen sellaisia, jotka olivat olleet kuivumassa. Pudotin vahingossa kädestäni toisen kumisaappaista ja anoppini kumartui ahtaassa eteisessä poimimaan sen minulle. Kuin varkain hänen päänsä osui vielä pikkutanassa olevan kullini aikaansaamaan kohoumaan farkuissani. Hän ei sanonut mitään, mutta katsoi mielestäni merkitsevästi minua silmiin kujeilevasti hymyillen. Vein tavarat autoon ja palasin keittiöön.

Anoppini soitteli keittiössä appiukon kännykkään ja kyseli milloin he olivat tulossa takaisin, olinhan heitä odottamassa. Puolisen tuntia, oli arvio. Noh, eipä siinä sitten auttanut kuin odotella. Poitsu tuli ukkinsa kanssa ja lähdimme kotiin.

Seuraavana päivänä eli lauantaina meidät oli kutsuttu samaiseen paikkaan illastamaan eli saunomaan ja syömään ja niin edelleen. Poikamme meni kummeilleen yökylään. Kuuden maissa paikalle päästyämme söimme pitkän kaavan kautta ja nautiskelimme samalla reippaasti viiniä ja olutta. Jälkiruokakahvien jälkeen oli saunomisen vuoro. Saunoin yhdessä appiukkoni kanssa, joka tunnin verran saunottuamme oli sen verran hutikassa, että kuivateltuamme ja päästettyämme naiset saunomaan katsoi parhaaksi vetäytyä yöpuulle. Saunan terassilla juomamme kylmät kossusnapsit upposivat hänelle minua paremmin. En ole oikein väkevien ystävä.

Naisten saunoessa katselin televisiota ja siemailin olusta. Kun naiset vihdoin saivat oman saunomisensa pakettiin, olin itsekin aivan kuitti vaikka kello oli vasta yksitoista. Päätin mennä nukkumaan. Vaimoni jäi äitinsä kanssa keskustelemaan ja juomaan punaviiniä.

Heräsin sitten kolmen maissa kusihätään. Kaljat olivat alkaneet tunkea ulos. Vaimoni oli ilmestynyt jossakin vaiheessa viereeni nukkumaan ja tuhisi humalaista untaan sikeästi kuin murmeli. Hiippailin olohuoneen läpi vessaan ja totesin naisten juoneen pullot punaviiniä naiseen tai miten sitten jako olikin toteutettu. Pari tyhjää pulloa kuitenkin lopui pöydällä.

Marssin kylppärin ovelle ja avasin sen. Kylpyhuone, jonne olin suunnannut helpottamaan oloani, ei ollutkaan tyhjä. Anoppini levitteli yöpaitasillaan yövoiteita kasvoilleen peilin edessä. Säikähdimme ja naurahdimme molemmat ja totesin vain tulleeni tarpeilleni. Hän pyysi minua odottamaan tovin. Kiinnitin odotellessani huomiota lyhyeen ja ohueen silkkiyöpaitaan, jonka läpi ei kuultanut lainkaan alushousuja. Nukkuuko anoppini stringeissä, huomasin pohtivani. Näkymäni avautui takaapäin, enkä siis päässyt silmäilemään, miltä hänen pyöreät rintansa näyttivät tässä asusteessa.

Anoppini oli selvästi humalassa. Hän hihitteli ja huojui. En tiedä mitä ajattelin, mutta kenties omalla alkoholitilallanikin oli osuutta asiaan. Joka tapauksessa astui askeleen lähemmäs ja silitin varovasti kädelläni anoppini niskaa kehaisten samalla hänen ulkonäköään vetäväksi. Yllätyksekseni hän ei kaihtanut kosketustani vaan pikemminkin huokaisi ja sulki silmänsä lisää janoten. Laskin kättäni varovasti alemmas ja silitin hänen pakaransa kaarta yöpaidan läpi. Käteni laskeutui paljaalle takareidelle asti ja aloin selvästi kiihottua.

Anoppini veti toisella kädellään kylpyhuoneen oven kiinni ja siirsi käteni sisäreiden puolelle. Ymmärsin tämän käskyksi siirtyä ylöspäin. Kättäni liukuessa ylöspäin anoppini kuitenkin laittoi reitensä tiukasti kiinni ja katsoi minuun. Hän kysyi humalaisen sopertaen, että ymmärränhän, että hän on juovuksissa ja että tämä on väärin. Myönsin ymmärtäväni ja käteni sai jälleen mahdollisuuden edetä ylemmäs.

Tunsin häpykarvansa kämmentäni vasten ja tajusin, ettei hänellä ollut stringejä. Hänellä' ei ollut alushousuja lainkaan! Työnsin keskisormeni kuumuutta hohkaavalle pilluvaolle ja annoin sen liukua häpyhuulien väliin. Anoppini aikuisen naisen pillu oli aivan kiimasta litisevä ja sormeni ajautui kuin pakosta jonkin matkaa sisään.

Toinen käteni hakeutui yöpaidan etupuolelle ja huomasin puristelevani rintoja todella kiimoissani. En enää ajatellut kuin nussimista. Minun oli saatava tuo nainen nyt!

Vedin pyjamahousuni alas ja samalla lavuaarista kiinni pitävää anoppiani hieman taaksepäin. Hän ei vastustellut, käänsi vain kylpyhuoneen oven lukkoon. Levitin haara-asennossa hänen jalkojaan hieman lisää ja työnsin jäykkänä sykkivän kyrpäni hänen pakaroidensa väliin. Terskani löysi litisevän vaon ja työnnyin helposti pohjaa myöten sisään. Aloin liikuttaa kyrpääni vaimoni äidissä kiihtyvään tahtiin. hän uikutti nautinnosta ja puristeli lihaksillaan kyrpäni vartta. Humalastani huolimatta olin hyvin kiihottuneessa tilassa, eikä minun tarvinnut kauaakaan naida, kun siemenet sykkivät anoppini pillun perukoille. Vedin kullini ulos ja suutelin anoppiani pitkään ja hartaasti. Hän siivosi pilluaan ja itsekin pesaisin munaani hänen limoistaan. Olimme molemmat hieman hämmentyneitä ja yhteisestä päätöksestä päätimme poistua kylppäristä eri aikoihin. Anoppini poistui ensin ja itse palasin sänkyyni vasta hetken kuluttua. Vaimoni nukkui paikallaan autuaan tietämätöntä unta.

Emme ole anoppini kanssa tämän lauantain jälkeen olleet missään tilanteessa kahdestaan, emmekä näin ollen ole päässeet keskustelemaan asiasta. Lähinnä mieltäni arveluttaa, onko minulla mahdollisuuksia uuteen yritykseen. Aika näyttää. Hauskaa oli ainakin tuolla kerralla. Aikuiset naiset näyttävät silmissäni huomattavasti haluttavimmilta kuin aiemmin... :)

10

32482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 46-

      ymmärrän kyllä hyvän seksin päälle ja eipä nuoressa miehessä yleensä mitään vikaa ole, mutta minkälainen on ÄITI, joka tekee tämän tyttärelleen...

    • rutsa

      Et sinä sukurutsaaja piliäsi suinkaan pohjaan saanut, juurta myöten kylläkin. Ja nyt: käsi pystyyn, jotka haluatte käyttää väkivaltaa tähän rutsaajaan. Aivan oikein.

      • niihi

        vaimon äiti kun ei ole sukulainen


    • Kosanderia

      Hyvä tarina mutta miten olit vielä klo kolmelta humalassa vaikka joit vähän???

      • HellästiDoMinoiva

        Minua jäi erityisesti kiinnostamaan se asia, että eikö sinulla hätää enää ollutkaan, kun näit anopin. Jätit (kusi)lastisi laskematta.
        Muutenkin tämän osaston jutut ovat huvittavinta täällä suomi24:ssa. Niin tosia...niin tosia...fakta se ihmeellistä ainetta :)))


    • Anonyymi

      Vaimo sai lähteä firman juhliin jos anoppi Raija tulee katsomaan lapsia 2 ja 3v.
      Vaimo lähti noin 18.00. Lekittiin lasten kanssa noin yhdeksään, Anoppi nukkui vaimon paikalla oli peiton alla kun menin sänkyyn, anoppi kysyi milloinhan Sini tulee sanoin tulee kun tulee. Anoppi tuli viereen kysyi jos se pettää nauroin silloin petän minäkin ja suutelin anoppia kaulaan monta kertaa Raija sanoi eihän se vielä ole pettänyt, sanoin kyllä joku sitä suutelee ja hyväilee hieroin Raijan pillua sievästi kuiskasin toivottavasti pettää ja jatkoin Raija koski jo kaluun , tälläkö raiskaat minut ei käsi yllä ympäri imin nännejä Raijalla oli vaan housut jalassa. Puhelin vilkutti vaimo soitti kuulin äänestä on humalassa kysyi voilo mennä jatkoille kysyin annatko pillua oli hiljaista no eeen miksi, no miksi jatkoille mennään no mene vaan tulethan sitten kotiin, moi.
      Nousin anopin päälle pidin käsistä kuiskas oikeastikko suutelin rintoja kuiskasin tyttösi menee pantavaksi moni mies saa nyt pillua pidin käsistä työnnyin pilluun kuiskasin nyt raiskaan sinut, haluatko että miehet raiskaa vaimosi kuiskasin haluan että saa tarpeeksi.
      Raija levitti harrat kuiskas paneekohan ne joka puolelta kuiskasin panee edestä ja takaa anoppi puri olkapäästä kuiskas raiskaisvat minuakin Raija kiljahteli ja vapisi kuiski sinä raiskaat ja tuli vapisi ja yritti olla kiljumatta, käänsin anopin työnnyin takaa kuiskasin sun pyllyä nai nyt toinen pillu kotisi kiimassa nosti pyllyä kuiski luoja kun panet ksyi saako vaimosi pillun täyteen vierasta panin voimalla Raija vikisi peittoa vasten ja laukesi laskin spermat sisään pitkällä työnnöllä.
      Makoiltiin sängyllä tyttö heräsi, anoppi kipitti katsomaan silitteli ja sai nukkumaan,
      Tulin pesulta Raija istui sängyllä menin eteen otti kalun suuhun kuiskas haluan tuntea kun kasvaa imi rauhallisesti kalun kovaksi, kysyi tarvittako öljyä on tuossa pöydällä, sanoin se on hyvä lisä työnsin kontalleen laskin öljyä pyllyyn levitin sormella pilluun ja suolen päälle öljysin kalun työnnyin hitaasti pilluun anoppi ulisi peittoon ja vapisi koko ajan kuiski ihanaa en kestä nostin pois ja painoin pyllyyn anoppi vapisi meni helposti sisään ulisi ensikertaa voiko tämä olla näin ihanaa nain pitkään kun oli paineet pois anoppi losahti alas kuiskasin tyttösikin saa pyllyyn se haluaa sitä anoppi kiljui äitinsä tyttö ei saa tarpeeksi, työnnä kunnolla pääheilui peittoa vasten ja vapisi kunnolla laukesin sisään käytiin pesulla anoppi suuteli monesti sanoi paras mennä tyttöjen viereen kello oli jo viisi.
      Tunsin kun vaimo ruli viereen oli humalassa katsoin pieniä fritsuja oli kaulassa, hyväilin vaimoa sievästi kysyin oliko mukavaa kääntyi ja suuteli oli tosi ihanaa vaimo oli puoli unessa kun kyselin kokeilin pillua sievästi oli märkä la limainen haistoin sormia spermaa kalu alkoi nousta olin vieressä kysyin saitko katsoi minua olin huorana, en sin yksi nuori piiritti ja mentiin makuuhuoneeseen hyväiltiin ja lopuksi annoin tuli hirveä halu huoneeseen tuli kaksi miestä ja sanoi pojalle meidän vuoro, molemmat nai hellästi minua ei ole koskaan pantu niin rivosti piti kuivata välillä sain kuudet spermat sisään olin huora nautin siitä. Nousin päälle sanoin nain äitiäsi koko yön vaimon haarat leveni panetko minuakin vielä haluttaa nain vaimoa kiihkeänä.
      Aamupäivällä vaimo lähti puistoon lasten kanssa, kuiskas pane äitiä isä ei välitä.
      Olivat pihalla menossa kun nostin jo anopin hametta, kuiskas oliko ollut kivaa sanoin humalassa tunnusti kolme miestä oli nainut aamuun. Raija huokasi sinun aineet valuu vieläkin ooiiiih noinko sinä nain pöytää vasten nyt Raija kiljui kunnolla huokaili saanhan myöhemminkin kuiskasin aina kun hoidat lasta himoitti katsoa pyllyä kun lima valui saatiin kumpikin hyvää orgasmia. Raija soitti sanoi olkaa vapaasti mennään vielä syömään. Työnsin Raijan sänkyyn esteli jos ne tulee lakin hpikkarit alas ja panin Raija huokaili mulla vaan haluttaa tehtii pika pano ja noustiin ylös. Raija lähti kotiin melkein heti kun vaimo tuli.
      Vaimo kertoi että se Liisa jonka tiedät halusi lesboilla juhlissa kuiski kuinka haluaa pillua, annoin hyväillä vähän ja mentin yhteen toimistoon hulluna laskeutu hameen alle ja repi housut alas imi ja nuoli orgasmin minulle oikeastaan halusin sitä katsoi vähän aikaa minä nuolin myös en tiennyt kuinka se on hyvää maistaa ja tuntea toisen orgasmi.
      Kuiskas onko äiti halukas sanoin ei aluksi mutta sitten oli, nyt aamulla kun kerroin että kolme miestä nai sinua kuiski sekin haluais sillai. Sanoin järjestä äidillesi tilaisuus sanoi heti hulluko oot äidille.
      Joulun alla lähtivät tansseihin tulivat aamulla meille Raija meni tyttöjen sänkyyn nukkumaan, Vaimo sanoi viiden ikä miehen porukka sai houkuteltua huoneeseen äiti antoi varmaan kaikille. Minua nuoltiin pääasiassa halusivat puhdasta pillua sain lopussa kolmea miestä imin ja anooin naida.
      Raija oli hiljainen kun heräsi syötiin ja istuttiin kun lähti kuiskasi ei enää monta miestä haluan sinut joskus.. Vaimo käy joskus yksin anoppi tulee meille

      • Anonyymi

        Ihan kivaa kerrontaa, mutta loppua kohti meni sekavaksi.


    • Anonyymi

      Kaksi laivaa kohtaa pimeässä.

    • Anonyymi

      Meilä tyttäreni kanssa sulhaset sekottuu ...

    • Anonyymi

      Olin eräänä lauantai iltana riidellyt vaimoni kanssa ja päätin että tästä riidasta ri tänä iltana loppua tule jos jompikumpi ei anna periksi joten hyppäsin autooni ja lähdin kaupungille hetkeksi ajelemaan koska tiesin entuudestaan että ajaminen rauhoittas mielialaani ,olin ajellut noin 15min kun huomasin anoppini Liisan kävelevän jalkakäytävällä päätin pysäyttää ja kun kysyin että miksi täällä.tähän aikaan kävelet ja että missä Antti on (anopin mies ystävä on Liisa sanoi että heille tuli riitaa ja Antti on niin humalassa etten jaksa sitä katsella niin lähdin kävelylle, huomasin myös Liisan olevan lievästi kännissä ,Liisa kysyi että mitös täällä yksun tähän aikaan ajelet perseitäkö olwt katselemassa? ja naurahti sanoin että tuli tyttäres kanssa vähän riitaa ja pääti lähteä ajelemaan hetkeks ,kysyin hetken ajeltuamme Liisalta että haluatko että vien sut kotiin ja Liisa sanoi että eipä hänellä sinne mikään kiire ole ja jos ei sulla ole kiire kotiin niin voitais ajella vähä aikaa ,katsoin Liisa joka oli ikäisekseen ihan hyvän näköinen nainen ja nuorekkaasti pukeutunut tiukkoihin farkkuihin ,farkkutakkiin ja numeroa liian kireeseen t-paitaan joka toi ihan s....tanan suuret rinnat hyvin esille tunsin kaluni reagoivan nekemääni ja täytyy myöntää että olen runkatessani fantasioinut Liisasta saaden melko rajujakin orkkuja, kysyin Liisalta että onko mitään paikkaa mihin haluaisit että ajetaan ja hetken hiljiaisuuden jälkeen sanoi että ihan sama kunhan löydät jonkun rauhallisen metsätien panettaa ihan hirveesti ja laittoi kätensä mun seisovan kalun päälle ja sanoi vielä että sun tekee myös mieli nyökkäsin ,Liisa sanoi ettö Antti ei oo pannu aikoihin ja että hänellä on yks vanha tuttu jonka kanssa on ollut juttuja silloin tällöin mutta pidetään suut kiinni niin sinä saat kokenutta naista ja minö saan nuorta kyrpää. Noin 15 minuutin kuluttua pani auton takapenkillä Liisaa eräällä hylätyllä sorakuopalla.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe