kerron teille nyt kakin voiton taustat. Nämä ovat taustalla kun kakilla on niin hyvä kertoimet vedonlyönnissä:
1) Kaki on ylivoimaisesti huumorintajuisin henkilö talossa. Oikeastaan ainoa, joka edes osaa heittää nasevaa läppää. Nämä marsujutut ovat aivan mahtavia. Onneksi minulla on niitä nauhalla. Samoin kaikki ryhmäseksi yms. -jutut. Nekin on nauhalla.
2) kaki on selkeästi empaattisin ja kuuntelee eniten muita kilpailijoita. Tämä on hyvä, koska kaki pysyy näin pois äänestyksestä. Muilla kilpailijoilla ei ole tietoakaan tunneälystä, mm. mira, jenni ja olli ovat tässä suhteessa ihan kädettömiä.
3) kaki on niin hyvännäköinen, että talon naiset eivät halua äänestää moista makupalaa pois talosta, vaan nauttivat Mel Gibsonia muistuttavan uroksen seurasta estottomasti. Esimerkiksi Sari on koko ajan kiipeämässä kakin seuraan.
4) Kaki on tavalaan kuin entisajan uljas soturi. Toki vartalo on trimmissä kunnossa, mutta ennen kaikkea luonne on soturimaisen jalo.
5) Kaki on talon johtaja. Ilman johtajaa ryhmä ei oikein pysy kasassa. Ihmiset ovat myös hyväksyneet, että kaki toimii johtajana.
6) kaki on ihan käsittämättömän syötävän näköinen olleessaan saunassa. Jokin alkuvoimaisuus paistaa kakista läpi. Aivan upea ilmestys.

Vastaukset 5
Vanhimmat
jossakin päin nettiä. ainakin yksi kaveri kertoi. tajuttoman hyviä heittoja
Ei oo kuin yks Kakismi ja se kuuluu näin: "tarttis virpoo".
Siis häh? Kaki on just päinvastainen kuin sun selitykses antaa ymmärtää! Varaanko sulle ajan päälääkäriin?
samaa mieltä. En ymmärrä suosiotaan.
!!!!