Meillä on urosmarsu (3v.) Oltaisiin hankkimassa kani. pysyisivätkö ne elämään yhdessä ??
kani ja marsu ??
anessaa
132996
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
no marsuilla on joku tauti joka tartuu kaneihin :/ en kyl tiiä tarkkaa, mut näin oon kuullu.Se ois kyl kiva kaveri marsulle ku marsut on niin seurallisii. Aika monet kyll pitää kanii ja marsuu yhes. :))
Niin moni pitää kania ja marsua samassa häkissä ja muuten yhdessä, mutta siinä on omat riskinsä.
Kani voi talloa marsun niin että se loukkaantuu tai jopa kuolee taitettuaan niskansa.
Kani voi yhtäkkiä pelästyessään heittää marsun ilmaan.
Marsusta tulee tauti kaniin, siksi molemmat ainakin kani pitää rokottaa joka vuosi.
Kania ja marsua ei samaan häkkiin, mm. juuri edellä mainituista syistä. Kaneilla on voimakkaat takajalat joilla ne voivat vahingossakin saada pahaa jälkeä aikaiseksi, kaneista n. 80% kantaa pasteurella bakteeria, joka marsuun tarttuessaan todennäköisesti johtaisi sen kuolemaan (toki se on puhjetessaan vaarallinen myös kanille, mutta miksi altistaa marsu tietoisesti jollekin sairaudelle, jota se ilman kaniseuralaista tuskin saisi?), eri lajeina kaneilta ja marsuilta puuttuu myös yhteinen kieli. Marsut kommunikoivat paljon myös äänten kautta; erilaisin kuikutuksin yms., joihin kani ei pysty vastaamaan ja joita se ei ymmärrä. Kaneilla on taas oma elekielensä, joka tuskin aukeaa marsuille niin hyvin. Täten vaikka eläimet tulisivatkin toimeen keskeneen, onnistuisivat välttymään väärinkäsityksiltä (eivät esim. ymmärtäisi toisen viestittäessä haluansa olla rauhassa tms. mikä saattaisi johtaa tappeluun), ei niistä koskaan voisi olla toisilleen niin paljoa seuraa mitä lajitoverista olisi. Tokihan esim. apinasta olisi ihmisille enemmän seuraa kuin ei mistään, mutta tuskin kukaan ihminen haluaisi elää ainoastaan apinan kanssa, josta ei saa edes juttuseuraa... Sama asia siis marsuilla ja kaneilla, vaikka ne saattaisivatkin näyttää suloisilta makoillessaan vierekkäin häkin nurkassa.
Kannattaa siis tosiaan hankkia marsulle kaveriksi marsu, sillä ne ovat laumaeläimiä eikä lajitoveria korvaa mikään. Jos kuitenkin myös kanit kiinnostavat, niin sitten odottaa kun marsuista aika jättää ja hankkii niiden jälkeen kanikaverukset, tai sitten samaan aikaan eri häkkiin ja mieluiten myös jaloittelu eri huoneessa jos haluaa varmemman päälle ottaa.
mut en näe mitään vaikeuksia siinä etteikö niitä vois pitää yhes, monet kasvattajat tekevät niin joten mikäs siinä sitten kunhan muistat hankkia kääpiökanin jos haluat pitää ne yhdessä ja niistä voi tulla erottomat ystävät
Mulla oli 4 vuotias urosmarsu (on vieläkin elossa, nyt 5 ja puol v.) sillon kun hankin vuosi sitten kääpiöluppakorvasen naaraskanin. Kyllä ne vuoden viihtyi yhdessä, vaikka kani joskus silloin tällöin astui marsua, piti vain erottaa silloin. Sitten tän vuoden kesänä otin serkuilta suunnilleen samanikäisen naarasmarsun kun urokseni on nyt ja uroksen hormonit meni niin sekasin kun ei ollut koko ikänänsä ollut tekemisissä naaraitten kanssa. Marsu vittuuntu kanin määräilyyn siinä määrin, että tappeluhan siitä synty. Marsulla oli hirveä mustelmainen ja verinen purema kyljessä ja karvaa oli lähtenyt iso tuppo. Kani aristi kylkeä hieman ja huuli turposi ja oli haavoilla. Kummatkin oli hieman sekaisin. Sen jälkeen erotin ne lopullisesti.
Kerran kuitenkin olin unohtanu marsun häkin sivuluukun auki ja häkki oli lattialla. Kani oli lattialla juostessaan äkännyt auki olevan luukun ja meni sisään. Syntyi taas kova tappelu. Niille ei tapahtunut tällä kertaa mitään, mutta juoksin tietysti tappelun väliin ja urosmarsuni puri minua (vaikka ei ikinä tee niin) mutta luuli kai minua kaniksi kun yhtäkkiä tempasin vain väliin, sillä pureman sain heti kun olin laittanut käden häkkiin. Tapahtumasta jäi arpi kämmeneen peukalon ja etusormen välissä olevalle alueelle, verta tuli niin paljon että melkein pyörryin ja kohta oli todella kipeä viikonkin jälkeen.
Vanhaa urosta ei todellakaan saa laittaa nuoren pupun kanssa samaan häkkiin. Jossain vaiheessa urosmarsu haluaa näyttää kanille että hän on vanhempi ja määrää vaikka kania pienempi onkin. Sain kyllä opetuksen enkä sen jälkeen ole kania pitänyt 3 marsuni kanssa samassa häkissä tai muutenkaan yhdessä.
kakaroita??? onko kasvattajat sitten kakaroita kun ne pitää marsuja ja kaneja yhdessä??? häh?
ne jotka haukkuu niitä idiooteiks jotka kysyy ja haluu tietää asioita ja esim. pitää kania ja marsua samassa häkissä ni onko ne kakaroita ??
NO EI TODELLAKAAN! mistä ihmiset voi tietää että voiko niitä pitää samassa häkissä ??
kunnolliset kasvattajat eivät pidä marsuja ja kaneja samassa häkissä!!
Kyllä ihmiset voivat tietää ..
1 Kani ja marsu eivät puhu samaa kieltä
2 Marsun ja kanin ravinto poikkeaa toisistaan hieman
3 Kani voi helposti potkaista marsulta hengen.
4 Marsu voi kuolla pasteurellaan jota useat kanit kantavat!
Miksi siis ottaa turhia riskejä ?
Jos kani ja marsu ovat samassa huushollissa/kasvattamossa ne ovat aina erillään.
Tavarat ja elintilat...
kaveriksi kani ja marsulle marsu.
ei saa olla!!voi tapahtuu jotain ja kani voi astuu marsun päälle isoilla tassuilla!!kani on sen verran iso jyrsijä....
Kyllä.
Ostin tänään itselleni KÄÄPIÖkanin marsuni seuraksi. USKON, että jos tämä tauti olisi niin hälyttävällä kannalla, ettei tälläinen olisi onnistunut, meitä olisi kielletty ostamasta kania.
Tämä keskustelu on varsin turhahko offitus, sillä ainakin tällähetkellä te vain haukutte toisia kasvattajia lyttyyn ja jauhatte samaa "ei saa! oottekste vähän tyhmii!"-valitusta. Eläinkaupppiaat osaavat asiansa, joten menkääpä valittamaan heille, älkääkä valittako ihmisille, jotka tuskin voivat asialle mitään tehdä.
Ostamani kanin, Reiskan, kasvattaja oli sattumoisin paikalla ja kertoi meille Reiskan perheestä ja vanhoista kotioiloista. Heillä ovat kanit ja marsut samoissa tiloissa ja Reiskan isä on ollut erään marsun paras ystävä.
Purin nyt mielipiteeni tähän, mutta empä usko että se teitä niin kovasti häiritsee. Olen tätä mieltä, enkä vaihda mielipidettäni, joten jos ei ole mitään JÄRKEVÄÄ sanottavaa, voitte tukkia suunne.
öö... miten naaras kani voi astua uros marsua? tai naaras marsu astua uros marsua?
Ja sitten takaisin asian pariin. Marsuja ja kaneja ei yleisesti ottaen voi laittaa samaan häkkiin mutta tiettenkin joissain tapauksissa niin voi olla... enkä usko että on mitään syytä haukkua ketääs siitä syystä että joku ei ole maailman tietokirja joka ei tiedä kaikkea mahdollista maailmassa... tietenkin aina voi kokeilla sopiiko marsusi samaan häkkiin kanisi kanssa, mutta sitä pitää valvoa hyvin aktiivisesti viiden ensimmäisen päivän aikana ja sen jälkeen vähintään 3 tuntia päivässä kahden seuraavan kuukauden ajan ja jos ne ovat pärjänneet siihen asti tappeluitta niitä voi 90% varmuudella pitää samassa häkissä, mutta sitä pitää kuitenkin valvoa mahdollisimman aktiivisesti!!