ff 2 lähellä

digitoday

Uusi Firefox ymmärtää web 2.0:n päälle

Tuomas Karvonen
Julkaistu 24.10.2006 kello: 12:39




Mozillan uudistettu Firefox-selain tulee tänään saataville. BBC:n mukaan selain on kehitetty web 2.0:n vaatimukset mielessä. Web 2.0:lla viitataan internetin muuntumiseen dynaamiseksi, yhteisölliseksi ja proaktiiviseksi.

Firefox 2.0 saapuu alle viikko sen jälkeen, kun Microsoft työnsi ulos oman ehdokkaansa, IE7:n, netinkäyttäjien surffilaudaksi.

Mozilla kertoo, että uusi Firefox sisältää kaksitoista merkittävää parannusta ja lisäksi tuhansia pieniä viilauksia ja bugikorjauksia.

Suuriin uudistuksiin lukeutuu esimerkiksi kalastelun eli phishingin havainnoija, joka varoittaa käyttäjää, kun hän eksyy huijaussivulle.

Tilanteen palautusta kaatumisen tai välilehtien tahattoman sulkemisen jälkeen on kohennettu. Käytännössä selain siis päästää surffaajan jatkamaan siitä mihin hän jäi ennen kuin esimerkiksi ohjelmavirhe iski.

Mukana on myös oikeinkirjoituksen tarkistaja, joka pitää lukua kirjoitetusta tekstistä eri yhteyksissä kuten verkkopohjaista sähköpostia käytettäessä.

Uusi Firefox tulee heti saataville 36 kielellä, kun IE7 oli alkujaan saatavilla vain englanniksi. Mozillan mukaan on sattumaa, että Firefox 2.0 julkaistaan näin pian uuden Internet Explo
11806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

*******. Missä lähellä ? Eipä vaan oo näkynyt ja piti tulla automaattisesti.

Äänestä
  • VIRALLINEN Firefox julkaistaan Suomen aikaan kello 22.00. Hakekaa päivitykset siis sen ajan jälkeen.

    Äänestä

  • hp_guru kirjoitti:

    VIRALLINEN Firefox julkaistaan Suomen aikaan kello 22.00. Hakekaa päivitykset siis sen ajan jälkeen.

    vastauksesta, ehdinkin jo ihmetellä, että mikä nyt mättää.

    Äänestä


  • hp_guru kirjoitti:

    ja se aika Suomessa on sitten 22.00. Löytyy se nytkin mutta epävirallisena 2.0 versiona.

    http://www.mozilla.fi/keskustelu/index.php?topic=4645.new#new

    Miten voi olla epävirallinen jos mozillan oma palvelin sitä jakaa ? Kyllä se on ihan virallinen versio.

    Äänestä


  • pöh... kirjoitti:

    Miten voi olla epävirallinen jos mozillan oma palvelin sitä jakaa ? Kyllä se on ihan virallinen versio.

    "Huom: Firefox 2.0 on julkaistu vasta sitten kun mozilla.com niin sanoo."

    Eli kun vasta se 2.0 ilmestyy Mozilla.Comiin niin vasta sitten siitä tulee virallinen, näin siis ymmärsin.

    Äänestä

  • hp_guru kirjoitti:

    "Huom: Firefox 2.0 on julkaistu vasta sitten kun mozilla.com niin sanoo."

    Eli kun vasta se 2.0 ilmestyy Mozilla.Comiin niin vasta sitten siitä tulee virallinen, näin siis ymmärsin.

    Epävirallinen muuttuu viralliseksi kun virallisesti julkistetaan, eli lopputulos ihan sama.

    Itse latasin jo eilen suomenkielisen 2.0.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Epävirallinen muuttuu viralliseksi kun virallisesti julkistetaan, eli lopputulos ihan sama.

    Itse latasin jo eilen suomenkielisen 2.0.

    27 minuuttia vielä.

    Äänestä

  • hp_guru kirjoitti:

    27 minuuttia vielä.

    sillo tuu ku joku niin sanoo. Sehän voi tulla vasta huomenna.

    "27 minuuttia vielä."

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


fdfdsfa kirjoitti:

digitoday

Uusi Firefox ymmärtää web 2.0:n päälle

Tuomas Karvonen
Julkaistu 24.10.2006 kello: 12:39




Mozillan uudistettu Firefox-selain tulee tänään saataville. BBC:n mukaan selain on kehitetty web 2.0:n vaatimukset mielessä. Web 2.0:lla viitataan internetin muuntumiseen dynaamiseksi, yhteisölliseksi ja proaktiiviseksi.

Firefox 2.0 saapuu alle viikko sen jälkeen, kun Microsoft työnsi ulos oman ehdokkaansa, IE7:n, netinkäyttäjien surffilaudaksi.

Mozilla kertoo, että uusi Firefox sisältää kaksitoista merkittävää parannusta ja lisäksi tuhansia pieniä viilauksia ja bugikorjauksia.

Suuriin uudistuksiin lukeutuu esimerkiksi kalastelun eli phishingin havainnoija, joka varoittaa käyttäjää, kun hän eksyy huijaussivulle.

Tilanteen palautusta kaatumisen tai välilehtien tahattoman sulkemisen jälkeen on kohennettu. Käytännössä selain siis päästää surffaajan jatkamaan siitä mihin hän jäi ennen kuin esimerkiksi ohjelmavirhe iski.

Mukana on myös oikeinkirjoituksen tarkistaja, joka pitää lukua kirjoitetusta tekstistä eri yhteyksissä kuten verkkopohjaista sähköpostia käytettäessä.

Uusi Firefox tulee heti saataville 36 kielellä, kun IE7 oli alkujaan saatavilla vain englanniksi. Mozillan mukaan on sattumaa, että Firefox 2.0 julkaistaan näin pian uuden Internet Explo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu