Myyjän

Homman nimi on seuraava:

Kiinteistö on myyty 4 v ja 8 kk sitten. Nyt asunnon nykyinen omistaja onkin löytänyt asunnon pesuhuoneesta kosteusvaurion ja vaatii entiseltä omistajalta korvauksia. Myyjä ei asuntoa myydessään ole voinut tietää kosteusvauriosta. Myyjä ei myöskään ole itse tehnyt asunnon pesutiloihin remonttia asumisaikanaan... Kellä on tällaisessa tilanteessa korvausvastuu??
132619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Seuraava on sitten vailla mitään faktatietoa:
-Se, onko myyjä tiennyt tai ollut tietämättä ei vastuuseen vaikuta. Ei myöskään se, onko hän rempannut tai teettänyt remonttia kohteeseen omistusaikanaan.
-Myyjä on vastuussa, jos voidaan osoittaa, että vaurio tai syy siihen on ollut jo kauppaa tehtäessä, eikä vaurio ole ostajan itsensä aiheuttama.

Äänestä
  • (Hei ppp pitkästä aikaa.)

    Näin on, kuten sanot. Lisäisin vielä sen, että aika vaikea on melkein 5 vuoden jälkeen lähteä hakemaan hinnanalennuksia tällaisen asian johdosta. Jos pesuhuone on vanha, niin ehkä siinä olisi muutenkin jo peruskorjausaika. Sen uusiminen puolestaan nostaisi asunnon tasoa, mikä sekin pienentää mahdollista hinnanalennusta huomattavasti. Lisäksi vaurion tulee olla merkittävä kokonaiskauppahintaan nähden, jotta ostajalla ylipäätään on mahdollista esittää vaatimuksia.

    Äänestä

Onko siis kyse asunnosta(osakkeesta= vai kiinteistöstä?

Äänestä
  • kiinteistöstä.

    Äänestä

eli viimeinen mahdollisuus rahastaa myyjää.

Voi sinne 1000 antaa jos vaurio todellinen. Saavat hyvän mielen.

Äänestä

Myyjällä on 5 vuoden vastuu,mutta myyjällä ei kaiketi ole oikeutta käydä seuraamassa miten kiinteistöä on 5 vuoden aikana hoidettu.Kyllä nyt tuntuu olevan rahastuksen makua ostajalla.
Jos nyt vasta löytyy kosteusvaurio,niin mikä takaa sen ettei vaurio ole syntynyt 4 v 8kk kuluessa??

Äänestä

Myyjän vastuuta ei ole. Merkittävä vika olisi 4-10% kauppahinnasta. Tämä yksin todennäköisesti estää ostajan vaatimukset. Kts. myös ed viestit.

Äänestä
  • Jos asunnon hinta esim. 140000 euroa, niin eikö uuden kylppärin kustannukset mene reilusti yli 5%:n asunnon hinnasta? Näinollen kyllä tuosta pitäisi hinnanalennusta saada?

    Äänestä

  • sinullekin kirjoitti:

    Jos asunnon hinta esim. 140000 euroa, niin eikö uuden kylppärin kustannukset mene reilusti yli 5%:n asunnon hinnasta? Näinollen kyllä tuosta pitäisi hinnanalennusta saada?

    korvata mitään tason nostamista eli varsinainen virhe on vain muutaman tonnin luokkaa vaikka täyskorjaus maksaisi 140000 euroa.

    Äänestä

  • sinullekin kirjoitti:

    Jos asunnon hinta esim. 140000 euroa, niin eikö uuden kylppärin kustannukset mene reilusti yli 5%:n asunnon hinnasta? Näinollen kyllä tuosta pitäisi hinnanalennusta saada?

    Jos asunnon hinta on 140000€, niin 4-10% siitä on 5600€-14000€. Kun tasonnostoa ei voida ottaa huomioon, vaan korjaus entiseen tasoon, niin remppa lasketaan ehkä n. 2000€ arvoon.

    Vaikka perus kylppärirempan tekee kylläkin helposti alle 4000€::lla. Laattojen piikkaus, kuivaus, tasoitus, uudet vesieristeet, halvat laatat. Ei putkitöitä, ei sähkövetoja tms.

    Myyjä ei ollut myynyt uutta pesuhuonetta eikä ostaja ostanut uutta pesuhuonetta (edes 5 vuotta sitten). Pitäiskö mielestäsi myyjän nyt sitten kustantaa ostajalle uusi pesuhuone esim. 20 vuotta vanhan tilalle.

    Jos myyt 15 vuotta vanhan auton ja ostaja huomaa siinä vikaa viiden vuoden kuluttua, niin katsotko olevasi velvollinen kustantamaan hänelle vuosimallia 2006 olevan uuden auton?

    Äänestä

  • hetkonen! kirjoitti:

    Onko kosteusvahingosta ja sen aiheuttaneesta viasta asiantuntijan lausunto? Mikäli vika on ollut kaupantekohetkellä niin myyjällä on vastuu. Jos kosteusvaurio on vasta räjähtänyt käsiin esim. suurentuneen vedenkulutuksen takia, niin vastuu on myyjällä. Tärkeintä on löytää syy vesivahinkoon. Yleensä tällaiset riidat sovitaan niin, että puolet myyjälle ja puolet ostajalle kuluista, siis jos vika oli ostettaessa. Meillä myyjä maksoi noin 56% korjauksen hinnasta kun kylppäri ja lattiat oli 20 vuotta vanhaa. Suosittelen sopimaan asian mahdollisimman nopeasti. Itsellä kesti vuosi kaikenlaista paskan jauhantaa, ennenkuin sovittiin haasteen jättöpäivää edellisenä päivänä. Menee rahat ja järki jos sitä riidellään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vastuu??? kirjoitti:

Homman nimi on seuraava:

Kiinteistö on myyty 4 v ja 8 kk sitten. Nyt asunnon nykyinen omistaja onkin löytänyt asunnon pesuhuoneesta kosteusvaurion ja vaatii entiseltä omistajalta korvauksia. Myyjä ei asuntoa myydessään ole voinut tietää kosteusvauriosta. Myyjä ei myöskään ole itse tehnyt asunnon pesutiloihin remonttia asumisaikanaan... Kellä on tällaisessa tilanteessa korvausvastuu??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu