tukea sossusta!

Miten suhtaudut niihin, jotka saavat sossusta, ts. yhteiskunnalta, tukea?
Nehän ovat työtätekevien ansioilla eläviä ja usein myös niillä huvittelevia!
Tuntuu kuin monet eivät ymmärtäisi, ettei yhteiskunta ole mikään hengen mahti, vaan joukko meitä ihmisiä.
412022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia. Sivusta seuranneena on monia tapauksia, joissa ihmisillä on suuret vaatimukset, vaikkei tuloja juuri ole. Asunnon pitää olla uusi, suuri ja sauna pitää olla. Eli melko hyvin pystyy elämään tekemättä mitään. Epäkohta on myös, että työttömyystuki on suurempi kuin opintotuki, kyllä aktiivisuus pitää palkita. Minulla on ollut suht.koht. hyvä palkka, mutta vielä ei ole ollut varaa tupakkaan ja kohtuuttomaan viinankäyttöön.

Äänestä
  • Luin jotakuinkin suu auki kirjoituksesi. Kun luet kirjoittamani tapauksen aivan lähipiiristäni, huomaat, että kaikki eivät voi vaatia mitään. Lähisukulaiseni, työtön nuori, asuu vuokralla Helsingissä. Vuokra on 50 neliön erittäin huonokuntoisesta kaksiosta kerrostalossa 500 euroa kuussa, mikä Helsingissä on vielä hyvin edullinen vuokra. Talossa on sauna, jonne vuokralaisten runsaslukuisen määrän vuoksi ei koskaan pääse, koska vuorot varataan aina yksille ja samoille. Kyse on talon yhteissaunasta.

    Ihmettelen, jos työttömällä ja varattomalla nuorella on varaa vaatia asuttavakseen jotakin luksuskämppää ja millä ihmeellä sellainen hänelle vuokrattaisiin - tulottomalle ihmiselle, jolla ei saa olla omaisuutta, jos sosiaalitukia saa? Asumistukea saa vain tietylle neliömäärälle henkeä kohden.

    On kai niin, että me helsinkiläiset saamme aina rääppeet, oli kyse mistä tahansa. Tänne muuttaa maaseudulta sellainen määrä tulottomia ihmisiä, että tänne veronsa ikänsä maksaneilla ei näytä olevan mitään oikeauksia saada omasta kunnastaan edes kaupungin vuokra-asuntoa.

    Tervetuloa vaan tänne tutustumaan sekä asunnottomiin että työttömiin. Suomalainen köyhyys on käytännössä jotakin aivan muuta kuin se mitä, kirjoitatte. Siihen pääsee osallistumaan aivan helposti, kun kokeilee pärjätä täällä sillä 700 eurolla kuussa tai vieläkin vähemmällä.

    Äänestä

  • Huuha kirjoitti:

    Luin jotakuinkin suu auki kirjoituksesi. Kun luet kirjoittamani tapauksen aivan lähipiiristäni, huomaat, että kaikki eivät voi vaatia mitään. Lähisukulaiseni, työtön nuori, asuu vuokralla Helsingissä. Vuokra on 50 neliön erittäin huonokuntoisesta kaksiosta kerrostalossa 500 euroa kuussa, mikä Helsingissä on vielä hyvin edullinen vuokra. Talossa on sauna, jonne vuokralaisten runsaslukuisen määrän vuoksi ei koskaan pääse, koska vuorot varataan aina yksille ja samoille. Kyse on talon yhteissaunasta.

    on opiskellut Helsingissä. En muista opinto- ja asumistukien yhteismäärää, alle 500 euroa kuussa joka tapauksessa. Asunto: soluasunto. Helsinki on tosi kallis paikka, en olisi pystynyt elämään siellä, vaikka tuloni olivat keskitasoa suuremmat. Omistusasuntoa minulla ei ole vieläkään, eläkeläisenä. Ihmiset nauroivat minulle, kun 1970 muutin sieltä ja sanoin, että 25000 mk kuussa pitäisi tienata, jotta pystyisi elämään Hesassa. Tietyistä syistä johtuen olen maksanut kyllä veroja melkoisesti elämäni aikana. Opiskelin itsekin Helsingissä ja työkenttäni oli koko maailma, vähältä piti, etten lähtenyt pois Euroopasta.

    Äänestä

  • Huuha kirjoitti:

    Luin jotakuinkin suu auki kirjoituksesi. Kun luet kirjoittamani tapauksen aivan lähipiiristäni, huomaat, että kaikki eivät voi vaatia mitään. Lähisukulaiseni, työtön nuori, asuu vuokralla Helsingissä. Vuokra on 50 neliön erittäin huonokuntoisesta kaksiosta kerrostalossa 500 euroa kuussa, mikä Helsingissä on vielä hyvin edullinen vuokra. Talossa on sauna, jonne vuokralaisten runsaslukuisen määrän vuoksi ei koskaan pääse, koska vuorot varataan aina yksille ja samoille. Kyse on talon yhteissaunasta.

    Ihmettelen, jos työttömällä ja varattomalla nuorella on varaa vaatia asuttavakseen jotakin luksuskämppää ja millä ihmeellä sellainen hänelle vuokrattaisiin - tulottomalle ihmiselle, jolla ei saa olla omaisuutta, jos sosiaalitukia saa? Asumistukea saa vain tietylle neliömäärälle henkeä kohden.

    On kai niin, että me helsinkiläiset saamme aina rääppeet, oli kyse mistä tahansa. Tänne muuttaa maaseudulta sellainen määrä tulottomia ihmisiä, että tänne veronsa ikänsä maksaneilla ei näytä olevan mitään oikeauksia saada omasta kunnastaan edes kaupungin vuokra-asuntoa.

    Tervetuloa vaan tänne tutustumaan sekä asunnottomiin että työttömiin. Suomalainen köyhyys on käytännössä jotakin aivan muuta kuin se mitä, kirjoitatte. Siihen pääsee osallistumaan aivan helposti, kun kokeilee pärjätä täällä sillä 700 eurolla kuussa tai vieläkin vähemmällä.

    nyky tilanteest!! helppo on olla tuomarina kun ei tiedä oikeaa asian laitaa!!!

    Äänestä

toimeentulotukena maksusitoumuksen hammashoitoon. Se oli voimassa puoli vuotta. Ja melkein yhtä tyhjän kanssa. Reikiä oli hampaissa 9 kappaletta, mutta sen puolen vuoden sisällä pääsin hammaslääkäriin vain pari kertaa, vaikka aina annettiin aika seuraavaksi kerraksi. Sitten hyvissä ajoin ennen sitä aikaa soitettiin ja peruttiin aika, milloin mistäkin syystä, mutta yleensä hammaslääkäri oli sairastunut. 9 reiän korjaus kesti 1 vuoden. Olipa siinä peruttujen aikojen uusien aikojen peruutuksia. Loput 7 hammasta piti maksaa sitten itse. Eikä muussa voinut säästää kuin ruuassa!

Äänestä

vanhalla eläkeläisrouvalla, oli tilapäisiä taloudellisia vaikeuksia. Hän haki apua sossusta, paljon kuitteja, kopioita piti hankkia. Päätös tuli: hän saisi 2 euroa kuukaudessa! Onko järjestelmä osittain luotu siksi, että hakemusten käsittelijöillä olisi töitä?

Äänestä

Käytännössä näen erään lähisukulaisen, nuoren ihmisen taistelua työpaikasta, jota ei vain
saa, vaikka kaikkensa yrittää. Yhteiskunnan tukia (Kelan työttömyyspäiväraha asumistuki toimeentulotuki) tulee kuussa yhteensä 700 euroa, josta maksetaan kaikki.

Vuokra vetäisee siitä suurimman osan eli 500 euroa. Jäljelle jäävällä 200 eurolla pitää maksaa puhelin, matkakulut,vaatteet, sähkö, ruoat, puhtaus ja terveys. Autoa ei ole tietenkään, eikä sen bensoja ja vakuutuksia näillä rahoilla maksettaisikaan. Asumismuoto on vuokra-asuminen.

Helsingissä tuo summa - 200 euroa - riittää nippa nappa ruokaan, puhelimeen ja sähköön. Vaatteet on pakko ostaa kirpparilta, niihin ei jää rahaa. Huvituksiin, kuten sanot, rahaa on, jos joku sukulaisista avustaa ja jos ei ole maksamattomia laskuja, joita yleensä on. Tukanleikkuukin on operaatio, johon ei jää rahaa. Kaverit lyhentävät kutreja ilmaiseksi.

Suurin osa yksin asuvista nuorista, kuten tämäkin tapaus, on kireällä, todella kireällä. Kadehtimisesi on aivan turhaa. Ehkä jossakin on nuoria, jotka jollakin konstilla vieläkin huvittelevat eli elävät ns. mukavaa elämää yhteiskunnan varoilla, mutta haluaisin tietää, missä näitä on ja keitä he ovat.

Sosiaalitukia on kiristetty ja ainakaan yksin asuva suomalainen nuori ei Helsingissä niillä huvittele. Jos jotakin omaisuutta on ollut, kuten vaikka vanhempien jättämiä osakkeita,ne myydään ennenkuin mitään tukia maksetaan. Varattomuus tarkistetaan täällä todella tarkkaan.

Tiedätkö, että työttömyystuista maksetaan palkkaveron suuruista valtionveroa ja aivan normaalisti kunnallisveroa ja kirkollisveroa (jos kirkoon kuuluu)? Kymmenyksensä he kyllä maksavat ja monasti suhteessa enemmän kuin palkkatyöläinen.

Raivoa voisi suunnata nyt enemmän politiikkoihin ja yritysjohtajiin, koska työvoiman vähentäminen ei ole ainoa keino pärjätä bisneksessä. Helpoin se tosin on ja siitä syystä hyvinvointivaltion ylläpito tulee olemaan ajan kysymys. Syy ei ole nuorissa, haukut väärää puuta. Minä avustan tällaista nuorta, koska muuten hän ajoittain näkisi nälkää.

Onkohan nyt niin, että sinä et ymmärrä, että nuorissa on tulevaisuus - edelleenkin ja siksi on tärkeää, että me vanhemmat ymmärrämme, ettei yhteiskunnan vinosuuntaus eli jako köyhiin ja rikkaisiin (työssäkäyvä-työtön) ole kenellekään eduksi. Sivistysvaltion on luonnollista pitää huolta myös vähempiosaisista. Nälkäänkö heidän pitäisi kuolla - ei se kovin kaukana ole nykyisestäkään systeemistä, jota sinä ilkut?

Äänestä
  • Ennen oli otettava sitä työtä, mitä oli tarjolla, nyt ei tarvitse ottaa sitäkään. Mukavasti elelee työttömänäkin, kunhan ei sitten työssä käyvien kanssa paljoa seurustele, sillä niiltä ei paljoa myötätuntoa heru.

    Moni työtön, opiskelijat mukaan luettuina, on yksinkertaisesti röyhkeä.

    Tarinat, että joku joutuisi elämään 550 eurolla kuukauden, ovat tuulesta temmattuja. Sitä paitsi sillä kyllä eläisi hyvinkin kuukauden.

    Meikäläinen saa kuussa muutamankertaisesti tuon määrän, mutta tekee ostoksia Lidlistä ja kirpputoreilta eikä käy parturissa.

    Eivät suuret tulot, vaan pienet menot. Siinä on se salaisuus.

    Äänestä

  • tosiasiaa.Juuri näin se on ja veroja maksamme me työttömätkin.

    Äänestä

  • aatu ... kirjoitti:

    Ennen oli otettava sitä työtä, mitä oli tarjolla, nyt ei tarvitse ottaa sitäkään. Mukavasti elelee työttömänäkin, kunhan ei sitten työssä käyvien kanssa paljoa seurustele, sillä niiltä ei paljoa myötätuntoa heru.

    Moni työtön, opiskelijat mukaan luettuina, on yksinkertaisesti röyhkeä.

    Tarinat, että joku joutuisi elämään 550 eurolla kuukauden, ovat tuulesta temmattuja. Sitä paitsi sillä kyllä eläisi hyvinkin kuukauden.

    Meikäläinen saa kuussa muutamankertaisesti tuon määrän, mutta tekee ostoksia Lidlistä ja kirpputoreilta eikä käy parturissa.

    Eivät suuret tulot, vaan pienet menot. Siinä on se salaisuus.

    Jätät ottamatta huomioon, että työttömänä haetaan aktiivisesti töitä, eikä vain istuta persuuksillaan tai juosta Lidlissä. Työttömän on hyvä seurustella työssä olevien kanssa, sillä kaikki vinkit työpaikoista ovat tarpeen. Eristäytyminen vain lisää sitä, että vieraantuu työstä ja työssäolevista.

