Zyoptix-kokemus

25-vuotias ystäväni kävi Zyoptix-lasik leikkauksessa huhtikuussa. Leikkaus meni hyvin, lähtöarvot olivat noin -5. Lääkärin mukaan pitäisi päästä eroon laseista aika varmasti. Esitutkimus tehtiin leikkausta edellisenä päivänä. Se oli helppo kokemus, tosin odottelua oli jonkin verran eri "osoiden" välissä.

Itse leikkaus oli ohi noin 20 minuutissa. Leikkauksen jälkeen annettiin burana 800,joten kipeät silmät eivät olleet olenkaan. Leikkauksen jälkeen pääsi odottelemaan pehmeälle nojatuolille pitelemään silmiään kiinni. Puolen tunnin jälkeen lääkäri tarkasti leikatut silmät ja antoi jälkihoito-ohjeet. Olihan tuo aika "rutiinihommaa" leikkaavalle lääkärille, potilaita tuli ja meni. Kannattaa miettiä kysymykset jo esitutkimuspäivälle valmiiksi. Ulos astuessamme ystäväni näki lukea hyvin jo autojen rekisterinumerot ynnä muita tekstejä. Näkö oli kuitenkin hieman sumea. Leikkauspäivä meni lepäillessä suojalasit päässä. Seuraavana aamuna silmät olivat rähminet jonkin verran ja niitä sitten puhdisteltiin pumpuitupolla. Silmiin laitettiin myös antibiooti-tippoja ja kosteutustippoja. Suojalaseja tuli käyttää viikon verran öisin. Noin viikon, parin päästä leikkauksesta näkö oli jo erittäin hyvä. Kuukausikontrollissa molemipien silmien arvot olivat tasan 1, eli toivottu tulos.

Nykyisin hän käyttää silmissään vielä kosteutustippoja. Oma lempimerkki on löytynyt kokeilujen myötä. Pari silmätulehdusta hänellä on ollut leikkauksen jälkeen, ne ovat hoituneet antibiootti-tipoilla.

Ystäväni leikkaus meni siis hyvin:)Kannattaa kuitenkin pohtia leikkaukseen menoa tarkasti ennen päätöstä. -5 arvoilla ennen nähnyt ystäväni on saanut leikkauksesta paljon hyötyä arkielämään, sillä nyt näkö on normaali. Haittavaikutuksia ei juurikaan ole ollut, paitsi nuo muutama silmätulehdus.
3862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voisitko kertoa, missä ystäväsi kävi teettämässä tämän laserleikkauksen?

Oli mukavaa kuulla, jotta tulee näitä onnistuneitakin leikkauksia... aina yleensä saa kuulla vain negatiivisista kokemuksta.

Äänestä
  • Tampereen Medilaserissa.

    Äänestä

  • tehtiin kirjoitti:

    Tampereen Medilaserissa.

    ois paras?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerron teille kirjoitti:

25-vuotias ystäväni kävi Zyoptix-lasik leikkauksessa huhtikuussa. Leikkaus meni hyvin, lähtöarvot olivat noin -5. Lääkärin mukaan pitäisi päästä eroon laseista aika varmasti. Esitutkimus tehtiin leikkausta edellisenä päivänä. Se oli helppo kokemus, tosin odottelua oli jonkin verran eri "osoiden" välissä.

Itse leikkaus oli ohi noin 20 minuutissa. Leikkauksen jälkeen annettiin burana 800,joten kipeät silmät eivät olleet olenkaan. Leikkauksen jälkeen pääsi odottelemaan pehmeälle nojatuolille pitelemään silmiään kiinni. Puolen tunnin jälkeen lääkäri tarkasti leikatut silmät ja antoi jälkihoito-ohjeet. Olihan tuo aika "rutiinihommaa" leikkaavalle lääkärille, potilaita tuli ja meni. Kannattaa miettiä kysymykset jo esitutkimuspäivälle valmiiksi. Ulos astuessamme ystäväni näki lukea hyvin jo autojen rekisterinumerot ynnä muita tekstejä. Näkö oli kuitenkin hieman sumea. Leikkauspäivä meni lepäillessä suojalasit päässä. Seuraavana aamuna silmät olivat rähminet jonkin verran ja niitä sitten puhdisteltiin pumpuitupolla. Silmiin laitettiin myös antibiooti-tippoja ja kosteutustippoja. Suojalaseja tuli käyttää viikon verran öisin. Noin viikon, parin päästä leikkauksesta näkö oli jo erittäin hyvä. Kuukausikontrollissa molemipien silmien arvot olivat tasan 1, eli toivottu tulos.

Nykyisin hän käyttää silmissään vielä kosteutustippoja. Oma lempimerkki on löytynyt kokeilujen myötä. Pari silmätulehdusta hänellä on ollut leikkauksen jälkeen, ne ovat hoituneet antibiootti-tipoilla.

Ystäväni leikkaus meni siis hyvin:)Kannattaa kuitenkin pohtia leikkaukseen menoa tarkasti ennen päätöstä. -5 arvoilla ennen nähnyt ystäväni on saanut leikkauksesta paljon hyötyä arkielämään, sillä nyt näkö on normaali. Haittavaikutuksia ei juurikaan ole ollut, paitsi nuo muutama silmätulehdus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu