Onpas mukavaa..

..kun syysloman jälkeen taas koulut alkoivat.On niin mukavan rauhallista ja pääsee tosi helpolla,kun ei tarvitse ruokia ym järjestää.Pojalla oli kaksi kaveriaan loman ajan meillä,ja se oli myös mukavaa.Saa sitten joskus itsekin vastapalveluna omaa aikaa.Onko muita yh,joiden lapsille tulee pitkiä päiviä?.Mulla on iltavuoroa tämä viikko,ja se tarkoittaa sitä että,poika lähtee aamulla kouluun,koulusta hän menee iltikseen,iltiksestä taas päiväkotiin jossa iltahoito,ja sieltä haen noin puoli yksitoista illalla,jossa hän jo useimmiten unessa..mutta ei hän valita pahemmin,vielä.Noin pitkillä työpäivillä moni aikuinen ois lyönyt jo hanskat tiskiin.Minä itse pääsen todella helpolla,ja olenkin lähinnä huolissana lapsen jaksamisesta.Ainakaan vielä ei opiskelussa (2lka) ole näkynyt pitkät päivät,ja opettajat tietävät tilanteen kyllä,ja ottavat sen huomioon.Yritän ajatella aina lapsen kannalta asioita,ja esim.ylimääräiet vapaat tms pidän iltavuorojen aikaan,jotta lapselle tulisi riittävät unet ja muu rytmi.Onneksi on hyviä ystäviä,joiden apu on ollut todella tarpeen.
5453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Elän mielummin lapsen ehdoilla.Lapsi tarvitee äitiä ja äidin huomiota enemmän kuin tunnin vuorokaudessa!Olisin mielummin työttömänä kuin tekisin tuollaista vuoroa.

Äänestä
  • Pakkohan se on välillä töitäkin tehdä ja aina kun ei ole mahdollista olla päivätöissä. Itse stressaan jo nyt, että opiskelujeni päätyttyä joudun aloittamaan mahdollisesti kolmivuorotyöt ja lapset koulussa. Ei se ole mukava kituuttaa ja stressata kokoajan kun rahat eivät riitä.

    Äänestä

  • minäkin olisin mieluumin työttömänä ja eläisin vaikka hiukan vähemmällä, kuin suostuisin lapsiani pistämään moiseen rumbaan.... Ai niin... Minähän OLEN virallisesti työtön, vaikka olenkin tällä hetkellä työkokeilussa. Juu ja sen olen oppinut nyt, että tulevan alani täytyy olla sellainen, missä voi saada normaalin päivätyön tai mieluumin vaikka lyhennetyn version. Tai sitten ryhdyn yrittäjäksi alalla, jota voin ainakin välillä tehdä kotonakin esim. iltaisin.

    Äänestä

musta toi kuulostaa niin raakamaiselta lasta kohtaan etten voi ymmärtää miksi teet tollasta työtä. Luulisi että tästä maasta nyt päivätöitäkin löytäisi vai mitä ihmettä sä teet? Kyllä se lapsi ennenpitkään alkaa reagoida ja ainakin aikuisena tulee tarvitsemaan vaikka mitä terapioita kun äitiä ei ollut silloin kun piti. TOki sulla äitinä on helppoa, ..."äitinä" nimenomaan...sori vaan mielipiteeni, mutta itsepähän kirjoitit.

Äänestä
  • ..työtö kohta 30v tehneenä ei ole kovin helppo vaihtaa,saatika lopettaa kokonaan työnteko.Työ on perus edellytys/tarve,ainakin minulle,ja muut asiat on parhaan mukaan järjestettävä sen mukaan,etenkin lapsen kannalta mahdollisimman joustavasti ja turvallisesti.Ei kukaan tietoisesti lastaan kiusaa epäsäännöllisillä elämäntavoilla,mutta elämäntilanteet on niin erilaisia,ja niihin ajautuu ennalta tietämättä,täytyy yrittää sopeutua vaan.Olen miehen logiikka käyttämällä onnistunut omasta mielestäni,olosuhteet huomioon ottaen,luomaan hyvät joustavat systeemit meidän talouteenja luulen että,monikaan ei parempaan pysty,edes säännöllisemmässä elämämuodossa.Mutta aikahan sen näyttää mitä tuleman pitää,ja voihan olosuhteet muuttua,ja sitten on etsittävä uusi tapa toimia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arki-ihminen. kirjoitti:

..kun syysloman jälkeen taas koulut alkoivat.On niin mukavan rauhallista ja pääsee tosi helpolla,kun ei tarvitse ruokia ym järjestää.Pojalla oli kaksi kaveriaan loman ajan meillä,ja se oli myös mukavaa.Saa sitten joskus itsekin vastapalveluna omaa aikaa.Onko muita yh,joiden lapsille tulee pitkiä päiviä?.Mulla on iltavuoroa tämä viikko,ja se tarkoittaa sitä että,poika lähtee aamulla kouluun,koulusta hän menee iltikseen,iltiksestä taas päiväkotiin jossa iltahoito,ja sieltä haen noin puoli yksitoista illalla,jossa hän jo useimmiten unessa..mutta ei hän valita pahemmin,vielä.Noin pitkillä työpäivillä moni aikuinen ois lyönyt jo hanskat tiskiin.Minä itse pääsen todella helpolla,ja olenkin lähinnä huolissana lapsen jaksamisesta.Ainakaan vielä ei opiskelussa (2lka) ole näkynyt pitkät päivät,ja opettajat tietävät tilanteen kyllä,ja ottavat sen huomioon.Yritän ajatella aina lapsen kannalta asioita,ja esim.ylimääräiet vapaat tms pidän iltavuorojen aikaan,jotta lapselle tulisi riittävät unet ja muu rytmi.Onneksi on hyviä ystäviä,joiden apu on ollut todella tarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu