Uusi kissa tuli tänään taloon. Se on suunnilleen samanikäinen minulla jo olevan kissan kanssa, molemmat leikattuja tyttöjä, noin vuoden ikäisiä. Ensimminen ei ole ollut minulla kuin muutaman kuukauden, se vaikutti yksiniselt joten päätin hankkia sille kaverin. Neidit ovat molemmat sosiaalisia ja luonteeltaan samanhenkisiä, kumpikaan ei mielestäni mikään erikoisen dominoiva luonne.
Tänään hain uuden kisun kotiin, ekat tunnit meni toisiaan kyräillessä ja sähistessä, mutta vaikutti ihan lupaavalta. Sitten vanhempi kissa "rohkaistui" ja rupesi oikein olan takaa ahdistelemaan tulokasta. Lopulta tilanne meni muutamaan otteeseen ihan käsirysyksi, niinkin paljon että tulokkaalta lähti rytinässä kynsi irti. Nyt eristin vanhemman kissan kylpyhuonetiloihin (tulokas pakeni sohvan alle).
Voin toki pitää nyt kissoja jonkun aikaa eristettynä ja antaa niiden tottua toistensa hajuihin ja läsnäoloon, mutta huolestuttaa että miss vaiheessa sitten taas päästän tytöt tutustumaan uudelleen toisiinsa? Satuttavatko kissat tosissaan toisiaan tällaisissa tilanteissa? En haluaisi ett kummallekkaan sattuu mitään...=(
Tänään hain uuden kisun kotiin, ekat tunnit meni toisiaan kyräillessä ja sähistessä, mutta vaikutti ihan lupaavalta. Sitten vanhempi kissa "rohkaistui" ja rupesi oikein olan takaa ahdistelemaan tulokasta. Lopulta tilanne meni muutamaan otteeseen ihan käsirysyksi, niinkin paljon että tulokkaalta lähti rytinässä kynsi irti. Nyt eristin vanhemman kissan kylpyhuonetiloihin (tulokas pakeni sohvan alle).
Voin toki pitää nyt kissoja jonkun aikaa eristettynä ja antaa niiden tottua toistensa hajuihin ja läsnäoloon, mutta huolestuttaa että miss vaiheessa sitten taas päästän tytöt tutustumaan uudelleen toisiinsa? Satuttavatko kissat tosissaan toisiaan tällaisissa tilanteissa? En haluaisi ett kummallekkaan sattuu mitään...=(
Vastaukset 5
Vanhimmat
...otettiin käyttöön tänään, ei ole tietty ehtinyt viel kunnolla vaikuttaa. Rauhottaisikohan se tilannetta jollain tasolla ajan myötä?
Itelläni on nykyään 2 kissaa. Ensimmäinen tulokas on 6kk(poika) ja ehti oleen luonani se "pomokisu" n. 1,5kk kunnes otin sille kaverin, 3kk ikäisen tytön(sukupuolen piti olla poika,mut oon tullu toiseen päätökseen ite tarkistaessa tilannetta :D).
Aluksi kissoilla oli puolin ja toisin murinaa,sähinää ja poika "käsitteli" tyttöä siihen malliin, ettei jäänyt selväksi kumpi asunnossa se pomo on. Tälläistä "valtataistelua" kesti ehkä 2 päivää,sitten tapahtui se odotettu rauha :p ja kissat rupesivat leikkimään keskenään,söivät yhdessä,aiheuttivat yhdessä juonia omistajalleen, jne :D ja nykyään ne pesevät toisiaan vuorotellen sekä nukkuvat vierekkäin.
Luulen, että vie jonkin aikaa kunnes kissasi tottuvat toisiinsa. Yksi kaverini sanoi, ettei kannattaisi ottaa pentuja eri pentueista, ettei ne totu toisiinsa, mutta kylläpä vain kisulit tottuivat toisiinsa niin hyvin, että olisi sääli luopua/erottaa niitä! Toivottavasti sitä ei tarvitse tehdäkään :)
olla seinässä vähintään yksi pullollinen (älä irrota välillä) tarvittaessa osta uusi täyttöpullo. varmasti helpottaa kissojen oloa.
tässä pitkän kaavan ohje, voit sovetaa sitä tarpeiden mukaan:
http://www.incat.fi/6easysteps.asp
kokemuksia tännekkin:)
Eli ihan lukemani perusteella, anna kissoille aikaa tutustua edes se viikko.
Meillä kissoilla on feliway ollut täysin turha kapistus, toki se jollain auttaa mutta meillä on voittanut nämä kissojen omat vaistot.
Minulla on 13 vuoden aikana ollut täysin villikissoja sekä aivan sylipalleroita.
Uusi kissa kun taloon tulee niin toki se on muutos toiselle kisulle mikä on jo parissa päivässä ottanut kämpän omaksi reviirikseen ja ei siitä niin vain luovuta.
Älä sulje kissoja eri huoneisiin, se näyttää kissoille vain SINUN epävarmuutesi, se ei auta asiaa ollenkaan.
Kissat taistelevat ja mittelevät arvostaan ihan luonnostaan ja se "pomon" paikka määrätään, älä mene siihen väliin jos meinaat että kisut joskus toisensa hyväksyvät, sinun on annettava mahdollisuus siihen.
Jos kauhea tappelu tulee että kissat repivät toisiltaan silmät päästä ym huutavat minuutin verran niin ota esim kukkien sumutuspullo täyteen vettä ja ruiski sillä naamalle, eivät tykkää siitä ollenkaan, sopii myös vanha ruisku pesuainepullo pestynä.
Kyllähän täällä kissakodissakin välillä pöllyää karvat, kynnet, viikset ym, mutta pahempaa ei ole koskaan sattunut, se luonnonvaraisuus on kissoille sallittava jos feliway ei auta niinkuin ei meillä.
Jos itse siihen puutut niin se vain pahentaa kissan silmissä asiaa.
Sinun pitää olla se pomo joka ei aliarvioi kissojen keskenäistä paikkaa laumassa vaan se joka määrää miten talossa asutaan ja silloin pitää uskaltaa myös itse kissalle se näyttää. kaikki eläimet vaistoavat pelon ja ymmärrät varmaan miten siihen reagoivat...
Mutta neuvo näin ensialkuun on että anna kissojen tutustua ja mitellä siitä reviiristä ihan itse, älä telkeä niitä eri paikkoihin, se ei auta!
Tässä vain minun kokemukseni:)
"Jos kauhea tappelu tulee että kissat repivät toisiltaan silmät päästä ym huutavat minuutin verran niin ota esim kukkien sumutuspullo täyteen vettä ja ruiski sillä naamalle..."