Tästäkin aiheesta lienee jo täällä ollut aiemmin, mutta kerran vielä:
tässä faktat:
Isä on kuollut jo 30 vuotta sitten.
Hänellä on avioliiton ulkopuoleltakin lapsi, joka ei ole aikanaan eikä myöhemminkään saanut isänpuolelta perintöä.
Isyyden tunnustusta ei aikanaan ole suoritettu...mutta kaikenlaista dokumenttia yhteydenpidosta on tallella.
Isän avioliitosta on lapsia yhä elossa.
Mutta pääseekö enää perintöön käsiksi näin myöhään, jos isyyttä ei ole aikanaan, virallisesti tunnustettu. Vaikka asianomaiset, myös siis isä, aikanaan epävirallisesti tunnusti lapsensa.
Onko koskaan, missään tilanteessa turvauduttu dna-testeihin perintöasioissa?
(ehkä tämä pomppasi pintaan siksi, koska jossain "joku" epäilee Péronin olevan hänen isänsä...ja Péron otettiin haudasta dna-näytteitä varten. Esimerkkini kaltaisessa tapauksessahan ei tartteis hautaa ylöskaivaa, vaan niitä jälkeläisiäkin on elossa, mistä ottaa dna-näyte)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tunnustuksen kautta perintöihin käsiksi pääsee, ei muuten. Eikä kuolleelle voida isyyttä vahvistaa sanoo laki (sinun tapauksessa).
On yksi tapaus jossa ennen vuotta 1976 syntyneen kanteesta on isyys vahvistettu kuolleelle. Pesässä kuulema riidellään tämän äpärän perintöoikeudesta.
Porvoossa on laamanni joka näitä isyyksiä vahvistelee tai isyyksiä kumoaa, jotta asiakas pääsee perintöä riitelemään.
Olisi mukava tietää miten tuon kuolleen pesässä asiat ovat tänään - onnistuiko perinnön saanti vai saiko ahne pas..isen lopun.
rikaskin mies ?-- No, huhhuh!!!!
kysyä lakimieheltä tms...muistelen, että olisi ollut kerran Karpon ohjelemassa juttu, jossa kaivettiin hauta auki ja vainajasta dna-näyte isyystutkimusta varten. Luulen, että hyvät perustelut on oltava. Voisi luulla, että kun vainajalla on muitakin lapsia, niin heidän dna:n vertaaminen sukulaisiin/oletettuun sisarukseen tuo tietoa, mutta onko se riittävä.
Oikeuden määräykset olisi oltava ja eri asia menisikö läpi ja millä perustelee...
meni niin monta vuosikymmentä, ennenkuin keksit ruveta perintöjä miettimään? Taisit sepittää koko jutun!! Vai sepittikö äitisi Sinulle aikanaan jotain?