En ymmärrä

mikä Mirassa on niin ärsyttävää? Mielestäni se on ihan tavallisen oloinen nainen, energinen ja iloinen, vaikka joskus hänelläkin huonoja päiviä kuten kaikilla. Mira on saanut kakkaa niskaansa talossa oikeen urakalla, ja on silti jaksanut olla iloinen ja pirteä. Ehkä miraviha onkin kateutta, haluaisin itsekin olla yhtä energinen kuin Mirakin.
Mira pesee Jennin mennen tullen, Jenni lähtee ukkoansa pomottamaan sunnuntaina!
10883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

nauraa tuolle väitteellesi.

Äänestä

AKTI!

Äänestä

Pidetään säälistä jenni siellä miehen takia. Mira voi kasvaa henkisesti talon ulkopuolellakin.

Äänestä

voi vittu oikeasti. tästähän siiiis ei oo ninku yhtään alotuzt.

Äänestä

ku Mira on niin täydellinen paketti.

Äänestä

asiallinen kirjoitus Miran puolesta.Jennin haukkuminen jätetty pois. Tämä oli kiva lukea. Olen samaa mieltä kanssasi. Miralle .

Äänestä

Jennin käyttäytyminen muita kilpailijoita kohtaan ja varsinkin Miraa kohtaan on ollut lähinnä säälittävää kiusaamista. Tämä tamperelainen leuaton juntti onnistui aikanaan manipuloimaan esim. tyttömäiset Mikan, Kalen ja Tatun antamaan nimeämispisteitä Miralle. Tästä Jennin haaremista vielä 5-vuotiaan tasolle jäänyt Hanne toteuttaa Jennin tahtoa.

Täytyy sanoa että Mira on tästä KIUSAAMISESTA huolimatta tsempannut hienosti kisassa ja jaksanut hyvin monista nimeämisistä huolimatta.

Osoittaa lähinnä Jennin todella huonoa itsetuntoa, kun nolla-avoiset tukijat ovat lentäneet talosta ulos on Jennin mielenterveys samassa tahdissa huonontunut. Kun ei ole enää talon sisällä Jennia "ymmärtäviä" tukijoita.

No onneksi Jenni palaa Tampereelle viikonlopun jälkeen.

Äänestä
  • Mira on se joka kiusaa muita ihmisiä tuolla talossa, kiukuttelee, äksyilee, puhuu aina itsestään ( jos puhuu muista, se on seläntakana paskaa ) harrastaa sexuaalista häirintää Janin suuntaan ym, ym, ym,

    Mira ei tee mitään toisten hyväksi, mutta muiden pitäisi olla häntä huomioimassa joka jumalankäänteessä.

    Miran päässä on jotain pahasti vialla! Mitähän on tullut aktiiviaikoina vedettyä?

    Äänestä

  • Mira kiusaa kirjoitti:

    Mira on se joka kiusaa muita ihmisiä tuolla talossa, kiukuttelee, äksyilee, puhuu aina itsestään ( jos puhuu muista, se on seläntakana paskaa ) harrastaa sexuaalista häirintää Janin suuntaan ym, ym, ym,

    Mira ei tee mitään toisten hyväksi, mutta muiden pitäisi olla häntä huomioimassa joka jumalankäänteessä.

    Miran päässä on jotain pahasti vialla! Mitähän on tullut aktiiviaikoina vedettyä?

    Näin asian näkee juuri oikea kiusaajatyyppi.
    Ottakaa hänestä mallia.

    Äänestä

kaakattava nauru, hulluna kirkuminen, lapsellisuus, kiukkupuuskat, minä minä-asenne, huomatkaa minut tyyli jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Porsliini kirjoitti:

mikä Mirassa on niin ärsyttävää? Mielestäni se on ihan tavallisen oloinen nainen, energinen ja iloinen, vaikka joskus hänelläkin huonoja päiviä kuten kaikilla. Mira on saanut kakkaa niskaansa talossa oikeen urakalla, ja on silti jaksanut olla iloinen ja pirteä. Ehkä miraviha onkin kateutta, haluaisin itsekin olla yhtä energinen kuin Mirakin.
Mira pesee Jennin mennen tullen, Jenni lähtee ukkoansa pomottamaan sunnuntaina!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu