onko kellään tiedossa niksiä millä saa muovailuvahan pehmenemään? Tyttären muovaluvaha on jo kovettunut ja sitä on hankala muovailla.
Vastaukset 3
- vahat(on)
Laita muovailuvaha tiiviiseen muovipussiin ja pussi vesihauteeseen. Lämmön pitäisi pehmentää kovettunut vaha. Joskus vanha vaha voi olla kovettunut niin ettei sitä saa enää pehmenemään.
- Nonrock
Sehän riippuu siitä, mikä on muovailuvahasi pohjamateriaali. Lasten myrkyttömät muovailuvahat on pääsääntöisesti elintarvikevahaa (siis sama kuin vanhan ajan edamjuuston punainen vahakuori), ja/tai mehiläisvaha.
Näillä pohjustetut muovailuvahat on pääsääntöisesti pehmennettävissä lämmön avulla, ja iänmyötä muovailuvahassa oleva rasva tarttuu muovailijoiden käsiin, vaatteisiin ja muovailualustoihin (paperi ja pahvi kovia imemään rasvaa, jotenmuovi parempi alusta), jolloin pehmeneminen heikkenee iän myötä.
Säilytys kannattaa tehdä muovissa tai muussa ilmatiiviissä, jolloin kuivuminen vähenee huomattavasti (no oho).
Kovaan massaan voi lisätä itse mehiläisvahaa (vahoista se rasvaisempi), jota saa ostaa näin joulun aikaan monilta toreilta ja marketeista kynttilän muodossa. Se levystä kierretty malli on kätevä, kun sen saa aukirullattua, niin sulatus onnistuu helposti. Kannattaa kutien myyjältä varmistaa että on puhdasta mehiläisvahaa.
Mikäli sattuu olemaan niin onnekas, että lähistöllä on Sinooperi tai harraste, tai muu askartelutarvikeliike, jossa mehiläisvahalevyjä myydään, niin tulee se tietenkin halvemmaksi.
Muiden pohjavahojen ominaisuuksia en tunne. - Anonyymi
Laita se tiiviiseen
Muovipussiin ja lämpimään veteen pariksi tuntia💚
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161477
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146754Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118550Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e118533Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 42420
- 4419