Siis henkilöauto,jonka kyydissä olit lapsena ensi kertaa? Muistatko merkin,värin ja kuljettajan ? Minä olin pirssissä mustassa "letukassa". Viisi vuotiaana.
Mikä oli auto?
akka
221928
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
henkilöautoa,mutta sen muistan, kun lapsuudessani mentiin talvipakkasellakin hautajaisiin kuorma-autolla, jonka lavalla oli tavallisia penkkejä. Kulmissa oli kuusen näreet, kylmissä merkeissä kylmää kyytiä!
Mun pappa kuoli 1952 ja hän oli arkussa kuormurin lavalla jossa oli kuuset kulmissa. Oltiin mummulan pihalla ja kaikki lastenlapset nostettiin vuorotellen katsoon viimeisen kerran pappaa. Jo nosto pelotti ja vielä ne kulissit sekä ruumis. Hui näin unissani tilanteen lapsena monena keväänä,kun pappa oli kuollut kevällä. Aikaisemmin olin ollu sen pirssin kyyvissä. TAKSI=Pirssi.
alkavat tulla tietoisuuteen, kun aivot on aktivoitu. 1960-luvulla ensirakkaudellani oli Hillman Minx, opiskelukaverillani Volkswagen kupla, jolla juuri valmistuneella Tarvontiellä mentiin "hurjaa vauhtia". Ystävättäreni miehellä oli myös kuplavolkkari ja sillä mentiin juhliin, joissa tapasin tulevan mieheni. Hän kyyditsi minua alkuaikoina valkoisella Peugeotilla. Ensi treffit tehtiin tanssilavalle, jonne pääsin naapurinpojan mossella. Ajokortin sain 1969, ensimmäisen auton ostin 1974, nyt on käytössä numero 8, yleisintä merkkiä Suomessa.
Vuonna 1939, kun lähdimme "naapuria" pakoon, oli kyllä senaikainen bussi.
Siellä olimme sikinsokin koko kylän porukka, toiset istuen toiset seisoen.Kirkkoherramme oli sotilaspuvussa yrittäen pitää mieliämme korkeina , samalla kun oli opastajana.
Olin ihmeissäni kuinka papilla oli tuollainen vaatetus.....
Kyllä se oli Fordin piikkinokka kuorma-auto(vihreä väriltään).
Talvella ajettiin lunta Mäkelänkadulta Hernesaaren lumenkaatopaikalle, oli hienoa ensin heittää lapiolla lunta lavalle kun se oli täysi pääsi apumieheksi tyhjentämään sen.Veivaamaan kipin ratasta kammesta. Silloin autosta jäähdytysvesi oli vain vettä,joka tyhjennettiin pakkasella pois.Aamulla lämpöiset vedet tilalle ja kampi käynnistys.Oli joskus 50 luvun alussa.
Viellä 60 luvun alussa heittelin lapiolla lunta lavalle vanhan Foorumin pihalla iltatyönä.
En lukenut tarkasti viestiäsi,tarkoitit henkilö-autoa. Se taisi olla Studeparker 50 luvun alussa,
linja-automatkan , jonka muista, tein 8-vuotiaana. Pääsin hakemaan pikkusiskoa Lastenlinnasta äidin kanssa. Hiidenvedellä pysähdyttiin, luulin järven olevan meri. Sain ensimmäisen jäätelötötteröni. Luulin sen olevan puuta ja aioin säästää tuliaisiksi velipojille. Tulomatkalla käväistiin tädin luona. Lohjan Muijalassa aioin juosta tien yli auton takaa, äiti sai kiinni selästä. Muuten olisin jäänyt henkilöauton alle. Nytkin autoilijana varon pysähtyneitä linja-autoja. Taisi olla kauhun paikka.
loikkaava hirvi isosarvikruunu pääsään, ilmanhalkaisijana.
Isällä oli kuorma-auto Chevrolet Letukka eli Leena.
Itse en muista mutta äitini kertomana olin ollu kauhusta kankeena kun sellainen pitkänokkainen postiauto oli mäkeä alas laskenut ja mä olin kuulemma lähtenyt takaperin kävelemään ja joki takana!Just saivat mekonhelmasta kiinni,muuten olisin koskessa,kai vieläkin(?)
Jyrkkä putous virtaan.
No-nyt se on museotavaraa-eikä enää pelottele...
Likasin siitä Volgasta penkit.
Muuramesta Jyväskylään ensimmäinen autokyytini, jonka muistan. Myllymäen kohdalta noustiin kyytiin ja linja-autoasemalle tultiin. Takaisin tultiin pirssillä, mutta sen merkkiä en muista.
isäni serkun ,joka tuli käymään meillä joskus 50 luvun lopulla Porvoosta ,silloin asuimme Imtralla ja hällä oli Kaiser merkkinen auto. Hän oli taksikuski silloin Porvoossa ja kyl se oli musta ihmeellistä. Musta se oli aivan yli-ihminen ku osas ajaa autoa,en millään tajunnut sitä ohjaussysteemiä. Nyt kyllä, olen 60 V.
jonka muistan, oli hevosen vetämät mustat kuomukiessit. Äitiäni haettiin pitoja laittamaan niin komeasti ja minä pääsin mukaan.
Seuraava kyyti taisi olla Peugeot. Oli tutulla pirssiautoilijalla sellainen menopeli, taisi olla harmaa.
Sota-aikana minua viedä hurruutettiin lastenvaunuilla sairaalaan.
Olin "kuolemankielissä" ja muuta kyytiä ei ollut saatavissa. En ymmärrä. miten 7 -vuotias sopi niihin vaunuihin. Oli kova pakkanen ja olin käärittynä vällyihin. Välillä oli taju kankaalla korkean kuumeen vuoksi.
Sellaisia kyytilöitä minun elämässäni.
Todella ensikokemus oli 4v:na muuttokuorman mukana eläinkuljetusauton lavalla muuttokuorman joukossa n.750km.Karjan lanta haisi koko matkan muttei haitannut, vaikka pestiin muka hyvin.Mutta ensikokemus henkilöautosta on naapurin(sanottiin hoppafordiksi)se oli naapurin 8 hengen FORD merkkinen auto jostain 40luvun lopulta tai ihan 50 luvun alusta. Suoran 6:s koneen kanssa,mitattiin moottorin pituus, sama kuin noremman sisareni pituus.Mentiin marjaan ja tultiin pois kun astiat olivat täynnä,porukkaa oli 4 aikuista,5 muksua,joita vanhin oli 10 vanha ja nuorin pissi pöksyihinsä.
en ole koskaan matkustanut, mutta pientilalla kasvaneena muistan, kun eläimiä vietiin. En voinut mennä katsomaan, kun tutuksi tullutta lehmää tai vasikkaa vedettiin köysillä autoon. Muut eläimet mölisivät. Naapurin tytät seurusteli taksikuskin kanssa, Auto oli Vauxhall Viva. Teimme mäelle kivistä auton, kivet olivat penkkeinä ja kuvittelimme ajavamme taksia.
se taksi taitoi olla, liekö joskus ollut sen merkkisiä? Aivosolut tuottivat syvältä tällaisen nimen, kun ne aktivoin tehtävällä.
Kaikkea ei osannut ajatella.Mutta matka läpi Suomen, ilmanvaihto luukuista katsottuna v 49, matkatavaroiden joukossa oli todella jännittävä. Onneksi isä ja vaari oli mukana,ja vaarin lompakko, se tiesi fatzerin suklaatikkareita pysähdyspaikolla.
Olin kai 3 vuotias ja muistan kun olin linja-autossa jota isäni ajoi. Itkin ja pelkäsin ja huusin, isä isä älä aja ojaan. Meillä oli kaksi linja-autoa. Isä veljensä kanssa piti linja-auto liikennettä pienestä maalaiskunnasta lähikaupunkiin.
Auto oli CMC kuormuri, joita oli jäänyt sotiemme ajalta siviilikäyttöön. Rintamalla näitä lienee käytetty tykkivetureina.Se oli siihen aikaan jyry peli.Sellaisen kyydissä pääsin hakemaan sorakuormaa Sievistä Ylivieskaan. Olin silloin pieni kakara. Vuosi oli -48. Tästä lienee jäänyt kiinnostus autoihin koko loppuelämäni ajaksi.Olen työelämäni ajanut linja-autoa. Tätä teen vieläkin työkseni,kaiketi siihen asti kun kortti tai henki lähtee.
henkilöautolla taisi olla renault: renu merkkinen, pieni pyöreä, vaalean sininen, minulla on jossain kuvakin porukasta, joka on siinä auton vierellä, itse tietysti myöskin mukana. Vuosi oli 1956, valokuvan alle on äitivainaa kirjoittanut vuosiluvun ja paikan missä kuva oli otettu.
oli kaapparimallinen beige Ifa, ja isoveljeni ajeli sillä kauppareissuja.
En muista nimeä mutta venäläinen taisi olla.
Lomareissuilla oksensin joka kerta kun olin yli pari kilometriä linja-autossa.