Nykyiset Aku Ankat surkeita

Simo Sisu

Mikä siinä on, kun nykyajan Aku Ankat huononevat koko ajan? Tarinoiden juonet ovat lapsellisia ja epäjohdonmukaisia, kuin sekava painajaisuni josta ei herättyään muista enää mitään.

Piirrosjälki on yritetty tehdä lennokkaaksi ja muka nykyaikaiseksi. Ilmeisesti siksi perspektiivit ja kuvakulmat ovat täysin pielessä ja hahmojen ilmeet liioiteltuja ja luonnottomia. Vaikutteita on otettu japanilaisista sarjakuvista huonolla menestyksellä. Värityskin on jotenkin vaisua ja siitä puuttuu tunnelma.

Parhaat Aku Ankat ilmestyivät 80-luvulla (Barksin juttuja lukuun ottamatta). Nykyajan Aku Ankoista pitävät vain ne jotka eivät tiedä paremmasta.

13

2237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j.vaak..

      Valitettavasti, mikään uusi ei koskaan toimi.
      Pätee sarjiksienkin kohdalla.

      Joitakin hyviä sarjiksia sentään ilmestyy vieläkin, mutta aika harvoin.

      Oikeassa taidat olla siinä, että ankkalinnan oman lehden kulta-aika on jo jäänyt kauaksi historiaan.

    • Turpa

      Esim Simpsonitkin huononee koko ajan vaikka animaatio paranee ja nykyaikaistuu koko ajan. Jaksoja on myös paljon ja ideat alkavat olla vähissä.
      Sama pätee myös Aku Ankka sarjakuviin.

    • Ankkavaari

      Minulle tilattiin Aku Ankka heti sen alettua ilmestyä Suomessa. Aluksi niitä luettiin minulle, mutta 4-vuotiaana olin jo niiden avulla oppinut itse lukemaan.
      Jossain 1960-70-lukujen tienoilla Ankat olivat mielestäni melko surkeita. Piirrosasu jäljitteli Pink Panther-linjaa, mm. taustat oli tehty sutaisemalla. Nykyään selailen niitä satunnaisesti ja totean tason noista ajoista parantuneen.

      Oma lukunsa sitten sanomalehtien strippisarjat, nykyään julkaistavatkin taitavat olla jo yli 50 vuotta vanhoja.

    • ajattelua?

      Tuohon huononemiseen vaikuttaa osaltaan tekniikan kehityskin. Nykyisin kun kaikki tietokoneet sun muut kännykät pyritään lisämään akuihin, niin silloin tarinan painoarvo vähenee. Tekijöiden kohderyhmä tuntuu olevan myös ensisijaisesti lapset kun aikaisemmin ne suunniteltiin paljon laajemmalle käyttäjäryhmälle.

      On niitä toki ollut aikaisemminkin "lapsellisia" tarinoita, mutta nykyisin tuntuu tuo "kohderyhmäajattelu" olevan paljon ponnekkaampaa ja sempä takia juttujen tasokin kärsii samalla.

    • adas

      Olin itsekin vankka Akun lukija 70 ja 80 luvuilla. Silloin akut oli hyviä ja piirretty loistavasti. Nyky - Akut ovat aivan outoja tekeleitä. On sääli, että niin hyvä lehti on onnistuttu pilaamaan totaalisesti. Onneksi ilmestyy näitä vuosikertojen uusintapainoksia kirjoina. Niitä olen ostanut veljen pojille.

      • lehdet

        on kans mun mielestä ehdottomasti parhaita ja sitten nyt oli kans aika hyvä kausi tossa 2000-luvun taitteessa,mutta nyt kyllä menee jo ihan metsään..välillä kun lehti tulee niin ei jaksa ees lukee,kun jo piirrosjälkikin on niin surkee..


    • Unto Kuutamo

      Don Rosan tarinat taitaa olla nykyisellään ainoita joita jaksaa enää lukea. William Van Hornin älytön piirrosjälki ja päätön koheltaminen ovat joskus hauskoja mutta muilta tulee sitten melkoista paskaa....varsinkin se Kari Korhonen - erikoisnumero. Minua hävettäisi sanoa itseä ankkapiirtäjäksi sillä piirrostyylillä.

      Don Rosaa enemmän ja vanhoja Barkseja silloin tällöin mutta ei pliis uusintoina jotain muutaman vuoden takaisia tarinoita.

      Ja miks Mikillä ei oo enää paitaa ja miks mikkitarinat on pyllystä?

    • m-45-

      juu tosi on et ei ole aku ankat enää entisensä.lopetan tilauksen vuodenlopussa.

    • kyosho

      asiahan on juurikikin näin! vittumaisesti nyky aikaisia ja yli ampuvia! mutta se kyllä monesti jaksaa naurattaa kun akussa matkitaan nykyaikaisia artisteja esim. kun aku sanoi pojille että imuroin juuri lirudea :) tai arnolti vartsinnikkari :)

    • moi vaa

      kyl vanhat akut on parhaita, siellä eioo vaan väkivaltaa (ei akus aina oo) ja siellä on myös sepe matami mimmi sudenpennut moby hiawatha sun muut kivat hahmot

    • Hessu on pomo, Hannu on... ...

      Olen tilannut Akua vuodesta -84 ja lopetin sen nyt. Suuri syy on tosiaan akujen selvästi huonontunut laatu. Lisäksi ärsytti mm.se, että "taitelijoita" on ruvettu hehkuttamaan. Jonkun Barksin ja sen frendit viel ymmärtäis, mutta kaikenmaailman italialaiset humpuukipiirtäjät, ketä kiinnostaa? En kehtaisi itse nimeäni edes ilmoittaa jos tekisin juonikuvioilta niin mielenkiinnottomia tarinoita.

      Olen miettinyt syytä laadun menemiseen paskaksi, ja syytän yhteiskunnan ylivarjeltumista ja aku ankan suuntaamista enemmän lapsille. Kulta-aikoina 80-luvulla oli kuitenki kyse sellaisesta pikkutuhmasta oikeistolaisesta yhteiskunta satiirista.

      • mieltä

        Tilasin taas Aku Ankan, mutta taidan lopettaa saman tien. Don Rosaa jaksaa lukee uudestaan ja uudestaan....


    • on!

      Joo itselläni oli kulta-aikaa 70- luku jolloin itselleni tuli akkari, 80- luvun alussa lopetin tilaamisen..Jotenkin mun mielestä jutskat alkoivat silloin huononemaan? toisaalta mun muksut diggaa Akua vieläkin kybällä, mutta myönnetään että noin suurinpiirtein minua eivät jutut sytytä, tulee poitsujen akkarit silti luettua..jännä juttu kuitenkin että kun mulla on vuosikertoja 74- 80 niin lapsetkin tykkää niistä paljon, ja barks on kuningas!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      117
      9931
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      5012
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4822
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      7
      3290
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      14
      2497
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      107
      1730
    7. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      55
      1530
    8. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1526
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1444
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe