Hello vaan, tämä ei välttämättä kuulu tälle palstalle, mutta ajattelin, että jos jollakulla olisi mielimiteitä tai jopa kokemusta. Eli olen 34 vuotias nainen ja mieheni 46. Lapsettomuuteen hoitona hormonihoito eli yhdynnässä pitäisi olla just tiettynä päivänä. Mutta kun miehellä on jonkinasteinen häriö eli aina ei onnistu ja vaikka onnistuisikin, niin ainakin aluksi on vaikeuksia. Perjantaina ja lauantaina oli näin, että onnistu kyllä, mutta vaati kyllä fantasioita yms. Tänään ei sitten onnistunut, eikä kyllä jaksettu fantasioidakaan. Ja sitten on tämä tiettynä päivänä rakasteleminen. Tietty miestäni hermostuttaa, kun mä tuossa ravaan ovistikkujen kanssa yms. Nyt olen sitten tehny kaiken testailun salaa, ettei tulisi paineita miehelle. Mutta nyt jo mua jännittää, että onnistuuko ensi viikonloppuna vai meneekö taas tämä hormonikierto hukkaan. Voi hel...tti, kun on elämä mennyt vaikeeksi. Missä iässä miehellä voi alkaa esiintymään tuollasia vaikeuksia, toki olen tältäkin palstalta lukenut, että tosi nuorillakin saattaa olla näitä vaikeuksia, mutta varmaankin usein ovat henkisiä. Mutta mistä tiedän, mistä miehelläni ne johtuu? Urologilla on käynyt ja Cialikset on kaapissa ja ne kyllä auttaakin, mutta ei aina niihinkään viitsisi turvautua =o/
Erektiohäiriö ja kellon kanssa touhuaminen
Äsvee
11071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos miestäsi ei nappaa aina ja penis ei pysy pystyssä, niin kysymys herää oletko tietämättäsi lahna? Harrastatteko seksiä aina samalla rutiinilla ja panetko parastasi jotta miehesi nauttisi? Ota häneltä vaikka suihin välillä loppuun asti niin hän ei koe sinun vaativan laukeamista aina vain hedelmöittymisen takia.