Minkä ikäisenä teillä on todettu allergia? miten oireili ja miten todettiin?
Meidän 7,5kk tytöllä alkoi viikonloppuna ummetus, kakkaaminen sattui kovasti. On ollut tähän asti vähän kovalla, mutta pahin kai ohi. Viikonloppuna tyttö söi ison annoksen 2 päivänä aurinkoinen sosetta ( ananas, aprikoosi, persikka) ja 2 päivänä lohisosetta. Kumpaakin oltiin ennen maisteltu vain pieniä määriä, mutta nyt sitten meni paljon kerralla. Noh, eilen sitten kokeilin mustikkaa, ja parin tunnin päästä ripulit ja punoittavat posket. Eli tätä suolen häiriötoimintaa on nyt ollut 5päivää. Tiedän ettei ole kauaa, mutta aloin miettiä allergian mahdollisuutta. Yksi syy voisi myös olla 4viljan puuro, jota ehdittiin syödä n. 2viikkoa.
Kuinka pian syönnin jälkeen oireita tulee? ensimmäisestä kerrasta? viikon päästä?
Mitä mieltä olette? Kiitos kun jaksoit lukea, ja kiitos neuvoista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nämä allergiat ovat aina niin harmillisia..ja varsinkin kun ne tulevat vauvaiässä kun toinen pieni ei osaa vielä itse sanoa mihin koskee..
Allergialapsen äitinä nämä allergiajutut ovat oikein salapoliisityötä! Alkuun itse olin niin harmissani ja pelkäsin käykö lapsellemme mikään ruoka! mutta sitte ajan kanssa opittiin löytämään oikeat ruuat ja tilanne rauhoittui. Nyt ajatellaan että onhan tässä maailmassa niin paljon pahempiakin juttuja kuin ruoka-allergiat! Ja kun nykyisin kaupan hyllyiltä löytää yhtä sun toista allergiaperheille, kiitos tästä! :)
Mutta asiaan. Jos lapsi on jollekin ruoka-aineelle allerginen, se voi ilmetä niin monella tavalla. Esim ihottumaa, vatsan väänteitä, ummetusta/ripulia..jne.. Ja joillekin lapsille ei tule mitään muuta kuin näitä vatsanväänteitä yöaikaan ja tästä johtuu huonot yöunet. Allergiatestejä tehdään, mutta nekin valitettavasti eivät aina näytä koko totuutta, ovat paremminkin suuntaa antavia.
Meidän allergiat puhkesivat kun lapsi oli 3 kk. Ensin kasvoille alkoi tulla sellaista kuivaa ihottumaa, joka myöhemmin levisi koko vartalolle. Kolmen viikon kuluessa iho meni niin huonoksi että oli paikoin rikki ja märki. Tästä huolimatta meidän reipas pienokaisemme ei edes pahemmin tätä vaivaa itkenyt! (suuri ihmetys..) Vatsa reagoi niin että kakka oli ripulia, tuli voimalla ja paljon. Haisi erittäin pahalle.
Nämä olivat oireet kolmen viikon ajan. Sitten päästiin allergiatesteihin joissa paljastui maito- ja vilja-allergia. Muita ei näyttänyt. Mutta nyt kun lapsi on 10 kuukautta vanha on ilmennyt monelle muullekin ruoka-aineelle allergiaa.
Näihin allergia juttuihin ja kysymyksiin ei ole ikinä yhtä selventävää vastausta, valitettavasti. Salapoliisityötä kuten jo sanoin. Yksi ruoka-aine kerrallaan, katsotaan parikin viikkoa tuleeko reaktioita. Meillä jotkut ruoka-aineet ovat reagoineet iholla heti ruuan jälkeen, mutta jotkut ovat vieneet aikansa, esim kaura-allergia ilmeni vasta reilun viikon sitä syötyämme.
Jos kovasti epäilet ruoka-allergiaa suosittelen pitämään päiväkirjaa mitä olette syöneet ja mitkä ovat olleet reaktiot. Neuvolasta saat varmasti hyviä ohjeita! Tsemppiä teille!! :)