Mitä laatu on?

Luetelkaas ihmiset sellaisia asioita, jotka mielestänne on keittiökaapiston laatua. Esimerkiksi hyvin yleinen esiintyvä juttu on sen lastulevyn paksuus, josta niiden kaappien runko rakennetaan.
Saranopiden kestävyys on toinen hyvä esimerkki.
Niin ja mistä eroittaa saranasta kopion ja aidon?
143081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ensinnäkin, laadukkuus on katsojan silmässä kuten kauneuskin eli määrittelemme sen jokainen omalla tavallamme.

Minun mielestäni laatu keittiökalusteiden kohdalla on sitä, että tuote, joka on tarkoitettu työkaluksi, on luja ja kestää käyttöä. Sama kuin hyvän ja huonon ruuvimeisselin ero. Huonolaatuinen tähtipäämeisseli pehmenee ensimmäisen ruuvin kiertämisessä, hyvälaatuinen meisseli pysyy timminä vuodesta toiseen. Ulkonäköön en puutu tässä vaiheessa.

Laatukalusteessa on materiaali valittu niin, että se sopii käyttötarkoitukseensa mahdollisimman hyvin. On jopa nähty vaivaa ja harrastettu tuotekehittelyä. Laaduton kaluste sitä vastoin on kyhätty NÄYTTÄMÄÄN hyvältä uutena, mutta käytössä se nitkuu ja löystyy, reunanauhat repeilevät.

Laadukkaita yksityiskohtia:
- rungon materiaali lujaa, kiinnitykset ja saranat eivät löysty
- runkojen reunanauhat pysyvät kiinni eivätkä lohkeile tai repeile ensimmäisen puolen vuoden aikana.
- hyllyrei'itys mahdollistaa hyllyjen erilaisia sijoittamisia ja lisähyllyjä.
- kaappeja saa eri syvyisinä ja levyisinä
- saranoita saa erilaisia käyttötarkoituksen mukaan

Äänestä
  • Laittaisimpa vielä oviin massiivi puun ,Reuna-
    nauhojen kesiminen on karmeaa. Ja laatikostot
    kunnollisille kiskoille , kaapistot jaloille
    eikä mitään sokkelisysteemiä.

    Äänestä

  • vieläkin kirjoitti:

    Laittaisimpa vielä oviin massiivi puun ,Reuna-
    nauhojen kesiminen on karmeaa. Ja laatikostot
    kunnollisille kiskoille , kaapistot jaloille
    eikä mitään sokkelisysteemiä.

    automaattisesti jalkojen kanssa kaapit. Se sokkeli on vaan siinä peittämässä ne jalat. voihan ne tietysti poiskin jättää, jos tykkää alustoja siivoilla ja pestä...

    Äänestä

99% rungoista tehdään 16 millisestä levystä.
Saranat on kaikilla samaa tavaraa.
Ovilla on sama toimittaja.
Tasoilla on sama toimittaja.
Työnjälki on kaikilla samanlaista.

Mistä sitten kuluttaja tunnistaa laadun?

Ei mistään vaan kuluttaja kuvittelee korkeamman hinnan antavan parempaa laatua vaikka todellisuudessa korkeammalla hinnalla katetaan ainoastaan mainoskulut. Nämä mainoskulut taas syntyvät valmistajan tehdessä itseään tunnetuksi. Eli kuluttaja maksaa siitä, että saa kuulla ja nähdä jonkun valmistajan nimen monta kertaa illassa tv.ssä ja aamulla lehdessä ja päästäkseen näin uskomukseen, että juuri tuo joka kovin mainostaa onkin kaikista parasta laatua kaupitteleva.

Tämä on se "laatu" mistä puhutaan vaikka sillä ei olekkaan mitään tekemistä itse tuotteen kanssa. Kaikilta valmistajilta saa tasan samaa tavaraa samoin tehtynä.

Joku tulee tähänkin vänkyttämään vastaan ja ryhtyy höpöttämään puusepällä valmistetuista lankkukalustoista sun muuta tuubaa mutta laita merkille, ettei kukaan sano mikä valmistaja tekee sitä korkeampaa laatua ja erittele näitä korkeamman laadun yksityiskohtia.

Äänestä
  • Laatu on samaa, noin yleensä.
    Mainos-sanat ja hinta vain vaihtelee.

    Mahdolliset takuut ovat kovin rajattuja,
    eli ne on tehty aivan hämäysmielessä.

    Tutki vain pinnoitus, ja reunanauhat, ne näkee silmillä.

    Kovin epätasainen pinta ovissa,
    on hankala puhdistaa,
    kun keittiöön tulee monenlaista,
    voi pudota piltti-mustikkapurkki lattialle,
    tulee rasvaa ja jauhonpölyä ym.

    Saranoiksi kannattaa valita paljon aukeavat,
    kaikki kestää mutta nuo ovat miellyttävämpiä.

    Jos on tarkka, sarannoita kannattaa ostaa heti,
    muutama pari ylimääräistä,
    varsinkin siivouskaappiin ja säilyttää kaapin alla.
    Silloin ei tarvitse 10v kuluttua hakea kaupasta sopivaa,
    yhtä uutta kuluneen tilalle.

    Ja sen voi huomioida, että viereisen kaapin
    kahva ei estä toisen kaapin aukenemisia.

    Vakiohyllyt eivät myöskään yleensä riitä.
    (meilläkin paistinpannut jokainen omalla hyllyllä,
    kumollaan ja sanomalehti alla)

    Vetolaatikot ovat erittäin hyviä, käteviä,
    leveämpiin mahtuu enemmän,
    mutta eivät kestä jatkuvasti että siellä olisi todella täyttä.
    Leveät ovat myös hieman hankalampia,
    kun kuitenkin pitää useampia käyttää.

    "Niin sanotusta laadusta" ei paljoa kannata maksaa,
    sillä jos hintaeron laittaa pankkiin,
    saa 10-20 v kuluttua uudet ovet sillä säästöillä.

    (meillä on halpakaappeja ja vaikka on ollut lapsiparvi,
    mitään uusittavaa ei ole nyt kun lapset muuttivat pois)
    Ainoastaan hieman on vikaa kuivauskaapin ja roskakaapin ovissa.

    ELI käyttäjä ratkaisee enioten kaappien kestävyyttä.

    Vettä lastulevyt eivät kestä, ei vaikka joku mainostaisikin.

    Sekaisesti tuli mielipiteitäni.
    Tästä näet että en ole myyjä enkä kauppias,
    vaan ”vapaaherra”

    Äänestä

  • 1.eu kirjoitti:

    Laatu on samaa, noin yleensä.

    että laatua on hyvä suunnittelu. Se on kaikista tärkein. Sitten tulee toimituksen onnistuminen. Laatikstoissa tulee olla hidastimet, eikä mitään Puustelli stoppareita. Kaapiston asentamisen kannalta 19mm on parempi ja taustalevykin on laadukkaammissa paksua vaneria tai vastaavaa, jolloin kaapin voi pultata seinälle vaikka taustalevyn keskeltä.

    Äänestä

  • vielä muutaman kirjoitti:

    Mitä mahtaa tarkoittaa? Käsittääkseni Puustelli käyttää laatikostoissaan samaa hidastinsysteemiä (softcose tandembixeissa) kuin suurin osa muistakin kalustemerkeistä. Ja on muuten paras mekanismi: toimii, kiskot kestävät jopa 50 kg:n kuormituksen ja takuuaika kyseiselle mekanismille pitkä.

    Äänestä

  • Kilpailija kirjoitti:

    pahoittelen.

    oli ensimmäisenä tarjolla keittiö.netillä. Siis tandemboxkiskoihin kiinteästi suunnitellut, ei mitkään ikea-ruuvaa-oveen-pumput.

    Äänestä

Laatu tuntuu käteen. Kävimme keittiöliikkeissä availemassa esittelykeittiöiden kaappeja ja laatikoita, ja suurimmasta osasta lähdimme pois ensiavaamisen jälkeen. Jos hötkyy, niin silloin ei tule kauppoja.

Meillä on Poggenpohl.

Äänestä

Laadun pystyy arvioimaan usein valitettavasti vasta tavaran hankkimisen jälkeen. Itse listaisin remontin tehneenä laadun alle seuraavat asiat;
-Myyjän ammattitaito ja kiinnostus asiakasta kohtaan, ensivaikutelma ohjaa myyjän ja ostajan keskinäistä toimintaa. Jos myyjän kanssa ei synkkaa, on todennäköisesti ongelmia tiedossa.
-Laadukas suunnitelma joka annetaan asiakkaalle ilman ehtoja tai etumaksua
-Kalusteiden fyysiset ominaisuudet, kuten esimerkiksi levyrungoissa reunanauhan vahvuus ja onko nauha käänetty sivulle ja mdf-ovissa maalauksen jälki, maalikerrosten määrä ja vahvuus
-Toimitusajan pitävyys (lyhyt toimitusaika = toimittajalla homma hanskassa)
-Toimitetaan oikeat tavarat ilman putteita
-Toimituksen jälkihoito, jos tulee ongelmia
-Takuut kirjallisena
-Yksi laadukkaan toimittajan tunnus on että keittiö laskutetaan kokonaan vasta kun asiakas on sen vastaanottanut ja hyväksynyt

Hinta ei todellakaan kerro laatua.
Laatu on kokonaisuus ja sen pystyy sanomaan vasta kun työ on tehty eli minkälainen maku jäi toimittajasta ja toimiiko keittiö suunnitellusti.
Kokemuksia vaihtamalla pystyy pahimmat sudenkuopat välttämään.
Itse tuli valittua toimittaja, jolle voi antaa arvosanaksi kympin edellisten laatutekijöiden perusteella.

Äänestä
  • vai missä alaan liittyvässä ammatissa vaikutat?
    Paistaa sen verran selvästi läpi.
    Paljon oikeita huomioita!

    Äänestä

  • mitä merkkiä edustat? kirjoitti:

    vai missä alaan liittyvässä ammatissa vaikutat?
    Paistaa sen verran selvästi läpi.
    Paljon oikeita huomioita!

    vaan samanlainen noviisi keittiöiden suhteen, kuten useimmat. Kokemusta yhdestä keittiöremontista, jonka takia tuli selvitettyä alan toimijoita ja toimintatapoja.
    Osittain osuit oikeaan. Olen ammattiostaja, mutta eri alalla. Samat periaatteet sielläkin.

    Äänestä

Toivottavasti tästä oli hyötyä muillekin lukijoille kun minulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maratti kirjoitti:

Luetelkaas ihmiset sellaisia asioita, jotka mielestänne on keittiökaapiston laatua. Esimerkiksi hyvin yleinen esiintyvä juttu on sen lastulevyn paksuus, josta niiden kaappien runko rakennetaan.
Saranopiden kestävyys on toinen hyvä esimerkki.
Niin ja mistä eroittaa saranasta kopion ja aidon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu