Millaisia diagnooseja lapsillanne on

Kun lapsella on ongelmia ja kaikki ympäristössä näkevät ne ja kärsivätkin niistä ja lapsi itsekin kärsii niistä, ei ole typerätä ollenkaan, että lapsi tutkitaan, diagnosoidaan ja näin ollen lapselle löydetään apua.

Sellainen lapsi, jolla todellakin ongelmia, ei itsekään välttämättä ymmärrä oman käyttäytymisensä seuraamuksia. Kun lapsen oireille tehdään diagnoosi, ei sitä pidä jättää siihen, vaan lapsen kanssa tulee työstää oirehtimista ja diagnoosia. Kun lapsen kanssa käydään läpi, miksi hän käyttäytyy missäkin tilanteessa tietyllä tavalla ja annetaan erilaisia keinoja käyttäytyä, niin lapsi oppii pärjäämään tässä erilaisuutta syrjivässä yhteiskunnassa.
Ne jotka kieltävät diagnoosin, kieltävät ongelman.
Osa oireiluista voi johtua hyvin, varsinkin sijoitettujen lasten kohdalla -menneisyydestä. Vanhemmat jotka mahdollisesti eivät ole omassa kodissaan saaneet oppia elämässä toimimiseen tai joille ei ole tehty diagnoosia ja opetettu ymmärtämään ja arvostamaan itseään, siirtää usein nämä ongelmat lapselleen. Tämä taas on ikävää, sillä jos näitä vanhempia olisi aikoinaan autettu ja ohjattu, olisi tällainen kierre saatu katkaistua ja huostaanottoja ei olisi tullut.

Me ihmiset olemme traditioiden orjia. Jos perheessä esim. käsipesu on vanhempien mielestä turhaa, niin ei lapsikaan ymmärrä sen merkitystä ja välittää tämän taas omille lapsilleen.

Diagnoosi ei tee lasta sairaaksi, mutta se voi tehdä, että lasta pidetään kamalana riiviönä, kun ei ymmärretä mistä kaikki johtuu.

Terveisin äiti, jolla diagnooseja niin bioilla kuin sijoitetuilla ja jonka lapset eivät ole ongelmia, vaan lapsilla on ongelmia

sijari ja bio kirjoitti:

Kun lapsella on ongelmia ja kaikki ympäristössä näkevät ne ja kärsivätkin niistä ja lapsi itsekin kärsii niistä, ei ole typerätä ollenkaan, että lapsi tutkitaan, diagnosoidaan ja näin ollen lapselle löydetään apua.

Sellainen lapsi, jolla todellakin ongelmia, ei itsekään välttämättä ymmärrä oman käyttäytymisensä seuraamuksia. Kun lapsen oireille tehdään diagnoosi, ei sitä pidä jättää siihen, vaan lapsen kanssa tulee työstää oirehtimista ja diagnoosia. Kun lapsen kanssa käydään läpi, miksi hän käyttäytyy missäkin tilanteessa tietyllä tavalla ja annetaan erilaisia keinoja käyttäytyä, niin lapsi oppii pärjäämään tässä erilaisuutta syrjivässä yhteiskunnassa.
Ne jotka kieltävät diagnoosin, kieltävät ongelman.
Osa oireiluista voi johtua hyvin, varsinkin sijoitettujen lasten kohdalla -menneisyydestä. Vanhemmat jotka mahdollisesti eivät ole omassa kodissaan saaneet oppia elämässä toimimiseen tai joille ei ole tehty diagnoosia ja opetettu ymmärtämään ja arvostamaan itseään, siirtää usein nämä ongelmat lapselleen. Tämä taas on ikävää, sillä jos näitä vanhempia olisi aikoinaan autettu ja ohjattu, olisi tällainen kierre saatu katkaistua ja huostaanottoja ei olisi tullut.

Me ihmiset olemme traditioiden orjia. Jos perheessä esim. käsipesu on vanhempien mielestä turhaa, niin ei lapsikaan ymmärrä sen merkitystä ja välittää tämän taas omille lapsilleen.

Diagnoosi ei tee lasta sairaaksi, mutta se voi tehdä, että lasta pidetään kamalana riiviönä, kun ei ymmärretä mistä kaikki johtuu.

Terveisin äiti, jolla diagnooseja niin bioilla kuin sijoitetuilla ja jonka lapset eivät ole ongelmia, vaan lapsilla on ongelmia

lapsellani on todettu iatrogeeninen laitoshoidon seuraushäiriö! mitä sanotte?

Kyllä ihanan erityislapsen kanssa jaksaa, vaikka raskasta välillä onkin. Onneksi meilläkin vaikeimmat vuodet alkavat toivottavasti olla takana päin kaikkine hoidollisen huostaanoton kauhukokemuksineen.

Kyllä oikea dg on siinä mielessä tärkeä, että vasta sen myötä on mahdollista asianmukaisen avun saaminen lapselle. Pelkkä psykiatrinen hoito ei missään tapauksessa riitä, pahimmillaan se johtaa täysin hakoteille, lapsi leimataan psyykkisesti sairaammaksi kuin hän todellisuudessa onkaan.

Painetaan Rosen-terapia mieleen kaiken varalta tulevaisuutta varten.

Kaikkea hyvää teille jatkossakin!