julkisiksi

Jos kerran maataloustuki tulee julkiseksi, niin sitten pitää julkistaa myös teollisuuden saamat tuet, satamien, kotiäitien kotihoidontuki, lapsilisät, sossun luukulta saadut parturikeikkalaput ym juoppojen saamat avustukset, ihan kaikki mahdolliset rahavirrat jotka eivät ole ns varsinaista palkkaa.
263253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Paitsi, teollisuuden saama tuki on jo julkista.

Äänestä

Rohkeasti vertaat maanviljelystukia juoppojen avustuksiin, itse en tohtisi... Mutta olet toki oikeassa että tuet eivät missään muodossa ole varsinaista palkkaa. Ne ovat verovaroista vähäväkisemmän kansanosan elättämiseksi tilitettäviä varoja. Tuet ovat eräs sosialismin muoto ja lähes jokainen niitä kuittaava onkin sosialistisesti ajatteleva henkilö, myös siis valtaosa viljelijöistä.
Poikkeuksen tekevät erilaiset pelimiehet, jotka kuittaavat suuriakin tukisummia yhteiskunnalta itse samalla vaurastuen. Tuleva tukien julkaiseminen tulee kirpaisemaan satoja nyt jopa kunniakansalaisen statuksen saavuttanutta ihmistä.
Kun heidän saamat tukisummat tulevat julkisiksi, heitä aletaan halveksimaan aivan samalla tavalla kuin juoppoja ja muita sossun tukia kuittaavia.
Tavallisella 350 päivää karjaa hoitavalla pienviljelijällä ei tässä ole mitään hävettävää, hänelle me maksumiehet ja -naiset tukemme suomme. Se riittää meille että kyseinen pienviljelijä ei enää omia lapsiaan kannusta tämän Suomessa olosuhteiden takia sammumaan tuomitun elinkeinon
pariin.

Äänestä
  • Tuskinpa on kovin montaa sisialistisesti ajattelevaa viljelijää tässä eikä muussakaan maassa.
    Eikä suomalainen viljelijä edes koko tukia haluaisi saada, mutta pakkohan se on koska tuotteista ei saa ritävää hintaa paikkaamaa tuotantokuluja ja vielä perhettäkin elättämään. Kuluttaja ei sitä tajua että jos tuet poistettaisiin, ruuan hinta olisi pakko nostaa rajusti ylöspäin tai sitten kävis huonosti maatalouden ja sen myötä monen monen muun ammattikunnan.
    Karjatilalla tehdään töitä kovasti lähes ympäri vuoden (23 lomapäivää per isäntä ja emäntä). Tuki varmasti menee tarpeeseen.

    Äänestä

  • Ja stokkalta saa varastaa kun sen omistaa rikkaat. Niinkö?

    Äänestä

  • kaikki tuet kirjoitti:

    Tuskinpa on kovin montaa sisialistisesti ajattelevaa viljelijää tässä eikä muussakaan maassa.
    Eikä suomalainen viljelijä edes koko tukia haluaisi saada, mutta pakkohan se on koska tuotteista ei saa ritävää hintaa paikkaamaa tuotantokuluja ja vielä perhettäkin elättämään. Kuluttaja ei sitä tajua että jos tuet poistettaisiin, ruuan hinta olisi pakko nostaa rajusti ylöspäin tai sitten kävis huonosti maatalouden ja sen myötä monen monen muun ammattikunnan.
    Karjatilalla tehdään töitä kovasti lähes ympäri vuoden (23 lomapäivää per isäntä ja emäntä). Tuki varmasti menee tarpeeseen.

    Ajattelet myös itse sosialistisesti.

    Jos tuet poistetaan, sosialisti näkee hintojen nousevan ja oikeasti hinnat laskevat. Sosialistinen tulonsiirtohan ei voi laskea hintaa, vai voiko?

    Kuinkahan rajusti hintaa nostettaisiin jos tuet poistuisivat? Joutuisimmeko maksamaan munasta euron kappaleelta? Nythän niitä saa alle kymmenen sentin.

    Kun yhä puhutaan tulonsiirroista, niin miten sosialisti näkee työpaikkojen tilan? No, varmaankin tulonsiirrot tappiolliseen tuotantoon lisäävät työpaikkoja sosialistisessa ajatusmallissa. Oikeasti tukirahojen vapauttaminen oikean omistajan käyttöön lisäisi työpaikkoja, hyvinvointia, tehokkuutta, onnellisuutta ja valinnanvaraa.

    Vain sosialisti voi nähdä tuen tarpeen sitä suuremmaksi mitä enemmän työtä tehdään. Ja vain sosialisti mittaa työn määrää vain siihen käytetyllä ajalla. Sosialistille tehokkuus ja hyvinvoinnin parantaminen ei ole vaihtoehto.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Viittaat tehottomuuteen, mutta harva ala on sellaisessa myllerryksessä, kuin maatalous on jo vuosikymmenet ollut. Jatkuva tukien ja hintojen aleneminen yhdistettynä tuotantopanosten kallistumiseen pitää huolta siitä ettei alalla ole tehottomuutta. Kaikki nähtävissä oleva tehottomuus on pelkästään säätelyjärjestelmän tuotetta ja esimerkiksi viljantuotannoss hehtaarisadot laskevat juuri tästä syystä. Silti systeemi on tehokas, koska se on sopeutunut olemassa olevaan tilanteeseen (myös järjettömyyteen voi sopeutua).

    Hintojen nousu tukemattomassa tilanteessa on täysin varmaa, sillä tuotantopanoksien hinta ei voi olla pysyvästi tuotteen hintaa korkeampi.

    Enkä nyt tosiaan ymmärrä mikä ongelma eräillä näyttää olevan. Helppoahan se on: perustakaa firma vaikka Jerseylle ja hoitakaa tulonne sitä kautta. Firman toimenkuvaan tietysti kuuluu ostaa teille itsellenne tuotteita maailmanmarkkinoilta. Kokeilkaa ja kertokaa miten kävi.

    Mielenkiintoinen paradoksi kuitenkin on mainittava: täällä viljelijöitä haukutaan keskustalaisiksi, sosialisteiksi ja kommunisteiksi. Mihin ovat jääneet nuo oikeistoon viittaavat ilmaisut, joita perinteisesti on myös liitetty alaan.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Ajattelet myös itse sosialistisesti.

    Jos tuet poistetaan, sosialisti näkee hintojen nousevan ja oikeasti hinnat laskevat. Sosialistinen tulonsiirtohan ei voi laskea hintaa, vai voiko?

    Kuinkahan rajusti hintaa nostettaisiin jos tuet poistuisivat? Joutuisimmeko maksamaan munasta euron kappaleelta? Nythän niitä saa alle kymmenen sentin.

    Kun yhä puhutaan tulonsiirroista, niin miten sosialisti näkee työpaikkojen tilan? No, varmaankin tulonsiirrot tappiolliseen tuotantoon lisäävät työpaikkoja sosialistisessa ajatusmallissa. Oikeasti tukirahojen vapauttaminen oikean omistajan käyttöön lisäisi työpaikkoja, hyvinvointia, tehokkuutta, onnellisuutta ja valinnanvaraa.

    Vain sosialisti voi nähdä tuen tarpeen sitä suuremmaksi mitä enemmän työtä tehdään. Ja vain sosialisti mittaa työn määrää vain siihen käytetyllä ajalla. Sosialistille tehokkuus ja hyvinvoinnin parantaminen ei ole vaihtoehto.

    Ruuan hinnan alentaminen tukijärjestelmällä on vain alibi sille, että valtiot voivat pitää ruuan tuotannon ohjauksen omissa käsissään, kukaanhan ei uskalla heittäytyä markkinavoimien vietäväksi näin tärkeässä asiassa, samahan on myös terveydenhuollossa ja opetustoimessa, eihän niitäkään sivistysvaltiossa voi laittaa puhtaaseen markkinatalouteen. Sosialistista tulonsiirtopolitiikkaa harjoitetaan kaikissa em alueissa jotta myös työtön saisi syödäkseen, terveydenhoitoa ja lapsilleen koulutusta, tehän ajatte mallia, jossa vain varakkaiden lapsilla on oikeus opiskeluun!
    Tuet ja tuotanto irrotetaan kokonaan toisistaan ja kotieläintuotannossa on jo irrotettu, tällöin mainitsemasi tuen ja työmäärän korrelaatio purkaantuu.

    "Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja." (Bertrand Russel)

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Ajattelet myös itse sosialistisesti.

    Jos tuet poistetaan, sosialisti näkee hintojen nousevan ja oikeasti hinnat laskevat. Sosialistinen tulonsiirtohan ei voi laskea hintaa, vai voiko?

    Kuinkahan rajusti hintaa nostettaisiin jos tuet poistuisivat? Joutuisimmeko maksamaan munasta euron kappaleelta? Nythän niitä saa alle kymmenen sentin.

    Kun yhä puhutaan tulonsiirroista, niin miten sosialisti näkee työpaikkojen tilan? No, varmaankin tulonsiirrot tappiolliseen tuotantoon lisäävät työpaikkoja sosialistisessa ajatusmallissa. Oikeasti tukirahojen vapauttaminen oikean omistajan käyttöön lisäisi työpaikkoja, hyvinvointia, tehokkuutta, onnellisuutta ja valinnanvaraa.

    Vain sosialisti voi nähdä tuen tarpeen sitä suuremmaksi mitä enemmän työtä tehdään. Ja vain sosialisti mittaa työn määrää vain siihen käytetyllä ajalla. Sosialistille tehokkuus ja hyvinvoinnin parantaminen ei ole vaihtoehto.

    "Kuinkahan rajusti hintaa nostettaisiin jos tuet poistuisivat? Joutuisimmeko maksamaan munasta euron kappaleelta? Nythän niitä saa alle kymmenen sentin."
    Jos tuet poistettaisiin ainoastaan Suomessa, niin tuotanto suurelta osin loppuisi, koska ulkomailta saisi halvalla tukien varassa tuotettua tavaraa. Kuluttajahinnat ehkä säilyisi entisellään, tai nousisi hiukan kun kotimainen kilpailu loppuisi.
    Jos tuet poistettaisiin koko maailmasta mutta EU säilyttäisi rajasuojan, tilanne säilyisi kutakuinkin ennallaan, paitsi tuottajahinnat suunilleen tuplaantuisivat. Kohonneet alkutuotannon hinnat sitten heijastuisivat omalta osaltaan kuluttajahintoihin.
    Jos tuet ja kaikki kaupan esteet poistettaisiin maailmanlaajuisesti, kotimainen (ja muidenkin vauraiden maiden) tuotanto huomattavasti vähenisi ja elintarvikkeiden tuonti halpamaista kasvaisi vastaavasti. Samoin kotimainen teollisuus vähenisi, kun ei pystyisi kilpailemaan halvempien maiden työvoimakustannusten kanssa.

    Äänestä

Onkos se kuitenkin sosiaaliavustus se maataloustuki?
Teollisuuden tuet toki ilmoitetaan lehdissä .

Äänestä
  • Se oliskin nyt laskettava mikä on se tuen osuus duunareitten palkassa, että voitas laittaa se jokaisen kohdalta lehteen.
    Nokia ja Metsäyhtiöt lienee suurimmat yritystuen saajat.
    Toisaalta nämäkin tuet voisi lakkauttaa yhtälailla, kuin maataloustuet. Vieköön tehtaansa kiinaan, ja mielellään duunarit menköön mukana.
    Aina sitä maatilalla omavaraustaloudessa sen verta pärjää, ettei tulis tätä valittajasakkia ikävä

    Äänestä

  • mööh kirjoitti:

    Se oliskin nyt laskettava mikä on se tuen osuus duunareitten palkassa, että voitas laittaa se jokaisen kohdalta lehteen.
    Nokia ja Metsäyhtiöt lienee suurimmat yritystuen saajat.
    Toisaalta nämäkin tuet voisi lakkauttaa yhtälailla, kuin maataloustuet. Vieköön tehtaansa kiinaan, ja mielellään duunarit menköön mukana.
    Aina sitä maatilalla omavaraustaloudessa sen verta pärjää, ettei tulis tätä valittajasakkia ikävä

    sinne vaan halvempiin ja parempiin maihin kaikki teollisuuskin.

    Ajatelkaa miten halvalla vaatteet saisi kun ne tehtäisiin Kiinassa.
    Ruuankin voisi hankkia ulkomailta, senkun ostaisi ja maksaisi vaan kaupan tiskillä. sekin olisi huomattavasti halvempaa ulkomailla tuotettuna ja jalostettuna.

    Mitäs siitä kun maatalouskauppa,meijerit teurastamot,jatkojalostuslaitokset,konevalmistajat jäisivät ilman niin kannattamatonta suomalaista maataloutta, Parempihan se olisi kaikille noillekin tahoille kun ei tarvitsisi enää duunata noille sosiaalipummiviljelijöille.

    suurin porukka täällä on misin, ja fruikin kaltaisia paljon melua tyhjästä tyypistä, trolleja suorastaan. =).

    Äänestä

kaikki tuet pois ja annetaan ne työttömille puahahaha...

Äänestä
  • Tehdään susta työtön senkin perkeleen juntti, joka et työtä tee ja jota me kunnon kaupunkilaiset joudumme elättämään!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Tehdään susta työtön senkin perkeleen juntti, joka et työtä tee ja jota me kunnon kaupunkilaiset joudumme elättämään!

    kaupunkilaisen, alkon ja sossun kautta viikonloppua viettämään.

    Kyllä se päätä kivistääkin
    kun tuolla tyylillä elää.
    Rahat kun loppu, niin kyllä sossu maksaa asumistukea ja toimeentulotukea että on edes katto pään päällä.

    tätäkö tarkoitit "kunnon" kaupunkilaisella. ??
    Kyllä noita 2kunnon" kaupunkilaisia on nähty...

    Äänestä

Kaikki muuta tuet ovat julkisia paitsi teidän kusipäiden, joita me kaupunkilaiset elätämme. Maatalouden osuus Suomen bruttokansantuoteesta on pudonnut 50 prosentista yhteen prosenttiin. Jos teidät pistettäisiin pelkästään työttömyyskortistoon säästäisimme 99 prosettia - työttömyyskorvauksien osuus mastaloustuista on on yksi prosentti!!! HEI HALOO

Kuka haluaa syödä rupisia perunoitanne ja muuta landepaskaa. Sitä paitsi maatalouden paskakuormitus vesistöihin on 75 prosenttia. Miksi syödä suomalaiista ruokaa, jonka jo Berlusconi totesi ala-arvoiseksi! Maataloustukien osuus Suomen maatalouden tuotosta on sitä paitsi naurettavat 49 %; ja kuinka hyvältä espanjalainen ja hollantilainen tomaattti maistuukaan!

Äänestä
  • "työttömyyskorvauksien osuus mastaloustuista on on yksi prosentti!!! HEI HALOO"

    Olet todellakin laonnut luuseri, kun et sen vertaa ymmärrä, että työttömyystuet ovat moninkertaiset maataloustukiin verrattuna.
    Mene brysseliin itkemään, mutta katso ensin oikeat luvut valtion budjetista, etteivät naura sinua sieltä ulos.

    Äänestä

  • -Haastaja- kirjoitti:

    "työttömyyskorvauksien osuus mastaloustuista on on yksi prosentti!!! HEI HALOO"

    Olet todellakin laonnut luuseri, kun et sen vertaa ymmärrä, että työttömyystuet ovat moninkertaiset maataloustukiin verrattuna.
    Mene brysseliin itkemään, mutta katso ensin oikeat luvut valtion budjetista, etteivät naura sinua sieltä ulos.

    niin se on 200 miljoonaa eli
    0,2 miljardia kun maataloustuet ovat yli kymmenkertaiset!!
    siinä sitä itkua.

    Äänestä

  • pjöiååå kirjoitti:

    niin se on 200 miljoonaa eli
    0,2 miljardia kun maataloustuet ovat yli kymmenkertaiset!!
    siinä sitä itkua.

    Taitaa olla citypellen pää pehmennyt pakokaasuista tms. tai sitten on jäänyt koulu kesken. Jos Suomen 200000 työtöntä saisi korvausta vaikkapa 1000 euroa kuukaudessa, tekisi se 2,4 miljardia vuodessa. Että silleen eikä siitä syntyisi minkäänlaista tuotosta yhteiskunnalle. Samalla rahalla maanviljelijät työllistävät itsensä ja koko tuotantoketjun sekä tuottavan maailman puhtainta ainesta elintarviketeollisuudelle. Että sillen.

    Äänestä

  • Olet looseri syvällä metsikössä arvioissasi ja sinun bruttokansantuotteen osuudella 0,0000000000005 % ei ole kovin suurta painoarvoa yleisessä maatalouskeskustelussa.

    On totta, että espanjalainen ja hollantilainen tomaatti maistuu paremmalta betonibunkkerin tunkkaisessa ympäristössä asuvalle paskanpuhujalle, sillä siinä on huomattavasti enemmän tukea mukana kuin kotimaisessa puhtaassa tomaatissa ja lisäksi nuo tuontitomaatit ovat aidosti lannoitettu ja päällystetty oikealla paskalla kuten tullilaboratorion näytteistä olemme saaneet lukea vuosien varrella, toisaalta maku on tuttu kyseisen herkun nauttijoille jo entuudestaan, joten mitään uutta kertomuksessasi ei ole.

    Äänestä

  • pjöiååå kirjoitti:

    niin se on 200 miljoonaa eli
    0,2 miljardia kun maataloustuet ovat yli kymmenkertaiset!!
    siinä sitä itkua.

    Katsohan sinäkin oikeat luvut valtion budjetista, muutama esimerkki:

    Valtion maksamat eläkkeet ja korvaukset 3 334 202 000 [(huomautus: valtionvarainministeriön alaiset)]

    SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 11 703 986 000

    TYÖMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 937 782 000

    Huomaa että työttömyyden kustannuksia on työministeriön lisäksi myös sosiaali- ja opetuspuolella.
    Laske myös paljonko mahdollisen lisätyöttömyyden kustannukset olisivat, sillä elintarvikesektori työllistää n. 300 000 suomalaista (lähde: SAK).

    http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2007/he_2007.html

    Äänestä

  • Kyllä huomaa sun kirjoituksestas mitä äitees on syöny kun se on mahassaan sua kantanut!
    Olen nähnyt televisiosta ohjelman jossa näytettiin mitä seurauksia väärä ruokavalio saa aikaan.
    Ettei vaan olisi sun, no antaapahan nyt olla.

    Äänestä

  • HALOO !! kirjoitti:

    Kyllä huomaa sun kirjoituksestas mitä äitees on syöny kun se on mahassaan sua kantanut!
    Olen nähnyt televisiosta ohjelman jossa näytettiin mitä seurauksia väärä ruokavalio saa aikaan.
    Ettei vaan olisi sun, no antaapahan nyt olla.

    Mahassa??????kyllä on sullakin koulu jäänyt kesken,,,,,,hahaha,,, mahassa,,,haahahah

    Äänestä

  • dddddddddd kirjoitti:

    Mahassa??????kyllä on sullakin koulu jäänyt kesken,,,,,,hahaha,,, mahassa,,,haahahah

    rippikoulun käyny ja rokotettu.
    Siinäpä se sitten kansakoulun jälkeen ylimääräinen pakollinen koulu olikin.
    Kansakoulun kävin kyllä läpi,mutta kun ei se kovinkaan paljon huvittanut, niin senverran opettelin että vuosi ja luokka meni läpi.
    Maata osaan kyllä viljellä,vaikka se onkin nykyään taitolaji.Osaan myöskin ajatella asioita,niinkuin senkin, että, vaikka Suomen ruunarit lopettaa meidän kasvattaman ruuan syönnin, niin ei se lopeta meiltä rahantuloa.

    Äänestä

  • dddddddddd kirjoitti:

    Mahassa??????kyllä on sullakin koulu jäänyt kesken,,,,,,hahaha,,, mahassa,,,haahahah

    kansakoulun kävin,mutta ei se juurikaan huvittanut,severran lueskelin että vuosi ja luokka meni läpi.Maata opin viljelemään kantapään kautta.Vaikka me viljelijät olemmekin, (niinkuin sanoit)kusipäitä,niin me kuitenkin osaamme ajatella asioita järkevästi,me tiedämme missä mennään.Toista se on tuollaiseen perheeseen syntyneiden,luulette että meiltä loppuu rahantulo kun lopetatte meidän tuottaman ruoan syönnin.
    EI se kuule siihen lopu,me tiedämme sen,HAHAHAA!

    Äänestä

Toimeentulotuki
21.9.2006

Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto tilanteissa, joissa henkilön tai perheen tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Tuen maksaminen perustuu toimeentulotuesta annettuun lakiin (1412/1997). Toimeentulotuen myöntäminen on laissa määrätty kuntien tehtäväksi.

Toimeentulotuki muodostuu perustoimeentulotuesta ja täydentävästä toimeentulotuesta. Lisäksi voidaan myöntää ehkäisevää toimeentulotukea.

Toimeentulotuki myönnetään hakemuksesta ja se määrätään lain mukaan yleensä kuukaudeksi kerrallaan. Tukea maksetaan se määrä, jolla asiakkaan tukeen oikeuttavat menot ylittävät hänen tulonsa ja varansa.

Perustoimeentulotukeen sisältyy perusosa, jolla pitää lain mukaan kattaa ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot, henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot, paikallisliikenteen maksut, lehtitilaukset, televisioluvat ja puhelimen käyttö. Perusosa on yksin asuvalla ihmisellä 382,70 euroa kuukaudessa ensimmäisessä kuntaryhmässä ja 366,24 euroa kuukaudessa toisessa kuntaryhmässä vuonna 2006.

Perusosan lisäksi perustoimeentulotuella katettavia menoja ovat asumistukilain 6 §:n mukaiset asumismenot (esim. vuokra tai vastike, vesimaksu, lämmityssähkö), vähäistä suuremmat terveydenhuollon menot, taloussähkölasku ja kotivakuutusmaksu.

Täydentävään toimeentulotukeen sisältyvät niin sanotut erityismenot, joita ovat lasten päivähoidon maksu, muut kuin perusmenoina hyväksyttävät asumismenot (esim. muutosta aiheutuvat kustannukset) sekä henkilön tai perheen erityisistä olosuhteista aiheutuvat menot.

Varsinaisen toimeentulotuen lisäksi kunnat myöntävät ehkäisevää toimeentulotukea, jonka perusteista ne päättävät itse. Sen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja tukea henkilön ja perheen omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista toimeentulotukiriippuvuutta. Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää muun muassa tuen saajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi.

Toimeentulotuen perusosat 1.1.2006, kuntatiedote 13/2005
Toimeentulotukilakiin 1.1.2006 tulevat muutokset, kuntatiedote 19/2005
Toimeentulotuen 7 prosentin omavastuu asumiskuluista poistuu syyskuussa, tiedote 19.1.2006
Toimeentulotukilaki muuttuu, tuen saamisperusteet ennallaan, tiedote 13.10.2005
Muutoksia toimeentulotukeen 1.4.2005, kuntatiedote 2/2005
Toimeentulotuen perusosat 2005

Lisää tietoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteiset palvelut (esitteitä 2005:7)
Opas toimeentulotukilain soveltajille (oppaita 2003:10)
Toimeentulotukiasiakkaiden syrjäytymisriskit 1990-luvun Suomessa (julkaisuja 2002:8)

Linkkejä
Tilastoa toimeentulotuen saajista (Stakes)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaikki tuet kirjoitti:

Jos kerran maataloustuki tulee julkiseksi, niin sitten pitää julkistaa myös teollisuuden saamat tuet, satamien, kotiäitien kotihoidontuki, lapsilisät, sossun luukulta saadut parturikeikkalaput ym juoppojen saamat avustukset, ihan kaikki mahdolliset rahavirrat jotka eivät ole ns varsinaista palkkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu