beaglesta...

lissu

Ollaan suunniteltu beaglen hankkimista,ja haluaisin kysäistä sellasta,että onko kellään beaglea kerrostalossa/lapsiperheessä,miten suhtautuu em.asioihin..?

11

2917

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Chla

      on erittäin ihmisystävällinen, myös lapsille.
      Riippuu tietysti, miten sitä on kasvatettu.
      Meitin koirat antaa vaikka poskista venyttää,
      eikä ne muuta tee kuin möllöttää. Tosin
      ruokakupille ei lasten kannata mennä sörkkimään
      silloin kun koirat syö. Yleensä koirat kyllä
      varoittaa murisemalle. Hyppiminen on huono juttu,
      jos on pikkuisia talossa, mutta koulutus jälleen!

    • beagle`s

      Meillä beagle 2v. testaa edelleen paikkaansa laumassa, jossa kaksi lasta 10:n vuoden molemminpuolin.
      Ei koira ole oikeastaan vihainen mutta suuret luulot sillä on itsestään ja niinkuin joku jo kirjoittikin rotu on ahmatin maineessa. Meidän koira ei kyllä ole lapsille äkäinen ruokakupista mutta voi ihmisten ruoka-aikaan saada päähänsä pyrkiä anastamaan lasten lautasilta.
      Rotu kuuluu myös ns. jutteleviin eli koira ilmoittaa asioita haukahtelemalla. Innostuu välillä louskuttamaan mutta sitä ollaan kovasti kouluttamassa pois.

    • ja beagle

      Meillä on metsälläkin käyvä beagle kerrostalossa, ja lapsia myös. On erittäin sosiaalinen koira, pärjää lasten kanssa erittäin hyvin. Tiedostaa lapsen kyvyt leikkiin ja osaa ottaa ne huomioon. Ei ole koskaan komentanut lapsia tai murissut niille (ei kyllä muillekaan). Ruokakuppi on välillä vaarassa, kun pienet lapset eivät aina muista että kuppi on koiran... Mutta koira antaa ottaa kupinkin ja jää odottamaan saavansa sen takaisin. Mutta suhtautuu lapsiin paljon rauhallisemmin kuin muut koiramme. Ei siis astu edes lattialle konttaavan vauvan käden päälle, vaan osaa varoa.
      Isompien lasten kanssa leikkii mielellään ja varovaisuutta noudattaen. Meillä beagle nukkuu banaanilaatikossa, jonne ei lapset saa mennä häiritsemään. (tosin ovat joskus menneet, ei tunnu koiraa haittaavan vaikka pieni lapsi änkee sinne viereen)

      Ei hauku kotona, mutta ulkona jänisten hajut ilmoittaa erittäin äänekkäästi.

      Liikkuu portaikossa erittäin hyvin, eli sopii kerrostaloon siltäkin osin.

      Sopii siis lapseperheeseen oikein hyvin, mutta vaatii sekin tietysti joskus oman rauhansa. Pienen kokonsa ansiosta sille rauhallinen paikka saattaa löytyä esim. sängyn alta.

      Hyppiminen on tapa, joka kannattaa kouluttaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa pois. Pienikin lapsi menee helposti nurin koiran hyppiessä sitä vasten.

    • Poika18

      mulla on 3-vuotias beagle joka on tosi lapsiystävällinen ja hyväluontoinen.
      ota huomioon että beagle tarvitsee tosi paljon liikuntaa jos sitä ei metsällä käytetä.

    • mk41

      beagle on hyvä seurakoira ja sopii myös lapsi perheeseen, mutta pitää muistaa että beagle on metsästyskoira ja sen PITÄÄ PÄÄSTÄ harrastamaan sitä mihin se on alunperin tarkoitettu eli metsästys. Jos perheessä harrastetaan metsästystä ja muutenkin luonossa liikkumista niin ei muuta kun beagle ostamaan.Ne ovat todella hauskoja ja persoonallisia koiria, ainakin meillä.Joo ja minun mielestä se pärjää myös kerrostalossa kun liikunnasta huolehditaan.

      • SS78

        Mitenkäs beaglen kanssa on sujunut pentuna? Meillä nyt 10vko ikänen pentu ja välillä varsin rauhallinen ja välillä korvat katoaa ja menee kuin viimestäpäivää kämppää ympäri. Välillä innostuu myös näykkimään varsin innokkaasti. Onko tämä meidän jotenkin poikkeusvilkas?


      • Mä vaan
        SS78 kirjoitti:

        Mitenkäs beaglen kanssa on sujunut pentuna? Meillä nyt 10vko ikänen pentu ja välillä varsin rauhallinen ja välillä korvat katoaa ja menee kuin viimestäpäivää kämppää ympäri. Välillä innostuu myös näykkimään varsin innokkaasti. Onko tämä meidän jotenkin poikkeusvilkas?

        Ihan on normaalia pennun käyttäytymistä. Oma beagle oli pentuna melkoinen vilpertti ja järsi kaikkea pientä (ei koskaan onneksi tuhonnut mitään isompaa). Piti nostella kaikki tavarat niin ylös ettei varmasti yltänyt! :) Ja tuota näykkimistä harrasti myös leikkimielessä, lähes aina oli omat kädet naarmuilla.. Nyt aikuisena on sitten niin rauhallinen tuumailija että saa rauhallisempaa hakea. Joskus innostuu leikkimäänkin..:)


      • dksl
        SS78 kirjoitti:

        Mitenkäs beaglen kanssa on sujunut pentuna? Meillä nyt 10vko ikänen pentu ja välillä varsin rauhallinen ja välillä korvat katoaa ja menee kuin viimestäpäivää kämppää ympäri. Välillä innostuu myös näykkimään varsin innokkaasti. Onko tämä meidän jotenkin poikkeusvilkas?

        ne tahtoo juoksennella niin että korvat senkun läpättää. Meillä on 9v beagle ja joskus se saa sellaisia "kohtauksia" että pitää mennä niinkuin viimeistä päivää. Ja sisällä.


      • Justeeri-
        dksl kirjoitti:

        ne tahtoo juoksennella niin että korvat senkun läpättää. Meillä on 9v beagle ja joskus se saa sellaisia "kohtauksia" että pitää mennä niinkuin viimeistä päivää. Ja sisällä.

        Mullaon 14V beagle ja päivittäin leikimme pallolla tai jollain muulla romppeella. Jäniksistä se ei ole juurikaan ollut kiinnostunut vuosikausiin, mutta haukkuu ohimenevät hevoset kyllä.


    • 2xbeagle

      Mulla 2 beaglea, ihan vaan seurakoirina.
      Ovat mitä ihanimpia koiruuksia, lempeitä ja välillä liiankin seurallisia. Nämä kaverukset pitävät lapsista (itsellä niitä ei ole) mutta antavat aina silittää (jahka sillä päällä ovat että malttavat olla paikoillaan)
      Ovat välillä jääräpäisiä, haastetta on ihan tarpeeksi, heh!

      • tytsy-79

        Beaglen sopivan kerrostaloon ja lapsiperheeseen. Varsinkin jos ottaa pennun niin se kyllä sopeutuu. Meille hankittiin beagle pari vuotta sitten. Asumme rivitalossa ja beagle on sisäkoirana enimmäkseen. Helppo pitää rivitalossa sisälläkin koska haukkuu harvoin niin ei haukunnalla häiritse naapureitakaan. Meillä on myös ulkona koppi ja aidattu alue jossa koiramme saa välillä olla..etenkin kesäisin koska sisällä on liian kuuma. Meillä on beagle seurakoirana ja myös metsästyskoirana. Yhden kerran käytetty näyttelyssäkin. Itse tykkään rodusta monipuolisuuden vuoksi. Beagle tarvitsee kuitenkin paljon liikuntaa. Meillä isäntä metsästää ja itse huolehdin pitkillä kävelylenkeillä koiran liikunnasta muulloin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe