sammumaton, loppumaton ikävä
aamun harmaudessa sen sydämenlyönnit tunnen
sykähtelevinä suonissa yön turruttamissa
unen rauhottamassa sielussa
valmiina palaamaan täydessä roihussa
kun en jaksa taas olla vahva
yön kuiskatessa vaativia kysymyksiään
olen suojaton ajatuksiltani
paljaana omalle katseelleni
enkä pidä siitä mitä näen
tyhjien lupauksien antaja
-loputtomia kertoja lupasin, etten sinua kaipaisi
onttojen sanojen sanoja
-kuinka monilla sanoilla voi vähätellä tunteensa?
itsensä harhauttaja
-kiellän sinut niin monesti, että lopulta luulen uskovani itsekin
kaikki tuska niin turhaan
johdanko vain itseäni harhaan?
kuvittelenko kaiken kuitenkin?
hetkittäin uskon tietäväni totuuden
aamun valossa taas kiellän sen
kuinka sinä olet edelleen osa minua
huolimatta askelista, jotka veivät sinut pois
se pala minusta jonka veit mukanasi
ei anna löytää sisälle rauhaa
ilman sitä tunnen tuskaa
aavesärkyä rinnassa ahdistavaa
tyhjä kohta minussa kaipaa sinua
ja sitä minkä kanssa katosit elämästäni
haluan sen palan takaisin
ilman sitä en tunne itseäni ehjäksi
enkä pääse eteenpäin
aamun harmaudessa sen sydämenlyönnit tunnen
sykähtelevinä suonissa yön turruttamissa
unen rauhottamassa sielussa
valmiina palaamaan täydessä roihussa
kun en jaksa taas olla vahva
yön kuiskatessa vaativia kysymyksiään
olen suojaton ajatuksiltani
paljaana omalle katseelleni
enkä pidä siitä mitä näen
tyhjien lupauksien antaja
-loputtomia kertoja lupasin, etten sinua kaipaisi
onttojen sanojen sanoja
-kuinka monilla sanoilla voi vähätellä tunteensa?
itsensä harhauttaja
-kiellän sinut niin monesti, että lopulta luulen uskovani itsekin
kaikki tuska niin turhaan
johdanko vain itseäni harhaan?
kuvittelenko kaiken kuitenkin?
hetkittäin uskon tietäväni totuuden
aamun valossa taas kiellän sen
kuinka sinä olet edelleen osa minua
huolimatta askelista, jotka veivät sinut pois
se pala minusta jonka veit mukanasi
ei anna löytää sisälle rauhaa
ilman sitä tunnen tuskaa
aavesärkyä rinnassa ahdistavaa
tyhjä kohta minussa kaipaa sinua
ja sitä minkä kanssa katosit elämästäni
haluan sen palan takaisin
ilman sitä en tunne itseäni ehjäksi
enkä pääse eteenpäin
Vastaukset 7
Vanhimmat
älä murehdi
pitkinä syysiltoina
kun ei ole muuta kuin myrsky
tyhjät katseet, jotka seuraavat sinua
löydät kyllä onnen
et ehkä kenties sieltä mistä etsit
vaan siitä, missä olet
älä katso taakseni
sillä siellä on vain varjosi
sen minkä haluat nähdä
on edessä siintävä kivinen tie
se tie näyttää niin samalta
mustalta viivalta erämaassa
kivikkoiselta, vaikealta
riippumatta katseeni suunnasta
otan askelia kuitenkin
vain huomatakseni
menneeni taas sekaisin
enkä enää tiedä mistä tulin
mistä lähdin, mihin jäin
en tiedä enää minne päin
kun joka suuntaan aukeaa
sama väritön erämaa
jähmetyn tien reunaan
uskaltamatta liikahtaa
ei ole suuntaviittoja joihin nojata
olen eksynyt keskelle olematonta
nyt en tiedä kumpaan suuntaan kävelen
vai menenkö vähän kumpaankin
turhaa onko yrittää liikkua?
kun liikkeestä huolimatta pysyy paikalla
liikkumatta, tässä hiljaisuudessa
anoen pelastavaa lumisadetta
joka näyttäisi jalanjälkeni
kertoisi mistä jo kävelin
ehkä sitten voisin katsoa eteenpäin
tiedostaessani sen mikä taakse jäi
saisin askeliin sen varmuuden
jota ilman nyt etenen
ohjaisi katseeni kaukaiseen
määränpäähän eksyneen
vaikka olisi se väärä lopulta
voisin askeleitani takaisin seurata
tai ehkä löytäisin
polun toisenkin?
ei yön lepo, ei päivän sarastus
tuo meille rauhaa
ei illan kaunein hohtokaan,
ei kyyhkysen siivet
ei muu kuin elämän virtaava vesi
sen karikot, sen poimut
sen uurteiset juomut
meitä härät seuratkoon
läpi näiden vuosien, kaipuun, onnen
vain nämä
ja hopeanharmaana satava lumi
tuo enkelien tuhka
joka mielessämme palaa
enpä tälle keksi vastausrunoa.
pidin viimeisestä kappaleesta eniten. =)
odota minua
edes hetken, toisillemme vapaina
jään jälkeen
laukkaa ajatukseni, yritän vaan en onnistu
tavoittaisin oman itseni
kävellen heikon jään läpi
musertuen kultaisilla kaduilla
haavat jotka eivät parane
vuotavat vanhaa pihkaa
en nähnyt silmiesi kipinää
mutta tunsin
kuinka se leimahti
sihahtaen sammui
polttaen arpia ihooni
merkitsit minut iäksi
menetetyksi
arvet punaisina
arkoina juomuina
en niitä osaa parantaa
pelkkää aikaa
käsistäni valunutta
ohueksi venyneitä muistoja
auringonlaskusta
paratiisissa
jäljellä äänettä ulvova myrsky
tikareina ihooni satavat pisarat
tyhjä tila
liian täynnä sinusta
enkä osaa paeta
Ne, joita olemme kaivanneet
lunastaen annetut lupaukset
niiltä, joita olemme rakastaneet
ja joita olemme sydämisämme muistaneet
ne meitä odottavat
tuolla talossa, tuolla portilla
tuolla paratiisin varjoissa
emmekä mekään
osanneet nauttia toistemme tulesta
vaan poltimme muistojen siltaa
kunnes unohtaen toisemme
toistemme syliin, toista kaivaten
kunnes keväinen kukkiva polku
kaartoi metsätien varjoon
ja meidän lupauksemme, hiljaisuudella lunasti