Kotipaikallani kummittelee. Kaikki siellä asuneet ovat tunteneet tai kuullet sen. Lapsena en uskaltanut olla yksin talossa, jos vanhempani olivat poissa, vietin aikani ulkona, tallissa tai navetassa. Kummittelu ilmeni vintillä kuuluvina askelina, myös eräs tuvan nurkka keräsi ötököitä. Samaisesta nurkasta lähtivät myös askeleet aina liikkeelle. Paikka on muuten aivan ihana, eikä kellekkään ole sattunut siellä mitään normaalista pokkeavaa. Epäilemme, että talon rakentanut isäntä vaan katsoo talonsa päälle. Todellista kauhua olen kokenut erään, yhden ja ainoan spiritismi kokeilun
jälkeen. Varsinaisessa istunnossa ei tapahtunut mitään, mutta sen jälkeen alkoi tapahtua. Olimme ystäväni kotona missä myös pelasimme ja pelin jälkeen menimme saunaan, jonne mennään takkahuoneen kautta. Saunassa ollessamme takkahuoneen ovi oli pudonnut paikaltaan niin, ettemme päässeet sieltä ollenkaan ulos. Aikamme taisteltuamme yksi meistä meni ulos ikkunasta ja sai nostettua oven ulkopuolelta paikoilleen. Yöllä nukuimme kaikki ystäväni huoneessa ja kaikki pomppasivat kesken unien yhtäaikaa ylös, kun joku tai jokin käveli aivan selvin, raskain askelin rappuja ylös huonettamme kohti. Kukaan ei nähnyt mitää, mutta kaikki olivat kauhuissaan ja ihme kyllä asiasta ei olla keskusteltu koskaan. Ei istunnosta, ei takkahuoneen ovesta, eikä askelista....

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi kuule olla, että kaverisi ovat luonteeltaan sen verran skeptisiä, että ovat jo unohtaneet kokemusten sen tavallisuudesta poikkeavan osan, eli luulevat nyt kaikkea vain mielikuvituksen ruokkimaksi kokemukseksi. Vai ovatko he mielestäsi skeptisiä ihmisiä näiden asioiden suhteen?
Ei valitettavasti olla keskusteltu, ehkä joskus kun vielä törmään pariin heistä, otan asian puheeksi. Yksi porukastamme on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen, rauha hänen sielulleen. Itse otin tapahtuneen kyllä sen verran vakavasti, että olen antanut sellaisten juttujen olla ihan omassa arvossaan sen jälkeen.
Eikö kukaan kertonut, että näistä henkien kutsumisistunnoista yleensä seuraa pelkotiloja jälkeenpäin? Vain yhtä Henkeä voit varmasti kutsua kokematta kauhua kutsumisesta jälkikäteen: Pyhää Henkeä.