onkelma ?!

Rupee pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että täällä yksi ja sama henkilö on ottanut elämän tehtäväkseen ruveta musta maalaamaan ammattikuntaamme linkittämällä kaiken maailman kuvia lähellä ajamisesta. En kiellä etteikö se ole ongelma mutta en myöskään näkisi asiaa aivan näin pahana mitä tämä kyseinen henkilö on antanut ymmärtää. Tämä toiminta ei ainakaan edesauta ammattimme arvostuksen nousua vaan pikimmiten synnyttää lisää ongelma kohtia liikenteessä kun kaikki kotipoliisit päättävät ruveta tekemään kiusaa.

Kyseinen henkilö toitottaa kokoajan rekkojen ylinopeuksista ja liian lähellä ajamisesta ja samalla myöntää itsekkin näin ajavan.

Enemmän näitä ylilyöntejä sattuu kuitenkin henkilöautojen keskuudessa kuin raskaassa, mutta en kuitenkaan lähde puolustelemaan niitäkään raskaan kuljettajia jotka roikkuvat toisen puskurissa. Ollaan esimerkiksi liikenteessä ja käyttäydytään siellä niin kuin ammattilaisen kuuluukin näin kaikilla on parempi mieli.
4923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mistä Suomeen kunnon rahtarit ?
Kirjoittanut: Löpö Lauri 22.9.2006 klo 06.29

Terveisiä taas tienpäältä, jo kohta taas unta palloon, mutta muutama rivi ennen sitä.

En voi olla puuttumatta tähän yleiseen paskan jauhantaan ammattitaidottomista rekkakuskeista. Ei se mitään jos täällä teinit ja muut märkäkorvat vittuilee ammattikuskeille, mutta se sama sävy on jo tarttunut suuren yleisön käsityksiin. Kun tieliikenteestä keskustellaan tai kirjoitetaan lehdissä voivotellaan tieliikenteen vaarallisuutta ja kuinka pitää ammattiliikenteen valvonta kiristää. Ammatikseen ajavatko täällä kartuttavat kolaritilastoja vai olisivatko syypäitä nämä kaikkitietävät sunnuntaikuskit.

Mistä saataisiin maahamme virheettömät ammattikuljettajat ja virheetön kalusto tai voitaisiinko jotenkin referoida onnettomuuksia/kuljettajien ammattitaitoa Suomi vs. muu maailma. Onko ammattiliikenteen aiheuttama onnettomuuksien määrä Suomessa jotenkin erityisen korkea? Suomessa on hyvä kuljettajakoulutus, samoin teillämme liikkuu tuhansia omistajakuljettajia, joilla on vuosikymmenten ajokokemus ja siitä huolimatta heidän ajotaitonsa kyseenalaistetaan päivittäin?

Minulle on tullut se käsitys, että ihmiset, jopa toimittajat kirjoittavat aiheesta jota he eivät tunne pätkääkään. Ei tarvitse kun mennä yhdeksi yöksi apumiehenpaikalle seuraamaan mitä yönaikana teillämme tapahtuu ja minkälainen on rahtarin arki. Nykyisin pitävät asiassa kun asiassa kaikkein suurempaa metakkaa täysin asiasta tietämättömät, yleensä asianosaista tai asiantuntijaa ei kuunnella, koska se veisi pohjan pois tuolta kouhotukselta.

Tämä Konginkangas oli varsinainen suunnannäyttäjä ammattikuljettajien julkiseen solvaamiseen, sama meno jatkuu edelleen. Mitä tekee valtio - teittemme ylläpitäjä asian hyväksi? Ilmoittaa Viitasaarelta etelään, siis kohti Konginkangasta että: ”Tieosuudella on tehostettu liikenteen valvonta”, tehdäämpä muutamaan kohtaa peltikaide kaistojen väliin, vielä kun saadaan valvontakameroita samalle tieosuudelle, johan on turvallista kulkea. On pakko kysyä olisiko valvontakamerat pelastaneen tältä onnettomalta yhteensattumalta Konginkankaalla? – Jos puhutaan raskaanliikenteen onnettomuuksista valvontakamerat eivät pelasta mitään, päinvastoin.

Mistähän johtuu, että juuri tämä ammattikunta on kaikkein ammattitaidottominta , jotkut jopa haukkuvat ammattikuljettajia sivistymättömiksi – auttaisiko akateeminen loppututkinto veturin tiellä pitämiseen jäisellä tiellä? Onko kenellekään pärähtänyt kaaliin, että se inssi, lääkäri, polliisi, juristi, sähkäri, putkimies, jne. voi olla ammatissaan todella tumpelo, mutta harva käy heille vittuilemassa heidän taidonpuutteestaan.

Lopuksi vielä muutama kysymys.

- Miten mielestänne se ammattikuljettajien ammattitaidottomuus näkyy tai onko se haitannut jokapäiväisiä toimianne?

- Onko teille ehdotusta miten voisimme saada maahamme ammattitaitoisempia ammattikuljettajia?

Kuinka hyväksi ammattimieheksi/naiseksi arvioitte itsenne?

Äänestä
  • Yksi ilmentymä ovat ulkoiset seikat, vaikka ovatkin "vain" ulkoisia.

    Likaiset ja rikkinäiset autot, vetelästi laahustavat kuskit likaisissa ja repaleisissa farkuissaan, tupakka suussa ja yleinen "vittuuksmuanappaa" asenne ovat tällaisia ulkoisia ilmentymiä.

    Kertovat siitä, ettei arvostus omaa ammattia ja sen vastuuta ja vaativuutta ole kohdallaan.

    Osa ammattitaitoa mielestäni on myös asenne ajaa turvallisesti ja taloudellisesti. Todellinen ammattilainen ei melua baarissa kuinka on kiusannut jotakin sunnuntaiautoilijaa tai ajanut rajoitinta vasten Suomesta Espanjaan nukkumatta.

    Hyvä esimerkki liikenteen alalta arvostuksesta ja asenteesta ovat lentoliikenteen parista. Tietysti se sisältää myös turhaa ns. keikarointia, mutta joka tapauksessa tavoite on tehdä työ hyvin ja tinkimättä yksityiskohdista eikä vain vähän sinne päin hutaisten. Ei ole sattumaa, että lentokoneille sattuu onnettomuuksia niin vähän kuin sattuu.

    Yksi vielä mieleeni tuleva juttu on, että ammattikuljettajien suurin innostus automerkkiä X kohtaan on joskus erikoista. Tärkeintä lienee, että työt tulee tehtyä huolellisesti ja kokonaisuutena taloudellisesti. Joskus tuntuu siltä, että yrittäjätkin ovat kuin pikkupoikia autoineen, vaikka kyseessä on yritystoiminta jonka toiminnan edellytyksiä pitäisi miettiä muuten kuin "V8 on rautaa" kommenttien kautta.

    Suuren yleisön silmissä arvostuksen nostamista edistäisi varmasti kuljetusalan kannattavuuden paraneminen, jolloin ei tarvitsisi yrityksissä säästää kaikesta. Vaan ongelma on vähän muna vai kana laatua :-I

    Tällaisia mietteitä, toivottavasti ette ammattilaisina vetäneet herneitä nenäänne. On loppuun vielä todettava, että yhteiselo raskaan liikenteen kanssa sujuu melkein aina hyvin.

    Äänestä

  • Itsekin ajanut kirjoitti:

    Yksi ilmentymä ovat ulkoiset seikat, vaikka ovatkin "vain" ulkoisia.

    Nyt PERKELE otti silmään tuo lentoliikenteeseen vertaaminen?????????? ookko ollu ihan oikeesti tietoinen miten tiekuljetus isäntiä/kuskeja on vedetty höplästä jo monta vuotta??? Tässä se nyt on:Kukaan ei tiedä missä mennään,ennenkuin on paskat housuissa? Voi v...u se on tätä SUOmea"!

    Äänestä

Minä en varmasti mustamaalaa ammattikuntaanne yhtään, vaan ainoastaan niitä, joiden ei pitäisi ammattikuntaanne kuulua. Tahallani en ketään kiusaa täällä, enkä maantiellä ollenkaan. Kiusanteko ei kuulu liikenteeseen, eikä tietenkään kiusantekijätkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rahti-78 kirjoitti:

Rupee pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että täällä yksi ja sama henkilö on ottanut elämän tehtäväkseen ruveta musta maalaamaan ammattikuntaamme linkittämällä kaiken maailman kuvia lähellä ajamisesta. En kiellä etteikö se ole ongelma mutta en myöskään näkisi asiaa aivan näin pahana mitä tämä kyseinen henkilö on antanut ymmärtää. Tämä toiminta ei ainakaan edesauta ammattimme arvostuksen nousua vaan pikimmiten synnyttää lisää ongelma kohtia liikenteessä kun kaikki kotipoliisit päättävät ruveta tekemään kiusaa.

Kyseinen henkilö toitottaa kokoajan rekkojen ylinopeuksista ja liian lähellä ajamisesta ja samalla myöntää itsekkin näin ajavan.

Enemmän näitä ylilyöntejä sattuu kuitenkin henkilöautojen keskuudessa kuin raskaassa, mutta en kuitenkaan lähde puolustelemaan niitäkään raskaan kuljettajia jotka roikkuvat toisen puskurissa. Ollaan esimerkiksi liikenteessä ja käyttäydytään siellä niin kuin ammattilaisen kuuluukin näin kaikilla on parempi mieli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu