En tiedä, osaatteko auttaa mutta kysyn nyt kuitenkin. Maalattiin makkarin seinät noin kuukausi sitten. Alla oli vanhat tapetit, pari kerrosta jostain 60- luvulta. Niiden päälle laitettiin sitten tasoitetta ja pari maalikerrosta uutta maalia. Listat maalattiin öljypohjaisella maalilla. Siitäkin on aikaa ainakin kaksi- kolme viikkoa.
Huoneessa on edelleen pistävä kemikaalin haju. En tiedä, onko se tasoite, maali vai mikä. Lämmöt on päällä ja tuuletaan jatkuvasti.
Mikä vikana? En tiedä näistä asioista yhtään mitään, mutta voiko olla että kosteus on alkanut haihduttamaan jotain myrkkyä vanhoista liimoista tai tasoitteista? Meillä ei ole ilmanvaihtokaan paras mahdollinen. Olisiko niin, ettei maalit ole vielä kuivuneet sittenkään? Asiallisia vastauksia, jooko?
Kun maalin haju ei häviä
24
18274
Vastaukset
- Hommat uusiksi
Kaikki aineet eivät sovi toisiinsa syystä tai toisesta esim ky maali tapettien päälle lopputuloksesta ei aina tiedä.Olen maalannut itsekkin joitain ennen maalattuja ja tapetoituja seiniä,mistä ei sitten ole maalin haju lähtenyt muuta kuin levyttämällä seinät uudestaan. Tapetit pois jos ovat betoniseinässä ja lähtevät muuten ylitasoitus, muuten vanhat levyt pois kipsi tilalle.Liuotinmaalit saattavat haista pitempäänkin esim.maalarin valkolakka n 1vko sisällä nekin haihtuu.Tasoitteet ym tietenkin kuivaksi ennen päälle maalamisia jne.
- vain betonia...
siksi juuri ei lähdetty repimään vanhoja tapetteja, koska niiden saaminen irti on aika mahdoton tehtävä. Ja pieni epäily on kans, että betonin päällä olevassa tasoitteessa on asbestia.
Mutta onkohan nyt ainoa keino poistaa ne tapetit vai loppuukohan tuo "kaasuttelu" ajan kanssa? Huoneessa ei voi asua. Haju oli tarttunut vaatteisiinkin jotka sinne olivat jääneet.
Auttaako levytys? Eikos kaasumaiset aineet paase huoneilmaan levyjen läpikin?
Se piti sanoa viela että tasoituksen jälkeen maalattiin ehkä liian pian, olisikohan ehtinyt päivän- pari kuivua.
Kiitti kun vastasit. - Hommat uusiksi
vain betonia... kirjoitti:
siksi juuri ei lähdetty repimään vanhoja tapetteja, koska niiden saaminen irti on aika mahdoton tehtävä. Ja pieni epäily on kans, että betonin päällä olevassa tasoitteessa on asbestia.
Mutta onkohan nyt ainoa keino poistaa ne tapetit vai loppuukohan tuo "kaasuttelu" ajan kanssa? Huoneessa ei voi asua. Haju oli tarttunut vaatteisiinkin jotka sinne olivat jääneet.
Auttaako levytys? Eikos kaasumaiset aineet paase huoneilmaan levyjen läpikin?
Se piti sanoa viela että tasoituksen jälkeen maalattiin ehkä liian pian, olisikohan ehtinyt päivän- pari kuivua.
Kiitti kun vastasit.Oletko yrittänyt kastelemalla lastoilla jne ottaa tapetteja irti jos eivät ole vinyylitapetteja,yleensä lähtevät vedellä pois.Levytyksellä tarkoitin levyrakenteisia seiniä ,ottaa tarvittaessa vanhat levyt pois ja laittaa uudet tilalle.Oma ennustukseni on että loppua ei tule "kaasulle"ennen kuin aiheuttaja on poistettu, koska on jo noin kauan ollut.Sellaisenkin harjoittelun kokemattomuuttani tein aikanaan rupesin poistamaan jotain ihme vinyylitapettia 1960 luvulta lastalla ja kastelemalla, lähtihän ne enään en sellaista tekisi kuin pakon edessä.
- on yritetty vaikka millä
Hommat uusiksi kirjoitti:
Oletko yrittänyt kastelemalla lastoilla jne ottaa tapetteja irti jos eivät ole vinyylitapetteja,yleensä lähtevät vedellä pois.Levytyksellä tarkoitin levyrakenteisia seiniä ,ottaa tarvittaessa vanhat levyt pois ja laittaa uudet tilalle.Oma ennustukseni on että loppua ei tule "kaasulle"ennen kuin aiheuttaja on poistettu, koska on jo noin kauan ollut.Sellaisenkin harjoittelun kokemattomuuttani tein aikanaan rupesin poistamaan jotain ihme vinyylitapettia 1960 luvulta lastalla ja kastelemalla, lähtihän ne enään en sellaista tekisi kuin pakon edessä.
olohuoneeseen käytettiin aikanaan viikkoja että saatiin tapetit pois. Tapetit liimattu suoraan röpelöiselle betoni- (tai tasoitepinnalle).
On just vaikeaa korjata asiaa kun ei varmaksi tiedä missä on vika. Mutta eihän pian muu auta kuin repiä ne tapetit.
- lämmetä
Hmm. Tuo "kemikaali" voisi olla esimerkiksi ummehtunut haju, vai voisiko?
Arvelin vain sen takia, kun ilmanvaihto ei oikein tunnu pelaavan. Liian heikko painovoimainen ilmanvaihto ja liian tiiviit rakenteet (korvausilma) ovat aiheuttaneet, jo aikoja ennen maalausta, rakenteiden "ummehtumisen". Tällaisessa tapauksessa voidaan lukea rakennusvirheen tapahtuneen, mutta ei hätää. Tuhannet muutkin ovat samassa tilanteessa.
Vastaavassa tapauksessa epäilen, että "haju" on raikkaasta ulkoilmasta sisälle tultaessa silmiäkin kirvelevä, olisiko?
Alapohjan tuuletus tarkistukseen ammattilaiselle, jos "kemikaalin" haju on tulkittavissa ummehtuneeksi.- unohtui
että em. asiat voisi päteä rivi- tai omakotitalossa.
Tapettien maalaaminen yleensäkin pitäisi lopettaa, koska lopputulos ei ole montakaan kertaa se, mitä maalipinnan tulisi olla.
Nykyään on olemassa "maalattavaa tapettia", jos tapetin haluaa maalata.
Vanhat tapetit aina pois alta ja jos alla on lasikuitutapetti, niin tasoite yli niin monta kertaa, että voi halutun pintakäsittelyn suorittaa. - ei sinne päinkään
Tunnen homeen hajun. En vain yhtä vaan monenlaisia. Tässä huoneessa ei ole hometta. Se on haju, joka ikkunat auki muistuttaa jotain kemikaalia, pesuainetta, tasausmassaa kenties. Mutta jos ikkuna on ollut hetkenkään aikaa kiinni, on haju kitkerä, kemikaalimainen haju.
Parkettilattian alla on vanha, 60-l. linoleum- matto. Tiedän että siitäkin voi päästojä tulla, mutta kun hajuhaitta on tullut maalauksen jälkeen.
- pikku2nen
Maalattiin lastenhuone. Vanhat tapetit tosin otettiin pois työllä ja tuskalla. En tiedä oliko tasoite vai tapetinpoistoaine vai mikä, mutta pitkään oli huoneessa maalin tms. haju. Sitä kesti noin kuukauden, mutta kyllä se sitten katosi. Eli ehkä vielä on toivoa? :) Itse epäilin sillon, että hajun aiheutti akryylimassa joka ei ehtinyt kunnolla kuivua kun maalaus jo aloitettiin.
- kuvioista
Niin että maalataan märän tasoitteen päälle ja ihmetellään mikä haisee?
Seinätasoitteissa ei yleensä ole asbestia. - voi olla
kuvioista kirjoitti:
Niin että maalataan märän tasoitteen päälle ja ihmetellään mikä haisee?
Seinätasoitteissa ei yleensä ole asbestia.Tämä menee nyt ohi aiheen. Siis betonin päällä oleva tummempi tasoite. Otettiin yhdestä lattialistasta homenäyte aikoinaan (oli suoraan liimalla kiinni tasoitteessa) ja näytteestä yllättäen löytyi asbestikuituja. Liima se ei voi olla, koska listat oli laitettu 90- luvulla. Sitä voi olla mitä yllättävimmissä paikoissa.
Mutta kuivaakohan se märkä tasoite sitten aikanaan jos se maalaus liian aikaisin tapahtui?
- ensimmäinen kysyjä- - Anonyymi
voi olla kirjoitti:
Tämä menee nyt ohi aiheen. Siis betonin päällä oleva tummempi tasoite. Otettiin yhdestä lattialistasta homenäyte aikoinaan (oli suoraan liimalla kiinni tasoitteessa) ja näytteestä yllättäen löytyi asbestikuituja. Liima se ei voi olla, koska listat oli laitettu 90- luvulla. Sitä voi olla mitä yllättävimmissä paikoissa.
Mutta kuivaakohan se märkä tasoite sitten aikanaan jos se maalaus liian aikaisin tapahtui?
- ensimmäinen kysyjä-Maalattu huone kannattaa käsitellä ilokaasulla. Näin homeenhaju ei juurikaan haittaa.
Alkoholistakin saattaa olla hyötyä, jos sen juo.
- Anonyymi
Vanha ketju, mutta itselleni ajankohtainen. Maalari on tehnyt kodissamme siistiä jälkeä, mutta epäilen että paikatessaan puurakenteisen talon seinän halkeamia maalari on käyttänyt akryylia ja maalannut liian aikaisin märän akryylimassan päälle. Haju on todella voimakas, eikä muistuta pelkästään maalin hajua.
Pääseekö hajusta eroon? Kuinka pian? Entä Voc päästöt? - Anonyymi
Parveke maalattiin puoli vuotta sitten. Vieläkin maalin haju on voimakas. Haistelemalla tuntuu, että haju tulee lattiasta. Lattia on betonia. Siitä hiottiin pois entinen maali, tilalle tuli jotain "mönjää" ja sen päälle maali. Maalausalan yritys asialla. Mikä avuksi?
- Anonyymi
Onko näille löytynyt ratkaisua? Meillä samaa ongelmaa, josta olen alkanut "oireilemaan". Käytetty luonnomaaleja ja tasoitteita, jossa savea seassa. Talvella järkyttävien pakkasten aikaan käsitelty, jonka sekaan pääsi ilmavuotoja talon alapohjasta sekä yläpuolelta eikä maalari lainkaan tuuletellut. Asunto maalattiin ja käsiteltiin täysin, joka ikinen seinä joka huoneessa. Keittiössä ja olkkarissa useampaan kertaan maalisävyn virheiden takia. Makkarissa en oireile, eniten olkkarissa. Maalamisesta jo 2-3 kk ja haju edelleen välillä todella pistävä ja tarttuu ainakin omiin vaatteisiin ja hiuksiin yms. Muista en haista. Muut vaan kevyesti haistavat "uuden maalin" hajun, muttei ilmeisesti kovin vahvasti sitäkään, minä haistan kyllä jo ihan pitkälle ulos kun oven avaa. Voiko tästä vielä saada talon kuntoon kun ilmat lämpenevät?
- Anonyymi
Olisiko perinteiset kaseiini (luujauho) -pitoiset tasoitteet kysymyksessä?
Tämä ongelma keksittiin jo 90-luvun lopulla eikä siitä ole enää aikoihin artikkeleita näkynyt. Luonnollisesti ao. mönjän käyttö lopetettiin jo aikoja sitten.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003665371.html - Anonyymi
Miksi kansalla on niin kova hinku näihin ns luonnonmukaisiin aineisiin? Pienien start up kyläpajojen tuotteita joiden kotisivut uhkuu maalaisromantiikkaa. Tunnetta löytyy mutta ei resursseja tai asiantuntemusta siihen mitkä on turvallisia aineita jos edes kiinnostaa.
Miksei sitä voisi tehdä isojen maalitehtaiden tuotteilla ohjeiden mukaan?
Nyt on vähän vaikea arvioida missä vika? Huonoissa tuotteissa, väärissä työmenetelmissä vai niissä sekaantuneissa ilmavuodoissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko perinteiset kaseiini (luujauho) -pitoiset tasoitteet kysymyksessä?
Tämä ongelma keksittiin jo 90-luvun lopulla eikä siitä ole enää aikoihin artikkeleita näkynyt. Luonnollisesti ao. mönjän käyttö lopetettiin jo aikoja sitten.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003665371.htmlSuomen Luonnonmaalien myymät Auro 321 -sarjan tuotteet, pohjamaalissa ammoniakkia, muuten ei pitäisi olla. Miksi luonnonmaaleja käytettiin - ajateltiin niiden olevan parempi "myrkyttömämpi" vaihtoehto perinteisten sijaan. Ja juuri myös hajuherkkyyksien yms takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen Luonnonmaalien myymät Auro 321 -sarjan tuotteet, pohjamaalissa ammoniakkia, muuten ei pitäisi olla. Miksi luonnonmaaleja käytettiin - ajateltiin niiden olevan parempi "myrkyttömämpi" vaihtoehto perinteisten sijaan. Ja juuri myös hajuherkkyyksien yms takia.
Niin, kaikki luonnonmateriaalit, kuten radon, asbesti ja ylipäätään kvipöly ja kovien puulajien pöly, raakaöljy, kaikki puhtaita ja turvallisia materiaaleja suoraan luonnosta!
Osa ns. luonnonmateriaaleista on siis hyvinkin haitallisia ja suurimmalta osalta tutkimustieto puuttuu, mutku ne on suoraan luonnosta, ihan kuten kärpässienetkin, joten pakko olla terveyttä edistäviä!
- Anonyymi
Niin ne pohjatyöt tulee vastaan kuin demokratiassa.
- Anonyymi
Meilläkin hajuongelma maalaamisen jälkeen.Poistimme monta kerrosta tapettia (8) , tasoitimme ja maalasimme.Nyt kodissa pistävä kemiallinen haju joka ei tunnu häviävän.Ehkä jotain tapettiliimaa jäi poistamatta vai mikäköhän tämän kemiallisen reaktion on aiheuttanut.Olisiko kenelläkään ideoita mitä voisi olla -ja mitä tehdä? Pitääkö maalata öljymaalilla?
- Anonyymi
Eikö kenelläkään ole kokemusta ?
- Anonyymi
Mulla on paljon kokemusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on paljon kokemusta
Kuppa on todennäköinen vaiva, jos on paljon kokemuksia
- Anonyymi
Kemiallisten epäsopivuusreaktioiden lisäksi, on mahdollista että itse maali on viallista, esim. että sen ainesosat eivät ole oikeassa suhteessa toisiinsa ylijäämäkemikaali haihtuu reagoimattomana.
Tämä on myös mahdollista myös komponetti-päällysteiden osalta, ja erityisen haitallista epoksi-yhdisteiden kohdalla jotka sisältävät allergisoivinta tiedettyä ainesosaa. Jos esimerkiksi pesuhuoneen lattia päällystetään epoksi-pinnoiteella ja kemikaalien sekoitus ei ole oikean suhtaista, saattavat jalkapohjat suihkussa seistessä altistua voimakkaille allergeeneille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758