Aids leviää Itämeren alueella
Turku,
(STT)
Hi-virus ja sen aiheuttama aids eli immuunivajaustauti on vakava ongelma Itämeren alueella. Baltian maiden ja Venäjän tartunta- ja sairausluvut ovat tällä hetkellä Euroopan huolestuttavimmat. Tautia sairastavien määrä on muutaman vuoden aikana räjähdysmäisesti kasvanut erityisesti Virossa, jossa tautiin ovat sairastuneet varsinkin alle 30-vuotiaat naiset.
Tiedot kävivät ilmi tänään Turussa järjestetyssä kokouksessa, jossa yli 30 asiantuntijaa Itämeren maista oli koolla pohtimassa, miten uhkaavaan tilanteeseen tulisi vastata. Kokouksen tavoitteena on sopia jatkotoimista ja rahoituksen hakemisesta.
Pietarissa tehty laaja selvitys toi esille, että päättäjille suunnattua tietoa on käytettävissä hyvin vähän. Nuorille tytöille ja äideille tarkoitettua tietoa tarvitaan varsinkin Venäjällä.
Ukrainassa tautiin sairastuneiden syrjintä on yleistä. Siellä muun muassa hylätään lapsia, jotka ovat saaneet tartunnan äidistään.
Turun kokouksen järjestivät Itämeren alueen terveet Kaupungit ry ja World Health Communication Association.
Julkaistu 14.6.2005 11:47:00
VAARALLISET IRTOSUHTEET
EPIDEMIA 2006
1
460
Vastaukset
- haluat sanoa
Oikeasti?mitä haloat sanoa?Turkussa varmasti samat epitemiat kun muualla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä722419Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2561429- 841259
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3871232Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3481176