Mitä bi-mies kaipaa toisessa miehessä?
Tarkoitan yleensä tässä bi-miehellä naisen kanssa suhteessa eläviä miehiä.
Usein törmää kirjoituksiin ja chattikeskusteluihin, että mies haaveille saada kokeilla seksiä toisen miehen kanssa. Jotenkin imuttelun kokeileminen tuntuu olevan ensimmäisellä tilalla. Paneskelu esiintyy jonkin verran keskusteluissa myös, mutta ei niinkään usein.
Usein juuri arvostelijat ja tuomitsijat mainitsevat juuri tuon paneskelun vastenmielisyyden ja miksiköhän juuri se tulee heillä ensimmäisenä mieleen. Ilmeisesti mies kokee aina itsensä jonkinlaiseksi panokoneeksi seksin suhteen, vaikka kyllä antajankin rooli kiinnostaa yllättävän paljon.
Toisaalta vähemmän tuntuisi olevan tarvetta saada ja antaa hellyyttä miesten kesken, mutta taas kaveruutta ja etenkin kaveruutta, mihin kuuluisi muutakin kuin seksin harrastaminen tuntuu olevan kovasti kaivattua. Kovasti kaivataan henkistä yhteyden tunnetta miesten kesken ja hyväksyntää sekä avautumisen mahdollisuutta miesten kesken. Etenkin sitä puhekaveria, jolle voisi jutella avoimesti ja pelkäämättä, sitä moni mies kaipaa kovasti.
Onko enempi miehinen hellyys yhdessä tekemistä, kuin halittelu ja suora fyysinen hellyyden osoitus, vaikka usea juuri kokee sen mahtavana asiana ja aivan luonnollisena ja välttämättömänä seksissä ja muutenkin kanssakäymisessä.
Ristiriita näissä asioissa askarruttaa kovin meitä, toisaalta kun tekis mieli kokeilla ja toisaalta pelkää asiaa, joka on outo ja kiehtova mutta kovasti tuomittu.
Mitä enemmän antaa itselleen valtaa leikitellä asian kanssa, sitä enempi se kiehtoo ja paine kasvaa kokeilemiseen.
Syitä siihen, miksi asia kiehtoo ja miksi tuntee tarvetta ajatella juuri miesten välisiä juttuja, olisi mukava pohtia, jos kuitenkin kokee itse olevansa jotenkin hetero.
Onko yleensä viisasta yrittää väkisin vääntää itseään ns."täysheteroksi" vaikka uskon olevan osan miehistä aivan vilpittömästi sellaisia, kokematta yhtikäs mitään seksuaalisuutta toisiin miehiin.
Olen kyllä keskustellut useammankin miehen kanssa, jotka ennen eivät ole ollenkaan kiinnittänyt tällaisiin asioihin huomiota ja sitten jossain elämänvaiheissa se on vaan putkahtanut esille hyvinkin voimakkaasti ja spontaanisti.
Muutama mies kertomansa mukaan oli aivan sattumalta kohdannut tilanteen niin, että toinen mies oli lähestynyt ja tehnyt suoran aloitteen ja kerran koettuaan, ovat jotenkin jääneet siinsanotusti koukkuun. Monella nuoruuden aikaisen poikakokeilut ovat jääneet kiinostamaan ja haluaa kokea saman aikuisena.
Onko yleensäkin tämä yhteiskunta rakentunut niin, että miesten on vaikea löytää toisiaan todella juuri sillä tasolla, jota kukin kaipaa ja tarvitsee. Onko roolit ja tavat niin tuikkoja ja kaikki poikkeamat huomataan ja yritetään korjata ruotuun.
Sitten kun tämä haave on toteutunut ja on löydetty sellainen kaveri, joka voi olla jopa miesten välinen rakkaussuhde, alkaa kovakin pelko kaverin menettämisestä ja petturuudesta.
Tällainen itsensä sitominen vapaaehtoisesti toiseen, tuottaa monenlaisia onnenhetkiä haaveita mutta myös pelkoja.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Vaikka olenkin nainen,laitan lusikkani soppaan.Olemme olleet toistakymmentä vuotta naimisissa ja useampi lapsikin on.Mieheni on bi ja on nyt aktiivisesti etsinyt "kokeilu" seuraa miehestä,nimenomaan imuttelua.Mitä ensimmäisen kerran jälkeen tapahtuu?Tekeekö mieli uudestaan ja uudestaan?Miehet vastatkaa.Voiko vaaka kallistua miesten puoleen sen jälkeen,eli alkavatko miehet kiinnostaakin enemmän kuin naiset sen jälkeen?Voiko kokeilusta seurata läheisempi suhde?
Jos miehesi tuntee jo vetoa miehiin, vaikka ei ole asioita kokeillut vielä oikeasti, tämähän kertoo jo että kun sitä kokeilee ja kokemus onkin jo jonkinlainen haaveiden täyttymys, uskon että mieli tekee lisää. Ihmisenähän hän ei toki muutu sen kummemmaksi, kuin mitä nyt hän on.
Se, että alkavatko miehet kiinostaa enemmän, on taas niin monen asian summa ja kuinka keskenänne asiat ja kokeilut sekä miessuhteet hoidatte. Kun jo olette noinkin avoimesti voineet puhua noista asioista, en usko että suuriakaan ristiriitoja olisi luvassa.
Toisille riittää pelkkä seksi ja tyydytys, toinen taas hakee syvempää kaveruutta ja ystävyyttä toisen miehen kanssa.
Miehelläni on nuorukaisena ollut suhde vanhempaan mieheen ja siksi ehkä kiinnostaa taas. Kuitenkaan en ajattele sitä "syrjähyppynä",siis samalla tavalla kuin jos hän kävisi naisen luona.Joskus hän on jopa ehdottanut kolmatta sänkypuuhiin,siis miestä.Minä en kuitenkaan ole sille lämmennyt,minulle se olisi tavallaan syrjähyppy.Enkä halua vierasta,en edes tasapuolisuuden vuoksi.Kuitenkin sydäntäni kirpaisee ajatus mieheni mahdollinen suhde toiseen,en ehkä sittenkään ole täysin sinut asian kanssa.
Itsekkään en innostu sellaisesta, että vaimoni lisäksi olisi toinen nainen, sillä se olísi mielestäni loukkaus vaimoa kohtaan ja tuntuisi pahalta olla toisen naisen kanssa.
Eikä itselläni ole mitään hinkua saada toista naista, sillä oma vaimoni tyydyttää minut naisena ja kumppanina täysin.
Enkä tunne pettämiseksi haluani olla toisen miehen kanssa.
Tämä on kerrassaan hienoa, että miehesi voi puhua sinulle näistä asioista, sillä se helpottaa ja huojentaa kovasti miehen oloa käsitellessään näitä asioita.
Ehkä se on osaltaan miehen tutkimusmatka itseensä, kun saa olla toisen miehen lähellä ja kokea yhdessä miehistä seksuaalisuutta.
Sinua ehkä pelottaa miehesi mahdollinen suhde toiseen mieheen, ja jos jäät jotenkin varjoon, mutta miesten välinen "suhde" on ilmeisesti tunnepuoleltaan erilainen, mitä nainen ajattelee asiasta omalla tunnemaalimallaan. Miesten välinen "suhde" on enempi kaverisuhde, vaikka kysessä olisi intiimimpääkin säpinää.
Miehelle riittää vain se, että siinä vieressä on toinen mies,seksi miehen kanssa kiihoittaa jo ajatuksenakin ilman mitään sen kummempaa tunnetta tai suhteen jatkoa miettimättä.Minulle seksiin kuuluu ilman muuta suhde ja tunteet.Mieheni hakee siis pelkkää seksiä,fantasian toteuttamista.Asia alkoi saada oikeat mittasuhteet,kun keskustelimme asiasta avoimesti.Onhan minullakin omat mielenkiinnon kohteeni...en vain ole aikonut niitä toteuttaa,haluan mieluummin uneksia.Kiitos sinulle ukkobi miehen näkökulmasta.Keski-ikää lähestyttäessä onneksi osataan jo puhua asioista.
Olen bi-suhteessa elävä 47v mies, naimisissa ja yhden lapsen isä. Salainen, luottamuksellinen suhde mieheen vahvistaa ja kehittää avioliittoa. Huomaan, että seksielämä vaimon kanssa saa uutta puhtia kun olen salaisesti rakastellut ja hyväillyt myös miehen kroppaa. Olen sitä mieltä, että bi-suhde ei ole pettämistä, vaan luo seksille omaa luonnollista monimuotoisuutta. En ikinä tule kertomaan asiaa vaimolle.
Pääasiassa bisset tuntuu haluavan vain sitä seksiä saman sukupuolen kanssa, oli kyseessä sitten nainen tai mies. Se nyt on käynyt ilmi jo monessa kirjoituksessa. Juttu ja menokaverin saa ihan heterostakin.
Olen naimissa oleva kanhden aikuisen lapsen isä. Kerrana pikku hiprakassa juhlien jälkeen, vaimoni alkoi kyselemään entisiä kokemuksia. Mm. siitä milloin aloitin itsetyydytyksen, milloin tyttöjen kanssa, oltiinko poikien kanssa yhdessä tyydytelty jne. sitten kerroin, että alle armeijaiässä olin kokeilleut yhdessä erään kaverini ja serkkupoikani kanssa.
Hänen kysellessä, jos vielä tekee mieli, vastasin myöntävästi, että fantasioita on. En ole kuitenkaan kokeillut, vaikka vaimoni kehottaa tekemään sen. Tiedä vaikka joskus, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen fantasioihin, mistä yhdessä juttelemme.
Olen 40-vuotias, naimisissa oleva 3 lapsen isä. Meillä asiat sujuivat niin, että kerroin vaimolleni, ennenkuin oltiin menty naimisiin, olevani bi ja että minulla oli kokemuksia myös miehistä.
Ensijärkytyksen (jota kesti useita kuukausia) pystyimme keskustelemaan asiallisesti taipumuksestani. En ollut kertaakaan pettänyt vaimoani sen jälkeen kun olimme alkaneet vakavasti seurustelemaan ja menneet kihloihin, ehkä sekin auttoi vaimoani ymmärtämään, että olin päättänyt elää hänen kanssaan ja että rakastaisin häntä eniten maailmassa.
Olin aiemmin pohtinut omaa seksuaalisuuttani ja bi-henkisyyteni vakavuutta ja tullut siihen tulokseen, etten esim. koskaan haluaisi asua miehen kanssa samassa taloudessa eli tunsin olevani enemmän kiinnostunut naisista kuin miehistä.
Ja koska tunnepuoli parisuhteessamme on kunnossa, en ole joutunut myöhemminkään miettimään pettämisen mahdollisuutta.
Nykyisin, jo kohta 10 avioliittovuoden jälkeen, vaimoni on täysin hyväksynyt bi-seksuaalisuuteni ja luottaa minuun, ansaitusti. Koskaan en ole vaimoani pettänyt, mutta muutaman kerran, yhteisellä päätöksellä, olemme kokeilleet kolmen kimppaa mukavan bi-miehen kanssa ja kaikilla on ollut ihan kivaa, ilman mitään mustasukkaisuutta.
Minä saan toteuttaa bi-seksuaalisuuttani ja vaimokin saa vähän extrapiristystä vieraista mihistä, ihan luvan kanssa. Että näin meillä...
Tosi hienoa !!!