    Samaa suosittelen sinulle, vaikka et ilmeisesti työnhakija olekaan. Eristäytyminen jättää aina jälkensä. Vaikka sen,että ei ymmärrä itseään eikä muitakaan ennenpitkää.

    Puhut siitä, että pitää ottaa vastaan mitä tahansa työtä. Oletko itse soveltanut tätä kaunista periaatetta? Minä en ole. On kovin helppoa arvostella eläkkeensä turvin poterostaan, kun on elänyt ajalla, jolloin työtäoli tarjolla yllin kyllin. Siis sitä, mistä valita. Meistaä suurin osa ei ole ottanut vastaan mitä työtä tahansa ja millä tahansa työehdoilla ja palkoilla. Miettikääpä, miksi.

    Kun työtä haetaan, pitää olla siististi puettu ja parturi kuuluu myös siihen sarjaan. Vai ottaisitko sinä työhön epäsiistin, nukkavierun ja vielä karvoihinsa hukkuvan työttömän? Luuserin jo tullessaan?

    Rahaa menee matkoihin, puheluihin, postimerkkeihin, hakemuksiin. Helsingissä kertamatka bussissa/metrolla/raitiovaunulla maksaa 2,00 euroa kerta, kuukausilippu yli 40 euroa eli kun on vähän rahaa, tämäkin on otettava huomioon.

    Lidl on edullinen, mutta kaikki tavarat eivät ole Lidlissä suinkaan edullisia. Käytän itsekin Lidliä ja niin käyttää mainitsemani työtön nuorikin. Käytämme myös monia muitakin kauppoja, jotta saisimme kalliissa Helsingissä ruokaa edullisesti. Teemme itse ruokamme. Niin säästää eniten.

    Kertomani tapaus on tositapaus ja rahamäärät aivan oikeita, päätökset olen itse nähnyt. Kuukaudessa tulisi tuon nuoren siis pärjätä vuokran maksettuaan 200 eurolla eikä suinkaan 550 eurolla. Jos 550 euroa jää muihin kuluihin vuokran jälkeen,sillä jo elää, mutta näin ei ole tässä kertomassani tapauksessa.

    Juhlimisesta sen verran,että kuusikymppisenä juhlimiset on suurimmilta osin juhlittu, mutta ette te toivottavasti ole samanlaisia nuorena olleet. Mielenterveysongelmista ei syyttä puhuta. Jos nuori sulkeutuu neljn seinän sisään aina ja rahapulan takia, kieltäytyy kontakteista, hän on varsin pian mielenterveyspotilas. Siltä yritän osaltani tätä nuorta säästää, koska tiedän, että hän ei orgioita järjestele. Jotakin kivaa on joskus oltava, vaikka sitten leffassa kävisi. Siihenkään eivät nuo sossun avustukset riitä.

    Jotkut eivät ilmeisesti halua tätä aikaa nähdä ympärillään. Ehkä silmien sulkeminen on suojakeino säilyttää oma pieni piirinsä. Suon sen niille, jotka sitä kynsin hampain haluavat, mutta en suostu moittimaan yleisesti kaikkia nuoria. Ne kuitenkin maksavat tai niille on sälytetty osaltaan meidän kaikkien eläkkeiden maksaminen. Emmekä heille jätä hyvää perintöä. Katsokaa ympärillenne!

    Äänestä

Tarvitsevia varten tuet ovat, ei niitä suotta makseta.
Käsittääkseni hakijat käyvät tiukan kontrollin läpi ennenkuin tukia maksetaan.

Myös minä saan sossusta rahaa, nimittäin omaishoidontukea.
Peräti vähän yli 300€ kk kun hoidan liikuntakyvytöntä omaistani ympäri vuorokauden.
Siitä vähennetään 28% veroa ja sairaalassa olo päivät vähennetään myös koska hoidettava ei ole silloin kotona, täysi hoitomaksu kyllä menee.

Eli käteen jäävä osuus yltää harvoin edes 150€kk.
Mutta sitäkin eräät kadehtivat, teen hoitotyötä kuulemma rahan takia.

Äänestä
  • on mielestäni naurettavan pieni. Olen ollut vähän politiikassa mukana ja yrittänyt viedä asiaa eteenpäin. Miksi yhteiskunta maksaa laitokselle kymmenkertaisesti? Kyllä omaishoitajalle pitää maksaa kunnon palkka. Olen aikoinani hypännyt remmiin äitini sijaan, jotta hän olisi saanut vapaata, tiedän, mitä on olla 24 tuntia "kiinni". Esim. työtön saa 700 euroa, omaishoitaja 300?

    Äänestä

  • Sinä olet hän joka tietää mitä on olla ympäri vuorokausien hoitaja.. He jotka kadehtivat eivät tiedä höytäsen pöläystä asiasta. Jokaisen on hyvä mennä itseensä ja ajatella haluaisivatko he hoitaa jotakin ihmistä aina yöt päivät? Kyllä heitä harvassa on. Olen sitä mieltä että kyllä sinä palkkasi tarvitset ja enemmänkin saisi olla.

    Äänestä

On varmaan hyvä olla, kun voi tuntea olevansa muita parempi.
Käytät ehkä kuitenkin terveyspalveluja, kirjastoa, julkisia kulkuneuvoja ym. verovaroilla ylläpidettäviä palveluja.
Jotkut eivät käytä niitäkään, vaan julistavat, että heillä on omat autot, ja varaa maksaa yksityisille lääkäreille hoidostaan ja ostaa omat kirjat, jos lukemaan joutavat.

Kouluissa käy kuitenkin tasapuolisesti kaiki lapset. myös sossun asiakkaiden kakarat.
Siihen pitäisi kyllä tulla joku järjestys.

Äänestä

Minusta tuntuu tuulesta tempaistuilta väitteet, että joku saa helpolla tukea sossusta saatika sitten elää leveästi sossun tuella. Edesmenneen mieheni kanssa olimme kerran tilanteessa, kun molemmat olivat työttöminä, että oli pakko turvautua sossuun.

Paperisota ja kaikkien tosiasioiden todistelu oli vertaansa vailla. Joka kuukausi tukea piti anoa erikseen uusin selvityksin. Määrältään tuki oli niin pieni, ettei sillä varmasti rellestetty.

Äänestä

...itseni nöyryytetyksi. Ymmärrän kyllä, että jos on pakko, mutta kuitenkin. Ikävä, että omien hätää kärsivien lisäksi joudumme elättämään maahanmuuttajia. Kun heittäytyy lampaaksi, joutuu kerittäväksi.

Vain dorka äänestää jotakuta kolmen suurpuolueen ehdokasta. He ovat laatineet koko sodan jälkeisen ajan lait, yhdessä tai aina vuorollaan, mutta kuitenkin.

Äänestä
  • ei ole häpeäksi. Tuet vastikkeellisiksi! Hoitelen komposteja, keräisin kaaleja pellolta jne, vaikka ne nyt ei vastaa koulutustani. Onneksi tipahtaa eläke tilille.

    Äänestä

  • ikääntynyt kirjoitti:

    ei ole häpeäksi. Tuet vastikkeellisiksi! Hoitelen komposteja, keräisin kaaleja pellolta jne, vaikka ne nyt ei vastaa koulutustani. Onneksi tipahtaa eläke tilille.

    Toisia kyykytetään maan rakoon ja toiset sen kun vain siipeilevät veronmaksajien kustannuksella.

    Tarttis saada vähän terästä selkärankaan. Loppuis vätystely ja veronkiertäminen.

    Äänestä

  • Reino kirjoitti:

    Toisia kyykytetään maan rakoon ja toiset sen kun vain siipeilevät veronmaksajien kustannuksella.

    Tarttis saada vähän terästä selkärankaan. Loppuis vätystely ja veronkiertäminen.

    Jos on hyväuskoisuudessaan mennyt auttamaan jotakuta ja joutunut sitten takaajana ison lainan maksajaksi ja siksi taloudelliseen ahdinkoon, on nöyryytyksensä pakko niellä! Vuokranantaja ei vuokria kauan odottele. Mieti siinä vaihtoehdot!

    Hyvä on huudella, jos on varjeltunut elämän kolhuilta. Tarpeeksi itsekkäinä ei meillekään olisi niin käynyt.

    Äänestä

  • naisimmeinen kirjoitti:

    ...tyhmyydestä sakotetaan. Ikävä, että olet joutunut noin raskasta tietä oppimaan mitä tarkoittaa TAKAUS.

    Tuskin enää koskaan menet takaamaan kenenkään lainoja.

    Äänestä

Haluat varmaan aiheuttaa isommankin kalabaliikin tuolla provoilullasi.
Tuskin väki noin halpaan innostuu, vaikka onhan tämän palstan aiheet menneet niin vähiin ja huonoiksi, että saatat hyvinkinsaada muu innostumaan.
Ei sitä tiedä!

Äänestä
  • Kirjoittajien joukossa näkyy tosiaan sossun asiakkaita olevan.
    Tietystihän rehellistä työtä tekevät/ tehneet eivät hyväksy joidenkin yhteiskunnan loisina elämistä.

    Äänestä

  • ei loisina kirjoitti:

    Kirjoittajien joukossa näkyy tosiaan sossun asiakkaita olevan.
    Tietystihän rehellistä työtä tekevät/ tehneet eivät hyväksy joidenkin yhteiskunnan loisina elämistä.

    Olet siis antanut kersoillesi yksityisopetusta yksityiskoulussa?
    Et käy terveyskeskuksessa?

    Joillakin on niin varaa, että pärjää ilman yhteiskuntaa. Silloin on kyllä varaa maksaa kovat verotkin. Yhteiskunta tarvitsee varakkaita ja upporikkaita.

    Äänestä

  • ei loisina kirjoitti:

    Kirjoittajien joukossa näkyy tosiaan sossun asiakkaita olevan.
    Tietystihän rehellistä työtä tekevät/ tehneet eivät hyväksy joidenkin yhteiskunnan loisina elämistä.

    Onko esim. omaishoidontuki mielestäsi loisimista.
    Olen käsittänyt niin että omaishoitajat säästävät yhteiskunnalle suuria summia.
    Olen myös sitä mieltä että yhteiskunnan kuuluu tukea vähempiosaisia.
    En ole kateellinen kenellekkään joka saa vaikka toimeentulotukea.
    En ole vielä tarvinnut tukia mutta en häpeäisi sitäkään jos joutuisin apua pyytämään.
    On paljon ihmisiä jotka ilman omaa syytään joutuvat vaikeuksiin, pitäisikö heidät hylätä kaiken tuen ulkopuolelle.

    Äänestä

  • ei ärsytä kirjoitti:

    Olet siis antanut kersoillesi yksityisopetusta yksityiskoulussa?
    Et käy terveyskeskuksessa?

    Joillakin on niin varaa, että pärjää ilman yhteiskuntaa. Silloin on kyllä varaa maksaa kovat verotkin. Yhteiskunta tarvitsee varakkaita ja upporikkaita.

    Taitaa olla yhteiskunnan rahanjako epäselvä.
    Siihen että lapset käyvät koulua tai että käy terveyskeskuksessa, ei tarvitse käydä sossussa rahaa kerjäämässä.

    Äänestä

olet saanut takaisin yhteiskunnalle maksamat eläkerahat?

Hyvin nopeasti olet nostanut maksamasi eläkerahat ja jos tarvitset sairaalahoitoa, niin vielä nopeammin olet omasi kuluttanut.

Aiotko senkin jälkeen jatkaa eläkkeesi nostamista "kun olet siihen oikeutettu" vai vastaatko huutoosi ja kieltäydyt eläkkeestä ja mahdollisesti kuolet lopulta ylpeänä lumihankeen?

Se on niin helppoa väittää ettei toinen ole ansainnut tarvitsemiaan tukia kun itse on muka kaiken ansainnut.

Useat pientä eläkettä saavat joutuvat hakemaan toimeentulotukea, koska eläke ei pakollisten menojen jälkeen riitä kalliiden lääkkeiden ostamiseen.

Äänestä

En minä heihin sen kummemmin suhtaudu kun muihinkaan ihmisiin.Se on yksi syy miksi minäkin veroni maksan että ahdingossa olevatkin pystyisivät elämään.Nykyisin ei voi verrata elämään ennen.Kyllä köyhäkin vaatteet ja ravitsevan ruoan tarvitsee.Lapset harrastuksia ja tietokonekin alkaa olla miltei pakollinen.Olen miettinyt keiden taskuihin ne sosiaaliavustukset lopulta kerääntyvät?

Äänestä

tiedän tasan tarkkaan, kuinka yksityiskohtaisesti asiakkaan asiat ja tarve tarkastetaan.
Turhaa propagandaa, että sieltä rahoja jaettaisiin aivan miten vain.
Joka avustusta saa, on varmasti sen tarpeessa.

On sitten ihan yhteiskunnan oma asia, millä säännöillä apua annetaan, vai annetaanko ollenkaan.
Toivottavasti hyvinvointiyhteiskunnan sydän ei koskaan täysin kivety.

Äänestä
  • Tutustin asiaan usean vuoden ajan. Samat henkilöt isoäidistä lapsenlapsiin osasivat hakea tukia, joilla pärjäsi. Eivät he rikkauksia keränneet, mutta nyt nämä maahanmuuttajat ovat tuoneet myös uuden ongelman henkilötieto puutteineen ja saman-näköisyydellään. Sitäpaitsi ns. harmaa talous on aivan tavanomaista, joihin sossun rahkeet ei riitä tarkastuksiin.
    Mielestäni työpaikkojen helpompi saanti auttaisi asiaan. Annettaisiin nuorten myös aloittaa nuorempina, kuten oli ennen kotiapulaiset. Siinä syntyisi myös apua ns. uusavuttomille, jotka jo nuoresta oppisivat perhe-elämää. Itse aloitin 11-vuotiaana.

    Äänestä

Minkä antaa, sen saa laskiämpärissä kantaa.

Äänestä
  • enempää tarvita?

    Äänestä

  • ihminen sitä kirjoitti:

    enempää tarvita?

    Entäs mannet ? He ovat eläneet Suomessa jo Kustaa Vaasan ajoista lähtien, eivätkä ole vielä töihin ennättäneet, sossuun kyllä ja elintasoa näyttää olevan, kun mersuilla ja volvoilla ajelevat.

    Äänestä

  • mannet,. kirjoitti:

    Entäs mannet ? He ovat eläneet Suomessa jo Kustaa Vaasan ajoista lähtien, eivätkä ole vielä töihin ennättäneet, sossuun kyllä ja elintasoa näyttää olevan, kun mersuilla ja volvoilla ajelevat.

    kertomustaan stereotyyppiin!

    Ymmärrys hoi , äly älä jätä!

    Äänestä

kaikelle,sul ei varmaan mene hyvin ,olet yksin,olen puolestasi pahoilani että olet noin katkeroitunut!!

Äänestä
  • Turha luulo eikä kanata olla pahoillaan.

    Meikäläisellä menee suhteellisen hyvin (on reippaasti enemmän kuin yksi kaupunkiasunto, omalla työllä hankittuja) eikä olla katkeroitunut enempää kuin kateellinenkaan.

    Tyhjästä meikäläinenkin aloitti. Ihminen on tosiaan oman onnensa seppä.

    Pistää vain vihaksi, että tässä maailmassa on ihmisiä, jotka elävät toisten kustannuksella, vaikka pystyisivät hankkimaan ja heidän kuuluisi itse hankkia toimentulonsa.

    Ne ovat juuri yhteiskunnan loisia. Näkee että kyllä ne itse näkyvät itseään puolustelevan ties millaisin selityksin.

    Äänestä

  • aatu. .v kirjoitti:

    Turha luulo eikä kanata olla pahoillaan.

    meistä jokainen ilmaantuu. Kyllä maallista mammonaa meillä useimmilla on jo tähän ikään siunaantunut hyvinkin paljon.

    Onneksi en ole katkeroitunut, vaan jos jollakin on hätä, on hyvä, että hänelle annetaan. Ei se tunnu ainakaan minun varoissani.

    Äänestä

  • aatu. .v kirjoitti:

    Turha luulo eikä kanata olla pahoillaan.

    Meikäläisellä menee suhteellisen hyvin (on reippaasti enemmän kuin yksi kaupunkiasunto, omalla työllä hankittuja) eikä olla katkeroitunut enempää kuin kateellinenkaan.

    Tyhjästä meikäläinenkin aloitti. Ihminen on tosiaan oman onnensa seppä.

    Pistää vain vihaksi, että tässä maailmassa on ihmisiä, jotka elävät toisten kustannuksella, vaikka pystyisivät hankkimaan ja heidän kuuluisi itse hankkia toimentulonsa.

    Ne ovat juuri yhteiskunnan loisia. Näkee että kyllä ne itse näkyvät itseään puolustelevan ties millaisin selityksin.

    Ne oli viksuja, jotka ostivat asuntoja pahimpaan inflaation aikaan, jolloin velkoja ei vielä oltu sidottu indeksiin. Muutamassa vuodessa olivat palkat ja inflaatio hoitaneet velan pois. Se menisi säästäjien piikkiin, sillä oli niitäkin, jotka kuvittelivat ja uskoivat säästämisen autuuteen, ja veivät puolet palkastaan pankkitilille.

    Sen ajan velalliset eivät eläneet sossun varoilla, vaan muiden kaltaistensa säästöillä.

    Nyt on helppo rehvastella omalla työllä hankituilla asunto-osakkeilla.
    Samalla voi halveksia niitä säästäjiä, joiden säästöt hupenivat inflaation kourissa.

    Omat lapsemme ovat ostaneet asuntonsa kovien korkojen aikaan, ja hekin ovat selvinneet, mutta onneksi on jo nyt ollut yhteiskunnan tukea, lapsiperheille kodinhoidontuki, lapsilisät ja pitkät äitiyslomat, jotka kaikki puuttuivat meidän aikana, kun asuntopulassa oltiin.
    Niitä kyllä voit kadehtia, koska olet joutunut itse sinnittelemään ilman.
    Mitä tulee sossun toimintaan, niin ei se ole yhteiskunnan ulkopuolella olevaa salakähmäisyyttä, kyllä se hoidetaan lakien ja asetusten perusteella, joten tarkista kantaasi.

    Kun lama iski, pankit kaatuivat, ja säästäjät ja velkaa tehneet maksoivat viulut, ja suuret firmat vähensivät sadoittain työntekijöitään, olitko niitä, jotka sanoivat, että kyllä jokainen halukas työtä löytää, vaikka risusavotasta?

    Äänestä

Pahinta laatua köyhyyttä on hengen köyhyys. tämä yhdistettynä kateuteen ja pahansuopaisuuteen. Tämän varjolla tosiasiat voi vääristellä ja olettaa olevansa tietoinen kaikessa sekä USKOA itse jopa olevansa oikeassakin.Nykyisin sosiaalituen saaminen on todella TARVEHARKINTAISTA. Sitä ei noin vain jaellakaan.Käypä kysäisemässä oman kuntasi sosiaalitoimistosta, millä perustein nykyisiä avustuksia jaellaan.Annapa samalla ilmi luulemasi väärinkäytöstapaukset.

Äänestä
  • Saat varmasti papukaijamerkin ja pääset paikallislehteen kuvan kanssa.

    Äänestä

  • kannustamme kirjoitti:

    Saat varmasti papukaijamerkin ja pääset paikallislehteen kuvan kanssa.

    että minkään avustuksen hakeminen ja vielä enemmän saaminen ei ole tänä päivänä helppoa.Olen
    joutunut hakemaan äidilleni,joka onneksi pääsi pois vuosi sitten,joskus toimeentulotukea.Hän
    sairasteli paljon ja asui palvelutalossa Lahdes-
    sa.Pieni eläke ei aina riittänyt,kun sairaala-,
    lääke-,vuokra-ym.menot kävivät kohtuuttomiksi.
    Silloin huomasin,etteivät sairaat vanhukset edes
    osaisi tehdä noita hakemuksia.Paperia,siis todistusaineistoa piti kerätä paljon,jotta mummo
    sai tuen esim.sairaalamaksuun.

    Äänestä

  • Köyhän äidin tytär kirjoitti:

    Sinulle,joka kehuskelet omaisuuden keruullasi.Ei
    kaikilla ole välttämättä ollut siihen mahdolli-
    suuksia.Oletko todella 60 ?Luulisi iän tuovan jo
    enemmän ymmärrystä asioihin!Tuollainen omahyväi-
    nen kehuskelu tuntuu pahalta,kun näkee ympäril-
    lään todellista köyhyyttä ja sairautta.Näin, vie-
    raillessani vanhusten palvelutalossa,monta mummoa,joiden elämä oli kituuttamista eikä kai-
    killa ollut lapsia hoitamassa heidän asioitaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

aatu.v. kirjoitti:

Miten suhtaudut niihin, jotka saavat sossusta, ts. yhteiskunnalta, tukea?
Nehän ovat työtätekevien ansioilla eläviä ja usein myös niillä huvittelevia!
Tuntuu kuin monet eivät ymmärtäisi, ettei yhteiskunta ole mikään hengen mahti, vaan joukko meitä ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu