Tervehdys! Antakaapa neuvoja miten voin olla vaimolle tukena näitten lapsettomuusasioiden tiimoilta. Kyllä näen, että asia painaa, vaikka vaimo ei valitakaan. Hormoneja pitää vaimon popsia, tietynlaisia tiettyinä päivinä. Varmaan tekevät ajoittain tukalankin olon.
Vinkkejä?
Vinkkejä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuulostat olevan ihana mies kun oikein erityisesti tahdot ottaa vaimosi huomioon:) Eipä siinä tarvi kummosia tehdä; kuuntele mikäli hän hauaa puhua, keskustelkaa; koskeehan asia myös sinua. Olkaa avoimia. Kokemuksesta tiedän että kommunikoimattomuus on pahinta ja kyvyttömyys käsitellä lapsettomuuden aiheuttamaa ahdistusta.
Ei ole tavatonta että nainen ei valita vaikka olo onkin tukala, uskon että moni meistä naisista olisi valmis kestämään vaikka helvetin tulen jos se vain auttaa lapsen saamisessa, niin minäkin ja niin varmaan oma vaimosikin. Nainen tuntee ehkä jotenkin luonnollisenakin että hoidot kohdistuvat häneen koska hänen ruumiissaan lapsen saamiseen liittyvä prosessi tapahtuisi muutenkin. Vaimosi ehkä ajattelee hormonien ja itseensä kohdistuvien toimenpiteiden olevan vain yksi osa tätä prosessia.
Tässä minun ajatuksiani.. tsemppiä jatkoon ja plussaonnea:)
Ihana kuulla että jonkun mies edes ajattelee asiaa. Itse koen omalla kohdalla lapsettomuushoidoissa ehkä kaikkein rankimpana sen, että mies ei tunnu olevan kiinnostunut eikä milläänlailla tukena. Tuntuu, että olen yksin tämän asian kanssa. Ehkä otan asian enemmän henkilökohtaisesti koska vika on minussa, ei miehessä. Haluaisin vain kuulla että mieheni rakastaa minua kävi miten tahansa. Ja haluaa olla ennen kaikkea minun kanssa, oli lapsia tai ei. Ja haluaisin kuulla ettei hän syyllistä minua tässä asiassa mitenkään. Voihan olla että asia onkin näin, mutta haluaisin kuulla omin korvin. Ja pieni halaus silloin tällöin antaisi hurjasti voimia tässä kaikessa, varsinkin jos puhuminen on hankalaa.
Anteeksi vuodatukseni, mutta voi olla että vaimosi ajatukset saattavat olla toisinaan saman suuntaiset.
Kuten jo joku mainitsi parasta on olla paikalla ja olla valmiina kuuntelemaan ja keskustelemaan, myös omista tunteistasi ja ajatuksistasi.
Minusta on ollut mukavinta, että voimme keskustella aiheesta vapaasti keskenämme. Puhumme hoidosta, tulevaisuudesta jossa on lapsia ja myös siitä mahdollisuudesta, että kaikki hoidot epäonnistuvat. Se tuo turvaa minulle, luotan siihen että mies on minun kanssani nyt ja tulevaisuudessa, kävi miten kävin.
Toki välillä hormonit aiheuttaa sellaisia mielialan vaihteluja, että on hyväkin että mies osaa jättää välillä rauhaan ja minut yksikseni kiukuttelemaan ja murjottamaan...
Niin ja yksi neuvo. Sopikaa keskenänne miten vastaatte uteluihin lapsista. Me olemme olleet vähän erivaiheissa miehen kanssa sen suhteen milloin haluamme kertoa koko totuuden. On hyvä tietää haluaako toinen asian vielä salattavan vai ei, varsinkin jos itse olisi jo valmis asioista puhumaan.
Olet empaattinen ihminen jo kun ajattelet tuollaista.
Oma mieheni on aivan lukossa lapsettomuusasian kanssa. Olemme kärsineet lapsettomuudesta jo monta vuotta ja edes tutkimuksiin hän ei ole suostunut.
Minulla tutkimukset ovat siis tyssänneet miehen spermatestin puuttumiseen.
Mitä itse toivoisin mieheltä, olisi, että hän osallistuisi tapahtumiin, olisi mukana lääkärissä
ja suhtautuisi mahdollisimman luonnollisesti siihen, että hoitoja tarvitaan.
Toivoisin, että mies antaisi tulevaisuuden toivoa kaikesta huolimatta, puhuisi esim. adoptiosta tarvittaessa, antaisi selvät suunnitelmat elämään.
Tässä tilanteessa en voi haaveilla mistään. Olen lapsettomuussuruni kanssa yksin (mies puhuu asiasta vain harvoin..). Oikeastaan tulevaisuudestani ei ole mitään takeita.
Eli uskoisin, että olet jo hyvällä asialla kysyessäsikin asiasta.
Meillä oli aivan sama tilanne aikoinaan, mies ei edes suostunut puhumaan koko lapsettomuudesta, syytti minua turhasta stressaamisesta jne kun yritin asiasta keskustella. Sitten lopulta sain kunnon paskaraivarin asiasta ja huusin miehelle, että vaietaan vaan koko asia kuoliaaksi, niin alkaa meillekin vauvoja satamaan taivaasta! Tästä lähti lopulta keskustelu liikkeelle ja saatiin tutkimukset miehenkin osalta alulle. Myöhemmin selvisi, että mies oli kovasti pelännyt että vika on hänessä ja ongelman kieltäminen oli tapa "paeta" tätä pelkoa. Mies sanoikin, että "hirttonaru oli varattu valmiiksi" huonojen testitulosten varalle. Miehestäkään ei onneksi vikaa löytynyt ja diagnoosiksi tuli selittämätön lapsettomuus.
Seuraavaksi meillä on edessä IVF-hoidot ja kommunikaatiovaikeudet rasittavat kyllä edelleenkin suhdettamme: mies on kyllä kiinnostunut tietämään hoidoista jne. mutta tunnepuolen ilmaisu ei onnistu yhtään. Lisäksi hän ottaa kovasti paineita siitä jos minä haluan joskus purkaa mieltäni, kuvittelee, että odotan häneltä jonkinlaista ratkaisua ongelmaan. Keskusteluyrityksistä siis seuraa usein vain entistä huonompi olo. Onneksi on ystäviä joille voin puhua. lapsettomuus heijastaa myöskin seksielämään, varsinkin hoitojen aikana makuuhuoneessa oli kovin hiljaista. Miehelläni on taipumus kuvitella, että jos teen aloitteen seksiin tarkoittaa se sitä että on otolliset päivät käsillä, saa suorituspaineita ja torjuu minut. Itse koen nämä toistuvat torjumiset hyvin henkilökohtaisesti, koen että minussa on jotakin vikaa.
Rakastamme toisiamme ja meillä on muuten hyvä suhde, mutta tämä lapsettomuusasia on jotenkin niin herkkä paikka ettemme kykene sen aiheuttamia tunnereaktioita keskenämme käsittelemään.
Uskon ettei teidänkään tienne tule olemaan helppo kun kommunikointi ei pelaa, toivotan jaksamista ja toivon että asianne ratkeavat.
Me oltiin yritetty 3 vuotta. Meillä minä sain itseni testeihin kun meillä oli paha-aviokriisi ja siitä aiheutunut jälkiselvittely, niin jotenkin hommat aukesi ja tuokin sitten pitiselvitellä.
Menin testeihin ja tulokset eivät olleet hyviä. Suurin osa mun siittiöistä on epämuodostuneita ja se oli aika shokki.
Miehelle tuo testi on hankala kun siinä saa eteen muovipurkin ja sitten siihen pitäisi antaa "näyte". Minä yleensä käytän käteenvedossa jotain liukastetta, mutta tuossa ei sellaista saa käyttää ja paikkojen pitää olla puhtaita. Ei mikään kauhean seksuaalinen operaatio. Tuossa ensimmäisessä testissä vaimo auttoi, mutta kun tuli oikea luovutuskohta niin stressi otti vallan suutuimme toisillemme ja tuo mun juttu meni ihan pieleen ja annos oli pieni .. vain 2 ml, kun ekassa oli 5. Onneksi tuon pienen määrän laatu oli paljon parempi ja sen mukaisesti mun diagnoosikin olisi ollut vähän toisenniminen.
Mulle ainakin tuossa minun näytteen otossa on tärkeää että vaimo on auttamassa.
Ikävä juttu, että miehesi on noin jumissa asian kanssa. Oikein tuli surullinen olo lukiessa. Toivottavasti tilanne jossakin vaiheessa laukeaa.
Meillä miehelle oli kova pala se, että lapsettomuuden syy oli siittiöissä. Joskus hän on sanonut, että se on kuin kyseenalaistaisi koko miehenä olemisen, kun ei "pysty" siittämään lasta luonnollisin keinoin. Olen yrittänyt ymmärtää häntä ja sanonut, ettei se minusta ainakaan ole niin. Nämä asiat ovat niin monimutkaisia, vaikea on sanoa miksi yhden siittiöt ovat yhdenlaisia ja toisen erilaisia.
Meillä mies suhtautui positiivisesti hoitoon lähtemisessä eikä ainakaan näytteiden yms. antamisessa ollut mitään ongelmaa. Eräs hoidossa samaan aikaan ollut nainen kertoi raivostuneensa, kun hänen miehensä kehtasi valittaa sperman luovuttamisen "vaivalloisuutta" ja nainen samalla piikittää massiiviset hormonipistokset parin viikon ajan, käyttää niitä helskutin nenäsumutteita ja kärsii pahasta olosta JA levittää jalat kaiken maailman kandien ja opiskelijoiden ja lääkäreiden edessä. En kyllä ihmettele tätä naisen reaktiota yhtään. Jos itse olisin päässyt vain sillä, että olisin masturboinut jossakin syrjäisemmässä huoneessa, niin olisin kyllä laulanut ylistysvirsiä ja kiitoshymnejä!
Joskus ihmettelen mikä saa naiset edes haluamaan lasta sellaisen miehen kanssa, jolla ei näissä asioissa ole mitään empatiaa tai osallistumisvalmiutta. Millaista sellaisen miehen isyyskään sitten olisi? Ettei vain jäisi koko homma naisen kontolle. En sano, että _sinun_ miehesi olisi näitä tällaisia vastuunpakoilijoita, mutta kyllä niitä runsain mitoin riittää.
Näissä tilanteissa naisella on mielessä kaikenlaista. Hoidot ovat raskaita niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hormonipistokset turvottavat masua ja joillakin naisilla hormonihoito aiheuttaa suorastaan vaihevuosioireita muistuttavia tuntemuksia.
Yritä siis ymmärtää vaimoasi, vaikka hän ei hoitojen edetessä aina olisi "oma itsensä". Hormonit vaikuttavat ja se paine, jännitys, yms. Ainakin alkuun voi tuntua sekin vaikealta, että alapäätä on koko ajan tirkistelemässä vaihteleva määrä ihmisiä. Kaikilla työpaikoilla ei myöskään aina suhtauduta hyvin lapsettomuushoidoissa käyviin ihmisiin: paljon lyhyitä sairaslomia, poissaoloja yms.
Kun vaimo on kipeänä (munasolujen keräyksen jälkeen yms.) niin ainakin minusta olisi hieno homma, jos osallistuisit kotitöihin suuremmassa määrin kuin normaalisti. En tietenkään tiedä kuinka teillä ne jaetaan, mutta jos vaimo normaalisti tekee leijonanosan, niin koeta sinä nyt vuorostasi. Kehu vaimon rohkeutta ja kestävyyttä hoidoissa.
Kipeänä sitä arvostaa monia pieniä asioita, teekupposta sänkyyn tuotuna tai vaikka sitä, että toinen tuo kotimatkallaan bebeleivokset kotiin.
Hieno juttu, että välität puolisosta ja haluat häntä tukea hoidossa. Jotenkin uskon, että se varmasti käytöksessäsikin ilmenee. Kertoo nimittäin paljon ihmisestä se, että kysyy tällaista asiaa keskustelupalstalla. Taitaa vaimosi olla onnentyttö, tuli lasta tai ei.
Kaikkea hyvää teille ja onnea hoidoissa! Ne voivat pistää parisuhteen lujillekin, mutta rakkaus ja asioista puhuminen vievät aina pahimpien paikkojen yli.