Nukkeja!

Heips, eli onko kellään kokemusta nukkejen tekemisestä? Posliini/kangaspäällä? Olen hyvin kiinnostunut :)
2368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itse olen tehnyt vanhojen posliininukkien kopioita joissa orjallisesti noudatetaan alkuperäistä mallia. Hauskaa, mutta uuvuttavaa.. Tarvitaan kurssi tai polttouuni joten rajoittaa huvitusta huomattavasti. Kurssitkin tahtoo nykyisin olla noissa suurissa kaupungeissa, ennen oli pienemmilläkin paikoilla.

Sveitsin nuket on jo paljon mielekkäämpää harrastusmielessä. Siinä sen muovisen naamakuvan päälle pingoitetaan kangas ja vartalo ommellaan, lisänä metallisia osia. Hauskoja ja helppoja. Ainoa hankaluus on kasvojen maalaus jonka on kerralla onnistuttava... Noista olen tehnyt ns näköisiä eli jotakuta henkilöä muistuttavai nukkeja. Osien saanti helppoa ja vaatteiden väsääminen hauskaa! Kun ainoaa ja oikeaa ei ole niin kaikki käy. Täällä ainakin askartelukaupasta sa hyvät ohjeet tai sitten voi mennä sinne kurssille jolla itse aloitin, löytynee muualtakin muttei ole vaikeaa yksinkään ohjeilla.

Valmiilla askartelukaupan posliinipäillä on vähän oikotie onneen fiilis joten ne olen jättänyt toistaiseksi väliin, mutta varmaan niilläkin kivoja tulisi.

Minkälaista olit ajatellut tekeväsi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alma20 kirjoitti:

Heips, eli onko kellään kokemusta nukkejen tekemisestä? Posliini/kangaspäällä? Olen hyvin kiinnostunut :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu