Nostalgiaa

Otteita viime kuplasta
Lainatarjonta sotkenut asuntomarkkinat:

(Kauppalehti, 28.11.1988)
"Pankkien jakamien asuntolainojen määrä on kasvanut huimaa vauhtia. Viime vuonna niitä myönnettiin 31,5 miljardia markkaa. Tämän vuoden tammi-kesäkuussa pankit ovat luotottaneet asuntokauppaa 22 miljardin markan edestä. Luku on 62 prosenttia suurempi kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Asuntopolitiikasta vastaava ympäristöministeriö on huolestunut kehityksestä.
Runsas lainatarjonta on osaltaan ratkaisevasti vaikuttanut asuntohintojen nousuun. Muuttuneessa tilanteessa on mietittävä yhteisiä keinoja kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseen. Vapaarahoitteisten asuntojen hintojen nousuun johtaneet tekijät on selvitettävä ja ryhdyttävä toimenpiteisiin asian korjaamiseksi, sanoo ympäristöministeriön asunto-osaston päällikkö Martti Lujanen."

Tonttipula ja kaavoituksen hitaus:

(Kauppalehti, 3.1.1989)
"...Kuntien maapoliittisten keinojen lisääminen ei ole mikään ratkaisu. Virkamiehet haluaisivat lisää valtuuksia, mutta poliittisilla päättäjillä ei ole tähänkään saakka riittänyt rohkeutta niiden käyttöön. Mistä tuo rohkeus nyt syntyisi?
Ongelma on kuntien kaavoitusprosessin hitaus. Yksityisille tahoille pitäisi antaa mahdollisuus laatia kaavoja, joihin kuntien päättävät elimet voisivat ottaa kantaa. Ellei päätöksentekijä pysty tekemään nopeaa päätöstä, kaavaa voisi ryhtyä toteuttamaan. Se toisi kaivattua vauhtia kaavoitukseen."

Kasvava ero rakennuskustannusten ja asuntojen hintojen välillä:

(Kauppalehti, 27.4.1989)
"-Asuntojen hintataso ja rakennuskustannusten taso ovat kaksi eri asiaa. Rakennuskustannusindeksi on nyt noussut 8,9 prosenttia, rakennusmateriaalien vain 8,2 prosenttia, mutta niiden tuotteiden, mitä me myymme vielä sitäkin vähemmän. Niinpä on turha kohdistaa syytöksiä asuntomarkkinoiden ylikuumenemisesta ja hintojen noususta rakennusmateriaaliteollisuutta kohden."

Valtiovallan ja tutkijoiden varoitukset hintakuplasta:

(Kauppalehti, 5.12.1989)
"Työväen taloudellisen tutkimuslaitoksen esimies Pekka Korpinen on tehnyt tilastoanalyysin Suomen asuntojen hinnoista 1970-1988. Malli ennustaa, että hinnat laskevat ensi vuonna 23 prosenttia."

Kiinteistövälittäjien ja pankkien "ennusteet" ja lupaukset:

(Kauppalehti, 13.2.1989)
"Isohanni uskoo, että raha kannattaa edelleenkin pitää kiinni asunnossa. Viime vuonna talletettiin kahden vuoden verottomille talletustileille rahaa 40 miljardia markkaa. Kun talletukset purkautuvat parin vuoden päästä, niin näiden piensäästäjien luontevin tapa sijoittaa varansa on asunnonosto
-Silloin kauppa käy, Isohanni ennustaa"
(Isohanni oli siis Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja)

"Spekulantteja vain vähän: Johtaja Antti Tarkka Säästöpankkien Kiinteistönvälitys Oy:stä ei ole huomannut markkinoilla kovinkaan isoja muutoksia. Kauppa pyörii vilkkaasti eri puolilla maata. Odotettua jarruuntumista ei ole tapahtunut vuoden vaihteen jälkeen. Myyntiajoissa on tapahtunut pientä pidentymistä, mutta ne ovat edelleen suhteellisen lyhyitä.
-Oletukseen markkinatilanteen muutoksesta ei ole aihetta, Tarkka sanoo."

(Kauppalehti, 22.2.1990)
"Asuntokauppa on elpymässä ja asuntojen hintataso vakiintumassa. Kysyntää on alkanut ilmaantua riittävästi asuntokaupan vilkastuttamiseen ja saavutetun hintatason pysyttämiseen, vaikka korkotasossa ei pikaisesti mitään tapahtuisikaan.
Tätä mieltä on Säästöpankkien Kiinteistövälityksen johtaja Antti Tarkka, jonka mukaan uutta hintojen nousuvaihetta ei lyhyellä aikavälillä ole näkyvissä.
-Pitemmällä välillä asia näyttää kokonaan toiselta. Jos asuntotuotannon määrä ei pysy riittävällä tasolla, uusi nousukierre saattaa uhata jo vuoden 1991 syksyllä, ennakoi Tarkka.
Kysyntää ylläpitäviä ja hintojen alentumista jarruttavia tekijöitä ovat Tarkan mukaan lähiaikoina inflaatio-odotukset, reaaliansioiden nousu, määräaikaistalletusten erääntyminen, varsinkin pääkaupunkiseutua rasittava työvoimapula, joka tuo yrityksiäkin asuntojen ostajiksi, ostotarpeiden patoutuminen, lainakorkojen verovähennysoikeus sekä haluttomuus myydä alle jo tiedostetun hintatason.
Kysyntää alentaviksi tekijöiksi Tarkka näkee korkean korkotason ja odotukset, että "kohta saa halvemmalla".
Kysyntää ylläpitävät ja alentavat tekijät tasapainottavat tällä hetkellä toisensa. Asuntojen hintojen nousua tai laskua ei Tarkan mukaan ole vähään aikaan odotettavissa."

(Kauppalehti, 13.3.1990)
Nisulan osuuspankin toimitusjohtaja Aimo Ekonen Jyväskylästä suositteli asuntokauppojen tekoa kevään tai kesän aikana, sillä hinnat ovat saavuttaneet pohjalukemansa.
-Asuntomarkkinoilla on nähtävissä ensi vuonna voimakas hinnannousu, joka on nyt jo alkamassa. Merkittävät rakennusliikkeet eivät ole syksyn jälkeen aloittaneet omaa asuntotuotantoaan. Tämä tietää sitä, että ensi vuonna ei valmistu asuntoja kysyntää vastaavasti. Korkotaso on samanaikaisesti tulossa myös laskevaan suuntaan, mikä tietää uutta kiinnostusta asuntoasioihin, Ekonen ennusti.
Tämä vuonna uusien myymättömien asuntojen määrä kasvaa melko suureksi. Ekosen mukaan ostajan on hyvä olla liikkeellä ylitarjontavaiheessa."

(Kauppalehti, 13.3.1990)
"Välittäjä ennustaa maaliskuusta käännekohtaa: Asuntojen hintojen lasku päättymässä"

(Kauppalehti, 19.11.1990)
"Kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä hintojen laskuvauhti pääkaupunkiseudulla hidastui. Välittäjät näkevät tässä merkkejä markkinoiden tasapainottumisesta."
8464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mielelläni lukisin jatko-osia.

Äänestä
  • Rommaushan siitä seurasi. Parhaillaan olemme samassa tilanteessa, mutta historiasta ei olla opittu mitään.

    Äänestä

  • Rommaus kirjoitti:

    Rommaushan siitä seurasi. Parhaillaan olemme samassa tilanteessa, mutta historiasta ei olla opittu mitään.

    Vielä kun Neuvostoliitto hajoaa lopettaen idänkaupan ja markaa päästetään kellumaan niin romahdus on varma!

    Oletko aivan varma että 90-luvun lama johtui asuntojen korkeista hinnoista?

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    joten miksi suomen asuntojen hinnat olisi aiheuttanut maailmanlaajuisen laman? no ei mitenkaan.

    Mielenkiintoinen seikka oli tuo etta merkittavat rakenusliikkeet eivat aloittaneet uutta asuntotuotantoa, siina onkin hyva merkki tulevista markkinoista. Sita vaan seuraamaan, koska siella varmasti tiedetaan trendit ennen virallisia tilastoja.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Vielä kun Neuvostoliitto hajoaa lopettaen idänkaupan ja markaa päästetään kellumaan niin romahdus on varma!

    Oletko aivan varma että 90-luvun lama johtui asuntojen korkeista hinnoista?

    "Vielä kun Neuvostoliitto hajoaa lopettaen idänkaupan ja markaa päästetään kellumaan niin romahdus on varma! "

    Miksi hinnat romahtivat tuolloin myös jenkeissä ja muualla euroopassa? Eihän ne olleet riippuvaisia idän komukkavaltiosta, kuten me suomalaiset.

    Äänestä

  • -Kyssääjä- kirjoitti:

    Muualla meni kohtalaisen hyvin.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Vielä kun Neuvostoliitto hajoaa lopettaen idänkaupan ja markaa päästetään kellumaan niin romahdus on varma!

    Oletko aivan varma että 90-luvun lama johtui asuntojen korkeista hinnoista?

    "Loputkin neuvostotasavallat itsenäistyivät joulukuussa 1991, jolloin Neuvostoliitto lakkasi virallisesti olemasta."

    Lama lähti liikkeelle 80-luvun puolivälissä (syvä kiitos Holkerille ja Liikaselle) -> heidän masinoima verotusuudistus "pakotti" yritykset velkaantumaan -> homma laukesi pankkikriisiin _syyskuussa_ 1991. SKOP:n rahat eivät tietenkään loppuneet kerralla vaan oli seurausta pitemmältä ajanjaksolta. Paino siis siinä, että lama pedattiin vuosina 85-90 ja karun totuuden paljastuminen oli 90-91.

    Mutta onhan kiva löytää yksi syntipukki (NL) ja vakuutella että "nyt on kaikki toisin".

    Wiki NL:n hajoamisesta:
    "Perhaps the most lasting _result_ of the recession was its impact on Eastern Europe and the Soviet Union. More closely enmeshed in the world economy than ever before, teetering communist regimes may have been pushed "over the edge" by the recession of the late 1980s, ending the Cold War and discrediting Soviet-style government and economics."

    Toisin sen sijaan on että nyt pääoma liikkuu vapaammin ja että tällä kertaa velasta vastaa yksityiset (kuten myös esim. "great depression":ssa 30-luvulla vastaten pelottavan hyvin Kondratieffin K-talven kuvausta).

    Koska lama oli käytännössä maailmanlaajuinen ja NL:n kaatuminen 1991 nähdään muualla lähinnä seurauksena tästä lamasta joka esim. usassa alkoi ns. mustana maanantaina 1987...

    Wiki: Causes of -90 recession:
    "In 1986, the United States economy began shifting from a rapidly growing recovery to a slower growing expansion, which resulted in a "soft landing" as the economy slowed and inflation dropped." ----Yhtäläisyyksiä???----

    ...en kehtaisi hurmioida NL:n kaatumisen olleen se ainutkertainen syy suomen lamaan. Se ei ollut syy muuallakaan, se ei ollut syy suomessa - suomessa se ainoastaan syvensi pudotusta.

    Äänestä

Viestin lopussa olleet välittäjien ja pankkien ennusteet antavat hyvän kuvan k.o tahojen jakaman informaation luotettavuudesta.

(Kauppalehti, 13.3.1990)
Nisulan osuuspankin toimitusjohtaja Aimo Ekonen Jyväskylästä suositteli asuntokauppojen tekoa kevään tai kesän aikana, sillä hinnat ovat saavuttaneet pohjalukemansa.

(Kauppalehti, 22.2.1990)
"Asuntokauppa on elpymässä ja asuntojen hintataso vakiintumassa. Kysyntää on alkanut ilmaantua riittävästi asuntokaupan vilkastuttamiseen ja saavutetun hintatason pysyttämiseen, vaikka korkotasossa ei pikaisesti mitään tapahtuisikaan.
Tätä mieltä on Säästöpankkien Kiinteistövälityksen johtaja Antti Tarkka, jonka mukaan uutta hintojen nousuvaihetta ei lyhyellä aikavälillä ole näkyvissä.
-Pitemmällä välillä asia näyttää kokonaan toiselta. Jos asuntotuotannon määrä ei pysy riittävällä tasolla, uusi nousukierre saattaa uhata jo vuoden 1991 syksyllä, ennakoi Tarkka

(Kauppalehti, 13.2.1989)
"Isohanni uskoo, että raha kannattaa edelleenkin pitää kiinni asunnossa. Viime vuonna talletettiin kahden vuoden verottomille talletustileille rahaa 40 miljardia markkaa. Kun talletukset purkautuvat parin vuoden päästä, niin näiden piensäästäjien luontevin tapa sijoittaa varansa on asunnonosto
-Silloin kauppa käy, Isohanni ennustaa"
(Isohanni oli siis Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja)

Hyi helvetti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuulipuku... kirjoitti:

Otteita viime kuplasta
Lainatarjonta sotkenut asuntomarkkinat:

(Kauppalehti, 28.11.1988)
"Pankkien jakamien asuntolainojen määrä on kasvanut huimaa vauhtia. Viime vuonna niitä myönnettiin 31,5 miljardia markkaa. Tämän vuoden tammi-kesäkuussa pankit ovat luotottaneet asuntokauppaa 22 miljardin markan edestä. Luku on 62 prosenttia suurempi kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Asuntopolitiikasta vastaava ympäristöministeriö on huolestunut kehityksestä.
Runsas lainatarjonta on osaltaan ratkaisevasti vaikuttanut asuntohintojen nousuun. Muuttuneessa tilanteessa on mietittävä yhteisiä keinoja kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseen. Vapaarahoitteisten asuntojen hintojen nousuun johtaneet tekijät on selvitettävä ja ryhdyttävä toimenpiteisiin asian korjaamiseksi, sanoo ympäristöministeriön asunto-osaston päällikkö Martti Lujanen."

Tonttipula ja kaavoituksen hitaus:

(Kauppalehti, 3.1.1989)
"...Kuntien maapoliittisten keinojen lisääminen ei ole mikään ratkaisu. Virkamiehet haluaisivat lisää valtuuksia, mutta poliittisilla päättäjillä ei ole tähänkään saakka riittänyt rohkeutta niiden käyttöön. Mistä tuo rohkeus nyt syntyisi?
Ongelma on kuntien kaavoitusprosessin hitaus. Yksityisille tahoille pitäisi antaa mahdollisuus laatia kaavoja, joihin kuntien päättävät elimet voisivat ottaa kantaa. Ellei päätöksentekijä pysty tekemään nopeaa päätöstä, kaavaa voisi ryhtyä toteuttamaan. Se toisi kaivattua vauhtia kaavoitukseen."

Kasvava ero rakennuskustannusten ja asuntojen hintojen välillä:

(Kauppalehti, 27.4.1989)
"-Asuntojen hintataso ja rakennuskustannusten taso ovat kaksi eri asiaa. Rakennuskustannusindeksi on nyt noussut 8,9 prosenttia, rakennusmateriaalien vain 8,2 prosenttia, mutta niiden tuotteiden, mitä me myymme vielä sitäkin vähemmän. Niinpä on turha kohdistaa syytöksiä asuntomarkkinoiden ylikuumenemisesta ja hintojen noususta rakennusmateriaaliteollisuutta kohden."

Valtiovallan ja tutkijoiden varoitukset hintakuplasta:

(Kauppalehti, 5.12.1989)
"Työväen taloudellisen tutkimuslaitoksen esimies Pekka Korpinen on tehnyt tilastoanalyysin Suomen asuntojen hinnoista 1970-1988. Malli ennustaa, että hinnat laskevat ensi vuonna 23 prosenttia."

Kiinteistövälittäjien ja pankkien "ennusteet" ja lupaukset:

(Kauppalehti, 13.2.1989)
"Isohanni uskoo, että raha kannattaa edelleenkin pitää kiinni asunnossa. Viime vuonna talletettiin kahden vuoden verottomille talletustileille rahaa 40 miljardia markkaa. Kun talletukset purkautuvat parin vuoden päästä, niin näiden piensäästäjien luontevin tapa sijoittaa varansa on asunnonosto
-Silloin kauppa käy, Isohanni ennustaa"
(Isohanni oli siis Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja)

"Spekulantteja vain vähän: Johtaja Antti Tarkka Säästöpankkien Kiinteistönvälitys Oy:stä ei ole huomannut markkinoilla kovinkaan isoja muutoksia. Kauppa pyörii vilkkaasti eri puolilla maata. Odotettua jarruuntumista ei ole tapahtunut vuoden vaihteen jälkeen. Myyntiajoissa on tapahtunut pientä pidentymistä, mutta ne ovat edelleen suhteellisen lyhyitä.
-Oletukseen markkinatilanteen muutoksesta ei ole aihetta, Tarkka sanoo."

(Kauppalehti, 22.2.1990)
"Asuntokauppa on elpymässä ja asuntojen hintataso vakiintumassa. Kysyntää on alkanut ilmaantua riittävästi asuntokaupan vilkastuttamiseen ja saavutetun hintatason pysyttämiseen, vaikka korkotasossa ei pikaisesti mitään tapahtuisikaan.
Tätä mieltä on Säästöpankkien Kiinteistövälityksen johtaja Antti Tarkka, jonka mukaan uutta hintojen nousuvaihetta ei lyhyellä aikavälillä ole näkyvissä.
-Pitemmällä välillä asia näyttää kokonaan toiselta. Jos asuntotuotannon määrä ei pysy riittävällä tasolla, uusi nousukierre saattaa uhata jo vuoden 1991 syksyllä, ennakoi Tarkka.
Kysyntää ylläpitäviä ja hintojen alentumista jarruttavia tekijöitä ovat Tarkan mukaan lähiaikoina inflaatio-odotukset, reaaliansioiden nousu, määräaikaistalletusten erääntyminen, varsinkin pääkaupunkiseutua rasittava työvoimapula, joka tuo yrityksiäkin asuntojen ostajiksi, ostotarpeiden patoutuminen, lainakorkojen verovähennysoikeus sekä haluttomuus myydä alle jo tiedostetun hintatason.
Kysyntää alentaviksi tekijöiksi Tarkka näkee korkean korkotason ja odotukset, että "kohta saa halvemmalla".
Kysyntää ylläpitävät ja alentavat tekijät tasapainottavat tällä hetkellä toisensa. Asuntojen hintojen nousua tai laskua ei Tarkan mukaan ole vähään aikaan odotettavissa."

(Kauppalehti, 13.3.1990)
Nisulan osuuspankin toimitusjohtaja Aimo Ekonen Jyväskylästä suositteli asuntokauppojen tekoa kevään tai kesän aikana, sillä hinnat ovat saavuttaneet pohjalukemansa.
-Asuntomarkkinoilla on nähtävissä ensi vuonna voimakas hinnannousu, joka on nyt jo alkamassa. Merkittävät rakennusliikkeet eivät ole syksyn jälkeen aloittaneet omaa asuntotuotantoaan. Tämä tietää sitä, että ensi vuonna ei valmistu asuntoja kysyntää vastaavasti. Korkotaso on samanaikaisesti tulossa myös laskevaan suuntaan, mikä tietää uutta kiinnostusta asuntoasioihin, Ekonen ennusti.
Tämä vuonna uusien myymättömien asuntojen määrä kasvaa melko suureksi. Ekosen mukaan ostajan on hyvä olla liikkeellä ylitarjontavaiheessa."

(Kauppalehti, 13.3.1990)
"Välittäjä ennustaa maaliskuusta käännekohtaa: Asuntojen hintojen lasku päättymässä"

(Kauppalehti, 19.11.1990)
"Kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä hintojen laskuvauhti pääkaupunkiseudulla hidastui. Välittäjät näkevät tässä merkkejä markkinoiden tasapainottumisesta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu