Ootteko lukenut Anti-myrrysmies - kirjan.
Muka kekkosella ja muilla jätkillä oli
salaliitto, että jeesataan toisiaan yhteiskunnan
mahtipaikoille. Ne tais jeesata vain kekkosta.
Muka kekkosella ja muilla jätkillä oli
salaliitto, että jeesataan toisiaan yhteiskunnan
mahtipaikoille. Ne tais jeesata vain kekkosta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
aikaan vapaamuurareiden lahkot olivat voimakkaim-
millaan. Tämä suuntaus koski myös poliittisiä
kähmäreitä. Lehmänkauppoja tehtiin jo ennen var-
sinaisia esityksiä ja varmasti jokin tärppäsi.
Ison-Antin laulun runko ei voisi sopia paremmin
tähän ajanjaksoon.
...nain tuon komian lesken, voisi lukea yhtä hy-
vin: Pistetään tuo Miettunen ulkomaanmatkoille,
niin päätämme Valcosta takamaille...
Terveisiä Sorsan perillisille.
Tunareista:Kekkosen salaseura n.s. Lotinanpellon
Kilta on historioitsijoille tunnettu käsite.Kerho
perustettiin AKS:n sisälle ja se oli suunnattu Viljo Helasen johtamaa toista ryhmittymää vastaan.Kekkosen lisäksi siihen kuului muitakin
ylioppilaspolitiikassa merkittävää osaa näytel-
lyttä aks:läistä,joista merkittävämmät Kekkosen
opiskeluvuosien kämppäkaveri Kaarlo Hillilä(myö-
hempi Lapin läänin maaherra,sekä 1944 muodostetun
Castrenin hallituksen sisäministeri,AKS:n perus-
tajajäsen Aaro Pakaslahti(jatkosodan ulkoministe-
riön valtiosihteeri vuoteen 43,jolloin siirret-
tiin Suomen lähettilääksi Petainin saksasalais-
ten kanssa yhteistyössä olevan Ranskan hallituk-
sen Suomen lähettilääksi,sekä ministeri Tauno Jalanti ulkoministeriön kauppapoliittisen osas-
ton johtaja.Valtiollisen poliisin päällikkyys
oli yhteispelillä myös hankittu.Paavo Säippä
eroitettiin tästä virasta julman kepposen joh-
dosta 1941.Jalanti ja Pakaslahti joutuivat myös
saksalaissuuntauksiensa johdosta jättämään ulko-
ministeriön,Jalannin muuttaessa Ranskaan.Hänen
ja Kekkosen välit kiristyivät aina kapakkatappe-
luun asti Kämpissä,josta kirjoitettiin 1955 skan-
daalilehdissä.Pakaslahden ja Säipän Kekkonen nos-
ti valtaanpäästyään takaisin ihmisarvoiseen elä-
mään.Anti-Myrrysmiehessä esitetään ensi kerran
salaseuranjäsenet:Känä,Suuri,Konstu,Kalle,Sääski,
Jata,Sakeusn myös oikeilla nimillä.
Seura on yhdistetty myös joskus n.s. Vihan veljiin,mikä oli AKS:n ydinjoukkoa.Todennä-
köisesti ei ole identtinen kuitenkaan tämän
kanssa vaikka osa on saattanut kuulua kumpaankin.