Kotitilallani tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 1997 ja tila jäi sisarelleni.
Kauppakirjaan ei tehty silloin merkintöjä saamastani "sisarosuudesta", koska kaupanvahvistajan mukaan se oli tarpeetonta. Toimittiin siis yleisen käytännön mukaan.
Sain oman osuuteni tilasta rahana 1998 ja maksoin saamastani summasta tarvittavat lahjaverot. Kyseessä oli siis lahjoitus.
Isäni taloudellinen tilanne sillä hetkellä ja vuosia eteenpäinkin oli hyvä, mutta hän tuli myöhemmin varattomaksi pitkään jatkuneen oikeusprosessin myötä. Tämä prosessi oli jo käynnissä tietämättäni ennen lahjoituksen ajankohtaa.
Koska isäni oikeudenkäyntikuluja ei nyt saada perittyä ulosottoteitse (vastapuolena on paikallinen pankki), niin vastapuoli on esittänyt minulle maksuvaatimuksen isäni oikeudenkäyntikuluista.
Vaatimus perustuu takaisinsaantilakiin konkurssipesään. Itse en ole ollut missään vaiheessa osallisena isäni oikeudenkäyntiprosessissa. Sain lahjoitusen 1998 ja isäni joutui ulosottoon (oikeudenkäyntikuluista) vuonna 2003.
Koska en ole osannut aikanaan hakea lahjalle takaisinsaantisuojaa (en tiennyt sellaisen olemassaolosta), olenko nyt velvoitettu maksamaan isäni vastapuolen vaatimat oikeudenkäyntikulut?
Jos joudun, niin miten käy maksamalleni lahjaverolle?
Onko kenelläkään kokemusta vastaavanlaisesta tapauksesta?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mutu tuntumalla sanoisin, ettei voi peräyttää lahjaa, mutta kun vastapuolella on pankki, niin oikeus päättää peräyttämisestä.
Sinun tulee löytää hyvä asianajaja, jotta selviäisit ilman lahjan palautusta. Verot on vaadittava viiden vuoden sisällä palautettavaksi, sillä muutoin ne jäävät vahingoksesi.
Takaisinsaatisuoja olisi pelastanut peräyttämisen. Siitä valitettavasti harva edes tietää, eikä sitä tuoda esille tavallisen matti meikäläisen tietoisuuteen.