Haluan vain kertoa, että miettikää ja harkitkaa hyvin tarkkaan koiranottamista, jos teillä on koirakuume.. Minun kohdalla kävi erittäin huonosti, kaikesta varmuudesta ja harkinnasta huolimatta. Olin ollut avomieheni kanssa yhdessä jo useamman vuoden, ja tulevaisuus näytti kaikin puolin valoisalta. Itse kävin töissä, ja talouskin oli turvattu. Päätin sitten ottaa pitkän (ja monen vuoden harkinnan) jälkeen koiran, ja kaikki oli mukavaa, meni hyvin jne. Koiralla kyllä oli virtaa useammankin edestä, mutta se nyt meni. Sitten rupesi tapahtumaan paljon ihmissuhderintamalla, ja muutimme erilleen, lopulta erosimme.
Koira jäi tottakai minulle, mutta jouduin muuttamaan pieneen yksiöön, jossa koirani ei hirmuisen hyvin viihtynyt, ja päivät olivat pidempiä yksinolollaan koska ei ollut enää kahta ihmistä arjessa. Oman elämänikin jouduin miettimään uudelleen, ja päätin että ainut järkevä vaihtoehto on lähteä takaisin opiskelemaan. Mutta kuinka sitten koiran hoito vielä pidempien koulupäivien ajaksi? Kuka hoitaisi? Siihen ei valitettavasti löytynyt ratkaisua.
Lopulta järkeni (eivät tunteeni todellakaan!) sanoi että minun on luovuttava rakkaasta koirastani, ja aloin etsiä sopivaa uutta kotia. Ehdokkaita oli paljon, ja lopulta päädyin erääseen maalla asuvaan pariskuntaan. Olin heihin tyytyväinen, ja koira lähti. En voi sanoin kuvata miten kauheat seuraavat kaksi viikkoa - kuukausi olivat. Tunteet heittivät kuperkeikkoja täysillä, muistoja oli joka paikassa. Pari kertaa otin heihin yhteyttä että miten on sujunut. Lopulta totesin että en pääse asian yli ennen kuin pidän pienen tauon yhteydenpidossa, se oli lopulta n. kaksi kuukautta. Seuraavan kerran kun otin yhteyttä, kuulin että koira on annettu eteenpäin. Voitte kuvitella järkytykseni ja vihani, eivät edes minulle ilmoittaneet, ja miltä koirasta on mahtanut tuntua taas uusi paikka.
Otin sitten yhteyttä näihin uusiin omistajiin, ja vannotin että jos he eivät pärjää niin koira tulee takaisin minulle, kehittäisin jonkin ratkaisun. No, onneksi tämä tarina päättyi hyvin, koti on täydellinen paikka iki-liikkuja koiralleni. Nyt tyytyväisenä seuraan heidän elämänkulkuaan valokuvien ja puhelimen välityksellä. Oikean ratkaisun kuitenkin tein siinä suhteessa, että luovuin koirastani. Todella rankka opiskeluarki lukuisine projekteineen on näyttänyt, että aika ei olisi riittänyt kunnolla koiralleni. Parempi vaihtoehto molemmille osapuolille.
Joten, rakkaat ihmiset, miettikää, miettikää, harkitkaa ja harkitkaa! Tai ainahan ei voi tietää, niin kuin minun tapauksessani kävi. Tämän tarinan vain halusin kertoa, että tiedätte, miten voi pahimmillaan käydä.
Koira jäi tottakai minulle, mutta jouduin muuttamaan pieneen yksiöön, jossa koirani ei hirmuisen hyvin viihtynyt, ja päivät olivat pidempiä yksinolollaan koska ei ollut enää kahta ihmistä arjessa. Oman elämänikin jouduin miettimään uudelleen, ja päätin että ainut järkevä vaihtoehto on lähteä takaisin opiskelemaan. Mutta kuinka sitten koiran hoito vielä pidempien koulupäivien ajaksi? Kuka hoitaisi? Siihen ei valitettavasti löytynyt ratkaisua.
Lopulta järkeni (eivät tunteeni todellakaan!) sanoi että minun on luovuttava rakkaasta koirastani, ja aloin etsiä sopivaa uutta kotia. Ehdokkaita oli paljon, ja lopulta päädyin erääseen maalla asuvaan pariskuntaan. Olin heihin tyytyväinen, ja koira lähti. En voi sanoin kuvata miten kauheat seuraavat kaksi viikkoa - kuukausi olivat. Tunteet heittivät kuperkeikkoja täysillä, muistoja oli joka paikassa. Pari kertaa otin heihin yhteyttä että miten on sujunut. Lopulta totesin että en pääse asian yli ennen kuin pidän pienen tauon yhteydenpidossa, se oli lopulta n. kaksi kuukautta. Seuraavan kerran kun otin yhteyttä, kuulin että koira on annettu eteenpäin. Voitte kuvitella järkytykseni ja vihani, eivät edes minulle ilmoittaneet, ja miltä koirasta on mahtanut tuntua taas uusi paikka.
Otin sitten yhteyttä näihin uusiin omistajiin, ja vannotin että jos he eivät pärjää niin koira tulee takaisin minulle, kehittäisin jonkin ratkaisun. No, onneksi tämä tarina päättyi hyvin, koti on täydellinen paikka iki-liikkuja koiralleni. Nyt tyytyväisenä seuraan heidän elämänkulkuaan valokuvien ja puhelimen välityksellä. Oikean ratkaisun kuitenkin tein siinä suhteessa, että luovuin koirastani. Todella rankka opiskeluarki lukuisine projekteineen on näyttänyt, että aika ei olisi riittänyt kunnolla koiralleni. Parempi vaihtoehto molemmille osapuolille.
Joten, rakkaat ihmiset, miettikää, miettikää, harkitkaa ja harkitkaa! Tai ainahan ei voi tietää, niin kuin minun tapauksessani kävi. Tämän tarinan vain halusin kertoa, että tiedätte, miten voi pahimmillaan käydä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tehneesi virheen. Eikö? Siksi olen sitä mieltä että esim seropeja myydään liian halvalla. Ja kun halvalla saa niin monet ottaa sen hetken mielijohteesta. (en tarkoita sinua) mutta ollessani eläinsuojeluyhdistyksessä mukana niin tiedän tapauksia.
Myönnän, siis tottakai, että tein virheen. Eniten siinä suututti, että tämä ero tapahtui minusta riippumattomista syistä. Siinä tapahtui paljon kaikkea ikävää.. Täytyy sanoa, että tänä vuonna on tapahtunut aivan liian paljon yhdelle ihmiselle. Eiköhän se tästä. :)