Varoitus

muistakaa että namusetiä on ihan oikeasti olemassa. Ne luikertelevat suosioonne ja kas jonakin päivänä huomaatte että tytärtänne/poikaanne on käytetty seksuaalisesti hyväksi ties kuinka pitkään. Namusedät käyttävät ovelia kikkoja hiljentääksen nämä pienet hyväksikäytettävänsä. He toimivat pikällä tähtäyksellä, eivät vain tässä ajassa juuri nyt, vaan suunnittelevat ja toteuttavat unelmansa pitkällä aikavälillä ja siihen väliin saattaa mahtua mitä tahansa. Vaikkapa sitä että tieten tahtoen metsästetään sellaisia naisia kumppaniksi joilla on pieniä "viattomia" lapsia, joita sitten suunnitelmallisesti aletaan käyttämään seksuaalisiin tarkoituksiin tälle kieroutuneen mielen omaavalle miehelle. Puhun tässä miehistä, koska vain aniharva nainen on tällainen perverssi luonteinen käytökseltään. Mies saattaa olla minkä ikäinen tahansa ja sitä ei korrektista käytöksestä, hienoista tavoistaan, ukonäöstään tai ammatistaan edes uskoisi, saati että huomaisi jotain. Tämä saattaa olla vaikka OPETTAJAna teidän lapsillenne, olisi syytä tarkkailla löytyykö jotain syytä epäillä, vaikka epäilyyn aina ei aihetta olisikaan. Varmuus ennenkaikkea ja ehkäisy on aina paras varmistin tässäkin asiassa, jossa myrkytetään viattomien lasten sielut kenties ikiajoiksi. Yh-naiset, varokaa namusetiä ja varoittakaa lapsianne niistä. Namut eivät ole ainoita joita nämä perverssit käyttävät ns. ulkona hyödyksi, houkutellessaan lapsia mukaansa, vaan houkuttimena voi olla aivan mikä vain sitä lasta "kiinnostaa" todella paljon, nämä ovat mestareita onkimaan sellaiset asiat selville. Kuten sanoin heillä on pitkäjännitteisyyttä ja he jaksavat ODOTTAA saalistaan ja käyttävät kaiken liikenevän energiansa, "unelmansa" toteuttamiseen.
131093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuulepas nyt! Ne napit pitää ottaa joka päivä!

Äänestä

eiköhän namusedät vaani ihan kaikkien lapsia tasapuolisesti? kahden huoltajan perheissä ihan yhtäläinen riski lapsen joutumisesta seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. kaikkia lapsia on ikätasonsa mukaan opetettava varomaan namusetiä. joka voi olla myös namutäti. tai oma sukulainen. näistä asioista puhutaan jo tarhassa, kuten opetetaan varomaan huumeneuloja leikkipuistoissa. lapset taitaa olla aika valveutuneita nykyään. toisin kuin aikuiset jotka näkee vaaroja vain yh-perheissä.

Äänestä
  • yh-palsta, ei täällä nyt niin kamalasti liiku näitä onnellisia perheellisiä ihmisiä kuitenkaan. Näinhän se on että kauneus on katsojan silmissä ja lukemisen ymmärtäminen hiukan kanssa siellä korvien välissä.
    Vai oletko joku pervo joka pelkää että nyt se yh huomaa että olet namusetä? Kyttäilet kumminkin tilaisuutta!

    Varoituksen sana on aina paikallaan, vai olenko sittenkin väärässä? Ja missähän päiväkodissa tällaista tietoa annetaan? Kysyn vaan? Ja kaikille lapsille ei kyllä opeteta namusedistä tai tädeistä mitään. Vai miksi niitä uhreja kuitenkin aina vaan löytyy, yhä uudelleen, näille perversseille?

    Kuka muisti namusetiä olevan olemassakaan taas, ennen tätä kirjoitusta täällä?

    Äänestä

  • eikös tämä ole kirjoitti:

    yh-palsta, ei täällä nyt niin kamalasti liiku näitä onnellisia perheellisiä ihmisiä kuitenkaan. Näinhän se on että kauneus on katsojan silmissä ja lukemisen ymmärtäminen hiukan kanssa siellä korvien välissä.

    tämä EI ole yh (yksinhuoltajuus) palsta VAAN yhteis-/yksinhuoltajuus palsta!

    Ja kuules, JOKAINEN jolla on lapsia ja heistä ja heidän turvallisuudestaan välittää, TIETÄÄ olemassa olevasta vaarasta ja TEKEE asialle jotain. Esim. lapsen turvallisuus koulumatkoilla.

    Äänestä

  • eikös tämä ole kirjoitti:

    yh-palsta, ei täällä nyt niin kamalasti liiku näitä onnellisia perheellisiä ihmisiä kuitenkaan. Näinhän se on että kauneus on katsojan silmissä ja lukemisen ymmärtäminen hiukan kanssa siellä korvien välissä.
    Vai oletko joku pervo joka pelkää että nyt se yh huomaa että olet namusetä? Kyttäilet kumminkin tilaisuutta!

    Varoituksen sana on aina paikallaan, vai olenko sittenkin väärässä? Ja missähän päiväkodissa tällaista tietoa annetaan? Kysyn vaan? Ja kaikille lapsille ei kyllä opeteta namusedistä tai tädeistä mitään. Vai miksi niitä uhreja kuitenkin aina vaan löytyy, yhä uudelleen, näille perversseille?

    Kuka muisti namusetiä olevan olemassakaan taas, ennen tätä kirjoitusta täällä?

    kysymyksesi miksi varoituksista huolimatta lapsia onnistutaan hyväksikäyttämään on hyvä. kai ne pedofiilit on aikuisina ja tavoitteelleen motivoituneina monin verroin lapsia ovelampia? jotkut voivat käyttää asemaansa auktoriteettina hyväkseen. toiset tuttuuttaan, toiset hyötyvät lasten tai ennemminkin nuorten seikkailunhalusta. en tiedä. ihan samalla lailla jokaista lasta ei onnistuta pelastamaan muiltakaan vaaroilta varoituksilla, kuten nyt alkoholilta, huumeilta tai liikenneonnettomuuksilta.

    ei nyt silti syyllistetä että yksinhuoltajien sinisilmäisyys on pahin riski altistua tälle pedofilialle. kyllä se on jokaisen aikuisen, lapsettomankin, velvollisuus pitää silmänsä auki ja yrittää suojella lapsia tältäkin ilmiöltä. ja syyllisyyskysymyksessä syyllinen on aina seksirikollinen, ei uhri eikä tämän huoltaja/huoltajat! siitäkin huolimatta että vanhemmat taatusti syyllistävät itsensä loppuelämänsä ajan.

    kysyisin puolestani että miksiköhän niitä miehiä on kutsuttava, jotka ostaa alaikäisiltä seksiä ulkomailla? vai onko se pienempi paha? tähän hyväksikäyttäjien joukkoon mahtunee jo ihan perheenisejä, nuorempia miehiä joista tulee isejä ja niitä perverssejä jotka vaanii kotimaassakin?

    Äänestä

Ja varmasti voi sikäli olla hyvä varoitella yksin-/yhteishuoltaäitejä, koska monihan meistä kuitenkin tapaa uusia miehiä ja sitä oikeaa etsiessään voi niitä tutustumisenkohteita olla useitakin ajan mittaan. Harvemmin pariskunnan joukkoon soluttautuu niin helposti "vierasta" miestä.

Itseäni on isoisäni käyttänyt aikoinaan hyväksi ja ihan naimisissa ovat vanhempani edelleen. Ehkä "ehjien" perheiden lapsia sitten käyttää helpommin hyväksi joku muu, kuin kotiin kutsuttu vieras. Isä, opettaja, joku namusetä koulumatkalla, joku muu sukulainen, jne. Yh:den lapsilla vain on lisävaarana tuo äidin uusi miesehdokas.

Ja onpa kokemusta siitäkin, kuinka helppoa isän on alkaa käyttää omaa lastaan hyväksi eron jälkeen, kun ei ole sitä toista aikuista vahtimassa enää ollenkaan :( Ystävälleni kävi niin :(

Äänestä
  • että eikö siitä ole jotain tutkittua tietoakin että suurinosa lasten hyväksikäyttäjistä on juuri niitä perheen isejä ja sukulaisia? Harvemmin perheen ulkopuolinen?

    Yhtälailla, munat poikki ja pinoon kaikilta sellaisilta sairailta ihmisiltä.

    Äänestä

  • puolta kirjoitti:

    että eikö siitä ole jotain tutkittua tietoakin että suurinosa lasten hyväksikäyttäjistä on juuri niitä perheen isejä ja sukulaisia? Harvemmin perheen ulkopuolinen?

    Yhtälailla, munat poikki ja pinoon kaikilta sellaisilta sairailta ihmisiltä.

    en tiedä, mutta tuosta rangaistuksesta olen samaa mieltä. Ja sama muidenkin raiskaajien suhteen. Eikös muissakin rikoksissa rikoksentekoväline menetetä? Ja mikäs noilla seksuaalisestihäiriintyneillä on se rikoksentekoväline, ellei se jalkovälissä killuva nahkaläjä :/

    Äänestä

  • Tilastoista... kirjoitti:

    en tiedä, mutta tuosta rangaistuksesta olen samaa mieltä. Ja sama muidenkin raiskaajien suhteen. Eikös muissakin rikoksissa rikoksentekoväline menetetä? Ja mikäs noilla seksuaalisestihäiriintyneillä on se rikoksentekoväline, ellei se jalkovälissä killuva nahkaläjä :/

    aivot, ainoa paikka mikä niillä toimii on siellä. Sen vuoksi tuomarit varmaankin katsovat että on niille tarpeellinen tavara. Toista mieltä ovat ne lukuisat uhrit jotka joutuvat hyväksikäytetyksi tahtomattaan ja tahtonsa vastaisesti.

    Äänestä

  • niillä ne kirjoitti:

    voisi vallan mainiosti amputoida tarpeettomina ja toimintakyvyttöminä.

    Ja aivot...hmmm...tuskin he niilläkään mitään tekevät...

    Äänestä

..itse olisi,kun noin täsmällisesti osaat kuvailla toimintatapasi.Eiköhän jokainen vanhempi tunne lastaan sen verran että tietää jos jotain pielessä,ja lapsethan kertoo vallan avoimesti kaikki asiat.Mukavaa talven odotusta,ja muista ottaa ääkkeesi.

Äänestä
  • Tuomioiden määrä

    "Viranomaisten tietoon on viimeisen 16 vuoden aikana tullut nelinkertainen määrä epäilyjä lapsen seksuaalisesta
    hyväksikäytöstä. Myös tuomiot ovat 1990-luvun aikana lisääntyneet:

    # Vuosina 1989 - 1993: keskimäärin 51 /vuosi
    # Vuosina 1994 - 1998: keskimäärin 72 / vuosi

    Valtaosa tuomioista annettiin perheen ulkopuolisesta hyväksikäytöstä.
    Insestistä, perheen sisäisestä hyväksikäytöstä annettiin keskimäärin 1,2 tuomiota vuodessa.
    Myös koululaiskyselyn mukaan perheen sisäinen hyväksikäyttö on huomattavasti muuta hyväksikäyttöä harvinaisempaa. "

    Äänestä

Miksi varoitus Yksinhuoltajille, eikä Vanhemmille? Ja miksi kirjoitat viattomia lapsia lainausmerkeissä, eli "viattomia" lapsia?
Kaikki vanhemmat, mikäli asiat kunnossa, varovaisia. Ja lapset OVAT viattomia. Piste.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yksinhuoltajille kirjoitti:

muistakaa että namusetiä on ihan oikeasti olemassa. Ne luikertelevat suosioonne ja kas jonakin päivänä huomaatte että tytärtänne/poikaanne on käytetty seksuaalisesti hyväksi ties kuinka pitkään. Namusedät käyttävät ovelia kikkoja hiljentääksen nämä pienet hyväksikäytettävänsä. He toimivat pikällä tähtäyksellä, eivät vain tässä ajassa juuri nyt, vaan suunnittelevat ja toteuttavat unelmansa pitkällä aikavälillä ja siihen väliin saattaa mahtua mitä tahansa. Vaikkapa sitä että tieten tahtoen metsästetään sellaisia naisia kumppaniksi joilla on pieniä "viattomia" lapsia, joita sitten suunnitelmallisesti aletaan käyttämään seksuaalisiin tarkoituksiin tälle kieroutuneen mielen omaavalle miehelle. Puhun tässä miehistä, koska vain aniharva nainen on tällainen perverssi luonteinen käytökseltään. Mies saattaa olla minkä ikäinen tahansa ja sitä ei korrektista käytöksestä, hienoista tavoistaan, ukonäöstään tai ammatistaan edes uskoisi, saati että huomaisi jotain. Tämä saattaa olla vaikka OPETTAJAna teidän lapsillenne, olisi syytä tarkkailla löytyykö jotain syytä epäillä, vaikka epäilyyn aina ei aihetta olisikaan. Varmuus ennenkaikkea ja ehkäisy on aina paras varmistin tässäkin asiassa, jossa myrkytetään viattomien lasten sielut kenties ikiajoiksi. Yh-naiset, varokaa namusetiä ja varoittakaa lapsianne niistä. Namut eivät ole ainoita joita nämä perverssit käyttävät ns. ulkona hyödyksi, houkutellessaan lapsia mukaansa, vaan houkuttimena voi olla aivan mikä vain sitä lasta "kiinnostaa" todella paljon, nämä ovat mestareita onkimaan sellaiset asiat selville. Kuten sanoin heillä on pitkäjännitteisyyttä ja he jaksavat ODOTTAA saalistaan ja käyttävät kaiken liikenevän energiansa, "unelmansa" toteuttamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu