Olen koko elämäni haaveillut siitä että voisin kierrellä maailmaa, seikkailla jännittävissä paikoissa.
Nyt voisin vaikka lähteä mutta ei tällä iällä enää kovin rasittaviin ja epämukaviin paikkoihin viitsi lähteä ainakaan pitkäksi aikaa.
Eräs vanhempi näyttelijätär läksi vielä melko iäkkäänä etelä-Amerikkaan muistaakseni Brasiliaan.
Hän myi Suomessa omaisuutensa ja niillä rahoilla eleli siellä muutaman vuoden.
Kun on vielä terve niin pitäisi uskaltaa tehdä jotain eikä aina säästellä pahan päivän varalle.
Meidän ikäpolvemme on opetettu siirtämään kaikki ajankohtaan "sitten kun".
"Sitten kun" aikaa odotellessa elämä kuluukin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vanhemmalle väelle voisi olla myös Inter railin tyyppisiä matkoja.
Saisi tehdä matkaohjelman mielensä, kuntonsa ja kukkaronsa mukaan.
saavat interrail-kortin, siis saavat matkustaa yhtä halvalla kuin nuoretkin interreilaajat
näköjään jo vanhaa, uudempaa tästä:
http://www.vr.fi/heo/lansi/finterail.htm
Olen hyvässä kunnossa ja ihan vakavasti miettinyt, että lähtisin eräänlaisena au pairina kiertämään maailmaa.Saisin matkat ja oleskelun maksettua, olisi ajokorttikin.
Tuotahan kannattaa kokeilla, kun kerran kuntokin on hyvä. Luulen että moni nuori perhe ottaisi mielellään "varamummin" hoitamaan lapsia ja kotia. Onhan meillä osaamista ja kokemusta aivan toisella tavalla mitä nuorilla.
Sekin hyvä puoli tuossa on, että asuessa toisessa kulttuurissa pitempään alkaa nähdä oikeasti arkipäivässä tuon kulttuurin eri puolia ja samalla siinä laajentuu omakin perspektiivi.