Kauan aikaa sitten ollaan jostain saatu ruotsinkieleksi sellanen kirja ku Hotel Transylvania, jonka on kirjoittanut Chelsea Quinn Yarbro. Oon suomentanut osan ensimmäisestä luvusta ja haluaisko joku kommentoida sitä.
TAKAKANSI:
Pariisi vuonna 1743, Kuka hän on, mystinen ja tyylikäs kreivi Saint-Germain? Kaikki Pariisin ylhäiset miettivät sitä muukalaisesta, jolla oli intensiivinen ja voittoisa katse. Nuori, lahjakas ja kaunis Madelaine de Montalia on juuri debytoinut seurapiirielämässä ja rakastuu kreiviin - ja kreivi häneen. Eräänä iltana Saint-Germain paljastaa Madelainelle, ettei ole se, joksi häntä luulee. Hänellä on synkkä salaisuus ja elää toisenlaista elämää kuin muut. Madelaine ei pelästy, vaan kokee sen pelastuksenaan - elämä täynnä jännitystä ja rakkaus Saint-Germainia kohtaan. Saint-Germain epäröi, hän pelkää että Madelaine tulee olemaan onneton ja yksin. Mutta samaan aikaa Madelainea ympäröi joukko aatelismiehiä, joiden Madelaine huomaa kuuluvan pahan parooni Saint Sebastienin paholaispalvovaan rinkiin. Mutta mitä hän ei tiedä on, että he tarvitsevat neitsyen uhrattavaksi talvipäivänseisauksena - ja he toivovat että Madelaine olisi se uhri...
Ote kreivitär d’Argenlacin kirjeestä veljentyttärelleen Mademoiselle Madelaine de Montalialle, 12 päivä syyskuuta 1743:
…Sinä iltana oli musikaalinen tapahtuma ja kreivitär oli kutsunut joukon vieraita salonkiinsa. Myös Rameau oli mukana, vaikka surullista kyllä, hän onkin vanhentunut aika lailla, mutta hän ei esiintynyt. Mademoiselle la Trevellon lauloi italialaisia balladeja ja kuninkaan oma musikantti soitti kauniita aarioita jousellaan. Saint-Germain oli siellä – ei kreivi Louis, vaan joku toinen, melko mystisen oloinen herra, joka saapui Pariisiin toukokuussa – ja hän soitti omia sävellyksiään viululla ja flyygelillä. Rameau kehusi hänen työtään ja sanoi että hän on kerran aikaisemminkin tavannut musikaalisen miehen, joka muistutti Rameau’ta Saint-Germainista, mutta siitä oli kauan aikaa sitten, 1701 tai 1702 ja se mies oli ollut noin viisikymmentävuotias, toisin kuin Saint’Germain ei voinut olla kuin neljäkymmentäviisi. Hyvin tyylikkäästi Saint-Germain kiitti suurelta musikantilta saamiaan kohteliaisuuksia.
Hän sanoi että jos mies, jonka Rameau oli tavannut tuolloin, oli tehnyt häneen noin lähtemättömän vaikutuksen, toivoi hän (Saint-Germain) että se olisi ollut hän. Sillä mies joka eli niin kauan Rameaun mielessä oli todellakin ollut poikkeuksellinen. Rameau kertoi, että mies jonka hän oli tavannut, oli ollut nimeltään kreivi Balletti ja että hän, samoin kuin Saint-Germain, oli matkustellut paljon ja oli arvostettu herra…
Olimme toivoneet, että tapaisimme Madame Cressie’n siellä, mutta kreivitär kertoi että tämä on sairastellut, eikä voinut osallistua, joten emme saaneet tilaisuutta kuulla hänen esiintyvän viola d’amoressa. Olimme kaikki pahoillamme että hän ei voinut hyvin ja Saint-Germain oli niin ystävällinen – minkä ilmeen saikin katseeseensa – että toivotti omat terveisensä La Cressielle, että hän on säveltänyt tälle kolme aariaa ja odotti kovasti saada kuulla tämän taitavaa esiintymistä.
Beauvrai oli myös siellä ja hän huomasi miten kaikki naiset olivat lumoutuneita Saint-Germainista. Hän ennakoi kuinka meitä surettaisi kun kävisi ilmi että mies olisi petkuttaja. Beauvrai-parka, parfyymeineen, jalokivineen ja väärine säärineen. Tämä ei voi muuta kuin olla mustasukkainen sellaiselle miehelle kuin Saint-Germain, joka on tyylikäs ja miellyttävä. Beauvrai oli aiemmin Saint Sebastienin piireissä, siinä tuttavuus jonka kanssa ei sovi leikkiä. On vain vaimon hyvän nimen ja tilin ansiota, että Beauvrai saa seurustella merkittävissä piireissä, ja se tekee hänestä raivostuneen…
Setäsi ja minä odotamme todellakin tulevaa vierailuasi, rakas veljentytär. Olen todella onnellinen että vanhempasi suovat sinun saapua meille käymään, koska kun tyttäristä on kyse, pitää olla realistinen. Niin kaunis ja älykäs nainen kuin sinä, ei saa puhjeta kukkaan huomaamattomasti siellä Provencesissa. Voit vakuutta vanhempasi siitä että esittelemme sinut rouville, jotka tietävät parhaiten mikä sopii sinunlaisellesi hyvästä perheestä tulevalle viisaalle naiselle.
Minä olen vakuuttunut, että et tule pettymään aikomuksistani, sillä uskon että tyttöjen tulisi nähdä etukäteen millaisia vaatimuksia elämä tuo heidän eteensä.
Koska en vielä voi suudella poskiasi, toivotan terveiset sinulle ja arvostetuille vanhemmillesi, ja erityisesti veljelleni markiisille ja pyydän nöyrästi että he antavat sinun matkustaa luokseni ennen syyskuun päättymistä. Ilolla allekirjoitan
Uskollinen tätisi
Claudia de Montalia
d’Argenlacin kreivitär
1 luku
Hänet tunnettiin nimellä kreivi Saint-Germain. Luultavasti hänellä oli useampiakin nimiä, mutta vain harva Pariisissa olisi edes tuntenut maineikkaimpia niistä, koska kuningas Ludwig XV tyylikkäässä hovissa ei oltu kovinkaan kiinnostuneita asioista joita tapahtui Ranskan rajojen ulkopuolella, tai mitä oli tapahtunut ennen kuin kuningas Sol oli ollut mahdissa.
Oli myös paikkoja Ranskassa, joiden olemassaolosta loistava hovi ei tiennyt, kuten kauhean pimeä katu, missä Saint-Germain käveli ja hänen intensiivinen tumma katseensa oli keskittynyt likaisiin kasoihin, joiden käsin koskettavan voimakas haju täytti yöllisen ilman. Yölliset slummialueet, ajatteli Saint-Germain kun vanhat muistot tulvahtivat mieleen, olivat kaikki samanlaisia kaikkialla maailmassa.
Hän kuuli veden hiljaisen sorinan ja se häiritsi häntä. Se oli kuin loputtomiin pörräävä hyönteinen, ja hän tuli ajatelleeksi olevan hyvin lähellä Seineä.
Rotat tuijottivat häntä varjoista punaisine silmineen, piipittivät ja rahisivat kun hän käveli ohitse. Se sai Saint-Germainin ilmehtimään, kuin hän olisi hymyillyt. Hän ei ollut koskaan osannut samaistua rottiin, vaikka hän oli usein joutunut elämään niiden lähettyvillä.
Hän pysähtyi seuraavassa kadunkulmassa, eikä tiennyt tarkalleen mihin päin mennä. Ei näkynyt minkäänlaista kylttiä kujalla, joka kallistui ylöspäin joelta. Hän tuijotti pimeyteen ja käveli sitten alaspäin ahdasta katua. Hänen yläpuolellaan vanhat talot melkein koskettivat toisiaan, ne taipuivat toisiaan kohti vuosisatojen saatossa. Nyt hän kulki varovaisemmin ja loikki pitkin rosoisia kiviä, jotka muodostivat käytävän.
Hän näki lyhdyn loistavan pienen matkan päässä edessäpäin ja astui syvänteelle seinän viereen ja odotti että yövahti poistuisi. Hän puristi kärsimättömästi huulensa yhteen. Todennäköisesti hän pystyisi hiipimään vahdin ohitse huomaamattomasti, mutta se oli vaivalloista ja joskus hän saattoi paljastua ja sitä hän inhosi. Ainakin kaksi kertaa aikaisemmin pitkän uransa aikana impulsiivinen toiminta oli aiheuttanut sen että hän oli herättänyt yleisön huomion. Siksi hän päätti nyt odottaa.
Kun yövahti oli poissa, Saint-Germain eteni. Hän kulki hiljaa, korkeakorkoisista brokadikengistään huolimatta, ja hänen lihakseton ruumiinsa liikkui hämmästyttävän kevyesti, ottaen huomioon hänen ikänsä.
Lopulta hän oli sen kyltin luona, josta oli kuullut puhuttavan, majatalo Punainen Susi. Hän kietoi pitkän mustan samettiviittansa tiukemmin ympärilleen. Hän oli varmuuden vuoksi jättänyt kotiinsa hienoimmat jalokivensä, paitsi erinomaisen rubiinin joka oli kaularöyhelössä. Hän tiesi kulkevansa pimeässä majatalossa luonnollisesti muiden miesten keskellä kietoutuneena viittaansa ja puuteroimattomassa tukassaan. Hänellä oli pienet kädet ja pitkät sormet ja nosti ovenkahvaa toisella kädellä ja astui sisään majatalo Punaiseen Suteen.
Yhdeksän miestä, jotka istuivat kokoontuneena likaisessa majatalon tuvassa, näyttivät syyllisiltä kun ovi aukesi ja muutama heistä lähti säikähtäneenä tiehensä.
Saint-Germain sulki oven takanaan ja kohotti kätensä merkiksi.
-Iltaa, veljet, hän sanoi ja kumarsi hienoisesti, korotti hieman hyvin moduloitua ääntään ja puhui hieman jyrkemmin kuin tavallisesti.
-Oletteko te Ragoczy Transylvaniasta? kysyi eräs rohkeampi mies hetken kuluttua.
Saint-Germain nyökkäsi jälleen.
-Minulla on kunnia olla.
Hän ajatteli että kyseinen nimi oli yhtä paljon hänen kuin Sain-Germain. Tai kuten Balletti oli ollut. Hän oli käyttänyt Ragoczy-nimeä jo vuosia, muun muassa Italiassa, Unkarissa, Böhmenissä, Itävallassa ja saksalaisessa kaupungissa Dresdenissä.
-Oletan että te kuulutte ammattikuntaan, hän kysyi hieman synkkänä.
Taikurit eivät koskaan olleet erityisen luotettavia ja nämä tuskin olivat poikkeuksia.
Muutamalla heistä oli älykkään näköiset kasvot ja heidän silmistään paistoi kaipaus saada tietoa, joka oli heille kuin jumala.
Kun taas toiset. Saint’Germain huokaisi.
Toiset olivat juuri sellaisia kuin hän oli kuvitellut heidän olevan. He olivat ovelia, sellaisia miehiä, jotka tekivät laittomia asioita, jotka säälimättömästi järjestivät vihkiäisiä ja abortteja niille, jotka antoivat kiristää itseään ja suostuivat maksamaan. Ovelia ja rutinoituneita miehiä, joita ajoi eteenpäin saaliinhimo, ei suinkaan rakkaus.
-Emme olleet varmoja että te tulisitte, Teidän Korkeutenne, sanoi eräs taikureista.
-Alkaa olla jo myöhä.
Saint’Germain käveli sisemmäs huoneeseen.
-Tulen juuri oikeaan aikaan. Vielä ei ole keskiyö.
Läheisestä kirkonkellosta kuului kuusi lyöntiä, joka kertoi että nyt oli keskiyö juhlallinen varoitus siitä, että tuo levoton hetki oli koittanut.
-Itse asiassa – olen aikaisessa, Saint-Germain lisäsi kuivasti.
-Keskellä pimeintä yötä, mutisi eräs taikureista ja teki ristinmerkin.
Hän kääntyi Saint-Germainin puoleen ja hänen terävät kasvonsa vääristyivät ystävällisen oloisiksi.
-Olemme kuulleet että te osaisitte auttaa meitä jalokivien kanssa.
-Sen huomaa että te ranskalaiset olette ahneita, Saint-Germain huokaisi.
Kaksi miehistä seisoivat liikkumatta, kun taas muutamat toiset hymyilivät mielistelevästi. Mies, joka oli maininnut jalokivet, kohautti olkapäitään ja odotti vastausta kysymykseensä.
-No jaa, Saint-Germain sanoi astuen peremmälle ja istuutui pöydän päähän, joka oli katettu yksinkertaisesti.
-Paljastan jalokivien salaisuuden yhdellä ehdolla.
-Millä ehdolla? kysyi taikuri, joka oli asiasta eniten kiinnostunut.
-Minulla om muutamia palveluksia, joita pitäisi toteuttaa. Te toteutatte ne niin pian kuin suinkin. Kun nämä palvelukset on toteutettu, kerron teille jalokivien salaisuuden. Mutta ensin.
-Ja kun palvelukset on suoritettu, tulee uusia palveluksia ja taas uusia, kunnes lopulta olette kadonnut ja me jäämme tyhjin käsin omien töidemme kanssa, eräs huijari sanoi ivallisesti ja käänsi selkänsä.
-Sanoinhan että olette ahneita, Saint-Germain muistutti.
-Minä hyväksyn ehtonne. Ehkä huiputatte meitä, mutta olen valmis ottamaan sen riskin, sanoi taikuri, jonka silmistä paistoi tietoisuus.
Saint-Germain tarkasteli miestä rauhallisesti majatalon punertavassa valossa.
-Mikä teidän nimenne on? hän kysyi ja nosti ohuita silmäkulmiaan.
-Olen Beverly Sattin, hän sanoi hieman hermostuneena, koska taikurit eivät yleensä paljasta oikeita nimiään.
-Oletteko englantilainen? Saint-Germain kysyi englanniksi.
-Olen. Mutta olen asunut jo vuosia Ranskassa. Sallitteko minun sanoa, että olen jo kauan odottanut tätä tilaisuutta, Teidän Korkeutenne? hän sanoi kumartaen, joka muistutti käytöstavoista, jotka tämä oli varmaankin oppinut poikasena.
-Missä kouluttauduitte, Sattin?
-Magdalene Collegessa, Oxfordissa, hän vastasi ja lausui sanan ”maudlin”.
-Minut erotettiin koulusta -29, koska puuhasi jumalattomia asioita. Tämä tapahtui toisena opiskeluvuotenani.
Muut taikurit alkoivat käydä kärsimättömiksi ja hän, joka oli kiinnostunut jalokivistä, keskeytti Saint-Germainin ja Sattinin keskustelun.
-En ymmärrä mitä te puhutte, hän valitti ja viittasi isäntää täyttämään pikarinsa viinillä.
-Oli epäkohteliasta minun puoleltani puhua niin ettette ymmärrä, hyvät herrat, sanoi Saint-Germain ranskaksi ja taittoi pienen palasen.
Isäntä ryntäsi pöydän ympärillä puuhakkaana, hän oli hikinen kasvoiltaan ja vaikutti huolestuneelta. Hän katsoi Saint-Germainia varkain ja samalla otti uuden pikarin ja täytti sen.
Saint-Germain kohotti tyylikkään pienen kätensä.
-En juo viiniä, hän sanoi ja nyökkäsi isäntää poistuvaksi, joka kumarteli niin syvään kuin paksulta mahaltaan kykeni ja kiiruhti sieltä pois, kiitollisena että pääsi näiden pahaenteisten miesten lähettyviltä.
Kun isäntä oli poistunut, Saint-Germain kaivoi yhdestä mustan takkinsa monista taskuista kohokuvioin symboloidun nahkakukkaron muiden katsellessa.
Hän avasi suunsa vasta kun oli varma, että hänellä oli miesten täydellinen huomio.
-Haluatte minulta takuita ja tarjoan niitä teille.
Hän avasi kukkaron ja kun täydellisen hiljaisuuden rikkoi vain takassa rätisevä tuli, hän kaatoi kukkarosta tusinan verran timantteja pöydälle.
Kukaan taikureista ei pystynyt uskomaan kun he näkivät erinomaiset jalokivet. Mies, joka oli ollut innokas jalokivistä, ojensi kätensä niitä kohti, mutta säikähtäneenä veti kätensä takaisin.
-Olkaa hyvät, Saint-Germain elehti hyväksyttävästi. -Ottakaa ne käteenne. Tutkikaa niitä. Varmistakaa itse, että ne ovat aitoja. Sitten kuuntelette minua kun annan teille ohjeet.
Hän nojasi suureen tuoliinsa ja kun kaikki yhdeksän miestä alkoivat tutkia timantteja ja hiljaa keskustelivat toisilleen, Saint-Germain tuijotti ilmeettömänä tuleen. Kun taikurit hiljenivät, hän alkoi taas puhua.
-Oletan, että te, Le Grâce, olette sitä mieltä, että olette tehneet taitavan vaihdon, hän sanoi ilman että siirsi katsettaan tulesta.
Taikuri, joka rakasti jalokiviä, hypähti tuolillaan niin että sen huomasi. Hän mumisi että prinssi on erehtynyt, ja osoitti englantilaista.
-Sen oli pakko olla hän, sir. Minä se en ollut.
Nyt Sain-Germain kääntyi hänen puoleensa ja hänen läpitunkeva katseensa katsoi suoraan Le Grâcen silmiin.
-Teidän on ymmärrettävä minua, Le Grâce, hän sanoi hiljaa. –En siedä, että minua huijataan tai että minulle valehdellaan. En ole tyhmä. Sattin ei ottanut timanttia, te sen otitte. Se on teidän sisemmässä liivin taskussa. Siellä on myös kuusi lasinpalasta. Seitsemäs on minun jalokiveni. Lasken kymmeneen, ja ennen kun olen valmis, olette laskeneet sen pöydälle. Yksi…
Le Grâce ei voinut kohdata Saint-Germainin lujaa tummaa katsetta.
–Prinssi Ragoczy…, hän aloitti ja vilkuili kumppaneitaan.
-Kaksi.
Engelsmanni Sattin kiemurteli levottomana. –Teidän Korkeutenne, miettikää. Le Grâce ei ole…
-Kolme.
Rotta loikkasi takassa, piipitti kiukkuisesti ja katosi.
Kaksi miehistä nousi ylös ja käänsivät selkänsä Le Grâceen ja toinen sanoi toiselle. –Le Grâce ei koskaan sanonut nimeään. Prinssi tiesi sen silti.
-Neljä.
Le Grâcen vei kätensä tahattomasti liivin taskuun. Kauhu paistoi hänen kasvoiltaan. –Voisimme keskustella asiasta, prinssi.
-Viisi.
Sattin siirtyi hieman Le Grâcesta ja puhui Saint-Germainille englanniksi.
-Hän on todennäköisesti roisto, Teidän Korkeutenne, mutta meillä on tarvetta hänellä.
-Ei minulla. Kuusi.
-Mutta tämä on hullua, Sattin protestoi. –Jos te tiedätte jalokivien salaisuuden, niin tämä ei voi merkitä teille paljon.
-Seitsemän. En pidä tullessani ryövätyksi, hän sanoi englanniksi. –En pidä siitä kun ihmiset valehtelevat minulle. Mies joka huiputtaa minua yhden jalokiven takia, ei kavalla minulta mitään. Kahdeksan.
Le Grâcen likaiset kasvot loistivat hiestä ja hän kuivasi itseään hihalla ja kiemurteli levottomana. Yhtäkkiä hänen suunsa tuntui kuivalta ja hän otti pikarin ja kulautti viinit sisuksiinsa.
-Yhdeksän.
Vaikka Saint-Germain ei korottanut ääntään, hänen äänensä kuulosti kuin laukaukselta nuhruisessa tuvassa.
-Herra paratkoon! Le Grâce huudahti ja kaivoi liivinsä taskusta kukkaron. –Herra paratkoon!
Hän heitti sen halveksivasti pöydälle.
JATKUU JOS JOKU HALUAA JATKOA....
TAKAKANSI:
Pariisi vuonna 1743, Kuka hän on, mystinen ja tyylikäs kreivi Saint-Germain? Kaikki Pariisin ylhäiset miettivät sitä muukalaisesta, jolla oli intensiivinen ja voittoisa katse. Nuori, lahjakas ja kaunis Madelaine de Montalia on juuri debytoinut seurapiirielämässä ja rakastuu kreiviin - ja kreivi häneen. Eräänä iltana Saint-Germain paljastaa Madelainelle, ettei ole se, joksi häntä luulee. Hänellä on synkkä salaisuus ja elää toisenlaista elämää kuin muut. Madelaine ei pelästy, vaan kokee sen pelastuksenaan - elämä täynnä jännitystä ja rakkaus Saint-Germainia kohtaan. Saint-Germain epäröi, hän pelkää että Madelaine tulee olemaan onneton ja yksin. Mutta samaan aikaa Madelainea ympäröi joukko aatelismiehiä, joiden Madelaine huomaa kuuluvan pahan parooni Saint Sebastienin paholaispalvovaan rinkiin. Mutta mitä hän ei tiedä on, että he tarvitsevat neitsyen uhrattavaksi talvipäivänseisauksena - ja he toivovat että Madelaine olisi se uhri...
Ote kreivitär d’Argenlacin kirjeestä veljentyttärelleen Mademoiselle Madelaine de Montalialle, 12 päivä syyskuuta 1743:
…Sinä iltana oli musikaalinen tapahtuma ja kreivitär oli kutsunut joukon vieraita salonkiinsa. Myös Rameau oli mukana, vaikka surullista kyllä, hän onkin vanhentunut aika lailla, mutta hän ei esiintynyt. Mademoiselle la Trevellon lauloi italialaisia balladeja ja kuninkaan oma musikantti soitti kauniita aarioita jousellaan. Saint-Germain oli siellä – ei kreivi Louis, vaan joku toinen, melko mystisen oloinen herra, joka saapui Pariisiin toukokuussa – ja hän soitti omia sävellyksiään viululla ja flyygelillä. Rameau kehusi hänen työtään ja sanoi että hän on kerran aikaisemminkin tavannut musikaalisen miehen, joka muistutti Rameau’ta Saint-Germainista, mutta siitä oli kauan aikaa sitten, 1701 tai 1702 ja se mies oli ollut noin viisikymmentävuotias, toisin kuin Saint’Germain ei voinut olla kuin neljäkymmentäviisi. Hyvin tyylikkäästi Saint-Germain kiitti suurelta musikantilta saamiaan kohteliaisuuksia.
Hän sanoi että jos mies, jonka Rameau oli tavannut tuolloin, oli tehnyt häneen noin lähtemättömän vaikutuksen, toivoi hän (Saint-Germain) että se olisi ollut hän. Sillä mies joka eli niin kauan Rameaun mielessä oli todellakin ollut poikkeuksellinen. Rameau kertoi, että mies jonka hän oli tavannut, oli ollut nimeltään kreivi Balletti ja että hän, samoin kuin Saint-Germain, oli matkustellut paljon ja oli arvostettu herra…
Olimme toivoneet, että tapaisimme Madame Cressie’n siellä, mutta kreivitär kertoi että tämä on sairastellut, eikä voinut osallistua, joten emme saaneet tilaisuutta kuulla hänen esiintyvän viola d’amoressa. Olimme kaikki pahoillamme että hän ei voinut hyvin ja Saint-Germain oli niin ystävällinen – minkä ilmeen saikin katseeseensa – että toivotti omat terveisensä La Cressielle, että hän on säveltänyt tälle kolme aariaa ja odotti kovasti saada kuulla tämän taitavaa esiintymistä.
Beauvrai oli myös siellä ja hän huomasi miten kaikki naiset olivat lumoutuneita Saint-Germainista. Hän ennakoi kuinka meitä surettaisi kun kävisi ilmi että mies olisi petkuttaja. Beauvrai-parka, parfyymeineen, jalokivineen ja väärine säärineen. Tämä ei voi muuta kuin olla mustasukkainen sellaiselle miehelle kuin Saint-Germain, joka on tyylikäs ja miellyttävä. Beauvrai oli aiemmin Saint Sebastienin piireissä, siinä tuttavuus jonka kanssa ei sovi leikkiä. On vain vaimon hyvän nimen ja tilin ansiota, että Beauvrai saa seurustella merkittävissä piireissä, ja se tekee hänestä raivostuneen…
Setäsi ja minä odotamme todellakin tulevaa vierailuasi, rakas veljentytär. Olen todella onnellinen että vanhempasi suovat sinun saapua meille käymään, koska kun tyttäristä on kyse, pitää olla realistinen. Niin kaunis ja älykäs nainen kuin sinä, ei saa puhjeta kukkaan huomaamattomasti siellä Provencesissa. Voit vakuutta vanhempasi siitä että esittelemme sinut rouville, jotka tietävät parhaiten mikä sopii sinunlaisellesi hyvästä perheestä tulevalle viisaalle naiselle.
Minä olen vakuuttunut, että et tule pettymään aikomuksistani, sillä uskon että tyttöjen tulisi nähdä etukäteen millaisia vaatimuksia elämä tuo heidän eteensä.
Koska en vielä voi suudella poskiasi, toivotan terveiset sinulle ja arvostetuille vanhemmillesi, ja erityisesti veljelleni markiisille ja pyydän nöyrästi että he antavat sinun matkustaa luokseni ennen syyskuun päättymistä. Ilolla allekirjoitan
Uskollinen tätisi
Claudia de Montalia
d’Argenlacin kreivitär
1 luku
Hänet tunnettiin nimellä kreivi Saint-Germain. Luultavasti hänellä oli useampiakin nimiä, mutta vain harva Pariisissa olisi edes tuntenut maineikkaimpia niistä, koska kuningas Ludwig XV tyylikkäässä hovissa ei oltu kovinkaan kiinnostuneita asioista joita tapahtui Ranskan rajojen ulkopuolella, tai mitä oli tapahtunut ennen kuin kuningas Sol oli ollut mahdissa.
Oli myös paikkoja Ranskassa, joiden olemassaolosta loistava hovi ei tiennyt, kuten kauhean pimeä katu, missä Saint-Germain käveli ja hänen intensiivinen tumma katseensa oli keskittynyt likaisiin kasoihin, joiden käsin koskettavan voimakas haju täytti yöllisen ilman. Yölliset slummialueet, ajatteli Saint-Germain kun vanhat muistot tulvahtivat mieleen, olivat kaikki samanlaisia kaikkialla maailmassa.
Hän kuuli veden hiljaisen sorinan ja se häiritsi häntä. Se oli kuin loputtomiin pörräävä hyönteinen, ja hän tuli ajatelleeksi olevan hyvin lähellä Seineä.
Rotat tuijottivat häntä varjoista punaisine silmineen, piipittivät ja rahisivat kun hän käveli ohitse. Se sai Saint-Germainin ilmehtimään, kuin hän olisi hymyillyt. Hän ei ollut koskaan osannut samaistua rottiin, vaikka hän oli usein joutunut elämään niiden lähettyvillä.
Hän pysähtyi seuraavassa kadunkulmassa, eikä tiennyt tarkalleen mihin päin mennä. Ei näkynyt minkäänlaista kylttiä kujalla, joka kallistui ylöspäin joelta. Hän tuijotti pimeyteen ja käveli sitten alaspäin ahdasta katua. Hänen yläpuolellaan vanhat talot melkein koskettivat toisiaan, ne taipuivat toisiaan kohti vuosisatojen saatossa. Nyt hän kulki varovaisemmin ja loikki pitkin rosoisia kiviä, jotka muodostivat käytävän.
Hän näki lyhdyn loistavan pienen matkan päässä edessäpäin ja astui syvänteelle seinän viereen ja odotti että yövahti poistuisi. Hän puristi kärsimättömästi huulensa yhteen. Todennäköisesti hän pystyisi hiipimään vahdin ohitse huomaamattomasti, mutta se oli vaivalloista ja joskus hän saattoi paljastua ja sitä hän inhosi. Ainakin kaksi kertaa aikaisemmin pitkän uransa aikana impulsiivinen toiminta oli aiheuttanut sen että hän oli herättänyt yleisön huomion. Siksi hän päätti nyt odottaa.
Kun yövahti oli poissa, Saint-Germain eteni. Hän kulki hiljaa, korkeakorkoisista brokadikengistään huolimatta, ja hänen lihakseton ruumiinsa liikkui hämmästyttävän kevyesti, ottaen huomioon hänen ikänsä.
Lopulta hän oli sen kyltin luona, josta oli kuullut puhuttavan, majatalo Punainen Susi. Hän kietoi pitkän mustan samettiviittansa tiukemmin ympärilleen. Hän oli varmuuden vuoksi jättänyt kotiinsa hienoimmat jalokivensä, paitsi erinomaisen rubiinin joka oli kaularöyhelössä. Hän tiesi kulkevansa pimeässä majatalossa luonnollisesti muiden miesten keskellä kietoutuneena viittaansa ja puuteroimattomassa tukassaan. Hänellä oli pienet kädet ja pitkät sormet ja nosti ovenkahvaa toisella kädellä ja astui sisään majatalo Punaiseen Suteen.
Yhdeksän miestä, jotka istuivat kokoontuneena likaisessa majatalon tuvassa, näyttivät syyllisiltä kun ovi aukesi ja muutama heistä lähti säikähtäneenä tiehensä.
Saint-Germain sulki oven takanaan ja kohotti kätensä merkiksi.
-Iltaa, veljet, hän sanoi ja kumarsi hienoisesti, korotti hieman hyvin moduloitua ääntään ja puhui hieman jyrkemmin kuin tavallisesti.
-Oletteko te Ragoczy Transylvaniasta? kysyi eräs rohkeampi mies hetken kuluttua.
Saint-Germain nyökkäsi jälleen.
-Minulla on kunnia olla.
Hän ajatteli että kyseinen nimi oli yhtä paljon hänen kuin Sain-Germain. Tai kuten Balletti oli ollut. Hän oli käyttänyt Ragoczy-nimeä jo vuosia, muun muassa Italiassa, Unkarissa, Böhmenissä, Itävallassa ja saksalaisessa kaupungissa Dresdenissä.
-Oletan että te kuulutte ammattikuntaan, hän kysyi hieman synkkänä.
Taikurit eivät koskaan olleet erityisen luotettavia ja nämä tuskin olivat poikkeuksia.
Muutamalla heistä oli älykkään näköiset kasvot ja heidän silmistään paistoi kaipaus saada tietoa, joka oli heille kuin jumala.
Kun taas toiset. Saint’Germain huokaisi.
Toiset olivat juuri sellaisia kuin hän oli kuvitellut heidän olevan. He olivat ovelia, sellaisia miehiä, jotka tekivät laittomia asioita, jotka säälimättömästi järjestivät vihkiäisiä ja abortteja niille, jotka antoivat kiristää itseään ja suostuivat maksamaan. Ovelia ja rutinoituneita miehiä, joita ajoi eteenpäin saaliinhimo, ei suinkaan rakkaus.
-Emme olleet varmoja että te tulisitte, Teidän Korkeutenne, sanoi eräs taikureista.
-Alkaa olla jo myöhä.
Saint’Germain käveli sisemmäs huoneeseen.
-Tulen juuri oikeaan aikaan. Vielä ei ole keskiyö.
Läheisestä kirkonkellosta kuului kuusi lyöntiä, joka kertoi että nyt oli keskiyö juhlallinen varoitus siitä, että tuo levoton hetki oli koittanut.
-Itse asiassa – olen aikaisessa, Saint-Germain lisäsi kuivasti.
-Keskellä pimeintä yötä, mutisi eräs taikureista ja teki ristinmerkin.
Hän kääntyi Saint-Germainin puoleen ja hänen terävät kasvonsa vääristyivät ystävällisen oloisiksi.
-Olemme kuulleet että te osaisitte auttaa meitä jalokivien kanssa.
-Sen huomaa että te ranskalaiset olette ahneita, Saint-Germain huokaisi.
Kaksi miehistä seisoivat liikkumatta, kun taas muutamat toiset hymyilivät mielistelevästi. Mies, joka oli maininnut jalokivet, kohautti olkapäitään ja odotti vastausta kysymykseensä.
-No jaa, Saint-Germain sanoi astuen peremmälle ja istuutui pöydän päähän, joka oli katettu yksinkertaisesti.
-Paljastan jalokivien salaisuuden yhdellä ehdolla.
-Millä ehdolla? kysyi taikuri, joka oli asiasta eniten kiinnostunut.
-Minulla om muutamia palveluksia, joita pitäisi toteuttaa. Te toteutatte ne niin pian kuin suinkin. Kun nämä palvelukset on toteutettu, kerron teille jalokivien salaisuuden. Mutta ensin.
-Ja kun palvelukset on suoritettu, tulee uusia palveluksia ja taas uusia, kunnes lopulta olette kadonnut ja me jäämme tyhjin käsin omien töidemme kanssa, eräs huijari sanoi ivallisesti ja käänsi selkänsä.
-Sanoinhan että olette ahneita, Saint-Germain muistutti.
-Minä hyväksyn ehtonne. Ehkä huiputatte meitä, mutta olen valmis ottamaan sen riskin, sanoi taikuri, jonka silmistä paistoi tietoisuus.
Saint-Germain tarkasteli miestä rauhallisesti majatalon punertavassa valossa.
-Mikä teidän nimenne on? hän kysyi ja nosti ohuita silmäkulmiaan.
-Olen Beverly Sattin, hän sanoi hieman hermostuneena, koska taikurit eivät yleensä paljasta oikeita nimiään.
-Oletteko englantilainen? Saint-Germain kysyi englanniksi.
-Olen. Mutta olen asunut jo vuosia Ranskassa. Sallitteko minun sanoa, että olen jo kauan odottanut tätä tilaisuutta, Teidän Korkeutenne? hän sanoi kumartaen, joka muistutti käytöstavoista, jotka tämä oli varmaankin oppinut poikasena.
-Missä kouluttauduitte, Sattin?
-Magdalene Collegessa, Oxfordissa, hän vastasi ja lausui sanan ”maudlin”.
-Minut erotettiin koulusta -29, koska puuhasi jumalattomia asioita. Tämä tapahtui toisena opiskeluvuotenani.
Muut taikurit alkoivat käydä kärsimättömiksi ja hän, joka oli kiinnostunut jalokivistä, keskeytti Saint-Germainin ja Sattinin keskustelun.
-En ymmärrä mitä te puhutte, hän valitti ja viittasi isäntää täyttämään pikarinsa viinillä.
-Oli epäkohteliasta minun puoleltani puhua niin ettette ymmärrä, hyvät herrat, sanoi Saint-Germain ranskaksi ja taittoi pienen palasen.
Isäntä ryntäsi pöydän ympärillä puuhakkaana, hän oli hikinen kasvoiltaan ja vaikutti huolestuneelta. Hän katsoi Saint-Germainia varkain ja samalla otti uuden pikarin ja täytti sen.
Saint-Germain kohotti tyylikkään pienen kätensä.
-En juo viiniä, hän sanoi ja nyökkäsi isäntää poistuvaksi, joka kumarteli niin syvään kuin paksulta mahaltaan kykeni ja kiiruhti sieltä pois, kiitollisena että pääsi näiden pahaenteisten miesten lähettyviltä.
Kun isäntä oli poistunut, Saint-Germain kaivoi yhdestä mustan takkinsa monista taskuista kohokuvioin symboloidun nahkakukkaron muiden katsellessa.
Hän avasi suunsa vasta kun oli varma, että hänellä oli miesten täydellinen huomio.
-Haluatte minulta takuita ja tarjoan niitä teille.
Hän avasi kukkaron ja kun täydellisen hiljaisuuden rikkoi vain takassa rätisevä tuli, hän kaatoi kukkarosta tusinan verran timantteja pöydälle.
Kukaan taikureista ei pystynyt uskomaan kun he näkivät erinomaiset jalokivet. Mies, joka oli ollut innokas jalokivistä, ojensi kätensä niitä kohti, mutta säikähtäneenä veti kätensä takaisin.
-Olkaa hyvät, Saint-Germain elehti hyväksyttävästi. -Ottakaa ne käteenne. Tutkikaa niitä. Varmistakaa itse, että ne ovat aitoja. Sitten kuuntelette minua kun annan teille ohjeet.
Hän nojasi suureen tuoliinsa ja kun kaikki yhdeksän miestä alkoivat tutkia timantteja ja hiljaa keskustelivat toisilleen, Saint-Germain tuijotti ilmeettömänä tuleen. Kun taikurit hiljenivät, hän alkoi taas puhua.
-Oletan, että te, Le Grâce, olette sitä mieltä, että olette tehneet taitavan vaihdon, hän sanoi ilman että siirsi katsettaan tulesta.
Taikuri, joka rakasti jalokiviä, hypähti tuolillaan niin että sen huomasi. Hän mumisi että prinssi on erehtynyt, ja osoitti englantilaista.
-Sen oli pakko olla hän, sir. Minä se en ollut.
Nyt Sain-Germain kääntyi hänen puoleensa ja hänen läpitunkeva katseensa katsoi suoraan Le Grâcen silmiin.
-Teidän on ymmärrettävä minua, Le Grâce, hän sanoi hiljaa. –En siedä, että minua huijataan tai että minulle valehdellaan. En ole tyhmä. Sattin ei ottanut timanttia, te sen otitte. Se on teidän sisemmässä liivin taskussa. Siellä on myös kuusi lasinpalasta. Seitsemäs on minun jalokiveni. Lasken kymmeneen, ja ennen kun olen valmis, olette laskeneet sen pöydälle. Yksi…
Le Grâce ei voinut kohdata Saint-Germainin lujaa tummaa katsetta.
–Prinssi Ragoczy…, hän aloitti ja vilkuili kumppaneitaan.
-Kaksi.
Engelsmanni Sattin kiemurteli levottomana. –Teidän Korkeutenne, miettikää. Le Grâce ei ole…
-Kolme.
Rotta loikkasi takassa, piipitti kiukkuisesti ja katosi.
Kaksi miehistä nousi ylös ja käänsivät selkänsä Le Grâceen ja toinen sanoi toiselle. –Le Grâce ei koskaan sanonut nimeään. Prinssi tiesi sen silti.
-Neljä.
Le Grâcen vei kätensä tahattomasti liivin taskuun. Kauhu paistoi hänen kasvoiltaan. –Voisimme keskustella asiasta, prinssi.
-Viisi.
Sattin siirtyi hieman Le Grâcesta ja puhui Saint-Germainille englanniksi.
-Hän on todennäköisesti roisto, Teidän Korkeutenne, mutta meillä on tarvetta hänellä.
-Ei minulla. Kuusi.
-Mutta tämä on hullua, Sattin protestoi. –Jos te tiedätte jalokivien salaisuuden, niin tämä ei voi merkitä teille paljon.
-Seitsemän. En pidä tullessani ryövätyksi, hän sanoi englanniksi. –En pidä siitä kun ihmiset valehtelevat minulle. Mies joka huiputtaa minua yhden jalokiven takia, ei kavalla minulta mitään. Kahdeksan.
Le Grâcen likaiset kasvot loistivat hiestä ja hän kuivasi itseään hihalla ja kiemurteli levottomana. Yhtäkkiä hänen suunsa tuntui kuivalta ja hän otti pikarin ja kulautti viinit sisuksiinsa.
-Yhdeksän.
Vaikka Saint-Germain ei korottanut ääntään, hänen äänensä kuulosti kuin laukaukselta nuhruisessa tuvassa.
-Herra paratkoon! Le Grâce huudahti ja kaivoi liivinsä taskusta kukkaron. –Herra paratkoon!
Hän heitti sen halveksivasti pöydälle.
JATKUU JOS JOKU HALUAA JATKOA....
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tekstiäsi en lähde kommentoimaan, mutta ihan vinkiksi voin sanoa, että käännökset tehdään mieluummin alkuperäistekstistä. Koska alkukieli on englanti, ei ole mitään järkeä lähteä kääntämään ruotsinkielisestä versiosta suomeksi. Tekstin laatu vain kärsii.