Suopotkupallo

Täällä ei ole vielä ainakaan käyty keskustelua koko Kainuuta koskevasta asiasta eli siis suopotkupallosta. Haluaisin tietää mitä mieltä on kainuulaiset ihmiset tästä polttavasta kysymyksestä. Onko Hyrynsalmella tapahtumaan kaikki oikeudet ja mikä on Kainuun Paroonien osuus tapahtumassa? Miten on ensi kesänä, jos järjestetään kaksi erillistä turnausta, jotka kilpailee keskenään? Riittääkö niihin kumpaankin joukkueita ja kiinnostusta?
275935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

kateudellaan hyvän liike-idean. Kun joku täällä keksii jonkun hyvän ja tuottavan idean, täytyy muiden heti alkaa kopioida sitä. Jos nyt järjestetään kahdet kisat, tulee käymään niin, ettei kumpaankaan riitä porukkaa ja homma tulee kuolemaan kateellisten hölmöilyyn.
Pankaa yrittäjät mielikuvituksenne liikkeelle, älkääkä heti himoitko sitä, jonka joku muu on ennen teitä oivaltanut.

Äänestä

Ehdottomasti kisat kuuluu hyrynsalmen pölhönsuolle, idea oli oivallinen ja kiistatta hyrynsalmisten iki oma.
Järjestäkää vain ne leikkimieliset kisat siellä hyrynsalmella, kyllä osallistujat tietää missä tässä asiassa mennään ja "äänestävät" toimintaa jaloillaan.
Jos toiminta paisuu niin isoksi ettei suo riitä, karsintakisojakin voidaan järjestää, että jyväset hyväsistä erottuu.
Paljon onnea ja menestystä teille sinne hyrynsalmen kuntaan ja PÖLHÖNSUOLLE.

Äänestä
  • Kyllä se asia on näin nähtävä ja onhan se koko tapahtuman idea Hyrynsalmelaisen keksintöä, vaikka asianomainen ei olekkaan siitä meteliä pitänyt. Toinen asia on, että Hyrynsalmen kunta on ollut tukemassa kaikinpuolin hanketta aiwan alusta alkaen ja jos nyt tämän homman kaappaa joku ulkopuolinen joukko on tilanne yhtä epäreilu kuin Suomella vuonna 1944 jälkeen kun omia maa-alueitamme ryövättiin.

    Äänestä

  • J.A.Nortamaa kirjoitti:

    Kyllä se asia on näin nähtävä ja onhan se koko tapahtuman idea Hyrynsalmelaisen keksintöä, vaikka asianomainen ei olekkaan siitä meteliä pitänyt. Toinen asia on, että Hyrynsalmen kunta on ollut tukemassa kaikinpuolin hanketta aiwan alusta alkaen ja jos nyt tämän homman kaappaa joku ulkopuolinen joukko on tilanne yhtä epäreilu kuin Suomella vuonna 1944 jälkeen kun omia maa-alueitamme ryövättiin.

    Kuka sen suopotkupallo idean isä oikein on? Epäselvää mulle. Ne paroonitko vai joku muu?

    Juuri näin se on, se tapahtuma on juuri sen kokoinen kuin pölhönsuo ja Hyrynsalmen kunta on sen ajatelleet.
    Minkäpä toisten kalleuksien kateelliset sille mitään voi kun tapahtuma vain yksiselitteisesti pidetään hyrynsalmella vuodesta toiseen. Älkää antako periksi, se on teidän idea, pitäkää puolenne !

    Äänestä

  • Pallinpelaaja kirjoitti:

    Kuka sen suopotkupallo idean isä oikein on? Epäselvää mulle. Ne paroonitko vai joku muu?

    Romppainen

    Äänestä

Ehdottomasti suojalkapalloturnaus täytyy pitää jatkossakin Hyryllä.
Idean isät ovat hyrynsalmelaisia ja turnausta kehittänyt ´suoparooni´ Jyrki Väänänen on tehnyt ison työn saadakseen sellaisen kansaivaelluksen keskelle korpea.
Olisi jopa törkeää, että ko.ideaa alettaisiin käyttämään samalla formaatilla jossain muualla.
Onhan tätä kaappausyritystä kokeilleet jotkut kajaanilaiset yrittäjät 4-5v. sitten, muttei ´suoparooni´ lähtenyt siihen vedätykseen.

Äänestä
  • Idean isä suoparooni on kuulemma viemässä kisoja kuntaan missä kuntakin oikeasti panostaa kisoihin. Olis jatkossa edes kainuussa eikä missään etelässä

    Äänestä

  • Kainuussa kirjoitti:

    Idean isä suoparooni on kuulemma viemässä kisoja kuntaan missä kuntakin oikeasti panostaa kisoihin. Olis jatkossa edes kainuussa eikä missään etelässä

    isä ei ole suoparooni vaan hiihtäjä Esa Romppainen

    Äänestä

  • idean kirjoitti:

    Suopotkupalloa pelattiin etelä-suomessa jo ennen hyrynsalmea. Ehkä se hiihtäjä esa keksi idean hyrynsalmella. Mutta kyllähän se on suoparooni kumppaneineen joka kisat on järjestänyt hyrynsalmella kymmenen vuoden ajan.

    Äänestä

  • Omiminen kirjoitti:

    joittenkin kajaanilaisten typerille ajatuksille. Kajaanilaiset, joille muualla maassa hieman hymyillään luulevat olevansa joitain maakunnan omistajia ja toimivan miten haluavat. Ei tällaista kannata suvaita. Hyrynsalmelaiset, mainos lehteen ja ottakaa ilmoittautumiset sähköpostiin omaan osoitteeseenne, antaa paronien pitää oma kisansa. Virallinen MM-kisa on Hyryllä.

    Äänestä

  • idean kirjoitti:

    isä ei ole suoparooni vaan hiihtäjä Esa Romppainen

    Suohon tosiaan pitäisi polkea ja syvälle koko parooni/nit. Idea ei ole sen/niiden. Kunnia sille jolle se kuuluu. Hyvä Hyrynsalmi ja Pölhönsuo. Hyvä Esa Romppainen.

    Äänestä

  • Roy kirjoitti:

    joittenkin kajaanilaisten typerille ajatuksille. Kajaanilaiset, joille muualla maassa hieman hymyillään luulevat olevansa joitain maakunnan omistajia ja toimivan miten haluavat. Ei tällaista kannata suvaita. Hyrynsalmelaiset, mainos lehteen ja ottakaa ilmoittautumiset sähköpostiin omaan osoitteeseenne, antaa paronien pitää oma kisansa. Virallinen MM-kisa on Hyryllä.

    Ei tosiaankaan kaikki kajaanilaiset ole omimassa maakuntaa ja muiden hyviä ideoita. Minä ole kajaanilaisena ainakin sitä mieltä että suopotkupallo on hyrynsalmen OMA ja aukottomasti. Onnea ja menestystä teille sinne hyrynsalmelle täältä Kajaanista.
    Saa meille hymyilläkin aina kun on aihetta, mukavampi katsoa hymyilevään naamaan kuin itkevään.

    Äänestä

  • pitäisi polkea. kirjoitti:

    Suohon tosiaan pitäisi polkea ja syvälle koko parooni/nit. Idea ei ole sen/niiden. Kunnia sille jolle se kuuluu. Hyvä Hyrynsalmi ja Pölhönsuo. Hyvä Esa Romppainen.

    Ilman suoparooni jyrkiä ei hyrynsalmella olisi järjestetty yksiäkään suofutiskisoja. Että silleen.

    Äänestä

  • Roy kirjoitti:

    joittenkin kajaanilaisten typerille ajatuksille. Kajaanilaiset, joille muualla maassa hieman hymyillään luulevat olevansa joitain maakunnan omistajia ja toimivan miten haluavat. Ei tällaista kannata suvaita. Hyrynsalmelaiset, mainos lehteen ja ottakaa ilmoittautumiset sähköpostiin omaan osoitteeseenne, antaa paronien pitää oma kisansa. Virallinen MM-kisa on Hyryllä.

    Kyllä moinen festifaali on saanut jo sellaiset mittasuhteet ja lisää on vara laajentaa että kilpailuttkaa kunnat millää panoksilla ja ideoilla ne ovat lähdössä matkaan esim 3 tai 5 v kaudeksi. Kunnalla ei ole väliä...se että ollaan suolla on merkityksellistä

    Äänestä

koko järjestävä porukka menee vaihtoon...eipä niitä alapääjuttuja mitä siellä suolla viljeltiin jaksanut kuunnella... pikkulasten vanhempana ihan hävetti heidän puolestaan

Äänestä
  • kirjoitteli yleisönosastossa ainakin Kalevassa, että tämä potkupalloilu siirrettäisiin Sotkamoon; hyvä niin jos näin tapahtuu, olisihan siellä ihan eri meininki ja kunnon puitteet eikös rehti kilpailu ole kaiken kehityksen moottorina ja siten hyväksi kaikilla osa-alueilla eli tehköön nämä Hyrynsalmen mularit esim. oman Katinkultansa ja Snowpolikset yms eli se siitä

    Äänestä

  • Toivonmukaan hyrynsalmella älytään ihan oikeasti, että nykyisiä 300 joukkueen suuruisia kisoja ei osaa järjestää kukaan muu kuin jyrki väänänen lähipiireineen.

    Ja toiseksi: suopotkupallo ei ole perhetapahtuma, joten sinne ei tartte penskoja tuoda.

    Äänestä

  • Hyrynsalmella älytään kirjoitti:

    Toivonmukaan hyrynsalmella älytään ihan oikeasti, että nykyisiä 300 joukkueen suuruisia kisoja ei osaa järjestää kukaan muu kuin jyrki väänänen lähipiireineen.

    Pitääkö paikkansa, että hyrynsalmen kunta on myynyt tai vuokrannut vonkan leirintäalueen jollekin sotkamolaiselle lestadiolaiselle,joka tekee paikasta alkoholittoman alueen? Jos näin on niin siinä taisi mennä suokisojen iltabilepaikka. Suofutis ilman vonkan bileitä ei ole enää mitään. Sotkamolaiset taisivat l

    Äänestä

  • Hyrynsalmella älytään kirjoitti:

    Toivonmukaan hyrynsalmella älytään ihan oikeasti, että nykyisiä 300 joukkueen suuruisia kisoja ei osaa järjestää kukaan muu kuin jyrki väänänen lähipiireineen.

    Ja toiseksi: suopotkupallo ei ole perhetapahtuma, joten sinne ei tartte penskoja tuoda.

    Miten jatkossa osallistujat/turistit saadaan yhtä innolla mukaan, kun nyt järjestelytouhussa mukana olevat jaksavat vain kiistellä. Haluatteko todellakin kokeilla? Keskittäkää voimanne yhteen Vuorisuolle järjestettävään maailman laajuiseen tapahtumaan ja haudatkaa sotakirveet muualle. Talkoolaiset tippuvat matkasta varmasti pois, ellei saada sopua hyvän sään aikana. Jos tapahtuma on järjestetty yhteistuumin Vuorisuolle jo 9 kertaa, niin kenen pakkomielle on juuri nyt järjestää tapahtuma "jonnekin muualle". Olkaamme rehellisiä myös kisoihin osallistujille, jotka ovat vuodesta toiseen kokoontuneet tutulle suolle. Ajatelkaa osallistujien kannalta, kyllä Vuorisuolla on "lääniä" laajentaa kisa-aluetta, jos tarve vaatii. On aivan varmaa, että muutokset näkyvät osallistujien määrässä tulevina vuosina, jos kisapaikka vaihtuu, eikä silloin suuruudenhaaveita tarvitse koskaan toteuttaa. Pitäkää suopotkupallon puitteista kiinni, järjestäkää tapahtuma useammalle päivälle peräkkäin, jos se on siitä kiinni. Muuten näyttää siltä, että tässä on kysymys aivan muusta kunnianhimosta kuin mitä lehdet väittää!

    Äänestä

Suopotkupallo kuuluu Hyrylle....törkeetä että taas jokin tapahtuma siirretään idean kehittäjältä muihin maisemiin...Sotkamolaisten ahneudella ei näköjään oo kohta rajaa !!
Tämä maakuntahallintokokeilukin on yhtä Kajaani-Sotkamo keskeistä touhua...katotaan vain kohta kaikki tapahtumat on imetty näille linjoille !!
Oikeestaan toivon todella että osallistujat ja sponsorit ajattelisivat hieman Hyryäkin ja jättäisivät kisat Sotkamossa (jos se sinne siirtyy) tänä vuonna väliin niin jos se laittais hieman ajattelemaan !!

Äänestä
  • On tainnu mennä parooneilla puurot ja vellit sekaisin. Eli myyskentelevät työnantajanssa omaisuutta Sotkamossa.Heillä on ollut sopimus korvausta vastaan järjestää ja kehittää Hyrynsalmen Suopokupallon MM kisoja, mutta ei todellakaan oikeutta omistaa tai myydä sitä.

    Äänestä

  • totuus 007 kirjoitti:

    On tainnu mennä parooneilla puurot ja vellit sekaisin. Eli myyskentelevät työnantajanssa omaisuutta Sotkamossa.Heillä on ollut sopimus korvausta vastaan järjestää ja kehittää Hyrynsalmen Suopokupallon MM kisoja, mutta ei todellakaan oikeutta omistaa tai myydä sitä.

    Täällä käydään aika mielenkiintoista keskustelua aiheesta, josta julkisuuudessa on vain Hyrynsalmen kunnan näkemys.

    Hyrynsalmelaisena taustojakin tietävänä haluan sanoa muutaman kommentin asiaan:
    - Idean isä on hiihtäjä Esa Kemppainen, toki etelä-Suomessa pelattiin suopotkupalloa jo paljon ennen Hyrynsalmea. Esa ei ole ollut kisojen järjestelyisssä mitenkään mukana
    - Tapahtuman isä/kehittäjä/toteuttaja on ollut kaikkina vuosina parooni J.Väänänen & kumppanit (mm. Jarmo Virtanen)
    - Jyrki oli tapahtuman alkuvaiheessa kunnan palkkalistoilla (jotain EU-hommia)
    - Hyrynsalmen pyrki alkuaikoina lyömään tapahtuman järjestäjille "hiekkaa ladulle". Erityisesti Oikarinen ja kulloinenkin kunnanjohtaja
    - Hyrynsalmen kunta ei "ulkoistanut" tapahtuman järjestämistä parooneille vaan antoi Jyrkille mahdollisuuden jatkaa "typerää puuhastelua" omaan piikkiin omalla ajalla ja näin pääsi irti kunnanisien ikuisesta riippakivestä maksamalla vain pientä korvausta määräaikaisella sopimuksella.
    - on aika käsittämätöntä, että kunta on pudottamassa yhteistyösopimusrahaa 10000 eurolla, kun samalla kehutaan miten tärkeä tapahtuma tämä on ja kunta haluaa panostaa kisoihin
    - Hyrynsalmi on saanut väitetyllä 300000 eurolla melkoisen määrän näkyvyyttä maailman turuilla ja toreilla ja mediassa eli ne rahat eivät varmaankaan ole mennyt hukkaan. Jotenkin en kyllä usko, että kunta olisi noin paljon rahaa laittanut, ainahan voi väittää.

    Olen hyrynsalmelaisena tietenkin allekirjoittanut jo nettiadressin ja TOIVON, ETTÄ KUNTA JA PAROONIT PÄÄSISIVÄT VIELÄ SOPIMUKSEEN TAPAHTUMASTA JA TAPAHTUMA PELATTAISIIN VIELÄ VUORISUOLLA.

    Mutta jos Jyrki vie luomuksensa Sotkamoon tai Tahkolle tai minne ikinä, niin pakko kait sinne one perässä mennä.

    PS. Nyt olisi todella mukavaa päästä lukemaan kunnan ja paroonien välistä sopimusta. Jotenkin tuntuu, että siellä se totuus on.

    Äänestä

  • tuolla ulkona kirjoitti:

    Kyllä Jyrkillä ja kumppaneilla varmaan on sopimuksen oma kappale on, ei muuta kun nettiin ja sassiin.??
    Eipä tolla Paroonieen lokiikalla uskaltais ulkopuolista siivoojaa palkata, saatais nimittäin vaihtaa lukot sun kämppääs ja väittää tiedotusvälineis omakseen!

    Äänestä

  • tuolla ulkona kirjoitti:

    Täällä käydään aika mielenkiintoista keskustelua aiheesta, josta julkisuuudessa on vain Hyrynsalmen kunnan näkemys.

    Hyrynsalmelaisena taustojakin tietävänä haluan sanoa muutaman kommentin asiaan:
    - Idean isä on hiihtäjä Esa Kemppainen, toki etelä-Suomessa pelattiin suopotkupalloa jo paljon ennen Hyrynsalmea. Esa ei ole ollut kisojen järjestelyisssä mitenkään mukana
    - Tapahtuman isä/kehittäjä/toteuttaja on ollut kaikkina vuosina parooni J.Väänänen & kumppanit (mm. Jarmo Virtanen)
    - Jyrki oli tapahtuman alkuvaiheessa kunnan palkkalistoilla (jotain EU-hommia)
    - Hyrynsalmen pyrki alkuaikoina lyömään tapahtuman järjestäjille "hiekkaa ladulle". Erityisesti Oikarinen ja kulloinenkin kunnanjohtaja
    - Hyrynsalmen kunta ei "ulkoistanut" tapahtuman järjestämistä parooneille vaan antoi Jyrkille mahdollisuuden jatkaa "typerää puuhastelua" omaan piikkiin omalla ajalla ja näin pääsi irti kunnanisien ikuisesta riippakivestä maksamalla vain pientä korvausta määräaikaisella sopimuksella.
    - on aika käsittämätöntä, että kunta on pudottamassa yhteistyösopimusrahaa 10000 eurolla, kun samalla kehutaan miten tärkeä tapahtuma tämä on ja kunta haluaa panostaa kisoihin
    - Hyrynsalmi on saanut väitetyllä 300000 eurolla melkoisen määrän näkyvyyttä maailman turuilla ja toreilla ja mediassa eli ne rahat eivät varmaankaan ole mennyt hukkaan. Jotenkin en kyllä usko, että kunta olisi noin paljon rahaa laittanut, ainahan voi väittää.

    Olen hyrynsalmelaisena tietenkin allekirjoittanut jo nettiadressin ja TOIVON, ETTÄ KUNTA JA PAROONIT PÄÄSISIVÄT VIELÄ SOPIMUKSEEN TAPAHTUMASTA JA TAPAHTUMA PELATTAISIIN VIELÄ VUORISUOLLA.

    Mutta jos Jyrki vie luomuksensa Sotkamoon tai Tahkolle tai minne ikinä, niin pakko kait sinne one perässä mennä.

    PS. Nyt olisi todella mukavaa päästä lukemaan kunnan ja paroonien välistä sopimusta. Jotenkin tuntuu, että siellä se totuus on.

    ....

    Äänestä

Suopotkupallo kuuluu Hyrynsalmelle, sillä idean isä on hyrynsalmelainen kilpahiihtäjä Esa Romppainen. Suoparonit olivat aluksi Hyrynsalmen kunnan palkkalistoilla ja saivat kehittää ideaansa kunnan tuella. Hyrynsalmen kunta investoi kisoihin 300.000 euroa yhdeksän vuoden aikana. Suoparonit rikkoivat Hyrynsalmen kunnan kanssa tehtyä sopimusta viemällä kisat vastoin sopimusta muualle.

Miksi ihmeessä kaikki pitää keskittää Vuokattiin? Eikö muilla Kainuun kunnilla ole oikeutta kehittyä ja vaurastua? Koko maakuntahallintokokeilu hyödyttää vain Kajaania ja Sotkamoa, muut kunnat näivettyvät. Hyrynsalmelle suopotkupallolla on äärettömän suuri taloudellinen merkitys, kun taas Sotkamossa on jo aivan tarpeeksi massatapahtumia. Suoparonien toiminta on kaikinpuolin röyhkeää.

Miksi kisoja ei voitu jakaa niin, että loppupelit olisivat edelleen Hyrynsalmella ja karsinnat Sotkamossa, jos kerran pelikentät eivät riitä? Se olisi hyödyttänyt koko Kainuuta, nyt kahdet eri kisat vievät hohtoa koko lajilta ja aiheuttavat negatiivisia tunteita. Sotkamolaiset eivät lähde mihinkään sellaiseen mukaan, jossa pääkonttori ei sijaitse Sotkamossa. Näin kävi nyt myös suopotkupallossa, halusivat kaapata valmiin idean Hyrynsalmelta Vuokattiin.

Äänestä
  • Täältä muualta näyttää siltä, että ihan hölmöksi on menossa koko juttu. Koko jujuhan on alunperin siinä, että ollaan pienellä paikalla ja ihan korvessa. Tietääkseni myös Hyrynsalmen kunta ja erityisesti kunnanjohtaja on täysin tapahtuman takana. Mutta inhimillisellää ahneudella ei ole rajoja. Yksi onnistumisen merkki Suomessa on, että jakajia alkaa ilmaantua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kainuulainen kirjoitti:

Täällä ei ole vielä ainakaan käyty keskustelua koko Kainuuta koskevasta asiasta eli siis suopotkupallosta. Haluaisin tietää mitä mieltä on kainuulaiset ihmiset tästä polttavasta kysymyksestä. Onko Hyrynsalmella tapahtumaan kaikki oikeudet ja mikä on Kainuun Paroonien osuus tapahtumassa? Miten on ensi kesänä, jos järjestetään kaksi erillistä turnausta, jotka kilpailee keskenään? Riittääkö niihin kumpaankin joukkueita ja kiinnostusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu