No niin.. pikaisesti vilkaisin foorumia läpi ja tämä on maun viimeinen raapustus tänä yönä.
Melko moni viesteistä oli angstisia, miksi? On kivaa olla bi! Se on ihan mahtavaa ja paljon vapaampaa, eikä sitä tarvitse murehtia ja veivata koko ajan. Voi olla bi ilman että kailottaa sen maailmalle (kuten minä) ja odottaa häntä koipien välissä muiden hyväksyntää. Sitä ei kaikilta nimittäin tule. Itse olen tyytyväinen itseeni tällaisena, ja minulle riittää loistavasti että itse hyväksyn itseni. Mitä kavereihin tulee, suurosa ei edes tiedä - johtuen vain siitä ettei ole tullut tapausta jolloin olisi tarvinnut kertoa eivätkä hekään tule vain kertomaan minulle että hei, olen hetero (oikeastaan minulla ei ole kuin aavistuksia suurosan kavereideni suuntautumisista). Ne joille kerroin, järkyttyivät, mutta antoivat sitten asian olla.
Itse käyttäydyn kuin kaikki tietäisivät minusta, ja jos eivät tiedä niin mitä se minulle haittaa? Sittenpähän ainakin tietävät, kun ovat tarkemmin katsoneet ja miettineet hetken. Jos joku alkaa syrjimään minua, tiedän sen johtuvan luonteetani - ei todellakaan siitä että olen bi.
Lisäksi vielä, ei täysin bi-puolelle kuuluva mutta kuitenkin tarpeeksi: eräs kaverini on transsukupuolinen (kuten minäkin haha). Hän on poika, joka tahtoisi olla tyttö. Entä sitten, suloistahan se on. Se, mikä hänessä ärsyttää minua on ANGST ja EMOtus. "Kaikki vihaavat minua koska olen tällainen enkä tiedä miksi sinäkään haluat olla kaverini ja minua haukutaan koko ajan.. mutten silti halua lopettaa tätä." Tylsä elämänasenne pelätä noin, ottaisi pieni kaverini selkärankaa kun sitä yritän malttamattomana ojennella ja opettelisi vastailemaan ihmisille takaisin. Yleensäkin hän antaa vaikutuksen kuin kenellekään maailman ihmiselle ei olisi tapahtunut yhtä paljon pahaa kuin hänelle - puhuu lievästä lapsuusajan hyväksikäytöstä raiskauksena kunnes kyselen tarkempia tietoja tapahtuneesta; raiskaus = pakotettu yhdyntä, tätä siis hänelle ei tapahtunut).
Kaveristani siis en kertonut ajatuksena saada neuvoja hänen suhteen, vaan esimerkkinä tuosta elämänasenne-tyypistä, joka saa näkemään punaista.
Mutta tämä sateenkaarilapsi menee nukkumaan, näkee sateenkaaria jo kaikkialla... menee katselemaan suloisia unia pimeydestä ja teini-pissis-angstista...
Toivottavasti tekstini ja angstisävyinen vuodatukseni oli juuri sopivan angstia, mieltänne avartavaa/masentavaa ja sekavaa tekstiä.
Öit.
Melko moni viesteistä oli angstisia, miksi? On kivaa olla bi! Se on ihan mahtavaa ja paljon vapaampaa, eikä sitä tarvitse murehtia ja veivata koko ajan. Voi olla bi ilman että kailottaa sen maailmalle (kuten minä) ja odottaa häntä koipien välissä muiden hyväksyntää. Sitä ei kaikilta nimittäin tule. Itse olen tyytyväinen itseeni tällaisena, ja minulle riittää loistavasti että itse hyväksyn itseni. Mitä kavereihin tulee, suurosa ei edes tiedä - johtuen vain siitä ettei ole tullut tapausta jolloin olisi tarvinnut kertoa eivätkä hekään tule vain kertomaan minulle että hei, olen hetero (oikeastaan minulla ei ole kuin aavistuksia suurosan kavereideni suuntautumisista). Ne joille kerroin, järkyttyivät, mutta antoivat sitten asian olla.
Itse käyttäydyn kuin kaikki tietäisivät minusta, ja jos eivät tiedä niin mitä se minulle haittaa? Sittenpähän ainakin tietävät, kun ovat tarkemmin katsoneet ja miettineet hetken. Jos joku alkaa syrjimään minua, tiedän sen johtuvan luonteetani - ei todellakaan siitä että olen bi.
Lisäksi vielä, ei täysin bi-puolelle kuuluva mutta kuitenkin tarpeeksi: eräs kaverini on transsukupuolinen (kuten minäkin haha). Hän on poika, joka tahtoisi olla tyttö. Entä sitten, suloistahan se on. Se, mikä hänessä ärsyttää minua on ANGST ja EMOtus. "Kaikki vihaavat minua koska olen tällainen enkä tiedä miksi sinäkään haluat olla kaverini ja minua haukutaan koko ajan.. mutten silti halua lopettaa tätä." Tylsä elämänasenne pelätä noin, ottaisi pieni kaverini selkärankaa kun sitä yritän malttamattomana ojennella ja opettelisi vastailemaan ihmisille takaisin. Yleensäkin hän antaa vaikutuksen kuin kenellekään maailman ihmiselle ei olisi tapahtunut yhtä paljon pahaa kuin hänelle - puhuu lievästä lapsuusajan hyväksikäytöstä raiskauksena kunnes kyselen tarkempia tietoja tapahtuneesta; raiskaus = pakotettu yhdyntä, tätä siis hänelle ei tapahtunut).
Kaveristani siis en kertonut ajatuksena saada neuvoja hänen suhteen, vaan esimerkkinä tuosta elämänasenne-tyypistä, joka saa näkemään punaista.
Mutta tämä sateenkaarilapsi menee nukkumaan, näkee sateenkaaria jo kaikkialla... menee katselemaan suloisia unia pimeydestä ja teini-pissis-angstista...
Toivottavasti tekstini ja angstisävyinen vuodatukseni oli juuri sopivan angstia, mieltänne avartavaa/masentavaa ja sekavaa tekstiä.
Öit.
Vastaukset 7
Vanhimmat
edelleen sitä kannattaa käsitellä terapiassa. Ei se ahdistus mitään teeskentelyä ole, se purkautuu sieltä tukahdetettujen ja piilotettujen tunteiden alta. Jos ahdistaa, ei voi olla aurinkoinen. Sen kai sateenkaarilapsikin tietää?
ylevä asneteesi auttaa yhtään kaveriasi? Mieti omalle kohdallesi, jos olisit saanut kestää kaiken maailman paskaa ja joku tulee sitten sanomaan, et voivoi get over it.. Sen sijaan voisit yrittää ymmärtää häntä ja sitä kautta kannustaa...ei sitä tarvitse rinnalla itkeä, mutta ymmärtäminen on kaiken a ja o...
En *harrasta* ylevää asennetta (tai "asneteesia", haha) kaveriani kohtaan. En ole kertaakaan sanonut hänelle mitään tuollaista, nuo ajatukset joista kirjoitin ovat yksinomaa pääni sisäisiä (ja nyt anonyymisti netissä).
Sateenkaarilapsi ymmärtää ystävää eikä sano tälle että tämän tulisi lopettaa sen veivaaminen, siitä huolimatta että se aiheuttaa sateenkaarilapselle harmaita hiuksia. Siinä missä hän purkaa traumojaan sateenkaarilapseen, sateenkaarilapsi purkaa tästä seuraavan turhautumisen netissä.
Se on ok, vai mitä?
Tietysti tuen kaveria niin paljon kuin jaksan, kuuntelen ja neuvon yms. mutta pään sisällä vain kiehuttaa kun aihe tulee käsiteltäväksi useita kertoja päivittäin.
Tottakai hän on kokenut jotain josta jää varmasti traumat ja ikuiset arvet, mutta hän ottaa sen liiaksi itseensä käyttäytymällä kuin olisi maailman ainoa kärsivä ihminen. Kuin olisi kärsinyt pahempaa kuin kaikki maailman raiskatut, pahoinpidellyt jne. ihmiset YHTEENSÄ.
Tunnen itse kavereita, jotka ovat kokeneet eläissään pahempaakin, eivätkä he kertaa niitä tapahtumia koko ajan, he ovat kokeneet ja hyväksyneet sen - eivät kuitenkaan yritä peitellä tai kieltää tapahtuneita. Sateenkaarilapsi ymmärtää myös, että eri ihmisten kohdalla se on eri asia, mutta kaverin tarvitsisi oikesti mennä terapiaan jossa häntä osataan oikeasti neuvoa - sateenkaarilapsi on enemmän kuuntelija- kuin neuvojatyyppiä btw.
Ei kärsimystä voi arvioida, mitata eikä punnita. Se on henkilökohtaista. Sinun tuskasi ei vähentäisi minun tuskaani ja toisinpäin. Mun mielestä olet hiukan epäkypsä btw.
...olen säilyttänyt sisäisen lapseni. Harmi, että satuin olemaan tällainen kauhukakara.
Hei sateenkaarilapsi, ihmisiä, elämäntilanteita, ympäristöjä, odotuksia, haaveita, unelmia, sitoumuksia, kaveripiirejä, puolisoita ja perheitä on hyvin hyvin hyvin erilaisia. Joissakin niistä biseksuaalisuus voi tuntua vapauttavalta, murheettomalta, sellaiselta "ettei sitä tarvitse koko ajan veivata". Jossain toisessa tilanteessa on oltava ainakin hurjan paljosti tarkkana, ettei satuta ketään sillä mitä on.
Ei välttämättä ole kyse pelkästään angstisesta elämänasenteesta, jos kokee, että bi-elämä ei ole yksinomaan aurinkoa ja sateenkaarta. Ymmärrystä, hyvä lapsonen, ymmärrystä. Ellet ole kävellyt matkaa toisen saappaissa, et tiedä miltä ne tuntuvat.
Mistä sinä varmasti tiedät, että sun kaverillasi olisi asennevamma pelkästään? Hänen angstinsa ja emo... (MIKÄ SE ON?) voi olla aivan aitoa. Toisesta ihmisestä on paha mennä sanomaan, mitä ja miten hän kokee asiat.
Voihan olla, että sinä tunnet hänet ja tiedät hänen olevan sen verran terve, että voit "kuitata" hänen ruikutuksensa potkimalla häntä vähän persuksille.
Kaverisi voi olla herkkä, tosi syvästi tunteva ihminen, joka ottaa asiat vähän toisin kuin sinä. Miten olisikaan helppoa ja mukavaa, jos ihmisille ei muodostuisi ongelmia elämässä. Kaverisi saattaa olla ongelmissa, joita ei voi kuitata asennevammalla.
Sun kannattaa ottaa selvää hänestä ja ohjata häntä hakemaan apua, jos ruikutus ei lopu. Jos se siis jatkuu, se on ilm. merkki siitä, että kyse on syvemmästä ongelmasta.