Linux kurssi

Meillä oli töissä Linux kurssi ja täytyy sanoa että olen muuttanut kantaani. Esimerkiksi Linuxin levyjärjestelmä on Windowsiin verrattuna ylivertainen. Lisäksi Linuxissa koneelle tehdyillä käyttäjillä on todella loogisesti omat "tonttinsa". Eli teknisesti Linux on parempi järjestelmä kuin Windows. Olen alkanut miettiä että ehkä Microsoft on johtavassa markkina-asemassa, koska ne on osannu ajatella niitä käyttäjiä jotka haluavat ns. "leikkiä" koneillaan eli painaa nextiä ja yesiä ja saada näin asennettua kaikkea "kivaa" ?

Pahoittelen aiempia viestejäni joissa oli, kieltämättä, tietämättömyydestä johtuvaa ylimielisyyttä.

Testasin muuten Windows Vistaa ja pakko sanoa että siinä ei ole mitään uutta. Ok, uutta lookia mutta edelleen esim. levyjärjestelmä on samaa kuin alk.1981 -> C:\ D:\ ... Z:\ THE END
0220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pentti Nelonen kirjoitti:

Meillä oli töissä Linux kurssi ja täytyy sanoa että olen muuttanut kantaani. Esimerkiksi Linuxin levyjärjestelmä on Windowsiin verrattuna ylivertainen. Lisäksi Linuxissa koneelle tehdyillä käyttäjillä on todella loogisesti omat "tonttinsa". Eli teknisesti Linux on parempi järjestelmä kuin Windows. Olen alkanut miettiä että ehkä Microsoft on johtavassa markkina-asemassa, koska ne on osannu ajatella niitä käyttäjiä jotka haluavat ns. "leikkiä" koneillaan eli painaa nextiä ja yesiä ja saada näin asennettua kaikkea "kivaa" ?

Pahoittelen aiempia viestejäni joissa oli, kieltämättä, tietämättömyydestä johtuvaa ylimielisyyttä.

Testasin muuten Windows Vistaa ja pakko sanoa että siinä ei ole mitään uutta. Ok, uutta lookia mutta edelleen esim. levyjärjestelmä on samaa kuin alk.1981 -> C:\ D:\ ... Z:\ THE END

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu