NATO - Vuosanka

Kaiken julkiseksi tulleen tiedon perusteella demarit ja kokoomukselaiset ajavat innokkaimmin Suomea NATO-jäsenyyteen, kuin käärmettä pyssyyn. Päällepäsmärinä riekkuu Paavo Lipponen, joka Kalevan kolumnissaan (23.10.06)perustelee demarien kantoja.

Käynnissä olevista keskusteluista ja toimista voidaan päätellä, että taustakabineteissa ovat demarit ja kokoomus sopineet Suomen NATO-jäsenyyden antamisesta seuraavalla vaalikaudella.

Edellä mainittu esisopimus saattaa olla alkusoitto demarien ja kokoomuksen tulevalle hallitusyhteistyölle, ellei nyt Jaskarin Eva pääse liikaa sotkemaan vaalitulosta.

Vuosankalaiset ja muut lähikyläläiset kaivakaapa pienoistähtiliput esiin, jotta voitte vilkutella niitä ja hurrata Bushin jenkkipojille heidän saapuessa puolustamaan teitä iivanoitten uhalta.

Mikäs on Piiraisen ja Juntusen mielipide asiasta, äänestävä kansa haluaisi tietää sen ennen vaaleja?
3443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tällä palstalla keskustellaan Kajaanin asioista.

Äänestä
  • Eikös Raimo Piirainen ja Hannu Juntunen ole Kajaanin poikia, vai olenko erehtynyt?

    Äänestä

että lippis varoitteli joku kk sitten pres. vaaleissa että sauli vie meidät natoon! kyllä hävettäs olla demari...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Demarien ja kokkarien lempi... kirjoitti:

Kaiken julkiseksi tulleen tiedon perusteella demarit ja kokoomukselaiset ajavat innokkaimmin Suomea NATO-jäsenyyteen, kuin käärmettä pyssyyn. Päällepäsmärinä riekkuu Paavo Lipponen, joka Kalevan kolumnissaan (23.10.06)perustelee demarien kantoja.

Käynnissä olevista keskusteluista ja toimista voidaan päätellä, että taustakabineteissa ovat demarit ja kokoomus sopineet Suomen NATO-jäsenyyden antamisesta seuraavalla vaalikaudella.

Edellä mainittu esisopimus saattaa olla alkusoitto demarien ja kokoomuksen tulevalle hallitusyhteistyölle, ellei nyt Jaskarin Eva pääse liikaa sotkemaan vaalitulosta.

Vuosankalaiset ja muut lähikyläläiset kaivakaapa pienoistähtiliput esiin, jotta voitte vilkutella niitä ja hurrata Bushin jenkkipojille heidän saapuessa puolustamaan teitä iivanoitten uhalta.

Mikäs on Piiraisen ja Juntusen mielipide asiasta, äänestävä kansa haluaisi tietää sen ennen vaaleja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu