Onko Nokialla erikoisoikeus lahjoa,kun viranomaiset eivät ole ryhtyneet mihinkään toimiin Nokian johtajan lausunnon takia,jossa sanottiin suorasukaisesti,että Nokia lahjoo vähäpätöisimpiäkin. Muiden kohdalla suoritetaan kotietsinnät välittömästi.Miksi poliisi seisoo tumput nyt suorina? Tällä tavallako Suomi on vapaa korruptiosta?
Nokia lain
yläpuolella?
3258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se, että mies on joskus antanut ao. lausunnon, ei tietenkään tarkoita sitä, että Nokia olisi syyllistynyt lahjontaa. Lausunnon painoarvo on ilmeisesti poliisinkin mielestä niin vähäinen, että edes esitutkintakynnys ("syytä epäillä") ei ylity.
Hölmöt ne taas kirjoittelevat.
Lakihan kieltää vain virkamiesten ja kansanedustajien lahjomisen.
40 LUKU (8.9.1989/792)
Virkarikoksista (12.7.2002/604)
1 § (12.7.2002/604)
Lahjuksen ottaminen
Jos virkamies toiminnastaan palvelussuhteessa itselleen tai toiselle
1) pyytää lahjan tai muun oikeudettoman edun taikka tekee muutoin aloitteen sellaisen edun saamiseksi,
2) ottaa vastaan lahjan tai muun edun, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan taikka joka on omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa palvelussuhteessa, taikka
3) hyväksyy 2 kohdassa tarkoitetun lahjan tai edun tai lupauksen tai tarjouksen siitä,
hänet on tuomittava lahjuksen ottamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
tai
2 § (12.7.2002/604)
Törkeä lahjuksen ottaminen
Jos lahjuksen ottamisessa
1) virkamies asettaa lahjuksen toimintansa ehdoksi taikka toimii tai hänen tarkoituksenaan on toimia lahjan tai edun vuoksi palvelussuhteessaan velvollisuuksiensa vastaisesti lahjanantajaa tai toista huomattavasti hyödyttäen tai toiselle tuntuvaa vahinkoa tai haittaa aiheuttaen taikka
2) lahjan tai edun arvo on huomattava
ja lahjuksen ottaminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, virkamies on tuomittava törkeästä lahjuksen ottamisesta vankeuteen vähintään
tai
4 § (12.7.2002/604)
Lahjuksen ottaminen kansanedustajana
Jos kansanedustaja itselleen tai toiselle
1) pyytää lahjan tai muun oikeudettoman edun taikka tekee muutoin aloitteen sellaisen edun saamiseksi taikka
2) ottaa vastaan tai hyväksyy lahjan tai muun oikeudettoman edun taikka hyväksyy sitä koskevan lupauksen tai tarjouksen
ja lupaa toimia edun vuoksi edustajantoimessaan jonkin eduskunnassa käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi tietyllä tavalla, hänet on tuomittava lahjuksen ottamisesta kansanedustajana sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.
...asennoitumisessa eri mieltä olevia kohtaan ja laintuntemuksessa.
"Lakihan kieltää vain virkamiesten ja kansanedustajien lahjomisen."
Ja muuallako lahjomista ei sitten ole kriminalisoitu?
"30. luku Elinkeinorikoksista
(24.8.1990/769)
7 § Lahjominen elinkeinotoiminnassa
Joka
1) elinkeinonharjoittajan palveluksessa olevalle,
2) elinkeinonharjoittajana toimivan yhteisön tai elinkeinotoimintaa harjoittavan säätiön hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenelle, toimitusjohtajalle, tilintarkastajalle tai selvitysmiehelle taikka
3) elinkeinonharjoittajan puolesta tehtävää suorittavalle
lupaa, tarjoaa tai antaa lahjottavalle itselleen taikka toiselle osoitetun oikeudettoman edun (lahjuksen) tarkoituksin saattaa lahjottava toimessaan tai tehtävässään suosimaan lahjuksen antajaa tai jotakuta muuta taikka palkita lahjottava sellaisesta suosimisesta, on tuomittava lahjomisesta elinkeinotoiminnassa sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
8 § (12.7.2002/604)
Lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa
Joka
1) elinkeinonharjoittajan palveluksessa ollessaan,
2) elinkeinonharjoittajana toimivan yhteisön tai elinkeinotoimintaa harjoittavan säätiön hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenenä, toimitusjohtajana, tilintarkastajana tai selvitysmiehenä taikka
3) elinkeinonharjoittajan puolesta tehtävää suorittaessaan
itselleen tai toiselle pyytää lahjuksen tai tekee muutoin aloitteen sellaisen saamiseksi, ottaa vastaan tai hyväksyy lahjuksen suosiakseen toimessaan tai tehtävässään lahjuksen antajaa tai jotakuta muuta taikka palkkioksi tällaisesta suosimisesta, on tuomittava lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001